• Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 6.3.2021 08:37 Tapio toimesta.
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #20569 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kovis Erkki Vuokila (2½; kuvitus Heikki Lavonius), Piilis Erkki Vuokila, Tavis Lauri Kultti.

    Ristikon sanojen keskipituus on varsin alhainen (alle 5,5) ja piilokirjaimia on paljon. Ristikossa on kuitenkin monta pääkuvasta johdettua sanarimpsua, jotka tekevät laadinnasta haastavaa. Ristikossa on myös muutama pitkä sana. Nämä nostavat teknisen tason mielestäni 8+:aan.

    Ristikossa on hauska ylin ja sen alapuolella oleva pääkuvalause. Jälkimmäiseen pääkuvalauseen sain selitystä Suomi24:stä. Kolmas pääkuvalause tuntuu sisällöllisesti oudolta.

    Vaikeustasomerkintä on kohdillaan. Sanasto on hyvää. Vihjeityksestä ja sanastosta kiitettävä arvosana, vaikka en ihan onnistuneina kaikkia pääkuvasta johdettuja sanoja pitänytkään.

    Kun kuvitus on kiitettävää, kokonaisarvio on kiitettävä.


    Vuokilan piilis oli melko haastava, hyvä piilis. Tavis oli varsin helppo tällä kertaa, mutta kiva.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Vastaa aiheeseen: IS Viikonloppu 6.-7.3.2021

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen! Lue lisää...

Voit tsättäillä ristikostasi kanssani Magmassa (video). Lue lisää...

Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista. Lue lisää...

Lue myös auttamisperiaatteet.