Sivun osat:

Yleistä

Ristikon laatija on Jari Keränen ja kuvittaja Heli Kärkkäinen.

Pääkuvana on tämän sivun alussa kuvatun kuvan kaltainen kuva, jossa on pelästynyt hakkeri, kun tietokone alkaa yhtäkkiä ulista ja näyttö ikään kuin räjähtää. Pääkuvaan liittyy seuraavat ratkaisusanat:

AIHEUTUNUT HÄLYTYS
MURTAUTUJA TOTAALISEN YLLÄTTYNYT

Laitan esille tavanomaiseen tyyliin lähinnä ns. rakennevihjeitä, mutta myös mahdollisesti hankalia fakta- ja oivallusvihjeitä sekä vihjeitä, joita on kyselty eri foorumeissa.

Vaakasanat

VASTARANNAN KIISKI TUSKIN > STARA. Kätkö. Ratkaisusana löytyy vihjeen sisältä (lihavoin ratkaisusanan).

VIENNIN KERA > TANSSI. Tanssiessa toinen vie, yleensä mies.

AARU AHA ASSU > ASUJA. Typiste. Kaikkien sanojen eteen tulee ajatella M-kirjain. Lähtösanat ovat siis MAARU MAHA MASSU > MASUJA. 

ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN PEITTÄVIÄ > MINIT ja SAALI. Tässä on hoksattava, että yhteen vihjeeseen tulee kaksi ratkaisusanaa.

OIKAISE KAARTO > ROKATA. Anagrammi. Sana OIKAISE vihjaa anagrammin ottamiseen sanasta KAARTO.

> AVARA. Poimuri edustaa sanaa TAVARA. Vasen reuna on osittain piilossa. Sanasta jätetään pois ensimmäinen kirjain.

Kommentti. Tulkitsin, että poimurin suu on avara eli että tässä on vain suora vihje.

TALLENTAA > SANELIN. Sanelukone tai vaikka kännykkä, jos sitä käytetään puheen tallentamiseen myöhempää käyttöä varten.

KITARA > SUURA. Tässä molempiin sanoihin pitää ajatella olevan lisätty kirjaimet RA. Lähtösanat ovat siis KITA > SUU.

OSIN KÄSIN > TEOT. Töitä tehdään sekä koneella että käsin.

  > SÄKIT. Tässä on huomattava, että yhdessä vihje liittyy vaakasanaan, mutta samalla säkit tulee ymmärtää yksitellen pystyvihjeinä.

sanakaaos! > NASA + OSAKA. Kyseessä on anagrammi sekä vaakaan, että pystyyn meneville sanoille. Vihjeessä ”kaaos” vinkkaa anagrammiin.

MIEHET ONTUU > UUNOT. Anagrammi sanasta UUNOT. Samalla sana vinkkaa anagrammin luomiseen.

Kommentti. Tämä vihje kelpaisi piilosanatehtäväänkin, koska tässä on ns. suora vihje (MIEHET) ja piilovihje (ONTUU).

VÄLITTÄVÄ > TELEALA. Teleala välittää viestejä.

HAUTUNEITA > SÄRÄT. Särä on lemiläinen uuniruoka.

EIKOILLE? > ERJAT. Typiste. Sanojen alusta on poistettu H-kirjain. Lähtösanat ovat HEIKOILLE? > HERJAT. Kysymysmerkki kaiketi siksi, että ei ole fiksua herjata heikkoja.

1/2 > DUURI. Kyse parista duuri ja molli.

> AJAJA ja ÄITI (pystysuoraan).  Tässäkin sama vihje tulee sekä vaaka- että pystysanalle. 

EIVÄT MÄKÄTÄ > ÄKÄMÄT. Anagrammi sanasta MÄKÄTÄ. Tässä ei ole suoranaista vinkkiä anagrammin tekemiseen. 

Kommentti. Tässä ristikossa on melko paljon anagrammivihjeitä (seitsemän), minkä vuoksi ratkojan oletetaan niitä etisivänkin, joten vinkin on voinut yhdestä vihjeestä jättää poiskin.

SÄTEILYLLEKIN > KERÄIN. Kyse on aurinkokeräimistä. Auringonvalo on säteilyä.

Kommentti. Tieteellisissä tutkimuksissa saattaa olla muita keräimiä, mutta en sellaisista tietoa löytänyt.

EI MIKÄÄN RY > MAFIA. Mafia on eräänlainen järjestö, mutta ei virallisesti rekisteröity (paitsi ehkä poliisien tietokannassa).

VARMISTAA AITOUDEN > ATESTI. Kyseessä on kirjallinen todiste.

> ALFA. Eräänlainen kuva-arvoitus. Kuvassa on ala, jonka loppuosassa on F-kirjain. Kun F-kirjain laitetaan sanan ”ala” loppupuolelle, saadaan ALFA.

HARRYN ÄITI > LILY. Viitataan fiktiiviseen äitihahmoon. Kyseessä on Lily Potter, joka on Harry Potterin äiti.

OTAN MUTTA SEKOAN (puhekuplassa) > TATUM ja NATO (pystysuoraan). Anagrammi sanoista OTAN MUTTA. Anagrammiin vinkkaa sana SEKOAN.

MAISTUUKO? > JANKKI. Kyse on pohjalaisesta perinneruoasta. Kysymysmerkki siksi, että se ei varmaankaan kaikille maistu.

IMAN > ANNAN. Sanat pitää lukea oikealta vasemmalle. Lähtösanat ovat siis NAMI > NANNA.

JOUNI JOSKUS LUOKAN? > UJOIN. Anagrammi sanasta JOUNI. Anagrammille ei ole suoranaista vinkkiä.

Kommentti. Tämä on oikeastaan vähän samanlainen kuin se, että ratkaisusana olisi kätkönä vihjeessä.

TASOITTUA > SILITÄ. Sanat ovat synonyymejä.

KERTOON PRISMAN TILASTA > KAUPPATASE. Kyse on siis Prisma-tavarataloista.

> KILO. Kuvassa on kaksi puolen kilon kahvipakettia, joista yhdessä muodostuu kilo.

Kommentti. Etumaisessa paketissa on ylhäältä päin kuvattu kahvikuppi. En sitä tunnistanut, joten vihje tuotti ongelmia.

TORVEN SUULLA > NIELU. Kyse on henkitorvesta, jonka suulla on nielu.

SATUTTAA ENEMMÄN? > TIETO. Assosiaatio sanontaan ”Tieto lisää tuskaa”.

UJOIN VIRTA? > Eräänlainen jaotelma. UJOIN > TAIN + VIRTA = OLA (Olavi Virta) > TAIN+OLA > TAINOLA. Jaotelman muodostama sana ei ole kuitenkaan ratkaisusana vaan ajatuskulkua tulee jatkaa. TAINOLA > RITA. Viitataaan Rita Tainolaan.

LOPPU USEIN KAKSI > ENSIO. Viimeinen sana tulee lukea KA:KSI. Sanan loppuun tulee usein KA, sillä Ension lempinimi on usein Enska.

INTIAN AUSATO > TASATA. Tässä vihjeen toiseen sanaan ja ratkaisusanaan on lisätty keskelle SA. Lähtösanat ovat INTIAN AUTO > TATA

Pystysanat

> SAMSUNG. Samsung on yksi yleisimpiä tablet-laitteiden valmistajia.

NAINEN …N.KIN > TIIA. Ns. hirsipuuvihje, jossa ratkaisusana pitää sijoittaa vihjeeseen. Niin Tiina kuin Tiia ovat naisen nimiä.

> AHNAS ja REILU. Tässä ideana on se, että kuvavihjeestä tulee kaksi ratkaisusanaan. Poika on aika ahnas, kun on noin reilu annos.

VUODENKIN SELLAINEN > TURHAKE. Vuoden turhakkeen valitsee Suomen Luonto -lehti.

VAIVUTTAVIA > NUKUTTEET. Käytettään yleensä leikkauksissa.

2{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} > STATE. Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota, joten yksi osavaltion on 2{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} 50:stä.

KEKSI SALANIMEN? > ALAN. Kätkö eli ratkaisusana löytyy vihjeestä (lihavoin ratkaisusanan). Kysymysmerkki on siksi, että Alan ei välttämättä ole näin toiminut.

> SYVENTÄJÄ. Liikennemerkki on tässä tavanomaisen kuvan asemassa. Kaivettaessa tehdään monttua.

KIERO LAUTA > UTALA. Anagrammi sanasta LAUTA. Sana KIERO vinkkaa anagrammiin.

Kommentti. Vihje mielestäni sopisi piilosanatehtäväänkin, sillä siinä on suora vihje KIERO ja piilovihje KIERO LAUTA.

PAIKALLAAN TEHTY > ASANA. Kyseessä on joogatermi (ks. Wikipedia).

AREENA PISTEITTÄ > RÄTINÄ. Jos ratkaisusanasta otetaan pois pisteet, jää jäljelle RATINA, joka on tamperelainen areena

PIRILLÄ ILMAN ASETTA > SKEET.  PIR = kirjainten PIR kanssa. Jos sanaan lisätään PIR, saadaan PIRSKEET (ks. lisää esimerkkejä). Pirskeitä ei (yleensä) vietetä aseiden kanssa, mutta skeet on aselaji.

KÄDESTÄ KÄTEEN > TAALA. Käteinen raha kulkee kädestä käteen. Tässä rahana on Yhdysvaltain dollari eli ”taala”.

VALLITSEVA > ILMANALA. Säätieteellinen ilmaisu, joka on tuttu esim. TV-uutisten säätieto-osiosta.

sanakaaos! Ks. vaakasanat.

> RUOKA. Atria on ruokafirma.

> UUTE. Tässä ei viitata lopputuotteeseen, vaan siihen, että lakritsi ainesosana on uutetta.

LUU-
TUN- > TUMAT. Tässä on kaksi sanaa katkaistu ensimmäisen tavun jälkeen: LUUTUMA ja TUNTUMA. Kun sanoja on kaksi, tulee monikko.

ESIMIEHELLÄ PIDEMPI? > AIKAJÄNNE. Esimies joutuu kuitenkin yleensä tekemään pidemmän tähtäimen suunnitelmia kuin alaisensa.  Ainakin toimivassa organisatiossa esimiehellä pitää siten olla pidempi aikajänne. Mutta kyllä alainenkin voi tehdä suunnitelmia, joten aina asetelma ei ole sama.

Ks. vaakasanat.

RUNOSSA > RIIMIOSA. Kyseessä on tieteellisissä tutkimuksissa käytetty sanankäytöllinen termi.

Kommentti. Suomi24:ssä eräs anonyymi kertoi, että sanaa on käytetty tieteellisessä tutkimuksessa. Sana löytyy Googlella, jos sana laitetaan haussa sitaatteihin (”riimiosa”), esim. Lukemisen vaikeuden kuntoutus ensiluokkalaisilla Kolme pedagogista inventiota.  Jos ei hoksaa laittaa hakua sitaatteihin, sanaa ei löydy. Oikeanlaisella haulla sanan käyttö on tarkistettavissa. Hieman vaikeasta tarkistettavuudesta pieni miinus. Samoin siitä, että kyseinen sana ei ole normaalia kielenkäyttöä vaan tieteellisen tutkimuksen erikoissanastoa. Ristikot ovat tarkoitettu ihan tavallisille ihmisille.

Jos sanaa ei osaa etsiä netistä, sanan merkitys on tavalliselle ratkojalle epämääräinen. Vihje ei anna tarkkaa sisältöä sanalle. Jos sanan merkitystä ei löydä, ratkoja joutuu itse miettimään, minkä sisällön hän antaa sanalle. 

Kokeilin myös epäsanaa RIIMIASU. Se tuntui minusta jopa luontevammalta. Riimiasu tarkoittaa, että runo on riimitetty vastakohtana riimittämättömälle runolle.

Arvio vihjeestä 6 | 6 (ks. arviointiperusteeni).

KUNINKAITA > FILIP. Esim. Ranskan entinen kuningas Filip IV.

Kommentti. Kun vihje on monikon partitiivi, ratkaisusana voi olla yksikössä. Yksi edustaa tällöin suurempaa joukkoa. Tässä Filip edustaa joukkoa ”kuninkaat”.

> OSASYYT. Verukkeet ovat syitä(, tosin vain tekosyitä). Vihjeessä sanan loppuosa on yliviivattuna, joten kyseessä on syyt vain osittain.

KULJETA YLÖS > ATULAT. Sana YLÖS viittaa tässä alhaalta ylöspäin lukemiseen. Jos näin tehdään, saadaan sana TALUTA, joka on kuljettamista.

ANTAA VÄRIÄ > EHOSTEET. Meikit.

ARVOKA > KALLI. Typiste. Sanojen lopusta on poistettu S-kirjain. Lähtösanat ovat ARVOKAS > KALLIS. Kalli on sukunimi, esim. Timo Kalli.

NOIN PUU > NANNA. Eräänlainen jaotelma. NOIN = N + PUU = ANNA (Anna Puu) > N+ANNA > NANNA.

ON….RENA? > NETTA. Ns. hirsipuuvihje. Onnettarena voi olla Netta, mutta ei välttämättä, siksi kysymysmerkki.

OTAN MUTTA SEKOAN (puhekuplassa). Ks. vaakasanat.

Loppukommentit

Ks. vihjeanalyysien yleinen luonne sivulta Vihjeanalyysit.