- Tämä aihe sisältää 4 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 14.7.2024 14:31
Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
SivustovastaavaEläimillä on turkki. Jos haluaa monivärisen kuvituksen se tuottaa ainakin minulle ongelmia. Varsinkin koirakuvat meinaavat tulla lapsellisen oloisiksi, lähinnä lastenkirjoihin sopiviksi.
Alla collie ja perhoskoira.
Mitenkähän näitä kannattaisi piirtää? Jotkut laittavat aika yksivärisinä tai mustavalkoisina. Haluan kuitenkin monivärisyyttä.
Tässä säikeessä saa käsitellä myös eläinpiirroksia kirjoissa, koska ehkä nämä koirat sopisivat enemmän lastenkirjaan kuin ristikkoon. Toki ristikossakin voi olla hieman lastenkirjamaista kuvitusta.
Tytär on pyytänyt tekemään kuvitusta lastenkirjaan, jossa on koira. Perheyhteisöömme kuuluu musta labdadorin noutaja. Siitä on vaikea tehdä kuvia, sillä kaikki piirteet meinaavat hukkua mustaan turkkiin. Valokuvasta ei meinaa millään erottua jalkojen asento.
Tein vesivärimäistä väritystä vanhalla laitteellani, jotta sai edes jonkinlaista erottuvuutta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼Tapio
SivustovastaavaLinnut ovat kivoja. Niitä piirtelin 20 vuotta sittenkin tietokoneella Expression 2 ja Wacon Pen Partner piirtoalustalla. Harmi, ettei piirtoalusta enää toimi uudempien Windows-versioiden kanssa.
Myös lokit ovat kauniita lintuja, joita on ilo piirrellä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼Tapio
SivustovastaavaTein perheyhteisöömme kuuluvasta koirasta kuvia myös uudemmalla laitteella. Niissä koira on kuvattu realistisemmin kuin vanhalla laitteella tekemissäni kuvissa, mutta ei liian yksityiskohtaisesti.
Eräästä niistä eräs ammattikuvittaja sanoi:
Hyvältä näyttää. Olet tavoittanut oleellisia asioita.
En nyt laita tänne esille uudempia koirakuvia lemmikkikoirastamme.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼mercurial_31
VierasHaluan olla samaa mieltä kanssanne siitä, että eläinten turkin piirtäminen on erittäin vaikeaa, varsinkin jos pitää kiinni tietystä tyylistä. Muuten, tyylistä puheen ollen, pidän todella paljon töistänne. Vietin paljon aikaa katsellen sivustonne nokkelia karikatyyrejä tunnetuista henkilöistä ja ihailin niiden korkeaa laatua. Olen aina halunnut kokeilla itseäni tässä genressä.
Mitä tulee eläinten ja lintujen piirustuksiin, olen samaa mieltä siitä, että lokkien piirtäminen on nautinnollista. Ystäväni, joka tekee tatuointeja old school -tyylillä, opetti minulle, kuinka piirtää lokkeja, ja nyt nämä lokkikuvat ovat suosikkejani.[Moderaattirin kommentti. Poistin linkin, jollaistaa en halua sivustollani olevan.]
Tapio
SivustovastaavaTurkillisten eläinten piirtäminen jäi, kun nimenomaisesti turkki oli hankala piirtää. Linnut onnistuivat paljon paremmin.
Käytän jonkin verran piirroksiani ristikoissani. Nykyisin niitä on lähinnä vain pääkuvissa (linkit ristikoihin löytyy täältä).
Ristikoihini en muita itse piirtämiäni eläimiä käyttäisi kuin lintuja. Muut eläinkuvat teettäisin tekoälyllä (lintukuvia, joita ei ennestään ollut itse tehtyjä kuvia, teetin tekoälyllä).
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼
![]() | - KLIKKAA HEINÄÄKUUN RISTIKKO UUTEEN VÄLILEHTEEN! (kaikki luodut ristikot) |
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna