• Tämä aihe sisältää 24 vastaukset, 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8.4.2020 07:53 Tapio toimesta.
Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #17446 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sanarisin foorumissa on keskustelua ristikon tekemisestä. Laitan tähän foorumiin vastaavan aiheen, mutta päänäkökulma on piirrosten tekeminen tietokoneella tai kosketusnäyttölaitteella.

    Jos ajatellaan piirrosten tekemistä tabletlaitteella, ainakin alkuajan Apple Pencil on käteen epämukavan iso ja siten kömpelö. Siinä on liian paksu kärki, joka ikävällä tavalla peittää piirrettävää kohtaa. Lisäksi kynä on meluisa. Kosketus näyttöön aiheuttaa ainakin itseäni ärsyttävän äänen.

    Samsungin ja Huawein kynät vastaavat 0,4 mm tussia. Huawein kynä on käteen kuin tyypillinen kuulakärkikynä. Otetta voi parantaa kumirenkaalla. Ks. alla olevan kuvan alempi kynä, johon olen lisännyt samanlaisen kumirenkaan kuin mikä on yllä olevassa kynässä. Sen tarkoitus on saada kynästä parempi ote.

    Kuvasta näkee myös sen, kuinka paljon kapeampi on tavanomaisen tablet-laitteelle tarjotun ”tuttipääkynän” ja varta vasten piirtämiseen suunnitellun kynän kärkien paksuusero. Yllä mainitulla kylläkin voi periaatteessa piirtää melko tarkasti, mutta kun ei näe, mitä piirtää, kovin suureen tarkkuuteen on mahdoton päästä.

    Wacom tarjoaa erityisesti piirtämiseen tarkoitetun laitteen (Wacom Cintic). Kynä on muotoiltu tyviosasta paksuksi tukevamman otteen saamiseksi.

    Microsoftin kosketusnäyttölaitteet ovat mielestäni hieman ylihintaisia, mutta niihin saa riittävästi ohjelmia. Kokeilin kynää. Se on käteen ihan sopiva ja kärki on kapea. Ei ole myöskään meluisa.

    Kaikilla maitsemillani kynillä saa piirrettyä tarkasti. Ongelmana on liukkaus. Vähän kuin piirtäisi kuulakärkikynällä lasilevylle. Vaatii harjoittelua. Kalvolla voi saada kitkaa lisää, mutta kalvon lisääminen kuluttaa kärkeä. Jos ensisijaisesti piirtää, kalvoa voi ajatella. Itselläni ei ole kokemusta kalvon käyttämisestä. Koska teen laitteellani kaikenlaista, en kalvoa harkitse. Täytyy vain yrittää tottua liukkauteen.

    Etuna digipiirtämisessä on suurennettavuus. Suurennettaessa voi tehdä tarkkuutta vaativat yksityiskohdat.

    Android-käyttöympäristössä ongelmana on ohjelmistotarjonta. Hyvää vektoripiirrosohjelmaa oli vaikea löytää, mutta Infinite Design on varsin toimiva. Sillä voi tehdä alkutyön tai vaikka koko piirrostyön. Kuvia voi jatkokäsitellä esim. Autodesk Sketchbookilla tai ibisPaintX:llä.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17449 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Minulla ei ole kokemusta siitä, saisiko Android-käyttöjärjestelmän jollakin ohjelmalla näppärästi ristikkopohjan. Tämän asian suhteen olisi hyvä, jos joku toisi toimiva ratkaisuja esille.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17464 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Voihan ristikon tehdä niin, että kuvat luo tablet-laitteella ja tallentaa vaikka Google Driveen tai Dropboxiin. Myös monia muita pilvipalveluita on käytettävissä. Pilvipalvelusta kuvat voi hakea tietokoneelle.

    Minusta kosketusnäyttölaitteelle piirtäminen on luonnollisempaa kuin tietokoneella piirtopöydän kanssa. Ainoa etu piirtopöydässä on se, että kynän kärki ei koskaan peitä piirrettävää kuvaa. Ikävintä on riippuvaisuus tietokoneesta.

    Minulla oli joskus melko pieni ja halpa piirtopöytä. Sen tarkkuus oli aika vaatimaton. Siinä oli samantapaista liukkautta kuin tablet-laitteen kanssa. Piirtopöytää ei minulla enää ole, koska se ei toiminut uudempien käyttöjärjestelmien kanssa. Halpa piirtopöytä ei kokemukseni perusteella ole hyvä ratkaisu. 

    Halvin kynällinen tablet-laite on Huawei MediaPad M5 Lite. Lisäkustannuksena on patterit, joihin tulee kulumaan laitteen käyttöaikana n. 70-100 € (ajateltu käyttöikä 4-6 v.).

    Suurin etu digipiirtämisessä on kerroksellisuus. Kerroksia voi tallentaan myös erikseen ja näin luoda ”palikkakuvia”, joita voi käyttää toisen kuvan yhteydessä. Palikkakuva tulee vain muistaa viedä läpinäkyvänä eikä taustan kanssa.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17514 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Alla yksi demokuva siitä, millaista ristikkokuvitusta voisin itse ajatella tekeväni:

    Kuva on luotu aluksi vektoripiirrosohjelmalla, millä sitä on pääosin väritettykin. Loppuviimeistely on tehty bittikarttaohjelmalla. Tallennus PNG:nä. Jos lähtökuvan koko on riittävän suuri, kuva säilyy terävänä skaalattaessa esim. CorelDraw-ohjelmalla.

    Viivapaksuudessa on toki vielä hakemista. Ristikkokuvaan ei pidä yrittää ahtaa liikaa yksityiskohtia. Ehkä tuossakin on liikaa 1x1cm ruudussa käytettäväksi.

    Jos haluaa käyttää samaa peruskuvaa sekä isona ja yksityiskohtaisena että pienenä, kuvasta pitää tehdä eri versiot.

    Kuvia voi värittää bittikarttaohjelmassa kerroksittain. Jonkin kerroksen alle jäävän alueen voi värittää niin, että sen rajat ylittävät reilusti päälle tulevan alueen rajat. Kerroksiin voi tehdä myös aukkoja. Hyvin usein teen silmille aukot ja laitan silmät kasvojen alle. Väritän usein myös suun aukon kautta.

    Alla kuva kerroksellisesta kuvan luomisesta. Ylinnä vektoripiirrosohjelmalla tehty viivapiirros ja sen alapuolella ovat värityskerrokset.

    Tämän kommentin alussa oleva kuva edustaa kovempaa väritystyyliä. Yllä oleva kuva edustaa pehmeämpää tyyliä. Ääriviiva on terävää, mutta väritys pehmeää. Tämä on luontaisin tyylini. Alla kuva pienennettynä:


    Huom. Yllä oleva kuva on sivulla Piirroksia tekijöistä. Ristikon laatijoista em. sivulle tekemäni kuvat eivät ole myynnissä eikä niitä saa ilman lupaani käyttää.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17662 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sain jonkinlaisen ristikkopohjan Hannu Hartikaisen Ristilaatija-työkalulla. Otin ristikosta kuvaruutukaappauksen. Ristikon päälle tuli ylimääräistä tekstiä ja ylimääräisiä viivoja. Ylimääräisiä viivoja piti poistaa kumittamalla sekä korjata viivoja, joissa oli jälkiä tekstistä ja ylimääristä viivoista. Parempi työkalu olisi tarpeen.

    Tein täsmälleen saman pohjan kuin mitä on eräässä Aulis Lehdon ristikossa. Yritän luoda siihen demokuvituksen. En laittaisi tekstejä enkä ihan kaikkia kuvia. Laittaisin vain itse luomani kuvat. Jos jaksan loppuun asti, laitan demokuvituksen esille. Tosin Lehdon ristikot ovat kyllä isoja, joten niihin tarvitaan paljon kuvia.

    Jos saisi siistimmän pohjan, voisi ristikkoa koettaa luoda tablet-laitteellakin. Tosin on se vähän hankala. Yleensä käyttämäni bittikarttaohjelma pilaa kuvan, jos sitä pienentää rajusti. Kuvista ei tule laadukkaita.

    Infinite Design -ohjelmaan on puolestaan vaikea lisätä kuvia, sillä niiden asettelu on vaikeaa. Jos yrittää skaalata tai siirtää, kuva pyörii helposti sinne tänne. Ainakin pitää lopputilanteessa kovasti suurentamaan, että siirtely ja zoomaus olisi hallinnassa.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17670 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Jos haluaa välttää valokuvia viimeiseen asti, henkilökuvatkin pitäisi olla piirrettyjä. Toisinaan riittävän näköisen kuvan tekeminen on vaikeaa eikä millään saa itseään tyydyttävää lopputulosta.

    Toisinaan se onnistuu erittäin hyvin – alla oleva ristikkoon tarkoitettu piirros ei selityksiä kaipaa, jos joskus on henkilöstä jonkun kuvan nähnyt:

    En nyt katsonut aikaa, mutta tuskin yli 15 min kuvan kanssa meni. 

    Tosin vaimo sanoi ensimmäisestä kuvasta, että kulmakarvat saosi olla vahvemmat ja huulet hieman erilaiset. Ei siis ollut niin hyvä kuin itse arvelin. Tämä on korjattu versio.

    Onko mielekäs, on silti vähän kyseenalaista. Jos haluaa puhdasta piirroskuvitusta, henkilökuvia on syytä välttää.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17678 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Teen hissun kissun isoa demoristikkoa. Demoristikossa on vain tekemäni kuvavihjeet, ei tekstivihjeitä.

    Uusin sen kuvaa silloin tällöin. Tästä linkistä näkee ristikon.


    Jälkikommentti 6.3. Miten kuvaa tulee skaalata näytöllä, jotta kuvan tarkkuus vastaisi paperilla olevaa ristikkoa, on erittäin vaikea arvioida – tuon esille ongelmaa edempänä olevassa kommentissa.


    Tähän eräs nettituttu teki uuden pohjan tietokoneella (edelleenkin Androidille puuttuu ohjelma, jolla saisi kunnollisen ristikkopohjan). Alkuperäinen oli viivojen suhteen epätarkka.

    Tein kyllä äärimmäisen haasteen. Näköisten pikkukuvien luominen niin, että henkilön tunnistaa, on mieletön haaste. Lähes mahdoton.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17697 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tein demoristikkoon jonkinlaisen pääkuvan – hieman on lapsellinen, mutta jos tuntuu liian lapselliselta, täytyy vaihtaa. Tietty naivius on joskus hyväkin asia, sillä naivistinen kuva saa ihmisen (yleensä) hyvälle tuulelle. Tämä nyt on tosiaan lähinnä naivismia.

    Kuvassa on kyllä yksi sisällöllinen tahallinen virhe. Varusteet ovat laskettelukokoa (murtomaasukset ja -sauvat olisivat liian pitkiä kuvaan). Laskettelijalla ei ole kypärää päässä. Mutta en hallunnut laittaa kypäräpäistä henkilöä. Ehkä hän on menossa jo kotiin ja hänellä oli lainakypärä?

    Jos laitetaan kypärä päähän ja vaihdetaan sukupuolta, lopputulos olisi tämä:

    Vaihdoin pääkuvan kypäräpäiseen laskettelijaan – ei tarvitse ihmetellä varusteita.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17703 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Lehdon ristikossa on 0,5×0,5cm kokoinen henkilökuva. Lopputulos on pikselimössä. Mikä olisi mielekäs yksityiskohtien määrä tämän kokoiselle kuvalle? Alla kaksi vaihtoehto, joista oikeanpuoleinen on nyt esillä. On epävarmaa, etottuvatko kasvonpiirteet millään lailla – ehkä ne jonkilaista elävyyttä tuovat miniatyyrikoossakin?

    Siniasuinen nainen on äkeä, koska hän on UKOTON.

     

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17713 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tuo hahmo oli puolivartalokuva. Sitä vaikeampi on luoda 1x1cm ruutuun kaksi ihmistä kokonaisena. Tällöin kasvot kannattaa jättää tyhjiksi. Alla on kuvakaappauskuva demoristikosta. 

    Kuvittajalta pahin mahdollinen virhe on skaalata isoon tilaan käytetty kuva sellaisenaan alaspäin. Tosin jos yksityiskohdilla ei ole väliä, asia ei ole vakava.

    Jos kuvaa käyttää eri kokoisina, käyttökoot tulee huomioida jo tekovaiheessa. Pitää luoda eri versioita eri tilanteita varten. Näin olen joissakin tapauksissa toiminut. Yllä olevasta kuvasta on myös isompaan tilaan tarkoitettu versio.


    Täydennys ja korjaus 12.3.2020. Heli Kärkkäiselllä oli yhdessä ristikossa kaksi kuvitusvirhettä. Ensimmäisessä kuvitusvirheessä 1,2cm korkuiseen kuvaan oli laitettu 1,0cm korkuinen jaloista katkaistu henkilö silmät kiinni (jalkojen kanssa henkilön koko olisi n. 1,3cm). Silmien kiinni oleminen oli merkityksellinen asia – pystyiköhän asiaa aikoinaan paperilehdestä erottamaan edes suurennuslasilla? Toisessa kuvassa on palikka, jossa on kirjain. Kirjainta ei aikoinaan erottanut paperiristikosta.

    Vartijakuva olisi pitänyt olla vain kasvoista! Palikka olisi pitänyt olla molempiin suuntiin ainakin 2-3 kertaa isompi. Aikaa noista virheistä toki on, sillä ne ovat vuodelta 2015. Mutta aivan samoihin virheisiin on ristikkokuvituksessa vaara sortua yhä uudestaan. Olkoon nuo varoittavina esimerkkeinä.

    Samalta kuvittajalta oli seuraavasta Suomen Kuvalehti 8/2020 kuvasta vaikea havaita, että ketulla on silmät kiinni ja se nukkuu – nukkumisen havaitseminen oli olennaista. Toki nukkumisen voi tulkita asennostakin. Mutta voi koira tai kettu olla kerällä nukkumattakin! Kuva oli hyvin lähellä kuvitusvirhettä – ei kovin kaukana vartijakuvasta. Ehkä laadukkaampi paperi pelasti tällä kertaa?

    Minusta kuvitusvirhe on aina silloin, kun ratkoja ei ilman suurennuslasia tai digikuvan suurentamista pysty erottamaan kuvasta ratkaisusanan kannalta olennaista asiaa.


    Lisäys 18.3.2020. Eräs henkilö kommentoi Helin liian pienipiirteisiä kuvia osuvasti:

    Kärkkäinen osaa piirtää,vaikka piperryksiään pitääkin toisinaan
    suurennuslasilla suomentaa itselleen. 


    Tein testikäyttöön dermoristikon, jonka osoitetta en laita julkiseksi. Huomasin, että itse olin laittanut epäolennaiseen kohtaan liian ohutta viivaa ja jouduin korjaamaan tekemiäni kuvia. Demoristikossa testaan ristikkoa niin, että tablet-laitteen ruudulla yksittäisen ruudun koko on 1x1cm.


    Tietokone on hieno väline ristikon kuvittamisessa, mutta sillä voi myös pahemman kerran mokata. Haluaisin tehdä jonkin verran ristikkokuvitusta. Minun tulee itseni silloin pitää varani, etten tee samankaltaisia mokia, jotka otin esille. Jos mokaan, haluan välittömän palautteen.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17723 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Miten yksityiskohtaisia detaljeja voi ristikkoon laittaa, on tietokoneella ja tablet-laitteella vaikea arvioida.

    Ristikon ruutukoko paperilla on yleensä 1,0×1,0 cm. Mutta kun tekee kuvaa tablet-laitteella (1920x1200px), tablet laitteen näytön tarkkuus todennäköisesti aiheuttaa sen, että 1,0×1,0 kokoisena näkyvä kuva on siinä tarkempi kuin paperilla.

    Demoristikkoni näkyy tablet-laitteella ilman suurentamista siten, että ruutukoko on n. 0,85×0,85cm. 0,5×0,5 cm korkuinen henkilön puolivartalokuva näkyy siinä n. 0,4cm korkuisena. Siitä erottaa juuri ja juuri henkilön kasvonpiirteet. 

    Sormilla kuvaa saa suurennettua 1,0×1,0 ruutukokoon. Pienimmät kasvonpiirteet erottuvat vaivoin.

    Missään kohdin kasvonilmeillä ei ole merkitystä ratkaisusanan kannalta, mutta erottuvuus edellyttäisi vahvempaa viivaa eli suhteessa kasvojen kokoon reilusti ylipaksua viivaa. Vahvempi viiva puolestaan saa kuvan helposti ”tukkoon”.


    Lisäys 6.3.2020. Vahvensin kuuden kuvan kasvonpiirteitä. Laitoin niihin niin vahvat kasvonpiirteet kuin mahdollista. Jos kasvonpiirteet eivät ole vieläkään riittävästi esillä, kuvassa henkilöt on kuvattu liian pieninä esillä olevaan vartalon kokoon suhteutettuna.


    Jos haluan n. 0,85×0,85cm tablet-laitteella näkyvää ruutukokoa vastaavan erottuvuuden tietokoneen näytölläni, pitää näyttöä suurentaa arvoon 140{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}. Tällöin ruutukoko on n. 1,25×1,25cm ja 0,5cm korkuiseksi tarkoitettu kuva näkyy 0,6 cm kokoisena.

    Jotta kuva vastaa tarkkuudeltaan tablet-laitteen n. 1x1cm ruutukokoa, kuvaa pitää suurentaa 160{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}, jolloin ruutukoko on n. 1,5×1,5cm ja 0,5cm korkuiseksi tarkoitettu kuva näkyy n. 0,7cm korkuisena. Näytön ”tarkkuus” on 900×1600 pikseliä. 

    Ei kukaan osaisi arvioida, mikä olisi sopiva näytöllä vertailtava ruutukoko paperiversion 1x1cm ruutukokoon nähden tablet-laitteellani ja tietokoneeni näytöllä.


    Jälkikommentti 7.3.2020. Keskustelin asiasta TechBBS:ssä. Tulin siihen tulokseen, että tablet-laitteellani saa varsin realistisen kuvan siitä, miltä ristikko näyttäisi paperilla.

    Näytöllä ruudun suurentaminen 1x1cm kokoon vastaa suurin piirtein sanomalehtipaperin tarkkuutta.

    Toisaalta sanomalehtipaperilla kuvat ovat sameampia. Sameus tuo epätarkemman vaikutelman verrattuna tietokoneen näyttöön. Sameudesta johtuen ehkä suurentamattomasta kuvasta tarkastelu olisi siksi turvallisempaa.

    Suurentamaton kuva vastaa suurin piirtein Suomen Kuvalehden jne. käyttämän aikakausilehtipaperin tarkkuutta. Aikausilehtipaperilla kuvat ovat kirkkaampia kuin sanomalehtipaperilla, joten suurentamaton kuva antanee varsin hyvän kuvan siitä, miltä ristikko näyttäisi aikakausilehdessä.

    Tietokoneen näytöllä sen sijaan oikean suurennussuhteen löytäminen on lähinnä arvausta, koska tietokoneeni ruudun tarkkuun on erittäin alhainen verrattuna hyvälaatuisen paperin tarkkuuteen. 

    Tein testiristikon, jossa on vaakasuuntaan 21 ruutua. Tällainen ristikko näkyy tablet-laitteessani (laite vaakasuuntaisena) täsmälleen 1x1cm kokoisena.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17728 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Jos haluaa luoda henkilökuvia, jotka näyttävät kohteiltaan, loppuviimeistely täytyy joskus tehdä päällekkäisissä ikkunoissa.

    Tuossa ylhäällä on vektoripiirrosohjelmassa oleva kuva (voisi olla myös vaikka Chromessa). Tuota kuvaa hyödyntäen olen päälle piirtäen laittanut karkeat viivat.

    Alapuolella on ibisPaintX, jossa ensin lisäsit karkeat värialueet. Lopuksi lisäsin päällekkäisiä kuvia käyttäen jonkin verran varjostuksia, että sain paremmin näköisen.

    Kaikissa esittävissä kuvissa minulla ei ole varjostuksia ja pyrin niitä välttämään, mutta jotkut henkilökuvat tuntuvat niitä tarvitsevan (niitä on myös Stephen Elopin henkilökuvassa). Joissakin tapauksissa jouduin korvaamaan kovan viivan pehmeällä varjostuksella.

    Koska kuvan täytyy toimia 1x1cm ruudussa ei pidä laittaa liikaa viivoja eikä varjoja. Valokuvassa on pidemmät silmäripset, mutta ripsiä on vaikea laittaa niin, että ne toimivat minikoossa.

    Tosin keskustelin tänään erään graafikon kanssa. 1x1cm ruutuun on hänen mukaansa ylipäätänsä vaikea saada jotakuta henkilöä esittävää kuvaa. Kunnollinen esittävä kuva vaatisi neljä ruutua.

    Hän ei tunnistanut ruudulta 1x1cm skaalattua ja yllä esillä olevasta kuvasta leikattua kasvokuvaa (minulla on kuvasta sekä leikattu että leikkaamaton versio).

    Mutta kun kuvaa jonkin verran suurennettiin, hän tunnisti kuvasta henkilön.

    Hän piti henkilökuviani tunnistettavina, mutta ei ihan 1x1cm kokoisina. Melkein onnistuin mahdottomalta tuntuvassa haasteessani, mutta käytössä oleva kuvakoko teki täydellisen onnistumisen lopulta mahdottomaksi.

    En edes väitä, että onnistuin kasvokuvien osalta alkuperäistä ristikkoa paremmin. Ehkä ne epätarkat valokuvat ovat henkilön tunnistamisen näkökulmasta parempia kuin tekemäni teräväpiirteisemmät piirrokset.

    Kerroin, että en saanut yhdestä henkilöstä tunnistettavaa. 

    Yllä olevasta henkilöstä ollut kuva oli niin epäselvä, että millään erottanut kunnolla henkilön kasvonpiirteitä. En löytänyt etunimellä Elma henkilöä, jota valokuvan oli tarkoitus esittää, että olisi saanut tähän kohtaan kunnon kuvan. Asusta päätellen arvaisin henkilön olevan jostakin 1920-luvun mykkäelokuvasta.

    Katsoin ristikkoon liittyvää Sanarisin säiettä. Sielläkään ei kukaan maininnut, kenestä on kyse – enkä voi asiasta Sanarisin foorumissa kysyäkään.

    Näkemys neljän ruudun kokoisesta tiettyä julkisuuden henkilöä esittävästä kuvasta mielestäni koskee myös valokuvia, jos tarkoitus on saada varmasti selvää, ketä kuva esittää.

    Taatan ja Elias Lönnrotin hän tunnisti piirroksistani (Eetu Iston oli hänelle valokuvana entuudestaan tuntematon), joten joskus henkilöä esittävät pienet kuvat saattavat toimiakin.

    Tapaamani graafikon mielestä ei ylipäätänsä pitäisi laittaa ristikkoon tunnistettavia kuvia julkisuuden henkilöistä, jos ei varata henkilöille vähintään neljän ruudun verran tilaa.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17734 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Elias Lönnrotin kuvaksi sain myös toisen ehdotuksen. Alla on kuva skaalattuna ristikkokokoon (tietokoneeni näytöllä 1,5 cm). 

    Taustalla oli niin pehmeäpiirteinen maalaus, että piti käyttää paljon varjostuksia kovien viivojen sijaan. Kovia viivoja kasvoissa on silmät ja suun keskiviiva. Aikaa meni enemmän kuin vain kovia viivoja käyttäen.

    Alla ensimmäisen demoversion kuva:

    Tein uuden demoristikon, johon laitoin tämän kuvan. Laitoin Elopin ja Erik Tawaststjernan päät leikattuina niin, että kasvot näkyvät suurempina.

    Vaihdoin myös yhden vähän turhan huolimattomasti piirtämäni risuakorin siistimpään.

    Lentoon lähtevä lokki on ehkä hieman liian hienopiirteinen.


    Lisäys 7.3.2020. Korjasin siten, että nostin loki veden päälle.

    Vaihdoin demoristikon tekemääni uuteen versioon. Nimesin ensimmäisen demoristikko1. Siinä on myös muutos, joka tulee esille tämä kommentin lopussa olevissa kappaleissa.


    Jos joku kuva ei jonkun mielestä toimi, voin toiseen versioon luoda toisenlaisen kuvan tai parantaa aiemmin luotua. Haluan aidosti olla edistämässä nätin näköistä ja toimivaa ristikkokuvistusta. Itsekin voisin hieman luoda ristikkokuvitusta.

    Odottavat äidit ja ratkaisusana VATSAT ei tuntunut kivalta. Vaihdoin kuvaa kaksi vatsakasta miestä.

    Tunnistamattomaksi jääneen hahmon viivapiirroksen rinnalle laitoin valokuvamaisemman piirroksen. Se muistuttaa paljon enemmän henkilöä, josta on kyse:

    Tuossa varjostukset tein samalla periaatteella kuin Laila Kinnusen kohdalla. Tämä on sen verran hidasta, että ei löisi leiville! No harjoituksesta kävi kyllä.

    Jos tekee kaiken kuvituksen, tärkeää on luoda tunnistettava tyyli. Ajattelin, että jos ristikossa kasvot ovat enintään n. 0,5 korkeat käyttäisin tämänkaltaisia silmiä:

    Mitä pidätte?

    Lisähaasteena ristikkokuvituksessa on se, että jos kuvitusta pitäisi tehdä työkseen, yhteen kuvaan ei saisi käyttää aikaa juuri mitään. Osan kuvista olen saanut järkevässä ajassa, mutta osan kanssa aikaa on mennyt niin, että ammatiksi kuvittamisesta ei olisi.

    Ristikkokuvituksessa on siis taiteiltava myös ajan kanssa ja on tehtävä kompromisseja myös käytetyn ajan suhteen, jos haluaa olla ristikkokuvittaja.

    Mutta kun on eläkkeellä, ei tästä ammattia tarvitse tullakaan.

     

     

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17737 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Laitoin Helsingin Sanomiin tiedon tästä säikeestä ja siihen läheisesti liittyvästä demoristikosta. 

    Kirjoitin mm. sen, että voisiko Helsingin sanomissa olla edes silloin tällöin kauniisti tehtyjä ristikoita.

    Vilaisin Sanarisin säiettä HS kuukausiliite maaliskuu 2020 – tuntuu että laatu on vain laskenut. Kuinka alas Helsingin Sanomat antaa sen ristikoiden laadun pudota?

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17758 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Entä valokuvan ja piirroksen yhdistäminen. Taustalle voisi jättää valokuvan, johon luo piirroselementtejä? Näin näköiskuvat saisi helpommalla näköiseksi käyttämättä hirvittävästi aikaa oikeiden varjostusten hakemiseen.

    Vaikuttaisi että ammattikuvittaja Jari Koivisto olisi jättänyt alle valokuvaa – vai onko hän vain niin taitava, että osaa piirtää valokuvamaisesti. Näin ollen hän olisi vain lisännyt valokuvamaisesti piirretyn peruskuvan päälle hiusviivoja. Koivisto on tehnyt portforliossa näkyvän kuvan Putin ja barak wig kaltaisia kuvia Punaiseen Pelikaaniin.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17760 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Teen muutamia kokeita. Kaikista henkilöistä ei tarvitse tehdä varjostettua kasvokuvaa. Alla Jari Koivistosta (Twitter-kuva pohjana) tekemäni kuva, jossa vain väritin viivapiirroksen. Alla 1200×1200 koosta pienennetty kuva 400x400px sekä useita pienennöksiä, joiden avulla voi arvioida, miten kuva toimisi ristikossa eri tilanteissa. Tuo kuva toimii ainakin neljän ruudun alassa. Aikaa kuvan tekemiseen meni vähän yli 20 minuuttia.

     

     

     

     

    Alla pehmeämmin väritetty säikeeseen Piirroksia tekijöistä laitettu esittelykuva (jos klikkaat pienempää kuvaa, näet kuvan alkuperäiskoossa) – myös tämän väritys on nopeaa, sillä aikaa meni edellisen jälkeen kymmenisen minuuttia:

     

     

     

    Mutta täysin onnistunutta varjostusversiosta en onnistunut luomaan. Varjostusta ei pysty oikein luomaan kalvotekniikalla eli alla olevan kuvan päällä. Näin siksi, että väritettävä kuva täytyy laittaa osittain läpinäkyväksi, jotta näkisi alla olevasta kuvasta, missä on varjot. Osittain läpinäkyvässä kuvassa varjot näkyvät vaaleampina kuin lopullisessa kuvassa. Samalla alla oleva kuva on hämärä ja siitä on vaikea erottaa varjojen sävyjä.

    Piti yrittää tehdä kuin Laila Kinnusen kuvaa. Aikaa meni vähän yli puoli tuntia. Varjostamattomat version toimivat paremmin. Tässä vähän epäonnistunut varjostettu versio:

    En keksi, miksi joskus nämä onnistuvat toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Jari itse tai joku muu voisi kertoa, missä tällä kertaa epäonnistuin.

    Ainakaan minä en pysty yllä olevan kuvan kaltaista kuvitusta luomaan järkevässä ajassa. Toki jos harrastaisin tuollaisia enemmän, voisi tehokkuus kasvaa järkevälle tasolle.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17770 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tosin tässä on mahdollista fuskata. Jos haluaa samalla näköisen, mutta myös osittain piirrosmaisen lopputuloksen, on myös mahdollista tehdä puolipiirros.

    Puolipiirroksessa ensimmäinen kerros on apukerros, joka auttaa alkuperäisen kuvan rajauksessa. Alkuperäinen kuva laitetaan toiseen kerrokseen. Kuvan päälle laitetaan muita kerroksia. Huomaa kerros no 5. Se on puoliläpinäkyvä kasvovärikerros, jonka alta kuulta valokuvan kasvot. Toinen merkittävä kerros non kerros no 7. Se on viivapiirroskerros (minä tein sen eri ohjelmalla ja bittikarttaohjelmalla vain poistin muutamia viivoja). Viivapiirroksen alle tai päälle laitetaan muu väritys. Tällä kertaa silmät tulevat valokuvasta.

    Jos pyytää tekemään ristikoihin tämäntyyppisiä jotakuta esittäviä henkilöitä en usko, että se aivan halpaa olisi, mutta olisi kuitenkin kohtuuhintaista verrattuna siihen, että piirtää kaiken ihan itse.

    Tämän tyyppisen puolipiirroksen kanssa ei tarvitse nyhrätä suuresti varjostusten kanssa. Vahvensin vain hieman varjostuksia. Lopputulos on tämä:

    Tämä vähän tuntuu katsojan huijaamiselta. Voi vaikuttaa, piirsin kuvan täysin itse! En usko, että olisi ihan itse kaiken piirtämällä saanut ikinä varjona näin kohdalleen tai ainakaan en missään järkevässä ajassa ajatellen ristikkokuvitusta. Jos tekisin vain omaan galleriaan kuvia, silloin voisin nyhrätä varjojen piirtämisessä.

    Epäilen nyt kuitenkin suuresti, että tätä tekniikkaa saattavat ammattilaiset käyttää.

    Tekniikan ongelma on se, että lopputulos on helposti hieman muovisen oloinen. Elävä lopputulos tälläkin tekniikalla vaatisi nyhräämistä.

    Tai sitten ammattilaisilla on tähän jokin jippo.

    Yksi jippo voisi olla se, että tummentaa kuvaa, jolloin ihokalvon läpi varjot tulisivat voimakkaampina. Kokeilin tätä lisäämällä pohjakuvaan tummuutta ja kontrastia:

    Tein värisäädöt tuon Adobe Photoshop Expressillä, mutta ibisPaintX:lläkin olisi saanut kontrastia ja valoisuutta säädettyä. Adobe Photoshop Expressillä saa pohjakuvaa säädettyä tarkemmin ja se on ilmaiseksi saatavana Android-laitteisiin ja iPadille.

    Tilanne parani ja lopputulos on mielestäni melko hyvä. Mutta ehkä olisi kaivannut vielä säätöjä pohjakuvaan tai pinnalla olevaan ihokerrokseen. Sopivien tummuuksien, kontrastien ja läpinäkyvyyksien etsiminen vie aikaa ja tuo lisähintaa. Toki paljon alan töitä tekevälle tällaiset säädöt voivat olla nopeastikin hoidettuja.

    Olisi kiva saada mielipide tästä. Ei ehkä kovin järkevää ristikkokuvitusta? Vaikka nyt keksin tekniikan idean, en ole kovin innostunut – haluaisin osata itse enemmän piirtää.

    Jos haluaa nopeasti karikatyyrejä, kuvan voi muutamassa sekunnissa vääristää, vaikka näin:


    Käyttöoikeus. Annan Jari Koivistolle täydet käyttöoikeudet häneen liittyviin kuviin. Voin tarjota kuvat käyttöön myös PSD-formaatissa, mikä hän minulta niitä pyytää.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17804 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Loin uuden osion 2.3. Tietokonekuvitus ja laitoin sinne tässä säikeessä olleiden karikatyyrien pienennökset säikeeseen Karikatyyrejäni.

    Alla pienennökset (Jari Koivisto, kolme kuvaa Erkki Vuokilasta, omakuva ja Kari Päivärinta, josta on kaksi kuvaa).

     

     

     

     

     

     

     

    Jos klikkaat kuvia, näet ne isompina. Noiden lisäksi edellä mainitussa säikeessä on muita karikatyyrejä.

    Ks. myös säie  Eläinkuvat ristikoissa ja lastenkirjoissa, jossa tuon esille eläinkuviin piirrosongelmiani.

     

     

     

     

     

     

     

     

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17832 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Näytän vielä esimerkin, miten pilakuvia tehdään kuvia vääntämällä:

    Tuossa näytän vanhalta kuivalta ukon käppänältä – tai melkein Me hirviöt -sarjan Herman Musterilta! Mesh Form avulla kuvaan saan 1-100 vääntöpistettä kymmen kertotaulun logiikkaa noudattaen.

    Vääntöpisteiden lukumäärää voi vaihtaa ilman välitallennusta, mutta kasvojen muoto saattaa muuttua kun vääntöpisteiden määrää vaihtaa. Esim. jos on pystysuuntaan kolme vääntöpistettä, kuva muuttuu, jos pisteitä on 4kpl. Jos pisteitä on 5 kpl, tilanne palautuu samaksi kuin kolmen pisteen kanssa. Joskus on tarpeen hyväksyä muutokset ja aloittaa vääristäminen edellisen muutoksen tallenuksen jälkeen.

    On äärimmäisen tärkeää löytää oikeat kohdat, josta vääntää kuvaa! 

    Perspektive Form saa karkeita muotoa. Jos tietää, että tekee kiilamaiset kasvot, sillä voi tehdä karkean muutoksen.

    Muotovääntö on meikäliselle vähän lapselliselle ihmiselle älyttömän kivaa! Mutta siinä voi helposti kadottaa henkilön olemuksen. Joistakin henkilöistä en osaa tehdä pilakuvaa, kun en oikein löydä piirrettä johon tarttua. Joskus kuvasta tulee julkaisukelvoton. Jos ei tavoita henkilön olemusta, pilakuvaa ei kannata julkaista. Ei myöskään silloin, kun kuva on ikävällä tavalla pilkallinen.

    Infinite Desing yksittäistä viivaa voi vääntää. Sillä väänsin Vuokilan esittelykuvassa hieman kasvonpiirteitä (lisäksi suurensi nenää). Mutta ibisPaintX:n muotovääntö on huomattavan paljon tehokkaampi tapa tahalliseen kasvojen muotojen vääntelyyn.

    Sillä voi myös korjata jälkikäteen muotovirheitä. Väänsin sillä Infinite Designissa tahallisesti hieman vääntämäni kasvonpiirteet oikeisiin mittasuhteisiinsa. Alla lievästi väännetty esittelykuva ja ibisPaintX:ssä oikeisiin mittasuhteisiin palautettu kuva (tein kummastakin alla olevasta kuvasta pilakuvaversioita).

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17861 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Entäs lastenristikot – niitäkin pitäisi olla. Kuvan ja piiroksen yhdistäminen on kuulemma yksi tämän vuoden trendeistä.

    Lastenristikoissa voisi laittaa vähän muotovääristymiä ja enemmän piirrosta. Autoihin ja muihin kulkupeleihin voisi yrittää luoda vähän hauskuutta. Kuva on tahallisen lapsellinen, mutta minustakin on hauskaa olla välillä lapsellinen.

    Tuossa ongelma on se, että vaatii vähintään neljä ruutua, että yksityiskohdat erottuvat riittävästi (rekisterinumero ja ”silmäripset”).

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #17950 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Useimmin käyttämässäni ibisPaintX:ssä ei ole maskityökalua, mutta sellainen on Photo Director –ohjelmassa. 

    Ohjelmalla voi maskaamalla Cut out -toiminnolla rajata näppärästi valokuvasta tietyn osan. Ohjelma löytää useimmiten sopivat rajat. Kahdella näpäyksellä ohjelma loi seuraavanlaisen maskin.

     

    Rajauksen lopputulos näyttää tältä (täysin musta alue on läpinäkyvä):

    Jos ohjelma ei automaattisesti osannut löytää rajoja, rajoja voi +/- -säätimillä korjata. Rajaustyökalua voi säätää eli saa hyvinkin pienen kohdan poistettua tai lisättyä.

    Tosin jos kyseessä on hyvin karkea JPG, ohjelma ei osaa kovinkaan hyvin rajata kuvasta haluttua aluetta.

    Ainakin itselleni tuo vaikuttaa varsin toimivalta. Lassoaminen ei minulta ikinä onnistu kunnolla. Turhan kumittaminen on hidasta.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #18009 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ristikoissa vain pääkuvissa voi käyttää suhteellisen yksityiskohtaisia kuvia.

    Veden piirtäminen on aikaa vievää, jos haluaa piirtää pieniä aaltoja. Siinä voi kyllä myös fuskata.

    Alla kuva, jossa valokuvan vedestä vain voimakkaimmat värit näkyvät, koska kuva on melkein läpinäkyvä. Kun alla on värikerroksia ja päällä piirrettyjä aaltoja ja vaahtoa, syntyy illuusio, että valokuvan aallot ovat piirrettyjä.

    Illuusio rikkoutuu, jos käytety läpinäkyvyydet ovat väärin ja/tai valokuvan kontrasti sekä värikylläisyysaste on väärä.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #18076 Kommentoi
    Nimetön
    Ei-aktiivinen

    varten digi piirtämisessä , Minä käytän Paint Tool SAIia ja Photoshopia piirtotyökaluista.
    Mulla on A4 kokoinen XP-Pen Deco 01 drawing pad . Toimii hyvin, on siis mun mielestä ”ammattilaisväline” vaikka onkin halpa.

    #18077 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Nuo vaikuttavat Windows-ohjelmilta, joita ei saa Androidille. Androidille Adobe Photoshop Express on vain valokuvien korjaustyökalu, jossa voi lisätä valokuviin tarroja ja tekstiä. Ei sovellu piirtämiseen.

    Bittikarttapiirrossohjelmia saa kuitenkin kaikille käyttöjärjestelmille riittävästi.

    Itse en ole hankkinut Windowsille uutta piirtopöytää. A4 vastannee kooltaan 16′ kosketusnäyttölaitetta. Sen kokoinen on halvin Wacom Cintic, joka on tablet-laite. Käyttöjärjestelmänä on Windows.

    Joku tarjoaa vastaavan kaltaisen laitteen vähän halvemmalla. En osaa sanoa mitään Wacomin vastineista. Jos kynällä pystyy piirtämään n. 1,2 mm kokoisia tikkukirjaimia, joista saa selvää, kynän tarkkuus on mielestäni riittävä.

    10′ koko on piirtämisessä vähän pieni, mutta olen sillä pärjäillyt. Joskus varmaan on tarve hankkia isompi laite.

    Ongelmana on itse ristikon luominen, joka ei Android-laitteellani onnistu. No olen tehnyt toistaiseksi vain yksittäisiä kuvia. Ristikko tehdään yleensä CorelDraw:lla tai vastaavalla muulla ohjelmalla. Luotuja kuvia ja tekstejä kyllä asemoi hiirelläkin, mutta kynällä se olis helpompaa. Mutta tarvetta ei toistaiseksi ole.


    [Visuaalinen editori välillä oikkuilee. Poistin väärin esille nousseita HTML-koodeja.]

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

Esillä 24 viestiä, 1 - 24 (kaikkiaan 24)
Vastaa aiheeseen: Ristikon tekemisestä tietokoneella

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen! Lue lisää...

Voit tsättäillä ristikostasi kanssani Magmassa (video). Lue lisää...

Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista. Lue lisää...

Lue myös auttamisperiaatteet.