Tyyppi: Yleiskeskustelu
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #27818 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    6.5.2023 Toni Pitkälän Kovis (3). Minulla meni ajallisesti pahiksen puolelle.

    Arvioin ristikoita aina kokonaisuutena, “metsänä”, en niinkään yksittäisinä vihjeinä, “puina”.

    Vasemmalla keskellä LENTISPELIN JÄLKEEN JAETTU? tuo vasempaan puoleen mielenkiintoa ja sanalla on suuri merkitys vasemman puolen ratkomisessa. Myös risteävä pystysana toi mielenkiintoa, vaikka se oli lopulta paljon helpommin arvattavissa. Mahdollisesti nämä sanat ovat ristikon laadinnalliset lähtösanat.

    VINKIT VIHJEISIIN

    Vihjeen LENTISPELIN JÄLKEEN JAETTU? ratkaisusana ei mitenkään liity erityisesti lentopalloon vaan sopisi muuhunkin joukkueurheiluun. Ehkä liittyy pelaajien lukumäärään kentällä, jolloin vihjeessä olisi voinut olla jääkiekko. Vihjeeksi sopisi paremmin ABSOLUTISTIN KORISSA? Risteävä SISÄLLÄÄN TUMMANSINISTÄ löytyy ruokakaupasta.

    Mutta vasempaan puoleen ja keskialueeseen mielenkiintoisuus sitten minulla loppuikin. Oikean puolen ylä- ja varsinkin alanurkka olivat työlästä pakertamista, joka ei ollut erityisen mielenkiintoista, alueiden ratkonta ei ollut palkitsevaa vaan ennemminkin rasittavaa. Kokonaisuus metsänä oli siis noin 2/3 metsää. Skyttä tarjoaa lähes aina koko metsän, ei puolikkaita tai 2/3-metsää.

    Ratkontajärjestys minulla oli seuraava: keskusta – vasen alaosa – vasen yläosa – oikea yläosa – vasen alaosa.

    Muutamat vihjeet jäivät kokonaan tai osittain hämäräksi.

    Kuvittajana Pitkälä on mainio. Ihmiset ovat veikeitä. 

    Muut tehtävät olivat totutun hyviä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #27924 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Teemu Pallosen 2½ Kovis on lähempänä tavanomaista MAANANTAIKeskis-ristikkoa kuin kovista. Pääkuvasta johdetut alemmat sanat ja niiden risteävät sain ratkottua viimeisinä. Kaikki ratkaisusanat liittyvät luontevasti pääkuvaan.

    Yksi vihje tuntui oudolta. Seuraavaa vihjeeseen en saanut järkevää ratkaisusanaa

    …TO.

    AI ei tiennyt mitään enkä Googlellakaan saanut mitään järkevää. Ratkojiin sana oli laitettu, mutta en mistään voinut vahvistaa, että ratkaisusana löytyy vihjeen antamassa kontekstissa mistään. Kyse oli siitä, että risteävässä vihjeessä KEVYTKENKÄINEN yksi kirjain oli väärin ja se liittyi juuri vihjeeseen …TO.

    Muutamia asioita, joilta AI:ltä kysyin tai tarkistin kun sain ratkaisusanat:

    • OLI MALI; AI antoi faktatietoa, josta kuitenkaan ei ollut ratkonnassa mitään hyötyä.
    • KUMMISEDÄSSÄ; kysyin Kummisetä-elokuvien näyttelijät – näytti varsin kattavan näyttelijälistan. AI:stä oli hyötyä ratkaisusanan löytämisessä.
    • MM-JERE; ei suoraan kertonut. Vasta kun annoin ratkaisusanaksi saamani sukunimen, tuli tietoa etsitystä henkilöstä. AI:stä ei ollut hyötyä ratkaisusanan löytämisessä, mutta sen tarkistamisessa oli.
    • LINNULLE  – tiesi, mistä on kyse. AI:stä oli hyötyä ratkaisusanan tarkistamisessa.
    • VIIPURISSA – piti kertoa AI:lle, että etsitty ratkaisusana liittyy Viipuriin. AI:stä ei ollut ratkaisusanan löytämisessä hyötyä. Yritin opettaa AI:tä, mutta melko todennäköisesti oppi ei mennyt perille.
    • EROTTAMINEN – tiesi kertoa, mitä ratkaisusana tarkoittaa, joten AI:stä oli hyötyä ratkaisusanan tarkistamisessa.
    • …TO. AI:stä ei ollut ratkaisusanan löytämisessä eikä ratkaisusanan selittämisessä mitään hyötyä – muttavei pitänytkään olla!

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #28033 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    20.5. Kovis IJL-tiimiltä. Lähinnä 2½, kuten Sanarisin Ylläpitokin kertoo.

    Jaska kirjoittaa (komm. no 13):

    Täysi kymppi napsahtaa sinisille ja niiden kuvitukselle. Vuoden kärki ihan ehottomasti.

    Olen eri mieltä. Kuvitus ja hauskuus on kohdallaan, mutta ratkaisusanat on liian helposti arvattavia ansaitaakseen noin suurta arvostusta.

    Muut tehtävät totutun hyviä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #28052 Vastaa
    Kalevi
    Vieras

    Miksi mollaat Jaskaa selän takana? Aika noloa.

    #28053 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Mielestäni en ole kohtuuttomasti Jaskaa kritisoinut. Ylläpito kertoi, että vaikeusastearvio 3 oli virhe. IJL-tiimin tavoitetaso on yleensä 3-. Mielestäni Jaska ei ottanut riittävästi huomioon sitä, että ratkaisusanojen samankaltaisuus helpottaa ratkontaa ainakin 3- arvioitiin suhteutettuna aivan liikaa. 

    2½-tasoiseksi arvioituna helpotus on hyväksyttävyyden rajoilla. Koska helpotus on melkoinen, koin Jaskan arvioinnin ylikehuvana ja meni siten “överiksi”. Millään lailla nolona en kommenttiani kokenut – Jaskakin on vain ihminen, joka tekee virheitä.

    IJL-tiimin pyrkiminen sanaleikkeihin on tiimin dilemma. Sanaleikit ovat hauskoja, mutta jos samantapaisia sanaleikkejä on samassa ristikossa useita, yhden keksiminen voi helpottaa muiden ratkontaa liiallisesti.

    Nimimerkin happonen kommentti mielestäni kuvaa omaakin näkökulmaa varsin hyvin:

    Viihdyttävä ja laadukas ristikko, mutta oikeaa laitaa lukuunottamatta helpohko. Pääkuvissa aika ilmeinen idea, toki lähtökohtaisesti arvostan tällaisia verbaali-iloitteluja.

    Asiasta ei pidä lähteä täällä jankkaamaan. Saat kokea kritiikkini liian kovana. Asian käsittely täällä pitää päättyä tähän!

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #28093 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Ekin 2½ kovis on viime viikon tapaan kolme pääkuvaa. Pääkuvista johdetut sanat ovat edellisviikkoistakin helpommin arvattavissa. Sinänsä hauskat pääkuvat ja niistä johdetut sanat, mutta ristikko sopisi maanantain keskisristikoksi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Vastaa aiheeseen: IS 5/2023

Kun luot uuden aiheen, laita aina siihen sisältöä, ettei aihetta luokitella roskapostiksi. Voit käyttää muotoilussa BBCode-merkintöjä.
Et voi käyttää muotoilussa edistyneempiä (advanced) BBCode-merkintöjä. Tallennettaessa ne poistetaan.

Tietosi: