Merkitty: Adobe Illustrator, Antti Parkkinen, Erkki Vuokila, Gemini, Heikki Lavonius, Heli Kärkkäinen, Kimmo Sillankorva
- Tämä aihe sisältää 4 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 29.3.2025 11:36
Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
Sivustovastaava1.3.2025 on 3- merkitty Kovis Erkki Vuokilalta. Minulle ristikko oli täyskolmonen. Vihjeelle HAIM en itse Googlen avulla osannut löytää ratkaisusanaa, mutta nettituttuni löysi.
Pääkuvan idea on hyvä ja sanastokin edellä mainitsemaani vaikeasti löydettävää faktatietoa lukuun ottamatta ihan Ok. Itse asiassa ratkaisusana oli siinäkin hyvä, mutta vihje olis meikäläisen googlaustaidoille liian vaikea. Niin pahoja googlausvihjeitä yleensä kohtaan vain Aulis Lehdon ristikoissa.
Kuvitus on pääosin Heikki Lavoniuksen. Pääkuvassa on Heli Kärkkäisen itse piirtämä hiihtäjä. Viime viikon Ristikkoakatemian palstalla kävi ilmi, että Heli Kärkkäinen teetättää taustakuvia Adobe Illustrator -ohjelman AI:n avulla. Minun mielestäni sen AI:n tuoma taustakuva poikkeaa liiaksi Helin omasta piirrostyylistä. Heli piirtää kuviinsa vahvat ääriviivat, jotka täysin puuttuvat taustakuvasta.
Heli olisi saanut Googlen Gemini tekoälyllä taustan, jossa on vahvoilla viivoilla piirretyt puut.
En pysty Geminin ilmaisversiolla laittamaan kuvan etualalle hiihtäjää, sillä ihmisten piirrättäminen on maksullista.
Lisäsin DALL-E 3:lla kuvan, josta poistin taustan ja hieman korjasin kuvaa, lähinnä hiihtomonoja ja suksia. Kuvissa olevassa DALL-E 3:n alun peri luomassa hiihtäjäkuvassa toinen suksi vaikutti irronneelta ja liian pitkältä. Lisätty hiihtäjä edustaa kuvissa ikään kuin Heli taustaan lisäämää hiihtäjää.
Hiihtäjä ei tullut aivan Helin tyylillä eikä aivan Geminin tyylillä, mutta minusta kokonaisuus silti sellainen, että hiihtäjän ja taustan välinen tyyliero on paljon pienempi kuin Helin ja Adobe Illustratorin AI:n piirrosten välillä. Jos ajatellaan viivapaksuuksia, hiihtämässä käytetyn kuvan viivapaksuus on suurin piirtein sama kuin mikä on taustakuvan puissa oleva viivapaksuus. Tässä suhteessa tämä versio hiihtäjän ja taustakuvan kombinaatioista on paras.
Paras lopputulos Helin piirtämän hiihtäjän kanssa mielestäni syntyi tämän kuvan Geminin luomalla taustalla. Jos DALL-E 3:n luoman kuvan tilalla olisi Helin kuva, tuskin kukaan olisi ajatellut, että tausta ei olisikaan ollut Helin piirtämä. Tosin Helin piirroksessa hiitäjän viivapaksuus on hieman liian paksu, mutta ei häiritsevässä määrin. Tekijänoikeudellisista syistä en yhdistelmää näytä julkisesti.
Puista kyllä puuttuu lumi – niin välillä tosin voi käydä, mutta kuva olisi saanut olla talvisempi. Tässä suhteessa kuva ei ole onnistunut.
Alla sama hiihtäjä kahden Geminillä luodun taustakuvan päällä.
Alla etualan kuuset on luotu vahvasti, joten ääriviivoja ei niille tarvita.
Näissä kuvissa hiihtäjässä käytetty viivapaksuus on varsin hyvin sopusoinnussa taustassa etualan puissa käytettyihin viivapaksuuksien kanssa. Näiden kuvien taustassa Helin piirtämässä hiihtäjässä olisi liian suuri viivapaksuus ja Helin piirtämä kuva näyttäisi hieman päälle liimatun oloiselta. Helin piirros hieman ohuemmilla ääriviivoilla olisi toiminut pienellä suksien editoinnilla.
Ehkä alempi kuva on liian taiteellinen – sehän on kuin Albert Edelfeltin sisällöltään hieman modernisoitu maalaus, johon on lisätty hiihtäjä.
Joka tapauksessa Heli olisi saanut Geminin avulla taustakuvan, jossa hän olisi voinut luoda hiihtäjän ja taustakuvan käyttävän lähestulkoon samaa viivapaksuutta. Hiihtäjän olisi voinut täysin sovittaa taustakuvan tyylin kanssa, jolloin tekoälyn käyttö taustakuvan luomisessa olisi ollut täysin huomaamatonta. Helin olisi osassa kuvia hieman tarvinnut ohentaa tussin viivapaksuutta optimituloksen saavuttamiseksi.
Omaan ristikkoni tämä kuva olisi kelvannut vallan hyvin. Olisin pitänyt kokonaisuutta paremmin toimivana kombona kuin IS:n komboa. Kaksi demokuvista ovat myös aidosti talvikuvia toisin kuin ensimmäinen versio.
Toinen kysymys on se, että jos tausta olisi luotu siten, että sitä olisi pitää Helin omana piirroksensa, olisiko se fiksua vai onko fiksumpaa, että taustan erottaa selvästi AI:llä tehdyksi. Jos Heli haluaa sulauttaa saumattomasti oman piirroksensa AI:n luomaan taustakuvaan, minusta se onnistuu parhaiten Googlen Geminillä. Pientä editointia saumattoman lopputuloksen saamiseen voi tarvita sekä taustakuvan että Helin oman kuvan kanssa.
Sanarisin foorumissa pääkuvan tyylieroja ei ole käsitelty ollenkaan. Kun itse luon kuvia ristikoihin, kuvien detaljeihin tulee kiinnitettyä huomiota enemmän kuin tavallisella ratkojalle. Monelle riittää, että kuva on selkeä ja melko nätti – sitähän Helin kombo on. Uskoisin kuitenkin, että Heli haluasi taustan toimivan omien piirrostensa kanssa paremmin yhteen. Tämä oletuksen perusteella olen arviointinikin tehnyt.
Tosin Geminin on se varaus, että aina Gemini ei välttämättä tuo niin toimivaa taustakuvaa kuin tämän viikon talvikuvan kohdalla on kyse.
Jos Heli haluaa pitää näkyvän eron oman piirroksensa ja taustan välillä Adobe Illustrator on hyvä valinta. Illustatorin AI saattaa myös luoda sisällöltään paremmin toimivia kuvia.
Kyse on myös ajankäytöstä. Jouduin pyytämään AI:ltä useita vaihtoehtoja. Gemini luo kuvan kuitenkin erittäin nopeasti. Adoben AI saattaa tehdä kerta-ajolla halutun lopputuloksen. Ajankäytöllisesti en pysty vertaamaan käytettyjä työkaluja. Hiihtäjän DALL-E 3 luo n. 20 sekunnissa. Hiihtäjää oli vaikea teetättää, sillä murtomaahiihto ei ole DALL-E 3:n hallitsema urheilulaji – se tykkää luoda paljon mieluummin laskettelukuvia. Toimivan kuvan saaminen edellytti useita yrityksiä. Heli mainitsi, että Adoben työkalu tekee kuvan noin kahdessa minuutissa – siinä ajassa DALL-E 3 tekee 4-5 neljän kuvan settiä. En pysty arvioimaan, olisiko Gemini ajankäytöllisesti optimiratkaisu.
Ristikossa muu kuvitus on ihan eri tyylillä. Jotta olisi vain yksi tyyli, pääkuva olisin pitänyt olla jotain tämän kaltaista.
Tapio
Sivustovastaava8.3.2025 3 merkitty Kovis Antti Skytältä. Aulis Lehdon tyyliin kasvojen tunnistusta. Kuvat eivät ole juuri Auli Lehdon käyttämiä kuvia selvempiä. Niiden selvittämisessä Google Lensistä tuskin on juuri apua, sillä se kieltäytyy usein hakemasta henkilöitä sellaisten kuvien perusteella, että kasvot ovat keskeisesti esillä. Nettitutut auttoivat kuvien selvittämisessä. Ilman kuvien henkilöiden tietämistä ristikko ei olisi ratkennut.
GRAMMY-PALKITTU VUONNA 1972 löysin vuoden 1971 listasta.
Pääkuvan (todennäköisesti AI:llä luotu) taustakuva toimii tässä hyvin, koska taustan on hyvä olla heikosti erottuva. Pääkuvassa henkilö on korostetun vahvoilla viivoilla piirretty.
Näytä/piilota valokuvien henkilöt:Norjan kuningatar Sonja, Toimi Kankaanniemi, Toivo Kuula ja Satu Ruotsalainen.Tällä kertaa Piilis, avis ja Kääntiskin teettivät melk paljon pohdintaa.
Tapio
Sivustovastaava15.3.2025 on Teemu Pallosen 2½ merkitty kovis Heli Kärkkäisen kokoamalla pääkuvalla, jossa tausta on AI:llä. Pääkuvassa ääriviivaton AI-kuvitus toimii tässä taustalla varsin hyvin. Muu kuvitus on Heikki Lavoniukselta.
Teemu teki ”mini-Aulikset” – taatusti paremmalla sanastolla, mutta haaste on kyllä lähes puolta pienempi kuin Aulis Lehdolla, sillä Lehdon ristikot ovat paljon korkeampia. Alapuolella Lehdolla olisi vielä kolme seitsemän kirjaimen pituista sanaa.
Vihjeiden ÄLIN ja MAISIAPUSSI idea jäi hoksaamatta ristikon täytyttyä. Sain niihin pikku vinkkejä ja vihjeet selvisivät. Vihjeet olisivat vaatineet selvitäkseen systemaattista jekkujen läpi käymistä.
Antti Parkkisen piilis oli minusta keskimääräistä vaikeampi.
Leinosen ristikko tuntuu olevan Alf Simberg -tason pahis.
Tapio
Sivustovastaava22.3.2025 3- on Kovis on Brigitta Kalvalta. Ihan piristävä ristikko, jossa vähän epätavallisia assosiaatioita.
Ihan laadintateknisessä mielessä Kalvalla on ihan sama ongelma käyttämänsä ohjelman kanssa kuin minulla – fontin riviväli on turhan iso, mistä syystä vihjeisiin ei saa kunnolla tekstiä. Heli Kärkkäinen ja Toni Pitkälä saavat ruutuun yhden rivin enemmän tekstiä. Vihjeistä ei aina saa sellaisia kuin haluaisi. Miten paljon asia Brigittaa haittaa, on vaikea sanoa.
Brigitta asettaa vähän ylitiukat säännöt ristikoille. Opetusalan Seniorijärjestön lehdessä (OSJ ry) Anneli Rajamäen jutussa on seuraava teksti:
Ristikon laatimisessa on sääntöjä. Brigitta kertoo, ettei ensimmäinen ja viimeinen kirjain saa olla piilokirjain, joka ei risteä minkään muun kirjaimen kanssa. Minä pidän kiinni tuosta säännöstä, vaikka moni laatija rikkoo sitä. Risteävistä kirjaimista saa apua ratkomiseen, hän selittää.
Alku- ja loppupiilot eivät ole säännöissä kiellettyjä. Brigitta on laittanut vain itselleen tiukan periaatteen. Alku- ja loppupiiloja on joskus hyvinkin arvostetuilla laatijoilla.
Ratkoin myös Kimmo Sillankorvan laatiman Mantan Valinta Viikonvaihteeksi -ristikon. Kiva, keskivaikea ristikko, joka ei ollut läpikirjoitettava.
Tapio
Sivustovastaava29.3.2023 2½ – merkitty ristikko Erkki Vuokilalta. Alkuun lähti vähän nihkeästi, mutta vaikeustaso oli arvioitu mielestäni oikein. Joitakin uusia asioita tuli opittua, mikä on hyväkin asia.
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna