Kuva on toisella tablet-laitteella otettu SK 41:n piilisratkonnasta, josta suttasin piiliksen. Tablet-laitteena Huawei MediaPad M5 Lite (ostohinta 199€, jossa 50 € tarjous, laitteen hinta on ollut aiemmin n. 350 €).
Kuvassa on teline, jossa kotona pidän tablet-laitetta. Oikealta löytyvät kotelosta kuvassa näkyvät kynät (alemman kynän kuminen musta ”sukka” on itse lisäämäni miellyttävämmän tartunnan aikaansaamiseksi). Pussukasta löytyy tablet-hanska.
Kun käytän Googlea, nykyisin teen sen yleensä sormin. Toisiaan käytän toista kynää. Ylempi kynä on kangaspäällystetty metalliverkkokynä, joka soveltuu parhaiten nettilomakkeiden käyttöön.
Teline on vaimon ostama kirjateline. Hän osti omaan käyttöönsä kirjatelineen lähinnä kirjatelineeksi, mutta käyttää hän sitä tablet-laitteenkin kanssa. Sillä saa nostettua tablet-laitteen pöydällä vähän korkeammalle kun katsoo Yle Areenasta jotakin ohjelmaa.
Toisen hän antoi minulle. Liimasin sen etureunaan puureunuksen, jotta tablet-laite pysyisi tukevasti paikoillaan juuri sille sopivassa urassa. Laitteella on yleismallinen musta suojakotelo.
Heitin roskiin aiemman telineen, jonka olin kasannut pahvisesta modeemipaketista lisäten hieman vahvikkeita. Liimauksen ohella viritelmä pysyi kasassa ilmastointiteipillä. Vanhetessaan teippi pehmeni ja irtoili. Teline oli lopussa sen vuoksi aika epämiellyttävä käyttää. Vaimon ostos paransi huomattavasti asiaa.
Liimasin suojakoteloon pienen pussukan. Tämän sivun alkukuvassa telineen alareunassa näkyy pieni pussukka, johon laitan matkalla kynät. Pieni pussukka suljetaan tarralla. Kun suojakotelo on kiinni, kynät eivät pääse putoilemaan.
Jotta laitetta ei tarvitsisi irrottaa suojakotelosta valokuvattaessa, veistin puukolla suojakoteloon objektiivin ympäristöön reiän. Irrallaan laite on epämiellyttävän liukas. Reiästä on hyötyä matkoillakin, jos ottaa tavanomaisia valokuvia tablet-laitteella.
Tablet-ratkonta nykyisellä laitteella on monessa suhteessa parempaa kuin ensimmäisellä tablet-laitteellani. Jotkin vanhan laitteen itse tekemät kynät olivat kirjoitustuntumaltaan nykyisen laitteen kynää miellyttävämpiä. Nykyisen laitteen kynän kirjoitustuntuma on tämäntapaisille laitteille tyypilliseen tapaan hieman liukas.
Erään sukulaisen mies tosin sanoi kokeiltuaan kynää, ettei tykkää, koska kirjoitusjäljessä on viitettä. Minua viive ei ole haitannut.
Olennaista on se, että kynä on tarkka. Kynän tarkkuutta voi verrata tarkkuustusseihin, ehkä 0.4mm tarkkuustussi tai laadukas kuulakärkikynä olisi lähin vertailukohta. Kynällä pystyy kirjoittamaan n. 1,2mm korkuisia tikkukirjaimia.
Koska lyijykynä kuluu nopeasti kirjoitettaessa, kynällä pystyy yleensä tarkempaan jälkeen kuin tavallisella lyijykynällä. Tarkempaa jälkeä lyijykynällä saa vain ohuella lyijytäytekynällä – sillä kyllä kärki katkeaisi tosi usein.
Olennaista on on, että tarkkuus on riittävä ristikoiden ratkontaan sekä myös piirtelemiseen.
Sillä pystyy piirtämään n. 0,5cm kokoisia kasvokuvia ja miniatyyritauluja. Ks. alla oleva kuva ja huomioi kuvan mittasuhteet. Ne ilmaisevat, mikä kokoinen kuva oli tablet-laitteen näytöllä. Kuva on piirretty kertaakaan suurentamatta kuvaa.
Tarkkuus tuo sen mahdollisuuden, että samoissa ruuduissa voi olla vaikka neljä eri ratkaisuvaihtoehtoa niin, että jokainen vaihtoehto on selkeästi luettavissa.
Minusta on vaikea kuvitella kirjoittavani paperilehden ruutuun kerralla neljää eri ratkontavaihtoehtoa – vieläpä eri värejä käyttäen.
Jos tabletti ei ole tuettu kunnolla ja kontakti on heikko, kynän jälki saattaa katketa. Satunnaisesti kynää joutuu pitämään aika pystyssä. Yleensä kirjoittaminen sujuu hyvin ja luontevasti. Pienennän yleensä kovin suuren kuvan, jolloin prosessointitehoa tarvitaan vähemmän.
Laitteessa on ns. palm rejection, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kämmensyrjää voi pitää laitteen näytöllä ja silti piirtää laitteella. Mutta kun kättä nostaa ja laskee ruudulle, tulee helposti virhetoimintoja kuten kuvan tahatonta siirtymistä tai zoomautumista. Vaikka laitteella voi kirjoittaa käsi ruudulla ilman tablet-hanskaa, hanskan käyttö tuo ratkontaan rentouden. Hanskan kanssa ei tarvitse varoa sitä, että tulee tahattomia toimintoja.
Koska kynä on juuri sopivan kokoinen ja siinä on juuri oikean kokoinen kärki, sillä kirjoittaa miellyttävämmin kuin Apple Pencilillä. Käytännön piirtotarkkuus on kapean kärjen takia Applen tuotetta parempi. Kirjoittamisesta syntyvä ääni myös itse tekemiäni kyniä ja Applen kynää hiljaisempi.
Uudessa kynässä heikkoutta on se, että kynä ei kestä kovalle lattialle pudottamista kärki edellä. Kärki katkesi kerran. Minulla oli vaikeuksia kaivaa katkennut kärki irti kynästä, mutta sain sen irrotettua käyttäen apuna jälkiruokahaarukkaa.
Olen kerran joutunut vaihtamaan patterin. Patterit ovat melko kalliita AAAA-paristoja, joita saa kahden pakkauksena n. 8 € hintaan. No ei tästä vuositasolla suurta kustannusta tule.
Laitteella saa pääsääntöisesti netistä kuvaruutukaappauksella riittävän laadukkaan kuvan. Kuvan voi välittömästi rajata ja sen jälkeen ladata piirrosohjelmaan. Käytännössä kuvan saa nopeammin käyttöönsä tablet-laittella kuin tulostamalla.
Valokuvan ottaminen on hankalaa. Jos laite ei ole oikeassa kulmassa lehden kanssa, kuva on epätarkka ainakin jostakin kulmasta. Kattovalot ja varjot haittaavat kuvaamista. Lehteä ei saa aivan tasaiseksi, mikä aiheuttaa valokuvaan epätarkkuutta. Joskus kuvan laatu on jäänyt heikoksi uudellakin laitteella. Välillä valokuva on ollut varsin laadukas.
Parasta on kuitenkin kumittamisen helppous ja kerrosten käyttö. Kerrokset nostavat ratkonnan kirjaimellisesti eri tasolle, mutta myös monella muullakin tavoin eri tasolle, sillä kerroksia voi käyttää monin tavoin. Juuri kerrosten käyttö tekee digiratkonnasta sellaisen, että vastaavat toimenpiteet ovat täysin mahdottomia paperiratkonnassa. Alla muutamia esimerkkejä kerrosten käytöstä:
- Ottaa kopio nykyisestä ratkonnasta ja ratkoa eri kerrokseen kopiota.
- Tehdä osasta ristikosta koeratkonta.
- Tehdä koeratkontoja ja poistaa koeratkonnat.
- Yhdistää onnistunut osittainen koeratkonta varsinaiseen ratkontaan.
- Tehdä muistiinpanoja, esim. kirjoittaa ns. hirsipuu-vihjeen osittaisen ratkaisun ristikon tyhjälle alueelle joko samaan kerrokseen kuin muu ratkonta tai eri kerrokseen.
- Kerroksiin voi tehdä kaikenlaisia apumerkintöjä mm. merkkauksia kohdista, joita ei ole ymmärtänyt. Kun sitten keksii idean, merkkaus on helppo ja nopea pyykiä pois.
- Ja jos ratkonta tökkii, voihan sitä ristikon päälle omaan kerrokseen piirrellä tikku-ukkoja tai mitä tahansa. Jos piirros onnistuu, voi pelkän piirroksen helposti tallentaa ja jatkaa piirtämistä jonakin toisena kertana.
Apukerroksia tosin tarvitsee lähinnä kovisten kanssa. Koen, että koviksen ratkoo helpommin ja nopeammin tablet-laitteella. Helppo ristikko on paperisena useimmiten nopeampi ratkoa.
Välillä voi katsoa Gmailia tai tehdä jotain muuta. Ristikot, s-posti, TV, uutiset jne. on samassa paketissa.
Matkalla on erittäin kätevää ratkoa ristikoita tablet-laitteella. Ei tarvitse kuljettaa ristikkolehtiä vaan vain tablet-laitteen. Joskus minulla oli mukana kasa vanhoja Punaisia Pelikaaneja, ei enää. Uusia IS Koviksia todennäköisesti joskus tulevaisuudessa ratkon, kun tilaan IS Extran, jossa ristikot saa digimuodossa.
Jos menen odottamaan jotakuta jonnekin, avaan tablet-laitteen, katson nettiä tai avaan tallennetun ristikon ja ratkon sitä.
Minulle merkittävää on myös nettiapujen käytön helppous. Aiemmassa laitteessa vaihtaminen Chromen ja ibisPaint X:n välillä oli hidasta, mutta uudella laitteella tosi nopeata. Ja voihan nettiä pitää ratkonnan rinnallakin.
Tuo kyllä paljastaa, mitä on tullut käytettyä. Yritän käyttää ratkojat.fi järkevästi. Lähinnä etsin itselle outoja nimitietoja. Joskus on tullut vahingossa spoilanneeksi ratkontaa, kun luulee jekkuvihjettä faktavihjeeksi. Niin käy enää harvoin.
Melko järkevä tapa on se, että laittaa ratkaisusanan ja katsoo tuleeko vihje. Jos tulee, on melko todennäköisesti ratkonta mennyt oikein.
Joskus tulee käytettyä muutenkin. Ihan tarpeeseen silloin, kun ratkaisusana on ennestään itselle täysin outo.
Ristikkorenki ei nykyisellä laitteella FlashFoxissa toimi ja Puffin on sen käyttöön jokseenkin käyttökelvoton. Ratkojat.fi tulee joskus käytettyä ikään kuin ristikkorengin korvikkeena. Tietokoneelle en juri jaksa sohvalta siirtyä ristikkoarenkiä käyttääkseni.
Digiratkonnassa on tietyt hankaluudet, mutta siinä on ylivoimaista joustavuutta.