Sivun osat:

Yleistä

Ristikon laatija ja kuvittaja on Juha Hyvönen.

Pääkuvana on tämän sivun alussa oleva puhekuplan teksti.

Näytä/piilota pääkuvan ratkaisusana:
TYTYYTYYTYVÄISYYSKommentti 1. Tutumpi sana lienee ”tutu”, mutta se olisi ollut tilaan liian lyhyt.Kommentti 2. Kyseessä on hauska, vitsinomainen pääkuvasana. Toimii mielestäni kuitenkin mielestäni vain kertakäyttöisenä pääkuvasanana, jossa vitsinomaisuus on ihan OK. Ratkaisusana on nimittäin sellainen, että samalla sananmuodostuksen kaavalla sanoja ei normaalikielessä käytetä. Kokeilin Googlella muutamia vastaavalla tavalla rakennettuja sanoja, kuten esim. ”takkityytyväisyys”, eikä niitä löydy. Jos joku käyttäisi tämäntapaisia sanoja, se tuntui melko oudolta.

Seuraavaksi käsittelen vaaka- ja pystysanat vasemmasta yläkulmasta alkaen rivi riviltä vasemmalta oikealle edeten oikeaan alakulmaan asti. Käsittelen kysyttyjä kohtia sekä mahdollisesti hankalasti ymmärrettäviä kohtia. Laitan tarpeellisiksi katsomissani paikoissa selitykset.

Näytä kaikki piilotetut

Piilota kaikki näytetyt

Vaaka- ja pystysanat

Näytä/piilota ratkaisusana:
ELÄÄ ja TÖRISEVÄ. Vihjeestä tulee siis ratkaisusana kahteen päällekkäiseeen vihjeeseen.

Näytä/piilota ratkaisusana:
ETYYLIT ja LÖYTÄJÄ. Vihjeestä tulee siis ratkaisusana kahteen rinnakkaiseen vihjeeseen. Ensimmäisen ratkaisusana liittyvän ratkaisusana idea on siinä, että E-kirjaimet on kirjoitettu eri tyyleillä (lihavoitu ja kursiivi), on siis E TYYLIT, joka yhteen kirjoitettuna on ETYYLIT. LÖYTÄJÄ viittaa Archimedeksen, sillä hänen sanotaan huudahtaneen ”Heureka!”.

Näytä/piilota ratkaisusana:
ÄRTYVÄ ja ÄITYÄ. Vihjeestä tulee siis ratkaisusana kahteen rinnakkaiseen vihjeeseen.

JÄÄ SEISOMAAN

Näytä/piilota ratkaisusana:
SETTERI. Setteri on metsästyskoira, joka jää seisomaan saaliseläimen kohdalle.

2 CV:SSÄ

Näytä/piilota ratkaisusana:
RÄTTIKATTO ja AJAVAT. Vihjeestä tulee siis ratkaisusana kahteen rinnakkaiseen vihjeeseen. Viitataan legendaariseen ”rättisitikkaan” eli Citroenin 2 CV -malliin.

HIUKAN TUNTEITA

Näytä/piilota ratkaisusana:
NÄLÄT. Kun on nälkä, sanotaan usein, että ”hiukoo”. Joillakin alueilla nälkä ilmaistaan sanalla ”hiuka”.

KAKSILEHTINEN

Näytä/piilota ratkaisusana:
ISIS. Ilta-Sanomien lyhenne on IS ja kun niitä laitetaan kaksi peräkkäin, saadaan ISIS.

KÄSIKIN EDESSÄ

Näytä/piilota ratkaisusana:
RYSY. Ratkaisusanan alkuun voidaan laittaa sana KÄSI. Viitataan sanaan KÄSIRYSY. Helpossa ristikossa olisi KÄSI-.

PARANTAA NÄKÖÄ

Näytä/piilota ratkaisusana:
STYLISTI. Hän parantaa ulkonäköä.

Näytä/piilota ratkaisusana:
SYYTTELYT.

ALKOI LOKA

Näytä/piilota ratkaisusana:
JÄISYYS. Sanaleikki. Ratkaisusana tulee aluksi lukea JÄI SYYS. Eli kun lokakuu alkaa syyskuu jää taakse.

VIRUSLINKO!

Näytä/piilota ratkaisusana:
ALTISTI. Yskijää voi pitää ”viruslinkona”, joka altistaa muita. Verbinä tämä sana ei ole ristikkokelpoinen, mutta altisti tarkoittaa myös esim. alttoviulun soittajaa.

SOITETTU MELOIN!

Näytä/piilota ratkaisusana:
INDIANA. Kyseessä on ns. skytismi. Soitettu on MELODIA, mutta MELOIN-sanassa DIA:n tilalla on IN, eli siinä on IN DIA:NA.

ROBIN OSANA

Näytä/piilota ratkaisusana:
ERROL. Errol Flynn esitti Robin Hoodia.

Se on madonreikä (puhekuplassa)

Näytä/piilota ratkaisusana:
TEORETISOIDA. Madonrei’istä puhutaan fyysikoiden avaruuteen liittyvien teorioiden yhteydessä.

korkealla

Näytä/piilota ratkaisusana:
YLÄVÄT.Kommentti. Sana on varsin harvoin käytetty, mutta löytyy Kielitoimiston nettisanakirjasta.

MOTUA

Näytä/piilota ratkaisusana:
MISKAT. Vihje- ja ratkaisusana tulee lukea ensin oikealta vasemmalle. Lisäksi toisinpäin luettavien sanojen loppuun on lisätty M-kirjain. Lähtösanat ovat AUTO (+M) > TAKSI (+M).

Näytä/piilota ratkaisusana:
ÄKÄINEN. Kuvassa on atrain, jossa on väkiä eli atrain on VÄKÄINEN. Kun ensimmäinen piikki on poikki, ratkaisusanasta pitää poistaa ensimmäinen kirjain.Kommentti. Kuvallinen typiste on hieno idea, sillä siitä voi hoksata suoraan, että jotain puuttuu.

EROTTAJALLA

Näytä/piilota ratkaisusana:
IRAT. Typiste eli lähtösanoista VEROTTAJALLA > VIRAT on poistettu ensimmäinen kirjain eli tässä tapauksessa V.

paa

Näytä/piilota ratkaisusana:
PAARIA. Vihjeessä jokainen kirjain tulee lukea erikseen. Keskimmäinen pitää lukea a = AARI. P+AARI+A = PAARIA.

Näytä/piilota ratkaisusana:
ERIUSKOISUUS. Väittely on tässä uskontoa koskeva.

ÄILLÄ USEIN

Näytä/piilota ratkaisusana:
ITKUT. Kun itkee, usein tulee ”Äää.” Itkut ovat siis usein ikään kuin Ä-kirjaimilla eli ÄILLÄ.

KOSKEE KAIKKEA

Näytä/piilota ratkaisusana:
HYPISTELIJÄ.

RIKKOJA

Näytä/piilota ratkaisusana:
EMÄKIT. Emäkit ovat rikkakasveja.

KUOLAA

Näytä/piilota ratkaisusana:
ERITÄ. Sekä vihje että ratkaisusana ovat imperatiiveja. Ratkaisusana on myös perusmuotoinen verbi. Eritä = olla erilainen, erota, poiketa jstak. (Kielitoimiston sanakirja).

PINNALLINEN

Näytä/piilota ratkaisusana:
PSORIASIS. Kyseessä on ihosairaus.

VÄLIPALOJA

Näytä/piilota ratkaisusana:
PRIKAT.

ENNEN KESÄLLÄ

Näytä/piilota ratkaisusana:
ÖITSIT. Viitattannee entisaikojen yöjuoksuihin, jotka tapahtuivat yleensä kesäisin.

-TEEKKI

Näytä/piilota ratkaisusana:
ARTO. Artoteekki on taidelainaamo.

Näytä/piilota ratkaisusana:
TIIAT. Kyseessä on kuvallinen typiste. Kuvassa on tiimat, mutta yksi neljäs tiima on valkoinen, joten neljäs kirjain sanasta TIIMAT pudotetaan pois.

USEIN JÄILLÄ

Näytä/piilota ratkaisusana:
LINDFORS. Viitataan taitoluistelija Viveca Lindforsiin. Hän tosin on lopettanut uransa. Sakari Lindfors oli maalivahti, nykyisin jääkiekkovalmentaja.

TORSTAIN LEHTI

Näytä/piilota ratkaisusana:
ISTO. Viitataan toisen kerran Ilta-Sanomiin. Tässä ratkaisusana pitää lukea ensin IS TO(RSTAINA).

UUSI NIKSI

Näytä/piilota ratkaisusana:
SKINI. Anagrammi. Sana UUSI vinkkaa anagrammiin eli kehottaa järjestämään sanan NIKSI kirjaimet uusiksi.

PUTKELLA

Näytä/piilota ratkaisusana:
KALIIBERI. Viittaa esim. tykinputken kokoon.Kommentti. Itselle tutumpi muoto on KALIIPERI, mutta sanan voi kirjoittaa joko B- tai P-kirjaimen kanssa.

VIKA VOI OLLA CH

Näytä/piilota ratkaisusana:
KITSI. Jos viimeisen eli vikan kirjaimen paikalle laitetaan CH, saadaan synonyymi KITCH.

Kuitti. (puhekuplassa

Näytä/piilota ratkaisusana:
UNISUUS. Väsynyttä eli kuittia vaivaa unisuus.

LORDILLA

Näytä/piilota ratkaisusana:
AATELISKARTANO.

Näytä/piilota ratkaisusana:
KUUNOT. Q-kirjain lausutaan KUU. Kirjaimen sisällä on kirjaimet OT, ne ovat KUUN OT.

ESDAM

Näytä/piilota ratkaisusana:
ASLAK. Tässä on kaksi jekku. Ensinnäkin sanat pitää lukea aluksi oikealta vasemmalle. Sen lisäksi sanoihin tulee lisätä S-kirjain. Lähtösanat ovat MAD(+S)E > KAL(+S)A.

Näytä/piilota ratkaisusana:
SINIT. Kupissa on sinistä (=SINI) teetä (T), yhdistettynä SINIT (kaksi sinistä asiaa kuten juoma ja teepussin väri olisi SINET). Hämäystä on se, että ensimmäisenä ei tule kiinnitettyä huomioita väriin.

Näytä/piilota ratkaisusana:
ANSARI. Vihjeessä on kaksi NAINEN sanaa osittain päällekkäin. Ratkaisusanasta voidaan löytää limittäin Ansa ja Sari nimisten naisten etunimet.

PARVESSA

Näytä/piilota ratkaisusana:
MUJEET. Muikku eli muje elää parvissa.

Näytä/piilota ratkaisusana:
OSAT ja PISIN (pystysuoraan). Alin on pisin osa.

DD-R

Näytä/piilota ratkaisusana:
IISIT. Roomalaisin numeroin D = 500. Paperiarkeissa riisi = 500 kpl. Kun on kaksi 500 kpl erää, on RIISIT. Kun kirjain R poistetaan, jää jäljelle IISIT.

RAITEIN

Näytä/piilota ratkaisusana:
RATAPIHA.

URKI

Näytä/piilota ratkaisusana:
ATSO. Sanallinen typiste. Lähtösanoista KURKI > KATSO on alusta poistettu K-kirjain.

KORJAA JAKORASIAN

Näytä/piilota ratkaisusana:
ASKAROIJA. Anagrammi sanasta JAKORASIAN. Sana KORJAA viittaa anagrammin luomiseen.

Näytä/piilota ratkaisusana:
BITUMIT. Kuvassa on yksinkertaistettu kuva kahdesta ajoradan kaistasta (kaistat tehdään kahdesta bitumista) tai vierekkäisestä ajoradasta.Kommentti. Yksinkertaistetut kuvat ovat laatijalle tyypillisiä, sillä ne voi tulkita monin tavoin. Samankaltainen yksinkertaistus on tämän vihjeen jälkeen esillä olevassa vihjekuvassa.

Näytä/piilota ratkaisusana:
PISARA. Kuvassa on yksinkertaistettu kuva pisarasta.

KORKKI

Näytä/piilota ratkaisusana:
HUOKOINEN. Kyse on siis materiaalin ominaisuudesta.

RO-

Näytä/piilota ratkaisusana:
ATRIA. Typiste. Lähtösanoista PRO > PATRIA on alusta poistettu A-kirjain.

SOTILAAN JUHLA-ASU?

Näytä/piilota ratkaisusana:
ASETAATTI. Sanaleikki. Sotilaalla on ase, ja ”taatti” on juhla-asu, mutta jos sanat laitetaan yhteen ei synnykään sotilaan juhla-asua.

N

Näytä/piilota ratkaisusana:
ISAAC. N on voiman yksikkö, jonka nimi tulee Isaac Newtonista.

LÄPI

Näytä/piilota ratkaisusana:
TRANSITO. Kyse on kauttakuljetuksesta.

Loppukommentit

Ks. vihjeanalyysien yleinen luonne sivulta Vihjeanalyysit.