Merkitty: IS kovis, Mantan MAINIOT Ristikot, Piilis, Sanaris
- Tämä aihe sisältää 7 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 31.1.2026 10:30
Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
SivustovastaavaLaitan tallennettujen ristikoiden listaan linkit sekä tämä sivuston että Sanarisin foorumin keskusteluihin sekä mahdollisiin anatomioihin/vihjeanalyyseihin. Näin apua voi helposti etsiä ensin ao. ristikoiden olemassa olevista keskustelusäikeistä tai anatomia-/vihjeanalyysisivuilta. Muista lehdistä on omat luettelonsa.
Tiedoksi, että IS:n -digipalvelussa on nykyisin 12/2012 lähtien (aiemmin 9.1.2016 lähtien) mukana viikonloppuliite, mistä Kovis ja muut viikonlopun ristikot löytyvät. Sieltä olen itsekin vanhoja IS Koviksia ja muita ristikoita kopioinut.
En aio julkaista ratkomistani ristikoista olevia ristikkokuvia enkä anna linkkejä pilvipalveluun, jossa niitä säilytän. Kuvien julkaisuun minulla ei ole lupaa.
IS Extra on hyvä ostos. Arkistosta löytyy varsin haastaviakin ristikoita.
Jos ratkoo kuvaruutukopiosta tablet-laitteella, ristikko on alle minuutissa ratkottavissa – siis todella nopeasti!
Ei tarvitse olla mikään huippulaite. Ei tarvita kynää – sormet riittävät ristikoiden ratkontaan.
IS Extran (tai SK digilehden) kautta hankkimalla ja tablet-laitteella ratkomalla selviää erittäin halvalla ja kätevästi, sillä:
- Ei tarvitse käydä R-kioskilla tai muussa liikkeessä.
- Ei tarvitse maksaa postimaksuja.
- Ei tarvitse maksaa tulostuspaperista.
- Ei tarvitse maksaa värikasetista.
- Ristikko on nopeasti käytettävissä.
- Voi luoda helposti ristikkokirjaston.
- Ei kulu lyijy-, kuulakärki- tai värikyniä.
- Ei kulu kumeja.
Tablet-laitteen käyttökuluina ovat:
- Akun kuluminen.
- Akun lataamiseen kuluva sähkö.
Koska akku kuluu loppuun yleensä ennen muun elektroniikan pettämistä, muun elektroniikan kulumiselle ei tarvitse laskea käyttökuluja. Koska akun kulumista ja sen lataamiseen tarvittavan virran määrää on vaikea arvioida, en osaa antaa käyttökuluista kunnon arviota. Koviksen ratkonnan kulut ovat ehkä vajaa sentti/ristikko.
Paperitulosteiden ottaminen digilehdestä mustesuihkukirjoittimella tulee merkittävästi kalliimmaksi.
Jos tallentaa koviksen, tavisen, piiliksen, kääntiksen, maanantain histiksen ja keskiksen, tulee 7 ristikkoa/viikko ja vuodessa n. 350 ristikkoa. Jos lataa viiden vuoden ristikot on 1.750 ristikkoa. Ristikon hinta n. 0,5 senttiä/kpl. Jos tallentaa vain kovikset, hinta on n. 4 senttiä/kovis.
Hinnat siis koskevat tilannetta, että tilaa IS Extran vain kuukaudeksi.
Jos on kestotilaus ja lataa mainitsemani ristikot, tulee n. 30 kpl ristikoita/kk. Noiden lisäksi on myös Uutisristikko, joita olen joitakin ratkonut. Ne ovat varsin helppoja, mutta niissä on 1000 € rahapalkinto. Mantan valinnoissa ainakin Juha Leinosen ristikot ovat mielenkiintoisia. Jos pitää ns. höyryristikoista, niitäkin on viikonvaihteen liitteessä. Helposti kuukaudessa on lähes 40 kpl ratkomisen arvoista ristikkoa.
Punaisen Pelikaanin tai Iisakin ristikot tilaamalla saa palkintoristikkoja hieman halvemmalla ja kilpailuihin osallistuminen tulee halvemmaksi kun koko lehden voi postittaa.
IS Extra tulee kuitenkin paljon halvemmaksi kuin ostaa IS R-kioskista tai muualta paperilehtenä. Viikoittain rahaa menee viikonlopun ja maanantain lehtiin yli kaksi kertaa enemmän. Tosin päälle tulee tulostuskulut, jos ratkoo paperilla.
IS Extra on siis äärimmäisen halpa vain, jos tyytyy vanhoihin ristikoihin ja ratkoo paperilehden sijaan tablet-laitteella. 1.500 ristikkoa vastaa n. 30 ristikkolehteä. Noin paljon en itsekään aio vanhoja ristikoita ladata.
Jos haluaa 30 kpl edullisia vanhoja ristikoita paperiristikkoina, suosittelen vanhojen Punaisten Pelikaanien tai Passeli Pelikaanien ostoa IS Extran sijaan.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
Sivustovastaava2012-2015
Lehdissä ei ole 16.2-6.4.2013 ristikoita, koska Plus-liite puuttuu.
- 1.12.2012
- 8.12.2012
- 15.12.2012
- 22.12.2012
- 29.12.2012
- 5.1.2013
- 12.1.2013
- 19.1.2013
- 26.1.2013
- 2.2.2013
- 9.2.2013
- 13.4.2013
- 20.4.2013
- 27.4.2013
- 4.5.2013
- 11.5.2013
- 18.5.2013
- 25.5.2013
- 1.6.2013
- 8.6.2013
- 15.6.2013
- 20.6.2013
- 29.6.2013
- 6.7.2013
- 20.7.2013
- 27.7.2013
- 5.10.2013 (anatomia)
- 30.11.2013 (anatomia)
- 28.12.2013 (anatomia)
- 25.1.2014 (anatomia)
- 8.3.2014 (anatomia)
- 22.3.2014 (anatomia)
- 3.5.2014 (anatomia)
- 31.5.2014 (anatomia)
- 14.6.2014 (anatomia)
- 28.6.2014 (anatomia)
- 23.8.2014 (anatomia)
- 6.9.2014 (anatomia)
- 31.10.2014 (anatomia)
- 15.11.2014 (anatomia)
- 29.11.2014 (anatomia)
- 10.1.2015 (anatomia)
- 7.3.2015 (anatomia)
- 16.5.2015 (anatomia)
- 30.5.2015 (anatomia)
- 13.6.2015 (anatomia)
- 27.6.2015 (anatomia) (oma sivusto)
- 11.7.2015 (anatomia)
- 25.7.2015 (anatomia)
- 1.8.2015 (anatomia) (oma sivusto)
- 22.8.2015 (anatomia)
- 5.9.2015 (anatomia)
- 30.10.2015 (anatomia)
- 23.12.2015 (anatomia)
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
Sivustovastaava2016-2019 julkaisut kovikset.
2.1.2016 ja 20.5.2017 ei löydy digilehdistä, mistä syystä ne eivät ole listassa. En löytänyt jälkimmäistä kovista julkaistun jälkikäteen 22.-26.5.2017 lehdissä.
- 9.1.2016
- 16.1.20168
- 23.1.2016
- 30.1.2016
- 6.2.2016 (anatomia)
- 13.2.2016
- 20.2.2016
- 27.2.2016
- 5.3.2016
- 12.3.2016
- 19.3.2016 (anatomia)
- 26.3.2016
- 2.4.2016
- 9.4.2016
- 16.4.2016
- 23.4.2016
- 30.4.2016 (anatomia)
- 7.5.2016
- 14.5.2016
- 21.5.2016
- 28.5.2016
- 4.6.2016
- 11.6.2016
- 18.6.2016 (anatomia)
- 23.6.2016
- 2.7.2016
- 9.7.2016
- 16.7.2016
- 23.7.2016
- 30.7.2016 (anatomia)
- 6.8.2016
- 13.8.2016
- 20.8.2016
- 27.8.2016
- 3.9.2016 (anatomia)
- 10.9.2016
- 17.9.2016
- 24.9.2016
- 1.10.2016
- 8.10.2016
- 15.10.2016
- 23.10.2016
- 30.10.2016
- 5.11.2016
- 12.11.2016
- 19.11.2016
- 27.11.2016
- 3.12.2016
- 10.12.2016
- 17.12.2016
- 23.12.2016
- 31.12.2016
- 7.1.2017
- 14.1.2017
- 21.1.2017
- 4.2.2017
- 11.2.2017
- 18.2.2017 (anatomia)
- 25.2.2017
- 4.3.2017
- 11.3.2017
- 18.3.2017
- 1.4.2017
- 8.4.2017
- 15.4.2017
- 22.4.2017
- 29.4.2017 (anatomia)
- 5.5.2017
- 13.5.2017
- 27.5.2017 (anatomia)
- 3.6.2017
- 10.6.2017
- 17.6.2017
- 22.6.2017 (anatomia)
- 1.7.2017
- 8.7.2017
- 15.7.2017
- 22.7.2017 (anatomia)
- 29.7.2017
- 5.8.2017
- 12.8.2017
- 19.8.2017
- 26.8.2017
- 2.9.2017 (anatomia)
- 9.9.2017
- 16.9.2017 (anatomia)
- 23.9.2017
- 31.9.2017
- 7.10.2017
- 14.10.2017
- 21.10.2017
- 28.10.2017 (anatomia)
- 3.11.2017
- 11.11.2017
- 18.11.2017
- 25.11.2017
- 2.12.2017
- 9.12.2017 (anatomia)
- 16.12.2017
- 23.12.2018 (anatomia)
- 30.12.2017
- 5.1.2018
- 13.1.2018
- 20.1.2018 (anatomia)
- 27.1.2018
- 3.2.2018
- 10.2.2018
- 17.2.2018
- 24.2.2018
- 3.3.2018
- 10.3.2018
- 17.3.2018
- 24.3.2018
- 1.4.2018
- 7.4.2018
- 14.4.2018
- 21.4.2018
- 28.4.2018
- 5.5.2018
- 12.5.2018
- 19.5.2018
- 26.5.2018 (anatomia)
- 2.6.2018
- 9.6.2018
- 16.6.2018
- 21.6.2018
- 30.6.2018
- 7.7.2018
- 14.7.2018
- 28.7.2018 (ristikko löytyy ristikkoarkistosta)
- 4.8.2018
- 11.8.2018
- 18.8.2018
- 25.8.2018
- 1.9.2018
- 8.9.2018
- 15.9.2018 (anatomia)
- 22.9.2018
- 29.9.2018 (anatomia)
- 6.10.2018
- 20.10.2018
- 27.10.2018 (anatomia)
- 2.11.2018
- 10.11.2018
- 17.11.2018
- 24.11.2018 (anatomia)
- 1.12.2018
- 8.12.2018
- 15.12.2018
- 22.12.2018
- 29.12.2018
- 5.1.2019 (anatomia)
- 12.1.2019
- 19.1.2019
- 26.1.2019
- 2.2.2019 (anatomia)
- 9.2.2019
- 16.2.2019
- 23.2.2019
- 2.3.2019
- 9.3.2019
- 16.3.2019 (anatomia)
- 23.3.2019
- 30.3.2019
- 13.4.2019
- 4.5.2019
- 6.4.2019
- 20.4.2019
- 27.4.2019
- 18.5.2019
- 18.5.2019
- 25.5.2019
- 11.5.2019 (anatomia)
- 1.6.2019
- 8.6.2019
- 15.6.2019
- 20.6.2019 (vihjeanalyysi)
- 29.6.2019
- 6.7.2019
- 13.7.2019
- 20.7.2019
- 27.7.2019
- 3.8.2019 (anatomia)
- 10.8.2019
- 17.8.2019
- 24.8.2019
- 31.8.2019
- 7.9.2019
- 14.9.2019
- 21.9.2019
- 28.9.2019 (anatomia)
- 5.10.2019
- 12.10.2019
- 19.10.2019
- 26.10.2019
- 1.11.2019
- 9.11.2019 (anatomia)
- 16.11.2019
- 23.11.2019
- 30.11.2019
- 7.12.2019 (vihjeanalyysi)
- 14.12.2019
- 21.12.2019 (vihjeanalyysi)
- 28.12.2019
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
Sivustovastaava2020-2022 julkaistut kovikset:
- 4.1.2020 (tämä sivusto) (vihjeanalyysi)
- 11.1.2020 (tämä sivusto)
- 18.1.2020 (anatomia) (tämä sivusto)
- 25.1.2020
- 1.2.2020 (tämä sivusto)
- 8.2.2020 (tämä sivusto)
- 15.2.2020 (tämä sivusto)
- 29.2.2020 (tämä sivusto)
- 7.3.2020 (tämä sivusto)
- 14.3.2020 (tämä sivusto)
- 21.3.2020 (tämä sivusto)
- 28.3.2020 (tämä sivusto)
- 4.4.2020 (tämä sivusto)
- 11.4.2020 (anatomia) (tämä sivusto) (vihjeanalyysi)
- 18.4.2020 (tämä sivusto) (vihjeanalyysi)
- 25.4.2020 (tämä sivusto)
- 2.5.2020 (tämä sivusto) (vihjeanalyysi)
- 9.5.2020 (anatomia) (tämä sivusto) (vihjeanalyysi)
- 16.5.2020 (tämä sivusto)
- 23.5.2020 (tämä sivusto)
- 30.5.2020 (tämä sivusto)
- 6.6.2020 (tämä sivusto)
- 13.6.2020 (tämä sivusto)
- 18.6.2020 (tämä sivusto)
- 27.6.2020 (tämä sivusto)
- 4.7.2020 (tämä sivusto)
- 11.7.2020 (tämä sivusto)
- 18.7.2020 (tämä sivusto) (anatomia laatijan sivustolla)
- 25.7.2020 (tämä sivusto)
- 1.8.2020 (anatomia) (tämä sivusto)
- 8.8.2020 (tämä sivusto)
- 15.8.2020 (tämä sivusto)
- 22.8.2020 (tämä sivusto)
- 29.8.2020 (tämä sivusto)
- 5.9.2020 (tämä sivusto)
- 12.9.2020 (tämä sivusto)
- 19.9.2020 (oma sivusto)
- 26.9.2020 (oma sivusto)
- 3.10.2020 (oma sivusto)
- 10.10.2020 (oma sivusto)
- 17.10.2020 (oma sivusto)
- 24.10.2020 (oma sivusto)
- 30.10.2020 (oma sivusto)
- 7.11.2020 (oma sivusto)
- 14.11.2020 (oma sivusto)
- 21.11.2020 (oma sivusto)
- 28.11.2020 (oma sivusto)
- 5.12.2020 (oma sivusto)
- 12.12.2020 (oma sivusto)
- 19.12.2020 (oma sivusto)
- 23.12.2020 (oma sivusto)
- 2.1.2021 (oma sivusto)
- 9.1.2021 (oma sivusto)
- 16.1.2021 (oma sivusto)
- 23.1.2021 (oma sivusto)
- 30.1.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 6.2.2021 (oma sivusto)
- 13.2.2021 (oma sivusto)
- 20.2.2021 (oma sivusto)
- 27.2.2021 (oma sivusto)
- 6.3.2021 (oma sivusto)
- 13.3.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 20.3.2021 (oma sivusto)
- 27.3.2021 (oma sivusto)
- 3.4.2021 (oma sivusto)
- 10.4.2021 (oma sivusto)
- 17.4.2021 (oma sivusto)
- 24.4.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 30.4.2021 (oma sivusto)
- 8.5.2021 (oma sivusto)
- 29.5.2021 (oma sivusto)
- 15.5.2021 (oma sivusto)
- 22.5.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 5.6.2021 (oma sivusto)
- 12.6.2021 (oma sivusto)
- 19.6.2021 (oma sivusto)
- 24.6.3021 (oma sivusto)
- 3.7.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 10.7.2021 (oma sivusto)
- 17.7.2021 (oma sivusto)
- 24.7.2021 (oma sivusto)
- 31.7.2021 (oma sivusto)
- 7.8.2021 (oma sivusto)
- 14.8.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 21.8.2021 (oma sivusto)
- 28.8.2021 (oma sivusto)
- 4.9.2021 (oma sivusto)
- 11.9.2021 (oma sivusto)
- 18.9.2021 (oma sivusto)
- 25.9.2021 (oma sivusto)
- 2.10.2021 (oma sivusto)
- 9.10.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 16.10.2021 (oma sivusto)
- 23.10.2021 (oma sivusto)
- 30.10.2021 (oma sivusto)
- 5.11.2021 (oma sivusto)
- 13.11.2021 (oma sivusto)
- 20.11.2021 (oma sivusto)
- 27.11.2021 (oma sivusto)
- 4.12.2021 (oma sivusto) (anatomia)
- 11.12.2021 (oma sivusto)
- 18.12.2021 (oma sivusto)
- 23.12.2021 (oma sivusto)
- 31.12.2021 (oma sivusto)
- 8.1.2022 (oma sivusto)
- 15.1.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 22.1.2022 (oma sivusto)
- 29.1.2022 (oma sivusto)
- 5.2.2022 (oma sivusto)
- 12.2.2022 (oma sivusto)
- 19.2.2022 (oma sivusto)
- 26.2.2022 (oma sivusto)
- 5.3.2022 (oma sivusto)
- 12.3.2022 (oma sivusto)
- 19.3.2022 (oma sivusto)
- 26.3.2022 (oma sivusto)
- 2.4.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 9.4.2022 (oma sivusto)
- 16.4.2022 (oma sivusto)
- 23.4.2022 (oma sivusto)
- 30.4.2022 (oma sivusto)
- 7.5.2020 (oma sivusto)
- 14.5.2020 (oma sivusto)
- 21.5.2020 (oma sivusto)
- 28.5.2020 (oma sivusto)
- 4.6.2022 (oma sivusto)
- 11.6.2022 (oma sivusto)
- 18.6.2022 (oma sivusto)
- 23.6.2022 (oma sivusto)
- 2.7.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 9.7.2022 (oma sivusto)
- 16.7.2022 (oma sivusto)
- 23.7.2022 (oma sivusto)
- 30.7.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 6.8.2022 (oma sivusto)
- 13.8.2022 (oma sivusto)
- 20.8.2022 (oma sivusto)
- 27.8.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 3.9.2022 (oma sivusto)
- 10.9.2022 (oma sivusto)
- 17.9.2022 (oma sivusto)
- 24.9.2022 (oma sivusto)
- 1.10.2022 (oma sivusto)
- 8.10.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 15.10.2022 (oma sivusto)
- 22.10.2022 (oma sivusto)
- 29.10.2022 (oma sivusto)
- 4.11.2022 (oma sivusto)
- 12.11.2022 (oma sivusto)
- 19.11.2022 (oma sivusto)
- 26.11.2022 (oma sivusto)
- 3.12.2022 (oma sivusto)
- 10.12.2022 (oma sivusto)
- 17.12.2022 (oma sivusto) (anatomia)
- 23.12.2022 (oma sivusto)
- 31.12.2022 (oma sivusto)
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
Sivustovastaava2023-2025 julkaistut kovikset:
- 7.1.2023 (oma sivusto).
- 14.1.2023 (oma sivusto).
- 21.1.2023 (oma sivusto).
- 28.1.2023 (oma sivusto).
- 4.2.2023 (oma sivusto).
- 11.2.2023 (oma sivusto) (anatomia)
- 18.2.2023 (oma sivusto).
- 25.2.2023 (oma sivusto)
- 1.7.2023 (oma sivusto)
- 4.3.2023 (oma sivusto).
- 11.3.2023 (oma sivusto).
- 18.3.2023 (oma sivusto).
- 25.3.2023 (oma sivusto).
- 1.4.2023 (oma sivusto).
- 8.4.2023 (oma sivusto).
- 15.4.2023 (oma sivusto).
- 22.4.2023 (oma sivusto) (anatomia).
- 29.4.2023 (oma sivusto).
- 6.5.2023 (oma sivusto).
- 13.5.2023 (oma sivusto).
- 20.5.2023 (oma sivusto).
- 27.5.2020 (oma sivusto).
- 3.6.2023 (oma sivusto).
- 10.6.2023 (oma sivusto)
- 17.6.2923 (oma sivusto)
- 22.6.2024 (oma sivusto)
- 1.7.2024 (oma sivusto)
- 8.7.2023 (oma sivusto)
- 15.7.2023 (oma sivusto)
- 22.7.2023 (oma sivusto)
- 29.7.2023 (oma sivusto)
- 5.8.2023 (oma sivusto)
- 12.8.2023 (oma sivusto)
- 19.8.2023 (oma sivusto)
- 26.8.2023 (oma sivusto)
- 2.9.2023 (oma sivusto)
- 9.9.2023 (oma sivusto)
- 16.9.2023 (oma sivusto)
- 23.9.2023 (oma sivusto)
- 30.9.2023 (oma sivusto)
- 7.10.2023 (oma sivusto)
- 14.10.2023 (oma sivusto)
- 21.10.2023 (oma sivusto)
- 28.10.2023 (oma sivusto)
- 3.11.2023 (oma sivusto)
- 11.11.2023 (oma sivusto)
- 18.11.2023 (oma sivusto) (anatomia)
- 25.11.2023 (oma sivusto)
- 2.12.2023 (oma sivusto)
- 9.12.2023 (oma sivusto)
- 16.12.2023 (oma sivusto)
- 23.12.2023 (oma sivusto)
- 30.12.2023 (oma sivusto) (anatomia)
- 5.1.2024 (oma sivusto)
- 13.1.2024 (oma sivusto) (anatomia)
- 20.1.2024 (oma sivusto)
- 27.1.2024 (oma sivusto)
- 3.2.2024 (oma sivusto)
- 10.2.2024 (oma sivusto)
- 17.2.2024 (oma sivusto)
- 24.2.2024 (oma sivusto)
- 2.3.2024 (oma sivusto)
- 9.3.2024 (oma sivusto)
- 16.3.2024 (oma sivusto)
- 23.3.2024 (oma sivusto)
- 30.3.2024 (oma sivusto)
- 6.4.2024 (oma sivusto)
- 13.4.2024 (oma sivusto)
- 20.4.2024 (oma sivusto) (anatomia)
- 27.4.2024 (oma sivusto)
- 4.5.2024 (oma sivusto)
- 11.5.2024 (oma sivusto)
- 18.5.2024 (oma sivusto)
- 25.5.2024 (oma sivusto)
- 1.6.2024 (oma sivusto)
- 8.6.2024 (oma sivusto)
- 15.6.2024 (oma sivusto)
- 20.6.2024 (oma sivusto)
- 29.6.2024 (oma sivusto)
- 6.7.2024 (oma sivusto)
- 13.7.2024 (oma sivusto) (anatomia)
- 20.7.2024 (oma sivusto)
- 27.7.2024 (oma sivusto)
- 3.8.2024 (oma sivusto)
- 10.8.2024 (oma sivusto)
- 17.8.2024 (oma sivusto)
- 24.8.2024 (oma sivusto)
- 31.8.2024 (oma sivusto)
- 7.9.2024 (oma sivusto)
- 14.9.2024 (oma sivusto)
- 21.9.2024 (oma sivusto)
- 28.9.2024 (oma sivusto)
- 5.10.2024 (oma sivusto) (anatomia)
- 12.10.2024 (oma sivusto)
- 19.10.2024 (oma sivusto)
- 1.11.2024 (oma sivusto)
- 9.11.2024 (oma sivusto)
- 16.11.2024 (oma sivusto)
- 23.11.2024 (oma sivusto)
- 30.11.2024 (oma sivusto)
- 7.12.2024 (oma sivusto)
- 14.12.2024 (oma sivusto) (anatomia)
- 21.12.2024 (oma sivusto)
- 28.12.2024 (oma sivusto)
- 4.1.2025 (oma sivusto)
- 11.1.2025 (oma sivusto)
- 18.1.2025 (oma sivusto)
- 25.1.2025 (oma sivusto)
- 1.2.2025 (oma sivusto)
- 8.2.2025 (oma sivusto)
- 15.2.2025 (oma sivusto)
- 22.2.2025 (oma sivusto)
- 1.3.2025 (oma sivusto)
- 8.3.2025 (oma sivusto) (anatomia)
- 15.3.2025 (oma sivusto)
- 22.3.2025 (oma sivusto)
- 29.3.2025 (oma sivusto)
- 5.4.2025 (oma svusto)
- 12.4.2025 (oma sivusto)
- 19.4.2025 (oma sivusto)
- 26.4.2025 (oma sivusto)
- 3.5.2025 (oma sivusto)
- 10.5.2025 (oma sivusto)
- 17.5.2025 (oma sivusto) (anatomia)
- 24.5.2025 (oma sivusto)
- 31.5.2025 (oma sivusto)
- 7.6.2025 (oma sivusto)
- 14.6.2025 (oma sivusto)
- 19.6.2025 (oma sivusto)
- 28.6.2025 (oma sivusto)
- 5.7.2025 (oma sivusto)
- 12.7.2025 (oma sivusto) (anatomia)
- 19.7.2025 (oma sivusto)
- 26.7.2025 (oma sivusto)
- 2.8.2025 (oma sivusto)
- 9.8.2025 (oma sivusto)
- 16.8.2025 (oma sivusto)
- 23.8.2025 (oma sivusto)
- 30.8.2025 (oma sivusto)
- 6.9.2025 (oma sivusto)
- 13.9.2025 (oma sivusto)
- 20.9.2025 (oma sivusto) (anatomia)
- 27.9.2025 (oma sivusto)
- 4.10.2025 (oma sivusto)
- 11.10.2025 (oma sivusto)
- 18.10.2025 (oma sivusto)
- 25.10.2025 (oma sivusto)
- 31.10.2025 (oma sivusto)
- 8.11.2025 (oma sivusto)
- 15.11.2025 (oma sivusto)
- 22.11.2025 (oma sivusto)
- 29.11.2025 (oma sivusto) (anatomia)
- 5.12.2025 (oma sivusto)
- 13.12.2025 (oma sivusto)
- 20.12.2025 (oma sivusto)
- 27.12.2025 (oma sivusto)
Mantan MAINIOT RISTIKOT
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
Sivustovastaava2026-2028 julkaistut kovikset:
- 3.1.2026 (tämä sivusto)
- 10.1.2026 (tämä sivusto)
- 17.1.2026 (tämä sivusto)
- 24 1.2026 (tämä sivusto)
- 31.1.2026 (tämä sivusto)
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
SivustovastaavaLisätty 5/2025 Mantan Mainiot Ristikot yksi ristikko.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️Tapio
SivustovastaavaViimeisin tallennettu IS:n kovis 31.1.2026.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
☁️🌨️🌧️🌨️☁️
![]() | - KLIKKAA HELMIKUUN RISTIKKO UUTEEN VÄLILEHTEEN! (kaikki luodut ristikot) |


Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna