Valokuvankäsittely

Paluu sivulle Artikkelit

Käsittelen tällä sivulla sitä, miten tablet-laitteella pärjää kuvankäsittelyssä ja milloin sen rinnalle tarvitaan PC-ohjelmia.

IbisPaint X valokuvankäsittelyohjelmana

Eniten käyttämälläni piirtämis/maalausohjelmalla ibisPaint X :llä voi tehdä piirtämisen ja maalaamisen ohella pienimuotoista kuvankäsittelyä.

Siinä voi käsitellä varsin monenkokoisia kuvia. Kuvan pysty- ja vaakaleveyden voi valita vapaasti välillä 32-4096 px. Pienin kuva, jonka ohjelmalla voi luoda on siis 32×32 px. Teoriassa suurin kuva, jota ohjelma pystyy käsittelemään, on 4096×4096 px (n. 16,8 milj. pikseliä). Ohjelman aiemmissa versioissa kuvakoolle ja kerrosten määrälle oli rajoitteita, jotka on poistettu. Kovien isojen kuvien käsittelyssä on kuitenkin muistettava se, että jos laitteessa on vain 1-2 GB RAM-muistia, toiminnot saattavat hidastua merkittävästi.

Koska laitteessani on vähän muistia, pientä pienemistä tapahtuu. 3888x2598px kokoinen kuva pienee kokoon 3547x2365px. Jollakin toisella laitteella tätäkään pienentymistä ei ehkä tapahtuisi.

Perustoimintojen ohella ibisPaint X:ään on valittu jonkin verran erikoisefektejä, joilla valokuvan saa muutettua ikäänkuin taideteokseksi (linkki ladattavaan tekstiasiakirjaan, josta näkee ohjelman filtteritoiminnot, jotka ovat aina käytettävissä; lisäksi viimeksi käyttämääni ohjelmaversioon saa kuukausimaksullisina toimintoina Tone Curve, Gradiation Map, Clouds -toiminnot).

Ohjelmassa on jonkin verran värinkorjausominaisuuksia, mutta huomattavasti suppeammin kuin esim. Adobe Photshop Expressissä.

Monet kuvankäsittelyohjelmien erikoistoiminnot, kuten epätoivottavien elementtien häivyttäminen ja kuvan kehystäminen ohjelmasta puuttuvat. Kuvankäsittelyyn löytyy paljon parempia ohjelmia enkä osaa arvioida, mille tasolle ibisPaint X asettuu kuvankäsittelyohjelmana. Jos  ei juuri kaipaa muuta kuin perustoimintoja, käyttöliittymän piiloutuvuutta arvostavalle tämä on pienimuotoiseen kuvankäsittelyynkin näppärä ohjelma.

Halpislaitteeni taso riittää kuvien retusoimiseen itse tekemälläni kynällä sekä ”läpyskäpääkynällä”. Olen retusoinut paljon kuvia ohjelmalla. IbisPaint X:llä retusoinnin suhteen ainoa puute on se, että Gimp-ohjelmasta löytyvä kloonaustyökalu (kuvakkeena sillä on leimasin) puuttuu. Olen retusoinnissa ensin käyttänyt Gimpin kloonaustyökalua ja loppuretusoinnin olen tehnyt ibisPaint X:llä, koska kynällä on tarkempi työskennellä kuin hiirellä. Tämän sivuston yleisin artikkelikuva on pääosin retusoitu Gimpillä. Lopullinen kuva on luotu ibisPaint X:llä kahdesta eri kuvasta. Piirsin ibisPaint X:ssä varjot uudestaan.

Ohjelma on varsinaisesti tietokonetaiteen tekemiseen, josta on oma sivunsa (ristikoiden ratkontaan liittyvä opassivulta saa käsityksen ohjelman yleispiirteistä). Kuvia voi jatkokäsitellä myös Windows/Mac-tietokoneella ja iPad-tabletilla Clip Studio Paint -ohjelmalla, jolle on vienti em. ohjelman tallennusformaattiin. Kun käytetään Clip Studio Paintin formaattia, kerrokset säilyvät. Asensin em. ohjelmasta kokeiluversion. Valitettavasti siitä puuttuu Gimpin kaltainen kloonaustyökalu, joten kuvankäsittelyn apuohjelmaksi siitä ei ole.

PhotoDirector ja Adobe Photoshop Express

Gimpin kloonityökalun tapainen, mutta epätarkempi työkalu ei-toivottavien kohtien häivytykseen on PhotoDirector-ohjelmassa. Sillä lopputulos on joskus toimiva, mutta toisinaan lopputulos on suttuinen. Yritin sillä poistaa sivuston artikkelikuvan liimatahroja, mutta se ei onnistunut, koska korjausyritys loi vain suttuja. Poistin liimatahrat Gimpillä.

Ohjelma myös pientään valokuvaa. Asetuksissa neljä vaihtoehtoa:

  • Efficient (Long Side = 800px).
  • Good (Long Side = 1600px).
  • HD (Long Side = 2560px).
  • Ultra HD (Long side = 3840px)

Ultra HD pitäisi riittää, mikäli laitteen muisti riittää näin suurien kuvien käsittelyyn.  Uudemmalla laitteellanikin ohjelma valitti, laitteeni muisti ei riitä. Saan usein tyttäreltäni valokuvia, joiden koko on 3888x2598px. Muilla arvoilla tulee pienennystä.

Ohjelmalla voi maskaamalla Cut out -toiminnolla rajata näppärästi valokuvasta tietyn osan. Ohjelma löytää useimmiten sopivat rajat. Kahdella näpäyksellä ohjelma loi seuraavanlaisen maskin.

Jos ohjelma ei automaattisesti osannut löytää rajoja, rajoja voi +/- -säätimillä korjata. Rajaustyökalua voi säätää eli saa hyvinkin pienen kohdan poistettua tai lisättyä.

Rajauksen lopputulos näyttää tältä (täysin musta alue on läpinäkyvä):

Tosin jos kyseessä on hyvin karkea JPG, ohjelma ei osaa kovinkaan hyvin rajata kuvasta haluttua aluetta.

Asensin 19.4.2018 Adobe Photoshop Express -ohjelman ja säädin sillä valotusta. Harmittavasti siitäkin puuttui kunnollinen kloonaustyökalu, joten Gimp senkin kanssa on tarpeen. Ihossa olevien kauneusvirheiden korjaamiseen liittyvä kloonaustyökalu siinä on, mutta sillä ei voi siistiä kuin hyvin pieniä virheitä, kuten poistaa iholta täpliä tai häivyttää pienen likatahran seinältä.

Abode Photoshop Express ei pienennä laitteessani alkuperäiskuvaa lainkaan. Kovin suurten kuvien käsittely saattaa kuitenkin vähämuistisella laitteella toimia hitaasti.

Jos ei ole tarvetta yksityiskohtien korjailuun kloonaustyökalulla, mutta kuvaan täytyy lisätä elementtejä Adobe Photoshop Express + ibisPaint X toimivat parina hyvin yhteen. Ongelmana tosin se, että Adoben ohjelma käyttää tallennuksessa vain JPG-muotoa ja ibisPaint X voi käyttää JPG:n ohella myös PNG-formaattia. Jos käsittelee JPG-kuvia monessa laitteessa, voi aiheutua jonkin verran kuvan tason laskua. Nettikuvien suhteen pieni tason lasku ei haittaa.

Koska Adobe Photoshop Express ei pienennä kuvia lainkaan, kuvien käsittely on järkevintä aloittaa sillä. Ainakin nettikuvia voi parilla Adobe Photoshop Express & ibisPaint X korjailla mainiosti. Jos haluaa käyttää Photodirector-ohjelmaa, sitä kannattaa käyttää viimeiseksi jo oikeaan kuvakoon skaalatuille kuville jonkun lisäefektin luomiseen.

Tämän sivun tunnuskuvan (eli ns. artikkelikuvan) värejä on säädelty PC:llä, mutta mahdollisesti samankaltaiseen värien säätöön pystyisi myös Abode Photoshop Express -ohjelmalla.

Ongelmat, jotka kaipaavat ratkaisua/lisäselvitystä:

  • Olisin kiinnostunut, jos jossakin Android-ohjelmassa olisi Gimpin kaltainen kloonaustyökalu (foorumisivustolla).

Sivuun liittyvät keskustelut foorumisivustolla:

____________________

Voit kommentoida sivua foorumilla osastolla Muut aiheet. Tyyliltään epäasiallisista huomatan, siirrän moderointiosastoon tai poistan kokonaan (keskustelusäännöt).