Kirjoitetut vastaukset
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
SivustovastaavaMetsälehden kryptosta on oudon paljon keskustelua. Ratkoin krypton. En ymmärrä Metsälehden krypton kritisointia. Vain yksi sana (erisnimi) on puhtaasti googlauksella tarkistettava – ja sillä todennäköisesti löydettykin, vaikka mistä sitä laatijan tietotasoa tuntee. Voihan Vuokila erisnimen entuudestaankin tuntea.
Eihän krypto visuaalisesti kaunis ole, mutta se on minusta ihan epäolennaista. Kirjaimistoa on käytetty loistavasti, mikä on minusta kryptoissa hyvin olennaista. Voi toki olla, että jossakin muualla krypton pitäisi näyttää paremmalta, mutta sekin on mielestäni epäolennaista.
No ilman pientä hälyä, en minäkään tätä olisi ratkonut, koska kryptot eivät kuulu suosikkitehtäviini. En edes aluperin vilassut kryptoon liittyvää säiettä, mutta virike vilaisuun tuli Suomi24:n eräästä kommentista. En tiennyt, mihin säikeseen kommentti liittyi, mutta katsoin viimeaikaisia säikeitä ja arvelin kommentin liittyvän Metsälehden kryptoon.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaTässä suhteessa ks. seuraavat säikeet:
Kyse on siitä, miten pitkälle on hyväksyttävää, että vihje on loogisesti vajaa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSK 51-52B/2005 Toni Pitkältä oli varsin haastava, vaikka oli merkitty vain 2 1/2 -tasoiseksi. Suosittelen joulunaluspohdinnaksi.
Tosin yksi ratkaisusana oli ruotsiksi, mikä kyllä hidasti melkoisesti ratkaisua. Vaikka elämme kaksikielisessä maassa, ratkaisusanan pitäisi mielestäni kuitenkin olla aina sanan suomenkielinen eikä ruotsinkielinen muoto. Rikos on vanhentunut, mutta toivottavasti vastaavaa ei uusissa tule vastaan.
SK 3/2006 laitettu ratkaisu on väärin. Pääkuvan alta lähtevän sanan ensimmäinen kirjain on ratkaisussa väärä. Kuvasta sai pitkään miettiä, minkä muotoinen on kuvassa oleva joulukoriste.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPornahtavat kuvat Apu-lehdessä tuntuvat olevan Mäkelän ”tuotemerkki”. Viimeksi sattumalta ratkomassani Apu-lehden ristikossa oli Apu-lehdessä tyypillinen tarpeettoman pornahtava kuva isorintaisesta ja -lantioisesta naisesta takaapäin kuvattuna:
> LANTIOToinen tunnusomainen tyyli on enemmän tai vähemmän rivo kuva suomalaismiehestä.
Tuntuu, että MM:n on lähes ”pakko” laittaa varsinkin Avussa ilmestyviin ristikoihin joko pornahtava naiskuva tai enemmän tai vähemmän rivo kuva suomalaismiehestä, jotta tyyli olisi tunnistettava.
Toki Avussa ja monessa muussa lehdessä on ristikoita, joista kumpikin edellä mainituista puuttuu.
Minusta vain perhelehden ristikoihin ei kuulu tällainen kuvitus kuten se ei mielestäni kuulu minkään arvostetun aikakausilehden ristikoiden kuvitukseen. Mutta kun en ole Apu-lehden enkä minkään muunkaan viikoittain tai kuukausittain ilmestyvän lehden tilaaja, olen ulkopuolinen.
Viimeisin pidempi lehtitilaus taisi olla ET-lehti. ET-lehdessä tällaista kuvitusta ei ole. Siinä on välillä varsin iso ristikko-osio. Ristikoiden julkaisija on muistaakseni Aurifera.
Ehkä pitäisi täysin lopettaa MM:n kuvittamien ristikoiden ratkonnat. Toisinaan hänen kuvittamansa ristikot ovat kaikin puolin kivoja ja niistä jää hyvä mieli, mutta hänen kuvittamat ristikot myös hyvin usein ärsyttävät.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼12.12.2019, 16:11 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16785Tapio
SivustovastaavaOdotellessani vaimoa sairaalassa käynnillä, eräässä Apu-lehdessä oli Erkki Vuokilan ja Markku Mäkelän aukeamaristikko. Otin valokuvan. Valokuvasta tuli varsin laadikas ja ristikkoa oli varsin kiva ratkoa tablet-laitteellani.
En ehtinyt kokonaan ratkoa ristikkoa kun vaimo palasi, mutta sain ratkottua ristikon loppuun kotona. Eipä tarvinnut sairaalan lehteä sutata eikä tarvinnut jättää ristikkoa kesken.
Ristikon sisältöön on toisessa säikeessä yksi kommentti.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. En olisi osannut noita henkilöitä Googlella hakea.
Koo Stark oli tosiaan aikoinaan kohuhenkilö. Tosin vuonna 2005 kohustakin oli jo aikaa. Eräs kirjoitus kertoo:
In 1981, Andrew was set up on a blind date with Koo Stark, an American actress.
…
As the paparazzi hounded Stark, and despite Andrew’s entreaties to the Palace to help her, their relationship collapsed.
In 1988 Stark said: “The amount of attention and pressure on me became unbearable. It was a nightmare.”
Kyseessä ei vuonna 2005 ollut ajankohtaisaihe, mutta jos verrataan nykyhetkeen, 14 v. lähempänä asiaa kuitenkin. Tiedä häntä, olisinko edes vuonna 2005 tavoittanut, kenestä oli kyse.
Myöskään viittausta Antti Kasvion äitiin Ulla ei voi pitää ajankohtaisvihjeenä. Tietoa siitäkään tuskin olisin vuonna 2005 osannut löytää tai asiaa olisin muistanut.
Vanhojen ristikoiden suola on aikansa ajankohtaisvihjeet.
Useimmiten viitatut henkilöt saa kaivettua omasta muistista tai ainakin Googlella, mutta joskus käy väkisin niin, että viittaukset jäävät arvoituksiksi. Nyt tällaisista ei ollut kyse.
Jukkiksella on kyllä aivan loistava muisti!
Jatkoa 11.12.2019. Pihlajamäen SK 50/2003 oli melkoisen haastava. Tosin lisähaaste kyllä johtui pääosin siitä, että teemaan liittyvät sanat olivat ainakin minun mielestäni yliväljiä.
Jatkoa 13.12.2019. Saman tekijän 49/2008 oli kaksitähtiseksi vaikea. Teemasat olivat sekä substantiiveja että verbejä, mikä myös vaikeutti niiden keksimistä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMirja Pihlajamäen SK 9/2005 muutamat todennäköiset aikansa ajankohtaisvihjeet eivät enää aunneet:
UIMARIÄITI > ULLA
KOHUN AIHE > STARKSivu, jossa on ristikon ratkaisu, jäi tallentamatta, mutta nuo on todennäköisesti oikein, sillä vain ne toimivat risteävien kanssa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaEsitin tämän kysymyksen myös Suomi24:ssä, mutta vastauksista en ota selvää, ovatko anonyymit kirjoittajat tosissaan vai ovatko he ironisia. Koska vastauksista ei saa selvää, ovatko vastaajan puolellani vai eri mieltä kanssani, olisi kiva, jos joku kommentoisi siksi täällä käyttäen vakiintunutta nimimerkkiään.
Jos tässä on virhelaadinta, epäilemäni virhe on äärimmäisen harvinainen. Itse olen kerran aiemmin havainnut kontekstissaan taivutetun ratkaisusanan hyväksymisen kelvollisena ratkaisusanana yhdessä Pertti Oskalan piiliksessä (Juha Neitola totesi saman asian). Laatija oli innostunut homonymian käytöstä niin, että oli unohtanut, että vähintään toisen merkityksen tulee kontekstissaan olla perusmuodossa. Vihjeessä molemmat sanan merkitykset olivat kontekstissaan taivutettuja.
Sanarisin laatijoiden piilikset ovat yleisesti varsin laadukkaita. Todelliset virheet ovat erittäin harvinaisia.
Jälkikommentit 9-10.12.2019. Laitoin laatijalle s-postin antti.parkkinen(at)ristikkoakatemia.fi sekä pyynnön Suomi24:ään. Tähän ei sitten taida saada kunnon vastausta keneltäkään.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼6.12.2019, 08:21 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16648Tapio
SivustovastaavaMinusta on miellyttävyystekijä se, että tehtävät voi ratkoa erillisinä. Voi keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan käyttäen tukevaa alustaa, koska tablet-laite itsessään on tukeva ja sen saa lisätuelle.
Sanomalehdessä kaikki tehtävät ovat aukeamalla. Isoa lehteä on minun mielestäni epämiellyttävä käsitellä. Se on ikävän löysä ja iso. En yksinkertaisesti pidä sanomalehden käyttöliittymää miellyttävänä ristikonratkontaa ajatellen. Sanomalehdestä ei ole kiva ratkoa ristikkoa nojatuolissa istuen.
Miellyttävyys on tietenkin makukysymys. Sellaiselle henkilölle, joka tykkää ratkoa ristikkoa pöydän ääressä ja jolla on tapana hyppiä tehtävästä toiseen, tablet-ratkonta on erittäin huono vaihtoehto. Tehtävien vaihdon suhteen paperinen lehti on tietenkin paljon toimivampi. Ero ristikoiden ratkonnan suhteen on tässä suhteessa isompi kuin tavallisen kirjan ja e-kirjan.
Paperista IS:ää ostaisin vain poikkeustilanteessa. Jos on IS Extra tilaus ja käyttää paljon tablet-laitetta, ehdottamasti nopein tapa ristikon ratkottavaksi saamiseen on kuvaruutukopio ja sen avaaminen piirrosohjelmassa. Ei tarvitse räplätä tulostimen kanssa. Jos ei ole usb-yhteyttä tulostimeen, tulostimen käyttö on varsin vaivalloista.
Täytyy tutkia, onko paikallisessa kirjastossa sama mahdollisuus kuin eräässä vierailemassani kirjastossa. Siellä ePressin aikausilehdet olivat katsottavissa Wifillä omalla tablet-laitteella. Näin ei tarvitsisi käyttää valokopioita/tulosteita tai valokuvia, jos haluaa pummia ristikoita.
Kirjastossa IS ei ollut aina käytettävissä. Sillä oli lukurajoite. Sama lehti sai olla käytössä vain rajatussa määrässä laitteita ja Wifi-yhteyden takana olevat laitteet laskettiin mukaan. Jouduin välillä odottamaan, että sain lehden luettavakseni.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼5.12.2019, 14:17 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16628Tapio
SivustovastaavaTestailin eräässä kirjastossa laitteella kuvaruutukopioita IS:n näköislehdestä. Kaikista erään lehden ristikoista saisi kiitettävän tuloksen. Pehmis, Kääntis ja Mantan erikoinen kohdalla laite pitää olla pystytasossa. PDF-tulostusta ei tarvita normaalisti lainkaan. HD-laite on siten varsin riittävä laite IS:n ristikoiden ratkontaan kuvaruutukopioista.
Laatu on paljon parempi kuin kuvaruudusta otettu valokuva varsinkin jos kyse on pystysuuntaisista ristikoista, sillä tietokoneen kuvaruutua ei voi kääntää.
Mikäli haluaa tulostaa, lopputulos riippuu tulostimesta. Yleensä joutuu käyttämään A4-kokoa, joten tuloste häviää selvyydessä kuvaruutukopiolle.
PDF-tulostus on tarpeen vain kaksisivuisten jättiristikoiden kohdalla tai ehkä poikkeustilanteissa. Ristikkokuvassa pitää tällöin olla ylipieniä yksityiskohtia, jotka paperiversiossa tuskin erottuisivat tai tarvitsisivat suurennuslasin käyttöä.
Kuvaan jää niin vähän turhaa, että sitä ei tarvitse välttämättä edes rajata.
Päivitin hieman artikkelisivuja IS Extra -ristikoiden ratkonta tulostettuna tai suoraan mobiililaitteella ratkottuna ja Riittävän hyvä tablet-tietokone ristikoidenratkontaan.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaJoutsin SK 31/2000 tuotti lopussa vaikeuksia virheellinen vihje.
SAI OSCARIN 1997 (4)
Vuosiluku oli väärä – olisi pitänyt olla 1998. Meni iso aika yrittää laittaa vuoden 1997 Oscar-voittajan etu- tai sukunimeä ratkaisusanaksi.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaTeemu Pallosen laatima SK 42/2005 ristikko oli Pallosen laatimaksi minulle hieman tavanomaista haastavampi. Ratkomisen arvoinen tämänkin.
Ristikossa oli yksi tyhjä ruutu, minkä hoksaamiseen meni aikaa. Lisäksi näitä sai pohtia:
TATEOSLO (10)
pinat (5)
KUVASSA SAA NAURAMAAN (5)Joitakin noista meinasin kysyä, mutta ei tarvinnutkaan.
Lisäys 1.12.2019. Vähän samoin kävi SK 46/2008. Siinä viimeiseksi pohdinnaksi jäi:
AI (4)
AI ei viittaa vihjeessä englanninkieliseen termiin ”artificial intelligence” 😉 – tosin vuoden 2019 vihjeenä teoriassa saattaisi kelvatakin, mutta tuskinpa tällöinkään.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Syntymäaikansa puolesta täsmää kuvavihjeeksi. Vaimo oli kanssasi samaa mieltä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSK 47/2006 oli Joutsilta sellainen, että suosittelen ratkottavaksi. Pääkuvan naishenkilöä en tunnistanut, mutta ratkaisemiseen riitti Gregory Peckin tunnistaminen. Nainen on syntynyt samana vuonna kuin Gregory Peck eli vuonna 1916.
Googlen kuvahaku ei tunnistanut tätä naista:

Kuvassa on Googlen mukaan kirjastotyöntekijä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. M-kirjain hämäsi sen verran, etten huomannut viittausta erisnimeen. Jäin harhautukseen. Yritin nimittäin kääntää sanan ”matsi” synonyymiä toisin päin enkä tavallaan lukenut sanaa ”raakana”.
No sattuuhan sitä. Ehkä pidemmällä pohtimisella olisi selvinnyt. Vuokilan ristikon yhden vihjeen hoksasin vasta seuraavana päivänä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPekka Joutsilla (SK 38/2003) oli pystysuoraan menevä vihje:
NOUSEVA MATSI > TEAM
Sana ”NOUSEVA” yleensä viittaa pystysuuntaisessa vihjeessä alhaalta ylöspäin lukemista, mutta ”MAET” ei tässä yhteydessä toimi.
Kommentti. 28.11. Vanhoissa ristikoissa täytyy tosiaan tarkistaa sanoja myös Nykäsestä. Eräässä toisessa Joutsin laatimassa ristikossa oli kaksi sanaa merkityksissä, joita en löytänyt Googlella.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaErkki Vuokilan ja Heli Kärkkäisen SK 47/2007 oli minulle aika vaikea. Jälleen kerran ristikko oli hieman vaikeampi nykyhetkessä ratkottavaksi kuin se oli vuonna 2007, sillä ristikossa oli neljä henkilöihin liittyvää ajankohtaisvihjettä. Heihin liittyvät ratkaisusanat olisivat olleet aikanaan suhteellisen helppoja keksiä.
Jokaisen kohdalla tarkistin, liittyivätkö ne v. 2007 tienoille, vaikka jokaista ei tarvinnut Googlella hakeakaan. Tavallaan aika hauskaakin tällainen etsiminen oli. Samalla piti yrittää muistella, mitä n. vuonna 2007 tapahtui.
Muutama vihjeet tuottivat ongelmia, mutta järkevä selitys sentään löytyi.
-10{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} GORETTA (5)
Tämä oli aika hankala, mutta kesin sentään ratkaisun. Piilotin vastauksen. Ratkaisusana iittyy tietyllä tavalla silloin esillä olleeseen Al Goreen, vaikka ratkaisusana ei mitenkään liity siihen, että hän sai vuonna 2007 Nobelin rauhanpalkinnon. Kyse ei siten ollut varsinainen ajankohtaisvihje.
-10{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} = ALENNUS. Goren etunimi on Al. Jos sukunimestä sanoo Goretta, etunimestä voi sanoa ALETTA ts. ilman AL-kirjaimia. ALENNUS -AL = ENNUS.
PALINDROMIN PUOLIKAS LASTEN YHTYEEN NIMESSÄ (5)
Ratkaisusanaan liittyvää sanaa ei löytynyt Wikipedian suomalaisten lastenlauluyhtyeiden listasta. Se löytyi sentään muuten Googlella. Kyseessä on itselleni ihan tuntematon tapaus. Ratkaisusana ei ole palindromi, mutta jos siihen lisää sanan toisin päin luettuna, tulee palindromi. Siitä kaiketi on kyse.
JÄISIÄ MIMMEJÄ (6)
Tuohon sain järkevän selityksen katsomalla Nykäsestä sanojen merkityksiä.
Ristikon teemallisena kuvituksena on Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli ja Peppi Pitkätossu. Jos on SK:n digitilaus, suosittelen etsimään tämän ristikon. Kokonaisuutena ottaen ristikko on mielestäni parhaimpia SK-ristikoita.
Jälkikommentti 27.11.2019. Tässä kommentissa oli yhteen kohtaan ratkaisu esillä. Poistin sen, koska keksin itse idean. Laitoin ratkaisun Google Driveen.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼24.11.2019, 18:21 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16553Tapio
SivustovastaavaSen sijaan IS:n Tavis ja Kovis olivat varsin hyvin ratkottavissa tabletietokoneella tietokoneen kuvaruudulta otetusta valokuvasta (ristikoista enemmän säikeessä IS Viikonloppu 23.-24.11.2019)
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSanan BOA idea taisi minulta olla kadoksissa. Kun katsoin Nykäsestä, siellä on selitys:
2. naisten irrallinen turkis- t. höyhenkaulus, puuhka.
Tätä merkitystä en ennen tiennyt. Kyseessä oli siis yksinkertainen suora vihje.
Kun mieleeni ei aiemmin tullut etsittyä sanalle merkitystä Nykäsestä, yritin keksiä jonkinlaisen selityksen. Selitykseni oli varmasti varsin outo. Kun luulee suoran vihjeen olevan jekkuvihje (ns. rakennevihje tai harhaute), selityksistä tulee helposti todella outoja. Yritin hoksata vihjettä, joka ei ollut hoksattavissa.
Kun ratkoo vanhoja ristikoita, pitäisi aina muistaa, että niissä Nykäsestä löytyviä sanoja on enemmän kuin nykyristikoissa. Nykyristikoissa – onneksi – ei juuri tarvitse Nykäseen turvautua.
Toinen vanhoihin ristikoihin liittyvä piirre on muistella mitä tiettynä ajankohtana tapahtui. Vanhat ristikot ovat usein vaikeampia ratkoa jälkikäteen kuin silloin, kun ne ilmestyivät. Tämä koskee erityisesti Vuokilan ristikoita.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaJelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Taas oli vähän hajuilla, mutta juuri se tarvittava sana ei tullut mieleen.
Sanasta ELIMINOIDA ratkaisusanan hakeminen tuntui minustakin hieman liian epämääräiseltä eikä siksi tuntunut ihan oikealta.
Koska vastaavia olen tavannut ennenkin ja hoksannut idean, ratkaisusanan yhteys vihjeeseen olisi pitänyt hoksata tälläkin kertaa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼23.11.2019, 11:50 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16537Tapio
SivustovastaavaKävin kirjastossa ja otin Suomen Kuvalehti 47/2016 ristikosta tietokoneen ruudulta valokuvan. Kuvan laatu oli erittäin huono. Ristikon sai vaivoin ratkottua. Kuvan laatu oli itse asiassa huonompi kuin Helsingin Sanomien ristikoissa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaRatkoin toisenkin Vuokilan vanhan ristikon (SK 25-26B/2001), joka sekin oli varsin hyvä. Yhden vihjeen suhteen en ole varma, ymmärsinkö oikein:
”MITÄTÖIDÄ” > LIMA
Onkohan tässä ajatuksena se, että jos synonyymi ELIMINOIDA mitätöidään poistamalla siitä kirjaimia, jäljelle jää esim. LIMA. Vai onko tässä jokin muu idea?
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaVuokilan SK 42/2001 oli myös varsin mainio. Luulen ymmärtäneeni:
irtokauluksia > BOAT
Irtokaulukset voivat kuristaa eli ne ovat ”kuristajia”. Yleensä tämänkaltaisessa yhteydessä on vihjeessä lainausmerkit, mutta niitä ei tietenkään ole pakko käyttää.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Olin siis vähän jäljillä, mutta en osannut yhdistää oikeaan sanapariin. Buena jossakin yhteydessä löytyy – jopa jostakin kappaleesta. Buono sera kyllä on on yleisempi ilmaisu.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaVuokilan vanhat ristikot ovat varsin hyviä. Ristikoiden visuaalinen karuus ei minua juuri haittaa. SK 30/2003 en ymmärrä:
Bueana 2134! > ESRA
Yritin järjestellä kirjaimia eri järjestykseen ajatellen, että vihje liittyy jotenkin Buenos Aires -nimiseen kaupunkiin.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaToisella foorumilla on keskustelua sanoista, joita haluttaisiin ristikkoon. Eräs henkilö ehdotti marhaminta. Kyseessä on vanhahtava ilmaisu, jota ei juuri enää käytetä. Nimen omaisesti sellaisista pitäisi päästä eroon eikä niiden käyttöä pitäisi ainakaan lisätä.
Saman henkilön esittämä tintamareski voisi puolestaan olla piristys – toki useimmille sanan merkitys pitäisi tarkistaa Wikipediasta.
Päämääränä pitäisi olla hyvä, moderni suomen kieli.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaAulikki Nenonen laati aikoinaan poikkeuksellisia piilosanoja. Niissä sanat limittyivät. Taisivat joskus mennä vastakkainkin.
Yksi tapa oli se, että sanojen paikkoja ei oltu määritelty, vain pituudet annettu (esim. SK 32/2013 piilis). Tähän liittyy tablet-ratkontaa.
Näitä ei ole kukaan jatkamassa, miksei? Ihan hauskoja välillä vähän erikoisemmatkin tapaukset.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼13.11.2019, 16:35 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16474Tapio
SivustovastaavaAulikki Nenosen eräissä vanhoissa piiliksissä tablet-ratkonnasta oli todella iso apu. Hän oli laatinut tehtävän, jossa ratkaisusanojen paikkoja ei ollut määritelty (SK 32/2013). Vain pituudet oli annettu
Laitoin aluksi lähes puolet sanoista vääriin paikkoihin. Mutta minun ei tarvinnut alkaa kumittamaan ainuttakaan väärin laitettua sanaa.
Loin uuden kerroksen lopulliselle ratkonnalle ja himmensin aiemman ratkaisun. Laitoin lopulliseen ratkontakerrokseen alemmassa kerroksessa olevat jo ratkaisemani sanat, mutta tietenkin eri paikkoihin. Kun aimman ratkonnan sanat oli oikeilla paikoilla, pistin aiemman ratkaisun piiloon ja ratkoin loppuun kolmoskerroksessa.
Kyse on samantapaisesta asiasta, jota olen joskus soveltanut sokkokrypton ratkaisussa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaErkki Vuokilan SK 31/2013 piilis oli varsin ovela. Tavanomaisuudesta siinä poikkesi kaksi vihjettä. Ne ovat tyypiltään ns. rakennevihjeitä:
Himmeää! Kuu on kuuma. > MATTA
Noudata ohjettani, rinnasta tulee riita. > NIKSI
Kummassakin kyse siitä, millä muutoksella toinen sana muuttuu toiseksi sanaksi. Sana ”kuu” on ”kuuma”, jos MA-kirjaimet jätetään pois eli MA:TTA > MATTA.
Sana ”rinta” muuttuu sanaksi ”riita”, jos N-kirjain muuttuu I:ksi eli N I:KSI > NIKSI.
Tämän tapaista vihjeitystä on yleensä ns. kovisriskoissa. Nämä muistuttavat ns. skytismejä. Ehkä näitä voisi viljellä enemmänkin?
Minulla on hämärä muistikuva, että Jari Keränen olisi joskus käyttänyt ns. rakennevihjeitä piiliksissä. Vai onko muistikuva virheellinen?
________
Jälkikommentti 22.11.2019. Pertti Oskalala käytti joskus sanaa ”vettä” rakennevihjeiden tyyliin. Sana ”vettä” piti lukea ”ve:ttä” = ilman kirjaimia VE.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Löytyi. En tiennyt moisesta – tai on mennyt ohi korvien (sellaista sattuu turhan usein).
________________
[Jukkiksen kommenttiin tulee ylimäärinä <p>…</p>. Editori toimii toisinaan virheellisesti.]
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPasseli Pelikaani 7/2019 s. 8 en ymmärrä seuraavan vihjeen ideaa:
ALIVALTIOSIHTEERILLÄ AITO (7)
Ehkä joskus joku sen kertoo. Alivaltiosihteeristä tulee ensiksi mieleen tamperelainen huumoriyhtye.
En ole myöskään varma, ymmärsinkö seuraavan vihjeen oikein (4 kirjainta):

Tätä kommenttia kirjoittaessani maistiaisena oli myös Punaisen Pelikaalin 6/2019 s. 23 ristikko. Varsin mainio ristikko Markku Mäkelän hauskalla ja laadukkaalla kuvituksella.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼4.11.2019, 18:06 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16366Tapio
SivustovastaavaYksi ratkontaa hieman helpottava asia on ratkaistujen vihjeiden yliviivaus. Varsinkin Mirja Pihlajamäen ristikoiden kohdalla minulla on tapana yliviivata vasemmassa reunassa ratkaistut vihjeet. Näin pystyy paremmin keskittymään vihjeisiin, jotka ovat vielä ratkomatta.
Samaa olen joskus harrastanut IS:n kovisten kohdalla.
Kun kaikki alueen vihjeet olen ratkaissut, kumitan yliviivaukset yleensä pois. Paperistikossa tuskin vastaavaa tulisi tehtyä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
Sivustovastaava[Poistin tästä viestin, koska asia oli esitetty epäasiallisen hyökkäävästi ja siinä oli asiaa, joka ei koske tätä foorumia. Mielestäni tässä foorumissa ei ole annettu asiasta väärää kuvaa. En halua, että tällä foorumilla setvitään toisten foorumien asioita.
Poistettu viesti koski verbiä otatuttaa, josta on Kielitoimiston lausuma. (Oman näkökulmani asiaan olen kertonut toisaalla).]
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMitä pitkiin ratkaisusanoihin tulee, ehkä ne ovat enemmän haaste laatijoille kuin ratkojille. Saada kohtuullisen hyvin toimiva pitkä sana sopimaan risteäviin sanoihin, on haasteellista.
Ratkojat varmaan ihastelevat näitä sanoja arvostaen laatijan taitoa, mutta ratkojan kannalta tämä asia ei mielestäni ole kovin merkittävä. Pitkät sanat eivät mielestäni sinänsä tee ristikkoa vaikeammaksi tai helpommaksi. Joskus pitkä sana jopa voi merkittävästi helpottaa muuta ratkontaa. Kahdeksi keskipitkäksi sanaksi jakaminen voisi olla vaikeampi ratkaista.
Koska laatijat haluavat asettaa itselleen haasteita, en halua kategorisesti sanoa, että ylipitkiä sanoja ei saisi ristikkoon laittaa. Koska pitkillä sanoilla ei ratkojan näkökulmasta ole kovin suurta merkitystä, jos ylipitkiä sanoja käyttää, niiden pitää olla mielestäni varsin toimivia. Huonosti toimiva pitkä sana ei mielestäni osoita laatijalta taituruutta.
_________________
Yhden tässä säikeessä mainitun ristikon voi nyt kuka tahansa ratkoa, sillä se löytyy Sanarisin kuukauden yllätyksistä. Yksi sana on siitä jo paljastettu.
Tuollaisen voi varsin vaivattomasti ratkoa tabletilla. Suurin etu on siinä, että ihan keskellä olevat sanat on tablet-laitteella huomattavasti miellyttävämpiä ratkoa kuin paperiversiossa, koska ei ole mitään taitekohtaa eikä jatkosta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMinusta on hyvä, että kiinnitetään huomiota sanojen oikeellisuuteen ja siihen, että sanat ovat oikeasti käytössä. Sanojen pitäisi minunkin mielestäni olla sellaisia, että ne ovat ymmärrettäviä ja oikeasti käytössä.
Vitsinomaisissa pääkuvalauseissa hyväksyn hieman tästä poikkeamista.
Mitä pitkiin ratkaisusanoihin tulee, en edusta kovin jyrkkää linjaa. Niistä on ollutkin jo aiemmin keskustelua, joten asioita ei ole syytä tässä toistaa. Jos asia tarkemmin kiinnostaa, asiasta voi lukea täältä. Itse kukin voi lisätä kommentteja (lisäsin loppuun itse ihan uuden kommentin).
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMitä vanhoihin ristikoihin tulee, niissä on todella pahoja ristikoita. En jätä ristikoiden ratkontaa yleensä kesken, mutta erään Juha Hyvösen ristikon kohdalla täytyy ehkä niin toimia. En ole edes Punaisessa Pelikaanissa koskaan ratkonut yhtä vaikeaa ristikkoa. Sama koskee IS:n koviksia. Pahempi kuin yksikään Antti Skytän laatima ristikko.
Tai onko sitten otteeni mennyt, kun en ole pitkään aikaan kovin vaikeita ratkonut?
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
Sivustovastaavaei kun olitkin jo huomannut… (eikös oman viestin poisto onnistukaan?)
Kyse oli siitä, etten ollut aktivoinut toimintoa. Aktivoin mahdollisuuden kirjatuneilta käyttäjiltä poistaa sekä aihe että kommentti. Pahoittelen sitä, että olin aiemmin luvannut, että kommentteja saa poistettua, mutta se ei ollutkaan mahdollista.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼13.10.2019, 14:52 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16179Tapio
SivustovastaavaTein blogikirjoituksen kokemuksista uudella laitteella. Siinä kokoan samaan dokumenttiin tässä ja eräässä muussa säikeessä esittämiäni näkökulmia. Tuon hieman esille myös uusia näkökulmia.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼12.10.2019, 12:46 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16161Tapio
SivustovastaavaErkki Vuokila laittoi hyvä tekstin Suomen Kuvalehden no 41 palstaan PARI SANAA RISTIKOISTA
Kolmen numeron takaisesta artikkelista jäi puuttumaan osuus ratkonnasta tablet-tietokoneen avulla. Kun on hankkinut itselleen hyvän yhdistelmän, johon kuuluu asianmukainen tabletti, kynä, teline ja hanska tai ainakin osa näistä, tästä tavasta voi olla monia etuja. Varsinkin visaisissa ristikoissa pystyy esimerkiksi kirjoittamaan eri tavalla varmoja sanoja eri kerroksiin eri väreillä. Jäljen pyyhkiminen on vaivatonta ja siistiä. Ristikkoa on mahdollista zoomata, jos ei muuten saa selvää. Myös netin käyttö ratkonnan yhteydessä on vaivatonta. Jos asia kiinnostaa, kannattaa googlata esim. tablettiratkonta saadakseen tarkempia vinkkejä.
Tuossa on esillä olennaiset asia. Kiitos kirjoituksesta. Alla on asiaan liittyvä valokuva:

Kuva on toisella tablet-laitteella otettu SK 41:n piilisratkonnasta, josta suttasin piiliksen. Kuvassa on teline, jossa kotona pidän tablet-laitetta. Oikealta löytyvät kotelosta kynät (laitteen oma kynä ja pinnoitettu metalliverkkopääkynä) ja pussukasta hanska.
Teline on kirjateline, jonka etuosaan liimasin puureunuksen, jotta tablet-laite pysyisi tukevasti paikoillaan juuri sille sopivassa urassa. Laitteella on yleismallinen musta suojakotelo.
Liimasin suojakoteloon pienen pussukan. Kuvassa telineen alareunassa näkyy pieni pussukka, johon laitan matkalla kynät. Pieni pussukka suljetaan tarralla. Kun suojakotelo on kiinni, kynät eivät pääse putoilemaan. Laitteen oman kynän kärki ei kestä sitä, että kynä putoaa kärki edellä maahan vaan se katkeaa siinä tilanteessa (yksi kärki jo katkesi ja jouduin turvautumaan varakärkeen).
Jotta laitetta ei tarvitsisi irrottaa suojakotelosta valokuvattaessa, veistin puukolla suojakoteloon objektiivin ympäristöön reiän. Irrallaan laite on epämiellyttävän liukas. Reiästä on hyötyä matkoillakin, jos ottaa tavanomaisia valokuvia tablet-laitteella.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPitäisiköhän minun skipata ristikot, jos piirtäjänä on MM. Niistä kun ei ole varmuutta, tuleeko niistä hyvälle tuulelle vai pahalle tuulelle.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaTaas kerran Markku Mäkelä pilasi ristikonratkonnan fiilikseni laittamalla kuvatekstiin alkoholinkäyttöön liittyviä kliseitä. Ks. Suomen Kuvalehti 40/2019.
Viitattuna kliseenä oli:
Ilo ilman viinaa on teeskentelyä
En pidä lainkaan tämän kliseen liittämisestä ristikoihin. Kyllä suomalaiset ovat alkoholia ihan riittävästi käyttäneet ja sille nauraneet. Minua ei sitten yhtään naurattanut vaan vain ärsytti Mäkelän piirrostekstit.
Toisinaan Mäkelän vitsiksi tarkoitetut pääkuvat ovat ihan hyviä, mutta ainakin minun makuuni turhan usein huonoja.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼27.9.2019, 10:12 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16009Tapio
SivustovastaavaKuriositeettinä. Huawein kynän patteri tyhjeni ja ostin paikallisesta Lidlistä väärän kokoisia pattereita. No hätätilassa kangaspinnoitetulla metalliverkkokynälläkin ratkoo. Huawein oma kynä vain vastaa tarkkuudeltaan suurin piirtein kuulakärkikynää. Kirjoitustuntuman suhteen lähin verrokki paperiratkonnassa on ratkaista kovapintaiselle aikakausipaperille kuulakärkikynällä.
Patterin tarvinnee meikäläisen käytöllä vaihtaa muutaman kerran vuodessa.
Kalliimmissa laitteissa on toinen ratkaisu, mutta halvan Huawein kynä on ristkoiden ratkontaa vähintääkin riittävä, sillä kun käytännössä piirtää tarkemmin kuin iPad Prolla, jossa Apple Pencil pilaa piirtämisilon. Kynä on liian iso – pikemminkin keppi kuin kynä – , siinä on liian paksu kärki ja se on meluisa.
Tähän säikeeseen asia liittyy siten, että jos omistaa iPad-laitteen, jolle saa Apple Pencilin. Jos haluaa ratkoa ristikoita sillä, kynällä ratkominen ei ole mikään nautinto epämiellyttävän käytettävyyden vuoksi. Apple Pencil ei siis minun mielestäni ole kovin järkevä ostos. Toki Apple Pencil sormen ja kumipääkynän voittaa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼27.9.2019, 08:40 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16006Tapio
SivustovastaavaRehellisyyden nimissä yksi etu on se, että nettiavut ovat lähellä. Uudella tabletilla ei ole viivettä. On erittäin nopeaa vaihtaa ibisPaint X:n ja Chromen välillä. Kännykän tai tietokoneen käyttö nettiapuja varten ei ole kivaa. Tietokoneelle pitää mennä. Vaimon älykännykkää pitää pyytää lainaksi ja sillä on ikävä tehdä nettihakuja.
Välillä voi katsoa Gmailia tai tehdä jotain muuta. Ristikot, s-posti, TV, uutiset jne. on samassa paketissa. Matkalla erittäin kätevää. Ei tarvitse kuljettaa ristikkolehtiä vaan vain tablet-laitteen. Joskus minulla oli mukana kasa vanhoja Punaisia Pelikaaneja, ei enää. Punaista Pelikaania en enää ikinä aio tilata. Uusia IS Koviksia todennäköisesti joskus tulevaisuudessa ratkon, kun tilaan IS Extran, jossa ristikot saa digimuodossa.
Jos menen odottamaan jotakuta jonnekin, avaan tablet-laitteen, katson nettiä tai avaan tallennetun ristikon ja ratkon sitä. En ikimaailmassa enää palaa paperiristikoihin. Piilikset ovat ainoita, joita koen mielekkääksi paperilta ratkoa.
Ratkon paperisia ristikoita vain lähinnä odotellassani lääkäriin pääsyä tms. tiloissa, jossa on yleisiä lehtiä ja joku on aloittanut jonkun ristikon ja jättänyt kesken.
___________
Jälkikommentti 28.9. Vaikka ratkon lähinnä vain tablet-laitteella, paperiristikossakin on etunsa. Minä näen nämä edut:
- Näkee yleensä helpommin koko ristikon (tablet-laitteella aukeamaristikon näkee helpommin kokonaisena).
- Paperinen lehti on nopeampi ottaa käyttöön (netistä kuvakaappauksella otettu digiristikko on nopeammin käytettävissä kuin paperinen tulostettu ristikko).
- Hieman miellyttävämpi kirjoitustuntuma (ero minulle ei ole millään lailla merkittävä).
Minulla paperistikossa on vähemmän etuja kuin digiratkonnassa. Joku toinen näkee asian eri tavalla.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼27.9.2019, 08:17 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #16005Tapio
SivustovastaavaAsioilla on puolensa. Mitä skaalaamiseen tulee, koen sen hyödyksi enkä haitaksi. Siitä on suurin hyöty silloin, kun kokeilee eri vaihtoehtoja ja kirjoittaa samoihin ruutuihin useita vaihtoehtoista kirjaimia.
Ruudulle pystyy suoraan kirjoittamaan n. 1,5mm korkuisia kirjaimia, mutta kun skaalaa, vaihtoehtokirjain laittaminen on helpompaa.
Välillä on hyvä keskittyä tiettyyn kohtaan ristikkoa. Muu ristikko ei häiritse keskittymistä. Kun hommaan tottuu, skaalaa ja siirtelee nopeasti sinne, minne haluaa.
Skaalaus ja siirtely toimii kuin polkupyörällä ajo. Kerran opittua siihen tottuu. Jättiristikko on mukavampi tablet-laitteella kun ei tarvitse olla pöydän ääressä sitä ratkomassa tai etsiä tukia, että aukeaman saa avattua hyvin.
Suurin etu koviksia ratkoessa on kuitenkin se, että ei tarvitse pilata itse ristikkoa. Tekee mitä tahansa, ristikko on aina selvä. Se tuo tietyn rentouden, mitä paperilla ei voi saavuttaa. On ihan sama tuliko laitettua väärä sana, kun sen saa 100{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} pyyhittyä pois. Kummilla ei koskaan päästä 100{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} siisteyteen. IS koviksen ratkon nopeammin tabletilla kuin paperilla, koska ote ratkontaan on eri. Ei tarvitse pelätä, että IS menee puhki.
Merkkaan oudot kohdat aina rinkulalla. Palaan niihin myöhemmin. Kun keksin idean, poista ympäröinnin. Vastaavaa ei voi tehdä paperiristikolla pilaamatta ristikkoa tekemällä siitä äärimmäisen suttuisen.
Siisteydessä tablet voittaa paperin 1000-0. Tablet-ratkonnassa on kieltämättä eräitä hankaluuksia, mutta en missään nimessä palaisi paperiratkonnan suttuiseen maailmaan.
Jotkut käyttävät kuulakärkikyniä – siitä seuraa tarralappujen käyttö. Jotkut käyttävät värikyniä ja heittävät välillä ristikon roskiin ja aloittavat alusta. Voin käyttää ikään kuin kuulakärkikynää, mutta en tarvitse tarralappuja. Voin käyttää värejä, mutta ei ole tarvetta heittää ristikkoa roskakoriin.
HD-laitteella saa useimmissa tapauksissa riittävän hyvän kopion kuvaruutukaappauksella. Jos ei saa, vikaa on myös kuvituksessa ts. kuvitus on tällöin niin pientä, että paperilehdessä tarvitaan suurennuslasin käyttöä.
Jos ristikko ei saa digimuodossa vaan sen joutuu valokuvaamaan, valokuvaus on hankalin asia. On erittäin vaikea saada laite oikeaa kulmaan. Jos laite ei ole vaakasuorassa ristikkoon nähden, osa ristikosta jää epäselväksi. Kerran on käynyt niin, että ristikko oli liian epäselvä ratkottavaksi. Joskus on ollut vaikea ratkoa valokuvasta, koska kuva on epätarkka.
Digiratkonnassa on asoita, jotka ovat täysin mahdottomia paperiratkonnassa. Tälläinen on esim.:
- Ottaa kopio nykyisestä ratkonnasta ja ratkoa eri kerrokseen kopiota.
- Tehdä osasta ristikosta koeratkonta.
- Tehdä koeratkontoja ja poistaa koeratkonnat.
- Yhdistää onnistunut osittainen koeratkonta varsinaiseen ratkontaan.
- Tehdä muistiinpanoja ratkomattomalle ristikkoalueelle.
- Tehdä muistiinpanoja omaan kerrokseen.
Digiratkonnassa on tietyt hankaluudet, mutta siinä on ylivoimaista joustavuutta.
En väitä, että tablet-ratkonta on parempi tapa, mutta siinä on kiistämättömät etunsa. Piilikset ratkoo nopeammin paperilla, mutta IS Kovis, varsinkin vaikeammat, on minulla monin verroin järkevämpää ratkoa tablet-laitteella.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼26.9.2019, 13:16 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #15995Tapio
Sivustovastaava10203. SK:N ristikoiden ratkonta tabletilla SK:n ristikoiden ongelmallisuus on nyt otettu esille.
Niistä olen kyllä aikoja sitten maininnut ja niistä voi lukea
mukana on kuvakaappauksia.
Siinä on parannusehdotuksiakin. Ehkä nyt olisi viimein aika yrittää saada parannusta nettiristikoiden ratkontaan? En itsekään tykkää erityisesti Sanarisin nettiristikoiden ratkomisesta, mutta tavanomaiset sillä kyllä ratkoon
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼25.9.2019, 17:39 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #15990Tapio
SivustovastaavaTosin, jos vitsinomaisesti ajatellaan, että joku lähtee tussilla kirjoittamaan kosketusnäytölle ja siten ratkomaan ristikkoa, se on hassua. Ehkä Vuokila tarkoitti sitä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼21.9.2019, 13:57 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #15931Tapio
SivustovastaavaJos Vuokila tarkoitti sitä, että kirjoitettaisiin tavallisella kynällä ei-kosketusnäyttöiselle tai vaikka kosketusnäyttöisellekin laitteelle, eihän sellainen ajatus käy kenelläkään mielessä. Kun puhutaan ratkomisesta kuvaruudulle, ilman muuta ajatellaan kosketusnäyttöä ja sille kirjoittamista jotain ohjelmaa käyttäen joko sormin tai digilaitteelle sopivalla kynällä. Kaikissa kosketusnäytöissä on helposti puhdistettava lasipinta, joten ruudun koskettaminen ei ole missään käytössä mitään erityistä ruudun sotkemista.
Minusta Vuokila kirjoitti hassusti ja provosoivasti. Huomaa huutomerkki kommentin perässä – sehän tarkoittaa provosoivasti sitä, että eihän kukaan niin hölmö ole, että lähtisi kuvaruutuaan suttaamaan.
Luin Vuokilan kommentin hieman loukkaavana. Siitä voi saada sen käsityksen, että hän pitää piirtämällä tehtyä digiratkontaa näytön suttaamisena. Oliko Vuokilan tarkoitus loukata vai ei, en tietenkään voi tietää.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼21.9.2019, 10:41 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #15929Tapio
SivustovastaavaErkki Vuokila otti Suomen Kuvalehden palstassa PARI SANAA RISTIKOISTA kantaa digiratkonnasta:
Ensimmäinen kappale:
Ristikoita ratkotaan edelleen pääasiassa lehdistä, apuna kynä ja useimmiten kumi. Nettiratkonta ei ole vielä yleistynyt. Ristikoita julkaistaan paljon näköislehdissä, mutta ne pitää printata, jos ne aikoo ratkaista sotkematta kuvaruutuaan!
Ajatus, että digiratkonta sotkee kuvaruutua, tuntuu hassulta. Sitä sotkee monin verroin enemmän muu mobiililaitteen käyttö. Jos ratkoo piirrosohjelmalla, käytössä on kynä ja kumi kuten paperiratkonnassakin. Kynä ei sotke ruutua, kämmensyrjä hieman. Koska laitteiden ns. palm rejection ei toimi ihan ideaalisesti, pieni haitta itselläni on ottaa käteen tablet-hanska. Se ei ole Huawei MediaPad M5 Litella ihan välttämätöntä, mutta ilman sitä pitää koko ajan varoa, ettei tule ei-toivottuja toimenpiteitä kun nostaa ja laskee kättä. En siis sotke kuvaruutua ratkoessani ristikoita.
Sen sijaan aivan käsittämättömän suuri etu on siinä, että on digikumi tavallisen kumin sijasta. Kun ratkoin viimeksi vaikeaa SK 25-26/2006 käytin paljon digikumia ja uudelleen kirjoittamista.
Jos olisi niin paljon kummittanut ja kirjoittanut uudestaan SK:n paperilehteen, ristikko olisi käyttökelvoton. Jos olisi mainitsemaani ristikkoa yrittänyt ratkoa aikoinaan paparilehdestä, minun olisi pitänyt säännöstellä kirjoittamista ja kummittamista. Jos en olisi säännöstellyt, ristikkosivu olisi mennyt puhki ja ristikko olisi ihan hirveän sottainen. Sellainen ratkontyyli, jota nykyisin harrastan, on käytännössä totaalisen mahdoton Suomen Kuvalehden paperilehteen. On todella kiva asia, kun ei yhtään tarvitse miettiä sitä, kuinka monta kertaa pitää kumittaa. Saan ratkoa ristikko juuri niin kuin haluan.
Vaikka olisin säännöstellyt kirjoittamista ja kumittamista, ristikko olisi sotkuinen joka tapauksessa. Digiratkonnan paras etu on se, että ristikko ei milloinkaan muutu sotkuiseksi vaan on joka heti yhtä siisti kuin aloittaessa.
Suttuisen näytön saa siistiksi hetkessä. Suttuista kynällä täytettyä ristikkoa ei pelasta mikään vaan sen paikka on lähinnä roskakori. Paperiristikon kanssa pitäisi ensin varmistaa ristikosta netistä tai skannerilla digikopio. Kun ristikko tarpeeksi sottainen, se pitää heittää roskikseen ja aloittaa ristikon täyttö uudelleen. Minusta sekin on varsin vaivalloista.
Toki tiedän, että joku yrittää selvitä ongelmasta liimaamalla tarralappuja puhkikuluneeseen kohtaan. Minä en moiseen tarralappusysteemiin haluaisi ikinä mennä, en vaikka joku sponsoroisi tarralappuja.
Erityisesti SK:n paperilehti on huonoin mahdollinen paperi ristikon täyttämiseen suoraan lehteen (asiaan liittyvä artikkeli). Minulle siis ratkonta tablet-laitteella voittaa ristikon ratkonnan lyijykynällä ja kumilla ”100-0”.
Kun ratkon tabletilla, mitä minun täytyy tehdä ja mitä tarvitsen:
- Pitää avata ohjelma.
- Pitää hakea ristikko digiarkistosta (minulla Google Drive).
- Pitää laittaa tablet-hanska käteen.
Muuta sitten ei tarvitakaan. Mikäli ristikkoa ei ennestään ole digiarkistossa, se pitää joko hakea netistä tai valokuvata (tabletin kameralla saa riittävän hyvän kuvan enkä tarvitse skanneria).
Jos ratkon tabletilla, mitä minun ei tarvitse tehdä:
- Ei tarvitse teroittaa lyijykyniä.
- Ei tarvitse siistiä likaista pyyhekumia.
- Ei tarvitse etsiä toimivaan kuulakärkikynää.
- Ei tarvitse etsiä värikyniä, mikäli haluan käyttää eri värejä.
- En tarvitse tarralappuja, joita liimailisin rikkoutuneisiin tai liian suttuisiin kohtiin.
- Ei tarvitse heittää roskakoriin liian suttuiseksi mennyttä ristikkoa ja aloittaa ratkaisusanojen kirjoittamista ristikkoon uudestaan.
Toisen kappaleen alku:
Suomen Kuvalehden sähköisessä lehdessä ristikot sentään voi ratkoa ja myös lähettää arvontaan pienellä vaivalla. Yleistyykö tämä, sitä on vaikea arvioida.
Henkilökohtaisesti ratkon tablet-laitteella mieluummin piirrosohjelmalla kuin Sanarisin Ristikkoarkistosta. Sinne SK:n nettiristikotkin menevät, mutta ristikoiden osoite ei ole ristikkoarkiston luettelossa.
___________
Suomen Kuvalehden no. 38:ssa piilis oli laitettu niin, että vihjeet ovat oikealla puolella. Jos Tablet-laitteen laittaa vaakasuuntaan, piilis saattaisi olla sangen hyvin ratkottavissa. Tablet-laitteissa pystysuunnan viewport-arvo on kuitenkin sellainen, että nettisivu on sangen matala. Tilannetta hieman parantaisi vielä se, että jotkut vihjeet olisivat piiliksen alla, jolloin kokonaisuus olisi hieman matalampi.
Laitoin seuraavan palautteen Suomen Kuvalehdelle:
Hei
Piiliksen julkaisemisen muoto SK 38 oli varsin onnistunut. Tuon tapaisen digiversionkin ratkonta on suhteellisen hyvää. HD-tablet-laitteissa ja iPad 9,7 on laite vaakasuuntaan laitettuna varattu pystytilaa kuitenkin varsin matala alue. Nettiratkonta onnistuisi vielä paremmin, jos 2-3 vaakavihjettä sijoitettaisiin piilosanatehtävän alapuolelle.Kun olen ratkonut näitä piirrosohjelmalla, olen leikannut aiemmin niin, että muutama vihje jää alapuolelle ja loput kopioin oikealle puolelle. Nyt vain leikkasin liiat pois.
Tosin oliko tuo sittenkään oikein, sillä kun katson vastaavalla tavalla laitettua nettiristikkoa edellisellä tablet-laitteella katsottuna, tilanne on aika surkea:

Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Joo Nykäsestä löytyy etsitty sana. Vanhemmissa ristikoissa on uusia enemmän pelkästään Nykäsestä löytyviä sanoja. Täytyy yrittää jatkossa muistaa tarkistaa sanoja enemmän Nykäsestä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaOn mielestäni verrattavissa Joonas Anttilan vaikeisiin ristikoihin. Ratkaisusanaksi saatua nelikirjaimista unkarilaisnimeä en googlaamalla löytänyt.
En löytänyt googlaamalla myöskään seuraavaan kuvaan liittyvää nelikirjaimista ratkaisusanaa. Mielestäni kuva näyttää kaalilta. Kun lisäsin ratkaisusanan alkuun KAALI ja googlasin, en saanut yhtään osumaa.

Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaAjattelin, että Mirja Pihlajamäen ristikko ei olisi hirveän vaikea. Erehdyin pahoin. Ehkä kaikkien aikojen vaiken Pihlajamäen ristikko on normaalia ristikkoa suurempi SK 25-26/2006. Sen kanssa on mennyt aikaa enemmän kuin Antti Skytän täyskolmosissa. Vieläkin vähän kesken ja siitä jää kysyttävää, mutta ennen sitä suosittelen ratkomista.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMinäkin luulin, että kirjautuneet käyttäjät voivat poistaa oman viestinsä. Jos haluat poistan viime viestisi (ja samalla tämän ja vastauksesi tähän). Lisäpainikkeet ovat erään lisäoman lisäämiä. En löytänyt mistään sellaista säätöä, että mitkä painikkeet ovat kullakin käyttäjätyypillä käytettävissä.
Jos ei poistaminen onnistu, mutta haluat poistaa kommentin, laita jatkossa huomautus. Voin poistaa poistettavaksi toivotun kommentin.
__________
Jälkikommentti 14.9. Kun olen joskus poistanut omia kommentteja, tulee usein ensin ROSKIIN. Kommentteja ei aina voi poistaa suoraan vaan välivaiheen kautta. Logiikkaa siihen, milloin voi poistaa suoraan ja milloin pitää laittaa suoraan, en osaa sanoa.
__________
Muutin asetuksia siten, että vastauksia voi olla esillä kerralla 50 kpl.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti.
Sekoitin kahden vihjeen osalta mikä tulee minnekin. Ajattelin, että Mirja naisihmisenä on ÄITI, mutta ratkaisusana liittyykin toiseen vihjeeseen:
SAA ORVOKKEJA? > ÄITI
Googlasin, miten äiti ja orvokit liittyvät toisiinsa. Tähän liittyy laulu ”Orvokkeja äidille”, jonka on levyttänyt Henry Theel, Metro-Tytöt ja Katri-Helena. En muistanut moista kappaletta. Katsoin sanoja:
Äiti pieni orvokit kukkahan jo saa
Olen laulun monen monta kertaa kuullut, mutta siitä on jo liian kauan aikaa kun kuulin viimeksi.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaMirja Pihlajamäen SK 24/2009 oli merkitty vain kaksitähtiseksi, mutta ainakin väsyneenä tuntui vaikeammalta. Pari kohtaa jäi ihmetyttämään:
SAA ORVOKKEJA? > KÄSIALA
Liittyykö tähän jokin sananlasku? Pihlajamäellä vihjeet liittyvät nimittäin usein sanontoihin. Näin esim. samassa ristikossa oleva vihje:
KOURIN? > LAIT
Tämä liittynee kaiketi sanontaan ”Lain pitkä koura.”
En tunne kuitenkaan mitään sanontaa, johon liittyisi käsiala ja orvokit. Koukeroinen käsiala kyllä saattaa muistuttaa orvokkien kukkia.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti selvennyksestä. Tuo oli yllättävä jekku, koska sanan alku luetaan normaalista suunnasta. Vanhankin ristikon jekku saattaa yllättää, jos jotain jekkua ei ole uudemmissa käytetty. Tuon voisi jopa ottaa esimerkkinä yhdistelmästä. Jos lähdetään 1995 vuodesta eteenpäin, ikä sinänsä ei kerro juuri mitään ristikon vaikeudesta. Vuonna 1995 Juha Hyvönen laati ristikon nimeltä NOTIISI (linkki löytyy Sanaseppojen vanhoilta sivuilta). Sitä pidetään ns. rakennevihjeitä viljelevien ristikoiden ”äitinä”. Sen perua lienevät nykyiset ns. kovisristikot.
______________
Lisäys 10.9.2019. Vuokilan ristikoista nimen omaisesti jotkut vanhemmat ovat olleet varsin haasteellisia. (Lisäsin myös NOTIISI-ristikkoon liittyviä linkkejä.)
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti.
______________
Lisäys 10.9.2019. Lukaisin Nykästä huolimattomasti. Äkikseltä tosiaan löytyy siitä. Kielosta en tainnut katsoa sillä kertaa tai kirjoitin sana väärin.
______________
Vähän mietityttää vielä muutamat asiat.
AVEN = OUS
Katsoin nykästä ja siellä on ”avennin”. Kun googlasin ”ous”, en löytänyt muualta kuin ratkojat.fi. Ei ollut Nykäsessä. No vanhoissa ristikoissa on välillä tosi outoja sanoja. Onneksi ihan näin outoja ei nykyisin ole.
En hoksannut, että -B liittyy sekä vaaka- että pystyvihjeeseen, mistä syystä pystyvihje tuntui vajaalta, mitä se ei sitten ollutkaan. Vuokilan vanhoissa ristikoissa vastaavaa on tullut kyllä muulloinkin.
Puhelinraati on todella täsmällisempi idea kuin esittämäni.
______________
Ihan ystävällisenä toiveena on, että laitat mihin ristikkoon liittyy kun nykyisin uusi kommentti tulee aina viimeiseksi.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPekka Joutsin SK 24/2001 vasemman alakulman faktatietojen kaivaminen ja tarkistaminen teetti töitä. Joka haluaa kaivella vanhojen asioiden (Turkin ja Iranin historiaa ja Suomen entisiä ministereitä), tämä hyvä ristikko siihen.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Onpas minulla huono kulttuurituntemus. Osa jekuista olisi silti pitänyt hoksata.
Vähittäiseen en keksinyt muuta järkevää lisäystä kuin S (O(S)IVA), mutta se ei sopinut mihinkään sukunimeen. No onhan loiva vähitellen aleneva tai ylenevä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSK 4/2003 Vuokilalta oli poikkeuksellisen paha. Ratkoin osan arvaamaalla.
Mies vaikka Max mukana > BERT
Maxbert tai Bertmax eivät tunnu oikeilta etunimiltä. Maxbert löytyy firman nimenä. Keskellekään en saa Max-osaa lisättyä.
Eka siinä missä Kari vika > ERNO
Viitanneeko silloiseen Ernos-yhtyeen kokoonpanoon?
Mie + ässä tai asemo > AATOS
Vihjeen loppu jäi hämäräksi. Miten aatos on asemo? Asemo on abstrakti käsite – siksikö aatos?
Martista ja vähittäisestä sama pois > ARNI + OIVA
Keneenkähän Marttiin viitataan? Vähittäinen voisi olla OSIVA, mutta S lisäämällä ARNI sanaan ei synny mitään järkevää.
Tyhjä ruutu > TUPAS
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSK 4/2009 Vuokilan ristikossa jäi ymmärtämättä:
1/7 > MIIKAEL
Arkkienkeleitä mainitaan mielestäni neljä. En nyt keksi missä joukossa Miikael on yksi seitsemästä.
Sinänsä hyvin laadittu ristikko jossa oli mainiot pääkuvasta johdetut sanat.
___________
Sain vastauksen tähän Suomi24:ssä, joten ratkaisusanaan MIIKAEL liittyvä kohta on käsitelty. Apokryfikirjoissa mainitaan seitsemän ylienkeliä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaErkki Vuokilan SK 42/2000 oli varsin veikeä ratkottava. Pääkuvan paikalla oli teksti KOSTUNICA, josta oli tehty kolme veikeää pääkuvalausetta.
Tässäkin oman lisävaikeutensa toi se, että ristikossa oli kolme vuosiin 1999-2000 liittyvää ajankohtaisvihjettä. Kahdesta olin ihan pihalla, mutta kolmannessa hieman hälytyskellot kilkattivat, nimittäin tässä:
rapakon takana (4)
Seuraavaa vihjettä jouduin jälkikäteen pohtimaan:
kunnas pienellä k:lla (5)
Yhtä vihjettä jäin ihmettelemään:
jalusta > AASI
Jälkimmäinen tuntuisi luontevalta, jos olisi ollut ”jalustaa”. Sen olisi voinut ajatella olevan osa sanan ”jalusta” synonyymistä. AASI on osa sanaa BAASI. Mutta nominatiivissa oleva vihje tuntuu oudolta.
Luulen ymmärtäneeni vihjeen:
PUHELINLINJOJEN PÄÄSSÄ? > RAATI
Viitannee sanaan ”aparaatit”, jonka loppuosassa on sana RAATI. Vai onko muu selitys?
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaPekka Joutsin SK 51-52/2008 kysyi kyllä historiatietoa, mutta siinä Google auttoi. Joutsin ristikot ovat usein hauskasti nostagisia. Seuraavaa vihjettä en ymmärtänyt:
SURMASI AVEN > KAINOUS
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaYmmärrän täysin kp:n kannan ja myös kunnoitan sitä. Kielitoimiston sanakirja ei anna kuin yhdenlaisen käyttötarkoituksen.
Kp:n esittämä satunäkökulma sekä säikeen johdannossa esittämäni kolme muuta näkökulmaa ovat assosiaatiota, joita ratkaisusanoista voi nostaa. Jokainen assosiaatio on käyttökelpoinen vihjeen rakentelussa. Vähän ”vinksahtaneisiin” assosiaatioihin perustuvia vihjeitä ns. koviksissa on varsin usein, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Vinksahtaneiden ajatuskulkujen hoksaamisessa on ratkojille iloa.
Ymmärrän myös laatijoita, jotka haluavat tuoda vinksahtaneita ajatuskulkuja myös ratkaisusanoihin. Näin laaatijat haluavat ratkaisusanojenkin puolella tuottaa samankaltaista oivaltamisen iloa kuin vinksahtaneissa vihjeissä tavataan. Mutta vinksahdusten tuomisessa ratkaisusanojen puolelle mennään ns. ”heikoille jäille” tai harmaalle alueelle. Hyvinä vitseinä voivat joskus toimiakin.
Koska ymmärrän sekä laatijan näkökulman, että kp:n kritiikin, en nyt osaa enkä haluakaan oikein ottaa tähän asiaan selkeää kantaa puolesta tai vastaan. Uskoisin, että Kielitoimistokin suhtautuu näihin vinksahtaviin sanakäyttöihin hämmentyneesti. Sekään ei oikein osaa sanoa, miten niihin pitäisi suhtautua.
Ehkä enemmistö pitää vinksahduksista ja vähemmistö ei. Kp ei näistä pidä eikä hänen tarvitsekaan pitää. Joku muukin saa olla pitämättä. Sitä, joka ei pidä, näkemystä tulee kunnioittaa.
Laatijat lienevät toimivan sen mukaan, miten olettavat enemmistön ristikoiden ratkojista hyväksyvän.
Vinksahtaneiden ajatuskulkujen käytössä voi kuitenkin joskus tulla sellainen tilanne, että ne saavat laajempaakin kritiikkiä. Harkintaa kannattaa aina käyttää.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaViimeksi ratkomassa piiliksessä oli hauska sanaleikki. Piiliksissä ylipäätänsä on usein onnistuneita sanaleikkejä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaJos käytetään sanaleikkejä, niiden tulee toimia kuin ennen vanhaan junan vessat.
VÄHÄN KUIN LUCIAT! > VANGIT
Ajatuksena tässä lienee se, että vangit ovat LUSIJAT. LUCIAT lausutaan yleensä LUSIAT tai LUSIIAT. Mutta tuossa on J-kirjaimen verran epätarkkuutta (toki jossakin murteessa saatetaan erisnimi lausua LUSIJAT).
En pidä epätarkkuudesta, vaikka epätarkkuus on ilmaistu itse vihjeessä sanalla ”VÄHÄN” eli sanat nyt eivät ihan vastaa toisiaan. Minusta hyvän sanaleikin pitää toimia sellaisenaan ilman mitään epätarkkuutta ja tarvitsematta ylimääräisiä selityksiä. Tämä on minusta esimerkki huonosti toimivasta sanaleikistä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaVihjeessä olikin virhe, sillä Sanarisin foorumilla on vihjeeseen liittyvä teksti:
Tuo helpompi ei tosiaan niin kauhean helppo olekaan. On muutama aika ovela vihje. Jopa liian ovela. Jos nyt oikein asiaa katson, vihjeen AATAMILLA pitäisi olla AATIMILLA.. Onkohan joku keksinyt sille selityksen, kun siitä ei mielestäni aikoinaankaan ole tullut mitään noottia.
Nyt tuntuu ihan järkevältä. Oli siis kirjoitusvirhe, joka oli jäänyt huomaamatta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaVihjeeseen AATAMILLE tuli siis ASAT, mutta en ole keksinyt, millä perusteella.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaSK 21/2003 Antti Viitamäeltä on vastaan tulleista SK-ristikoista pahimmasta päästä, ehkä jopa pahin. Vasen alakulma meinaa jäädä vähän kesken. En haluaisi katsoa vastasta. Olisiko heittää mitään ideaa (vastausta katsomatta) mitä voisi olla:
MONEEN INFARKTIIN (9)
Kolmas kirjain on todennäköisesti O.
Aivoinfarktiin voisi liittyä KOOMATILA, mutta silläkään en saa risteäviä sopimaan.
No siitä ei ollut kyse. Taisin keksiä, mistä on kyse. Tämä ristikko kannattaa ehdottomasti kaivaa digiarkistosta, jos etsii vaikeita ristikoita. Viitamäki harhautti välillä pahemman kerran.
Hieman mietityttää seuraava vihje:
MITÄ HÄNELLÄ OLISI MYYJÄN KYSYMYS (6)
Vanhan ajan kauppias kysyisi tietyllä tavalla, mutta tässä joku jättäisi yhden kirjaimen pois?
_____________
Noin sivumennen kirjoittaen tätä ristikkoa en oikein olisi suoraan lehteen voinut koskaan ratkoa – ristikkosivu olisi mennyt hajalle kumittamista ja sivu olisi ollut ihan täyttä suttua. Onneksi oli tablet-laite – pelasti tilanteen!
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaKiitti. Tämä tuli Suomi24 kautta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaVuosituhannen alun ristikot ovat myös hyviä, kuten Juha Hyvösen laatima SK 20/2005. Siinä seuraava vihje jäi hoksaamatta:
EI MEINÄ
EI TEINÄ > NATAJelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaAulikki Nenonen laati aikoinaan aika paljonkin erikoisen rakenteisia piilosanatehtäviä, esim. 15/2013. Vastaavan kaltaisia voisi joku vaihtelun vuoksi nykyisinkin laatia.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaTulipa nyt ratkottua viimeinenkin ratkomaton 2010-luvun Suomen Kuvalehden kolmen tähden ristikko, SK 25/2011. Tämä viimeinen oli siitä pahimmasta päästä – tietenkin Toni Pitkälältä. Digikumia sai käyttää tosi paljon. Monta vihjettä sai pohtia senkin jälkeen kun ristikko oli ratkottu.
Vaikeuttajana oli tässä eräässä kohdin tuplasti neljä vokaalia peräjälkeen. Niiden yläpuolella oli vielä kolme peräkkäistä konsonanttia. Erikoisuuksia Tonilta on aina ollut lupa odottaa.
Monta aika ovelaa jippoa, joista viimeiseksi hoksasin tämän (meinasin jopa kysyä tästä):
PYHÄTUNTURI (6)
On mielestäni vaikeampi kuin moni uudempi saman tähtimäärän ristikko. Kannattaa kaivaa esille, jos ei tätä ole ennen ratkonut.
_________________
PS. On minulla tallella vielä 1990- ja 2000-lukujen SK:n ristikoita, vaikka ehkä sitä voisi IS Extrankin tilata.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼8.8.2019, 18:14 vastauksena käyttäjälle: Ristikoiden ratkonta tablet-laitteella tai tietokoneella #15527Tapio
Sivustovastaava7.8.2019 Huawein kynä tipahti lattialle kärki edellä. Kärki katkesi. Minulla oli varakärkiä, joten vahinko ei ollut suuri. Kärki katkesi melko juuresta, joten oli jonkin verran vaikeuksia saada katkennut kärki pois paikoiltaan. Kynä kestää pudottelun, mutta pudottelua on syytä varoa kärjen katkeamisvaaran takia.
Nykyisin en ole enää juuri käyttänyt toista kynää vaan olen usein sormella kirjoittanut hakutekstit. Peukalolla voi käynnistää haun. Pidempiä tekstejä tulee vielä kirjoitettua toisella kynällä.
Vaimo osti kaksi keittokirjatelinettä. Otin toisen tablet-laitteen käyttöön. Sopii varsin hyvin tablet-laitteen tukemiseen. Parempi siinä kuin erikseen ostettava kuminauhoja hyödyntävät tuki. Käytän molempia yhdessä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼Tapio
SivustovastaavaToni Pirkälän SK 19/2010 ratkesi helpommin. Hieman oudoksutti ratkaisusana:
ÄKIKSELTÄ
Ei löydy Nykäsestä, mutta löytyy Suomisanakirjasta.
Varsin hauskoja vihjeitä kuten esim.:
PUHIN RINNALLA
PUHIN RINNALLA (5)Aaakkostoa käytetty laajasti, sillä löytyy kirjaimet B, C, F, G, Q,W, X, Ä ja Ö. Tästä asiasta voi antaa aina kiitosta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼

> LANTIO




Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna