21-22.8.2018

Mieleeni tuli keskustelu 3654. Ristikkotapaus jota et unohda ikinä? Ajattelin sen innottamana tehdä elokuun blogikirjoitusen.

Olisihan noita paljon minullakin. Viimeksi mielessä on vihje LEGOLASINAKIN. Mietin, että eikös Lego-palikoissa ”lasi” ole muovia ja päättelin, että MUOVI on ratkaisusana. No ihan pieleen meni. Ratkaisusanaksi tuli BLOOM, joka viittaa Orlando Bloomiin, joka esitti Legolas-nimistä henkilöä Taru sormusten herra -trilogiassa. Olen minä trilogiaa katsellut, mutta eipä vain tullut se mieleen ennen ratkaisusanan syntymistä – ja tuliko ihan silloinkaan, kun piti asiaa vielä Googlen avulla varmistaa.

Kun kerroin asiasta tyttärelle, mitä tuli mieleeni ja sanoin, ettei kyse ole Lego-palikoista, hän sanoi, että liittyisikö suussa oleviin ”legoihin”. Vasta kun sanoin, että kuka on Legolas, hänkin hoksasi.

Uskoisin, että muotoilu oli tahallinen harhaute. Ihan vastaavia harhautteita tulee tietenkin jatkuvasti vastaan. Jotkut niistä vaan jäävät paremmin mieleen kuin toiset.
____________________

Kaikkein hauskin ristikko on ollut Sanaseppo 1/03 s.16  Haukkuva koira jäi siitä erityisesti mieleen. Koira haukkuu monen monta kertaa HAU peräkkäin, mutta jossakin välissä on VUF! Tuossa ristikkossa on vedetty niin överiksi, että älyttömyyksille vain hymyilee.
____________________

No kyllä piiliksetkin ovat hauskoja. Viimeksi ratkoin Erkki Vuokilan piiliksen, jossa seuraava vihje huvitti erityisesti.

Naimisissa olevaksi naiseksi olet kääntynyt. Ruotsissa te ympärillä. Hellalta tämä saatiin. (10)

Ajattelin, että ”Hellalta” liittyy ruoanalaittoon, mutta ihan väärä päätelmä! Ensimmäinen lause kyllä kertoo hyvin pitkälle, mistä on kyse.

24.8.2018

Olen keräillyt sivulle Joidenkin lehtien digipalvelut Suomen Kuvalehden sivuilta löytämiäni ristikkopoimintoja (nykyisin sivu on foorumisivustolla). Erityisesti on jäänyt mieleen Erkki Vuokilan laatima SK 15-16/2004 s. 93 avoristikko, jossa ei ole pystyvihjeitä lainkaan. Löytyy ristikkoarkistosta nimellä Vanhat vaikeat 5/18 (Elokuun 2018 toinen yllätyksistä). Oli varsin metka ratkottava.
____________________

Mitä Hesarin ristikoiden Aulis Lehtoon tulee, olen muutaman Hesarin ristikon lisäksi yhdessä Iisakin Ristikoiden klassikkokokoelmassa ratkonut hänen tehtäviään. Itse asiassa pidin klassikkokokoelmassa hänen ristikoistaan. Muistaakseni juuri Auliksella oli ristikko, jossa oli eri yhtiöiden logoja – koska logot olivat vuosikymmenten takaa, piti yrittää muistella, millä yhtiöllä oli mikin logo. Yritin löytää tiedot logoista myös netistä. Vanhan logon löytyminen netistä ei ollut aina helppoa.

26.8.2018

Ristikot, joissa on useita tyhjiä ruutuja, jäävät mieleen. En muista, mitä vihjeisiin tuli, mutta muistan Antti Viitamäen laadinnasta sen, että aukeaman keskivaiheilla oli neljän ruudun tyhjä kohta. Tuoreempi esimerkki Teemu Pallosen laadinnasta on sivulla Oveluusyhdistelmiä ja erikoisuuksia. Ennen kuin keksii, että on tyhjiä ruutua, on aika pihalla ratkaisusanojen kanssa, koska usean vihjeen kohdalla ei synny järkevää ratkaisusanaa.

Jälkikirjoitus 25.11.2018. Sivu on siirretty foorumiin. Linkki on muutettu viittaamaan siihen.

Myöhempiä lisäyksiä

6.9.2018

Muistuu mieleen muutamia ristikoita, joissa kirjainten sijaan oli numeroita. Niistä kerron sivulla Oveluusyhdistelmiä ja erikoisuuksia.

Tuomas Holopaisella piti yhdessä Punaisen Pelikaanin ristikossa joihinkin ruutuihin piirtää kolmio, joka edusti yhdyssänan osaa KOLMIO, esim. piirretty kolmio + LÄÄKE (vihjettä en muista). Silloin tällöin käytettynä tällaiset ovat hauskoja piristeitä.

11.9.2018

Enkä eräästä 9/2018 päiväkirjaosuudessa mainitsemastani Toni Pitkälän laatimasta SK 36/2018 ristikosta tulee ikimuistettava ristikko.

11.10.2018

SK 36/2018  oli niin hyvä, että tein siitä ristikon vihjeanalyysin.

___________________

Sivuun liittyvät keskustelut foorumisivustolla: