Sivun sisältö:
Yleistä
Ajatuksena on, että suurimmasta osasta laatijoista ja kuvittajista on realistinen piirros.Joistakin tekijöistä ja kuvittajista on pilakuvaversiot säikeessä Pilakuviani. Vain itse pilakuvapiirtäjästä Teuvo Salmisesta tein pilakuvan.
Pyrkimyksenä on luoda suhteellisin vähin viivoin henkilöä kuvaava piirros. Jotta henkilöstä on saanut riittävän näköisen, olen joutunut joissakin tapauksissa turvautumaan varjostuksiin.
Olen käyttänyt kuvia kun olen käsitellyt kuvassa näkyvän laatijan tai kuvittajan luomia ristikoita. Kuvat ovat persoonallista ilmettä luovaa käyttögrafiikkaa.
Kunkin ison kuvan alla on kuvia myös pienennetty 75px levyinen kuva, jota käytetään ristikoiden esittelyssä.
Kuvat on tehty Infinite Design (vektoripiirrosohjelma – artikkeli ohjelmasta) ja ibisPaintX (bittikarttapiirrosohjelma – artikkeli ohjelmasta) ohjelmilla.
Laitan henkilöille esille ensisijaisen työnantajan. Monet laativat useille eri kustantajille. Esim. Erkki Vuokila laatii oman Sanaris-tuotantonsa ohella ristikoita myös ainakin Iisakin Ristikoihin, joka on Kolmiokirjat-tuotantoa. Jos tässä on virheitä, toivon korjausehdotuksia.
Laatijat
Sanaris:
Alla olevien kuvien tarkoituksena on esittää Erkki Eki Vuokilaa. Mielestäni kohtuullisen onnistunut piirros. Koska kuvassa ei ole kaikkia ryppyjä, Vuokila näyttää hieman nuoremmalta, mitä hän nyt on.
Teemu Pallonen – myös tähän kuvaan olen melko tyytyväinen.
Seuraava kuva ei kuvaa ketään henkilöä vaan se kuvaa tiimiä Ilmo Juhani Liljeroos, joka koostuu kolmesta mieslaatijasta. Missään ei ole kerrottu keitä tiimiin kuuluu, mutta se on selvitetty ja näkyy kuvassa.
Antti Parkkisen – mielestäni kohtuullisen onnistunut.
Mirja Pihlajamäki – en ihan tavoittanut hänen olemustaan. Huomasin, että toinen silmä tuli toista isomapana. Korjasin toista silmää. Hieman silmät jäivät eri kokoisiksi, mutta pienessä kuvassa sitä ei huomaa.
Jari Keränen – hänestä sain kohtuullisen toimivan kuvan.
Antti Skyttä – minusta hänen kohdallaan onnistuin varsin hyvin.
Pertti Oskalan suhteen en keksi, miksi kuvasta ei tullut kovin näköistä.
Pekka Joutsi – hänenkään kohdalla en täysin onnistunut. Nenä erityisesti tuotti ongelmia, mutta sain mielestäni hieman näköisyyttä.
Brigitta Kalpan kuva oli vähän hankala enkä kovin hyvää tunnuskuvaa hänestä saanut.
Myös kolmannesta Antista eli Antti Viitamäestä sain sangen näköisen kuvan.
Tuomas Holopaisen kuvaa pidän myös varsin onnistuneena. Kuvassa, jonka pohjalta tein piirroksen Tuomas oli hattu päässä eikä asua erottanut. Käytin apuna kahta muuta kuvaa.
Toni Pitkälän kuvasta en saanut aivan näköistä..
Juha Neitolan kuvasta en saanut aivan näköistä. Tein hänestä hieman vanhemman näköisen kuin mitä hän oli kuvassa. No kuva oli muutaman vuoden takaa vuoteen 2020 nähden ja Juhakin vanhenee.
Lauri Kultin kuvasta sain mielestäni nopeasti hyvin näköisen.
Harto Hakkosen kuvasta sain melkein näköisen. Jotain ihan pientä en tavoittanut.
Joonas Anttilan kuvasta en saanut ihan näköistä. Itse asiassa ensin laittamani varjostettu kuva toimi huonommin kuin toisen kuvan pohjalta tekemäni yksinkertaistettu kuva.
Myöskään Hannu Salokankaan en saanut ihan näköistä, mutta en jaksanut tahia kuvan kanssa loputtomiin. Pienenä kuvana uskon kuvan menettelevän. Ehkä onnistuin hieman edellistä kuvaa paremmin, mutta tämäkään ei kuulu parhaiten onnistuneisiin kuviin.
Alf Simbergistä sain kohtuullisen onnistuneen kuvan ilman varjostuksia.
Tapio Lähteenmäestä on vain symbolikuva – hän esiintyy Sanarisin sivuilla ikäänkuin haarniskoituna ritarina.
Neljän koplasta on vain symbolikuva.
Tein Auri Saaresta piirroksen. Valokuva oli melko epätarkka, joten siitä oli kovin näköistä mahdoton tehdä. Mutta mielestäni olemus tallentui riittävästi.
Tein kuvan Arto Kuivasesta hänen nettisivujensa taustakuvan perusteella. Ei tullut ihan näköinen, mutta lähes mahdotonta se olisikin kun ei ollut kunnon kuvaa. Toimisi kuitenkin tunnuskuvana.
Sakari Pajakoski onnistui kohtuullisen hyvin. Valokuvan perusteella ei juuri parempaan kannattanut pyrkiäkään.
Kari Vaalamon kuvan pohjana oli hieman epätarkkakuva, joten aivan näköistä en saanut, mutta mielestäni toimivan kuvan kuitenkin.
Muut:
Lähtökuva seuraavaan oli niin suttuinen, että tuli todella karkea luonnos Kari Päivärinnasta. Kari tässä taisi kyllä vähän nuorentua, kun tuli piirrettyä hänet niin vähin viivoin.
Päivärinta on freelance-laatija, joka tekee ristikoita ainakin Onni-kustannukselle.
Juha Leinonen – nuori laatija, josta mielestäni onnistuin luomaan suhteellisen onnistuneen piirroksen. Tekee ristikoita ainakin IS Ristikot -alaisuudessa IS viikonvaihteen Mantan valinta viikonvaihteeksi -ristikoita. IS Ristikot on osa Sanoma-konsernia.
Juha Hyvönen. Tekee ristikoita ainakin Kolmiokirjat -alaisuudessa. Hänestä tuli kohtuullisen onnistunut kuva.
Riku Rosenvall. Tekee ristikoita ensisijaisesti Kolmiokirjat -alaisuudessa, mutta laatii ristkoita myös Sanarikselle. Hänestä tuli mielestäni varsin onnistunut kuva.
Kimmo Sillankorva. Tekee ristikoita IS Ristikot alaisuudessa. Hänestä tuli vanhemman näköinen kuin piti
Seppo Rosenbergin tunnuskuva ilmentää mielestäni hyvin hänen olemustaan. Kovin näköinen kuva ei ole, koska netistä ei löytynyt hyviä kuvia.
Kuvittajat
Sanaris:
En saanut Markku Mäkelän kuvasta oikein hyvää, mutta toivottavasti tätä ei pidetä kovin huonona. Muutin ilmettä.
Heli kärkkäisen Sanarisin foorumin uudemmasta kuvasta sain aiempaa kuvaa selvästi näköisemmän. En tarvinnut pehmennyksiä enkä varjoja vaan vain muutaman viivan.
Heikki Lavosen suhteen onnistuin mielestäni varsin hyvin.
P. A. Manninen oli vähän turhan kapeakasvoisen oloinen eräässä valokuvassa. Laitoin tähän vähän leveämmät kasvot. Kuva on siis tällä kertaa ihan tahallaan hieman eri näköinen kuin kohteensa. Mutta onko liikaa?
Petri Kuhnosta sain varsin onnistuneen kuva – hän jopa pyysi kuvaa omaan käyttöönsä.
Reima Mäkisestä Kuhnosta sain varsin onnistuneen kuvan – kuvittajakin oli tyytyväinen.
Jari Koivistosta sain varsin onnistuneen kuvan – sen sijaan onnistunutta varjostettua kuvaa en onnistunut luomaan.
Johanna Kurkolasta sain varsin onnistuneen kuvan. Liidulla sai hehkua tukkaan.
Tein myös Terhi Liinalaaksosta kuvan. Kuva on varsin realistinen. Värit keksin, sillä pohjakuva oli mustavalkoinen.
Ainoa pilakuva on ainakin Pelikaaniristikoihin pilakuvia pääkuviksi tekevästä Teuvo Salmisesta. Pilakuvanpiirtäjästä pitää tietenkin tehdä pilakuva. Mielestäni se kuvastaa kuvittajan olemusta.
Kuvia voi kommentoida säikeessä Piirroksia laatijoista ja kuvittajista.
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna