Ohjeita Googlen kuvahaun käyttämiseen mobiililaitteissa

Paluu sivulle Artikkelit

Sivun osat:

Yleistä

Opastan tässä dokumentissa sitä, miten Google Chromen kuvahaussa voi käyttää Android mobiililaitteiden valokuvia. iPad ja iPhone Chrome todennäköisesti toimii samaan tyyliin, mutta en voi asiaa testata.

Vastaavaa menettelyä voi soveltaa skannatuille kuville, jotka on siirretty mobiililaitteelle esim. Google Driven avulla.

Esimerkkikuvaksi olen ottanut itse piirtämäni kuvan, jonka olen muuntanut ikäänkuin sanomalehdestä oletuksi valokuvaksi.

Demonstroimaani tilannetta voi verrata siihen, että ottaa paperilehden ristikossa olevasta henkilökuvasta valokuvan. 25.5.2020 IS:n Kovis-ristikossa ristikon pääkuvana oli valokuva Idris Elbasta. Tässä dokumentissa esiteltyä tapaa olisi esim. voinut käyttää em. ristikon pääkuvan henkilön tunnistamiseen.

Itselläni oli ristikosta digikuva, josta oli erittäin helppo ottaa kuvaruutukaappauskuva ja rajata se tarkasti. Useimmat hankkivat ristikot kuitenkin paperisina, jolloin vaihtoehtona on joko skannaus tai valokuvaus. 

Käytän kuvien muokkaukseen Ibis PaintX-nimistä ohjelmaa, jonka saa Android, iPhone ja iPad -laitteille. Siitä minulle on ristikoiden ratkontaan liittyvä opastus, jonka eräitä asioita tulee huomioida myös tässä opastuksessa. IbisPaint X:n saa ilmaiseksi. Ilmaisversio riittää tähän käyttötarkoitukseen.

Mikäli skannattua kuvaa ei lähetetä mobiililaitteelle vaan se käsitellään pöytätietokoneella, pitää käyttää eri piirrosohjelmaa kuin tässä dokumentissa on esitelty. ibisPaint X:ää ei ole Windowsille. Vastaavia korjaustoimenpiteitä voi tehdä ilmaisella GIMP-ohjelmalla.

Kuvan haku IbisPaint X:ään

Kun ohjelman avaa, siitä löytyy seuraava kuvake, jota tulee painaa.

Seuraavaksi pitää hakea valokuva. Sivun ylälaidassa on seuraavia toimintoja:

Klikkaa ensi kohtaa yksi (kohdassa on ”+”) ja sitten kohtaa kaksi (Import picture). Valitse kuva kohdasta Viimeisimmät.

Kuva saattaa näyttää tämänkaltaiselta.

 

_________________

Tiedoksi, että olen muuttanut ohjelman asetuksia ja toiminnot löytyvät alapalkista . Palkin siirto alas on opastettu toisessa dokumentissa.

Oletuksena palkki on vasemmassa reunassa mustalla taustalla ja valkoisilla toimintokuvakkeilla. Siinä on esillä alla olevan kuvan  kohdasta 1. punaisella merkitystä kohdasta avautuvat pystysuoraan esillä olevat toiminnot. Kohdan 1. voi siis oletuksena jättää väliin.

____________________

Aluksi kuva pitää kääntää. Alla numeroin 1.-3. on osoitettu toimenpiteet.

Kuvassa on lisäksi osoitettu kohta ”Rajaa kuvaa”, jota tarvitaan myöhemmin. 

Kun kuvan kääntää, kuva on vääristynyt ja se pitää oikaista. Yllä olevassa kuvassa on kohta ”Kerrokset”, jota tulee klikata. Kun klikkaa, tulee seuraava näkymä. Klikkaa kuvan osoittamaa kohtaa:

Seuraavassa kuvassa on korostettuna Perspective Form. Punainen nuoli osoittaa kohtaa. Se avulla kuvan voi vääntää oikean muotoiseksi. Alla on lähes oikeaan muotoon väännetty kuva.

Toiminnolla Mesh Form voisi oikaista kaarevuuksia, mutta se ei ole tässä tilanteessa tarpeen. Alla olevalla videolla tulee esille myös kaarevuuksien oikaiseminen. Se kertoo myös muista vaiheista, joilla korjaan kuvia.

 

Toiminnot tulee hyväksyä aika klikkaamalla vihreää oikein-merkkiä.

Toimenpiteen jälkeen kuva on suurin piirtein suorakaiteen muotoinen, mutta se pitää vielä rajata. Rajaukseen pääseminen on selostettu aiemmin.

Lopuksi kuva pitää tallentaa. Vaiheet on kuvattu tässä.

Nyt kuva on haettavissa Chromelle.

Tosin tässä tapauksessa rajattu kuva ei käytännössä toimisi, sillä kuvan mittasuhteet ovat hieman väärin. Kuva ei aivan vastaa alkuperäiskuvaa, joka on tämän sivun alussa. Kuvaa oli pitänyt levittää vaakatasossa alla olevan kuvan kaltaiseksi.

Testasin asiaa ja hyvinkin pieni mittasuhdeero aiheutti sen, että kuvaa ei löytynyt.

Kuvan haku Chromeen

Kuvan haku on esillä hakukentässä äärimmäisenä oikealla.

Valitun kuvan voi hakea galleriasta. Google-haku antaisi riittävästi alkuperäisen kuvan kaltaisesta kuvasta seuraavat tulokset:

 

Tavanomaisessa todellisessa hakutilanteessa kuvan voi toki yrittää laittaa valokuvasta Chromeen suoraankin toiminnolla ”Hae kameralla”, mutta onnistumismahdollisuudet ovat erittäin heikot.

___________________

Sivuun liittyvät keskustelut ja muut sivut: