- Tämä aihe sisältää 35 vastaukset, 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 20.1.2024 19:30 Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
- TapioSivustovastaava
Eki kirjoittaa Helsingin Uutisissa huolestaan ristikkolehtien tulevaisuudesta. Miten saada nuoret ostamaan lehtiä.
Ongelmaksi hän kokee myös sen, että verkkojulkaisut ovat kannattamattomia.
Minusta järkevästi hinnoiteltu tekstiviestiosallistuminen toisi tuloja verkkojulkaisuille. Verkkojulkaisussa vastaus hyväksyttäisiin vain tekstarina.
Vaihtoehtona olisi ristikkosovelluksella kisaan osallistuminen. Siinä pitäisi olla jokin maksusysteemi.
Ongelma on teoriassa siinä, että paperiversiosta voi ottaa kopioita. Yhdestä paperiversiosta yhden ratkonnan voisi lähettää kirjeitse. Kirjeitse lähetetty lehti on ostettu, joten siitä tulee tuloja.
Mutta tulisihan kopioista tuloja, kun niiden ratkaisut pitäisi lähettää tekstareina tai sovelluksella. Tekstariin ei saa koko lehteä. Sovellukseen voi laittaa taustalle vaikka vesileiman, jota ei ole paperisovelluksessa. Digiversion voisi laittaa hieman erilaiseksi paperiversioon verrattuna.
S-postivastaus pitäisi kieltää, sillä se mahdollistaa osallistumisen täysin ilmaiseksi. Ristikkolehdistä kaikki täysin ilmaiset tavat osallistua palkintokisoihin pitäisi estää.
Ristikot voisi laittaa vaikka ilmaiseksi, jos ainoa palkintokisaan osallistumiskeino on tekstari tai ristikkosovellus.
PS. Laitoin saman nimisen säikeen Suomi24:ään.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaavaTulevaisuuden huoli on myös se, ovatko vihjeet suunnattu liikaa vanhemmalle ikäpolvelle.
Ongelma joissakin lehdissä on myös se, että lehti kasataan siitä, mitä saadaan varsin kiireellisellä aikataululla. Laatua voisi nostaa, jos jonkin verran laadittaisiin ristikoita varastoon, jolloin olisi valinnanvaraa. Ongelmallisen ristikon voisi palauttaa ja se julkaistaisiin muutettuna myöhemmin.
Nämä näkökulmat nousi esille erityisesti erään PuPen ristikon yhteydessä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -RepeOsallistujaMitäs mieltä Avainmestari on siitä, kun mm. maamme ”laadukkaimpien” ristikkolehtien kustantaja nyt ilmoittaa ”tiedoksesi, että ristikoiden palkintotehtävät ovat muuttuneet kevään aikana.
Kaikki ristikot eivät ole enää palkintotehtäviä.” ?Aloittikin sitten laittamalla uusimmassa Iisakin Ristikot Albumissa julkaistujen, Suomen ”laadukkaimpien” ristikonlaatijoiden uusien ristikoiden vastaukset heti saman tien lehden ”takasivulle” kaiken kansan nähtäväksi (yhtä lukuunottamatta). Jostain syystä aikaisemman numeron tehtävien vastaukset jäivät kiireessä julkaisematta.
Taidetaan jäädä pikkuhiljaa eläkkeelle …. Noooh, johan tässä ollaankin kannatettu Suomen Postia (lue: toimaria) tarpeeksi. Wiikonloppuja !
TapioSivustovastaavaPitää asennoitua tehtäviin aivojumppana. Olen ratkonut varmaan yli 200 kpl IS:n vanhaa kovista ja joukon vanhoja PuPeja. Ei minulle kisoihin osallistuminen koskaan keskeistä ole ollut.
Ei kannata palkintojen toivossa aukeamasta postissa lähettää. S-postissa voisit kokeilla lähettää vastauksen.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -RepeOsallistujaNoooh, joo. Eihän tuo vastausten lähettäminen mitenkään kannattavaa ole (koskaan) ollut. Mutta se tunne!
Lisäksi hävettää maineikkaimpien laatijoiden puolesta, kun kovalla vaivalla tehdyn ”koviksen” vastaukset ovat ranneliikkeen päässä. Mutta, resurssipulahan tuokin tod.näk. on. Ei ole helppoa saada kunnollisia työtekijöitä, kun valtio kustantaan (velaksi) ilmaisen kotiolon.TapioSivustovastaavaSanarisin foorumissa Kolmiokirjan edustaja vastasi (komm. no 8):
Hei!
Pahoittelen, että olemme joutuneet leikkaamaan palkintokuluja Iisakin Ristikot Albumissa ja muissa lehdissämme. Iisakin Ristikoissa palkinnot pysyvät kuitenkin ennallaan.
Suurempi osa ratkojista toivoo haastavien ristikoiden ratkaisuja samaan lehteen, kuten esimerkiksi Iisakin Klassikoissa ja jatkossa myös Iisakin Albumissa. Voimme lähettää numeron 2/22 ratkaisut sähköpostitse niitä tarvitseville, voitte kysellä niitä osoitteesta ristikkopalaute(at)kolmiokirja.fi.Ehkä itse arvostan vanhoja hyvä keskimääräistä enemmän. Vanhoihin hyviin lehtiin esitin Vuokilalle konkreettisen ehdotuksen – liittyy osittain siihen ilmaiseen lehtien lukemiseen kotisohvalta. Ei sitä valtio kustanna vaan kunnat yksin tai (kirjasto)kimpassa. Lue Markkinointiehdotus Sanarisille.
Saman voisi Kolmiokirjakin tehdä!
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -RepeOsallistujaHienoa, kiitos.
Valtion velaksi kustantamilla mukavilla kotioloilla tarkoitin (ihan ristikkoasian vierestä) nykyisin nyt vasta hiffattuja hyviä Kela-etuja, eli töissä EI kannata käydä. Voipi vaan harrastaa (takseja, ravintolaa, mömmöjä jne.). Antakee anteeksi!TapioSivustovastaavaNyt meni joo asian vierestä. Ei politiikkaa eikä uskontoa ristikkosäikeisiin, jos ne eivät liity ristikoiden vihjeisiin.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasNopea vierailu Akateemisen kirjakaupan lehtihyllyillä marraskuun lopulla 2023 sai leukani putoamaan. Ristikkolehtiä oli aivan valtava valikoima tarjolla. Näyttää siltä että ainakin tänä jouluna vielä lyijykynä, pyyhekumi ja ristikkolehti löytyy jo helpon saatavuutensakin takia sen savupiipun kautta kylään saapuvan juhlavieraan säkistä. Toki sillä edellytyksellä että on osattu olla kilttinä. Toden totta, kauppavierailuni tarkoitus oli saada vahvistus luuloihini ja todistaa paperilehtien vähenemä omin silmin. Kävikin päinvastoin!
TapioSivustovastaavaOnhan paperilehdet minullekin sikäli tärkeitä, että että ilman niitä ei olisi haastavia digiristikoitakaan. Haastavia ristikkolehtiä ei diginä ole, mutta IS:ssä on kerran viikossa vähintäin yksi kovis (joskus enemmänkin) ja Suomen Kuvalehdessä kerran kuussa. Piiliskin on joskus kovistasoinen.
Itse olen esittänyt, että ristikkolehdistä tehtäisiin digiversioitakin. Olen myös miettinyt, miten tekoäly voisi tehdä ristikkokuvituksesta sekä parempilaatuista että halvempaa artikkelissa Tekoäly sanaristikkokuvituksessa.
Parasta digiratkonnassa on se, että jos tekee ratkontavirheen, virheratkonta on heppo poistaa ja virhekirjaimet lähtevät pois niin, ettei niistä jää mitään jälkiä. Ratkottu ristikko pysyy aina siistinä eikä ristikko voi mennä puhki. Kirjaimet näkyvät vahvoilla väreillä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasNiin, ristikoiden digitalisointi on vielä loppuvuonna 2023 ratkojien itsensä tehtävä, vaikka olisi voinut kuvitella asioiden edenneen nopeammin ihan jo siitä syystä että paperi on kallista. Onneksi kirjastoissa on hienot skannauslaitteet (maksutta) kansalaisten saatavilla eli sen vielä paperisen paketin voi kirjastojen lähellä asuva alan harrastaja pienellä vaivalla muuntaa biteiksi muistitikulleen.
Missä ihmeessä viipyy se vallankumouksellinen ristikkoalan Pelle Peloton, joka avaa pelin? Optimistina uskoin ja toivoin, että jo vuonna 2023 olisi tämä kehityspolku käynnissä ja ensiaskeleet jo nähty. Petyin ja siksi leukani putosikin Akateemisessa alkuviikolla.
TapioSivustovastaavaKirjastojen kautta voi helppoja ristikoita ratkoa suoraan digilehtiin. Tässä asiassa on syytä olla kohtelias. Jos viettää hirveästi aikaa ristikon kanssa, se vie muilta lukuaikaa. Välillä koen huonoa omaatuntoa kun ratkon ePressillä ristikoita.
IS:n olisi mahdollista aktivoida ristikoiden ratkonta suoraan näköislehtiin, mutta jostakin syystä se on jäänyt tekemättä. Ehkä pelkona on se, että jos jonkun ristikon kohdalla homma ei toimi ollenkaan tai toimii puutteellisesti, ei uskalleta valitusten pelossa toimintaa aktivoida. Ristikoista vastaa Sanarisin ohella IS Ristikot, jotka molemmat tulisi sitouttaa luomaan ristikot niin, että kaikki ristikot, jotka periaatteessa on netissä ratkottavissa, myös netissä toimivat.
Ehkä samasta syystä A-lehdet ei julkaise Apu Ristikot -lehteä digitaalisesti Lehtiluukku-palvelun kautta. Avun ristikoista vastaa Sanaris. Sanaris pitäisi sitouttaa siihen, että ristikot toimisivat digilehdessä. Suuria ongelmia ei pitäisi olla.
Erkki Vuokila kokee maksullisista djgiristikoista keskustelun kiusallisena eikä anna foorumissaan asiaa käsitellä (joku joskus yritti, mutta asian käsittelyä ei saanut jatkaa).
Täällä tai muualla asian käsiitely on vähän sivuraiteella kulkemista. Toki voi Vuokila satunnaisesti muidenkin foorumien keskustelua seurata.
Olisi hyvä, että asioista voisi Sanarisinkin foorumissa keskustella, jotta ristikkoa tuottava firma saisi tietää, millaisia toiveita ratkojilla olisi digiristikoista.
[Ylläpitäjän tiedote. Koit tietokantaongelman. Laitoin sen esille tietoteknisiä asioita käsittelevään säikeeseen. Halutessasi voit ao. säikeessä kommentoida kaikkia tämän sivuston tietoteknisiä ratkaisuja ja kohtaamiasi ongelmia. Älä kommentoi tietoteknisiä asioita muulla kuin siihen tarkoitetussa säikeessä. Älä siis kommentoi tätäkään lisäystä tässä säikeessä.]
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasEdellisessä kommentissani ei ollut kyse kirjastoissa ristikoiden ratkomisesta, vaan siitä, että paperisen lehtensä ostaneilla on halutessaan mahdollisuus toimia digitalisaation isänä/äitinä ja muuntaa se paperinen ostos muistitikulle (ja sitä kautta muille päätelaitteille) digimuotoon ja nauttia sen jälkeen sen tuomista iloista kirjaston muita asiakkaita häiritsemättä.
Tietenkään pelkkä skannaus ei luo tuulesta temmaten ohjelmistoa missä ne muistitikun ristikot olisi suoraan ratkaistavissa selaimessa, mutta niillä kuvilla näppärimmät meistä saa jo paljon muita hyötyjä.
Suomessa ristikkoala on liian keskittynyt yhden toimijan reviirille ja siltä tontilta voi sitten painavin sanankääntein jarruttaa muutosta. Jokin Slushin tulevaisuutta pelkäämätön startup -yritys pitäisi enkelisijoittajien rahoituksella houkutella rikkomaan markkina tai pikemminkin sen vanhat käytännöt.
Utopiaako? Ehkä, mutta erityisesti joulun alla meillä kaikilla on lupa esittää toivomuksia.
TapioSivustovastaavaTietenkään pelkkä skannaus ei luo tuulesta temmaten ohjelmistoa missä ne muistitikun ristikot olisi suoraan ratkaistavissa selaimessa,
Kyllä ristikoita voi skannauksen jälkeen netissä ratkoa Magma-nimisellä ohjelmalla kun sille määrittää järkevän kuvakoon. 1500x2100px kun määrittää kuvan kooksi, voi Paste file -toiminnolla tuoda ristikon. Sitten vaan sovittaa ristikon kuva-alaan. Sen jälkeen ristikon voi ratkoa sormin piirtäen. Niin minä ristikoita ratkon.
IS:n ristikoita ratkon niin, että otan joko kuvaruutukopion, josta rajaan saman tien liiat pois tai tallennan näköislehden sivun PDF-muodossa ja avaan sen Drive PDF Viewer –nimisellä ohjelmalla. Sen jälkeen suurennan ristikon niin suureksi kuin se näytöllä mahtuu ja otan sen jälkeen kuvaruutukopion. Saman tien leikkaan siitäkin liiat pois. Leikatun kuvaruutukopion sitten tuon Magmaan.
Vähän harmittaa, että kuvan laatu hieman laskee, mutta ristikoista saa kuitenkin yleensä sen verran selvän, että niitä pystyy ratkomaan. Jos ratkoisin niitä ibisPaintX:llä, ei tapahtuisi kuvien laadun laskua.
Ristikoiden ratkonta sormin piirtäen on hauskaa. Siinä voi opetella sitä, miten nättiä jälkeä saa aikaiseksi tai sitä, miten nopeasti saa piirrettyä jonkin kirjaimen, josta vielä itse saa selvää.😀
Yksinkertaistan kirjaimia varsinkin silloin, kun tarkoitus ei ole tallentaa ristikoita. Alla muutamia kirjaimia malliksi.
Noita on nopea piirtää – ja nopea tarvittaessa kumittaakin. Ainakin minulle nuo kirjaimet ovat ihan lukukelpoisia, vaikka nopeasti tehtyjä ovatkin. Voihan sitä omiakin kirjaimia luoda ja käyttää vaikka pikakirjoitusta, jos sen hallitsee!
Toki jos aikoo osallistua palkintokisoihin, pitää kirjainten olla normaaleja ja riittävän siistejä. Periaatteessa PuPen palkintokisoihin voi osallistua diginä ratkotuilla ristikoilla s-postin avulla.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasNiinpä, ”itse skannauksen avulla digitoimalla näppärimmät meistä saa jo paljon muita hyötyjä”.
Tietämys ja taitamus (~tekninen osaaminen) ei varmaankaan noihin kuvailemiisi kikkoihin riitä kuin hyvin pienellä vähemmistöllä alan harrastajista.
Kirjastoja skannereineen ei ole naapurustossa kuin harvalla. Siksi olisi loistavaa, jos ristikkoja tuottavilla mediataloilla olisi lisäpalvelu. Ostettuaan paperilehden ja jollakin luotettavalla tavalla todistamalla sen saisi ristikkojen isältä latauskoodin, jolla voisi imuroida ristikoista digiversiot.
Tiedän, pelaan pelkillä ”olisipa kiva jos” -ajatuksilla, mutta asiat ei kehity ellei tulevaisuutta ideoi monin eri tavoin. Asiat harvoin kehittyy ellei joku keksi jonkin päättömältä tuntuvan idean ja lopulta kehitä siitä toimivan käytänteen.
TapioSivustovastaavaTietämys ja taitamus (~tekninen osaaminen) ei varmaankaan noihin kuvailemiisi kikkoihin riitä kuin hyvin pienellä vähemmistöllä alan harrastajista.
Enpä tiedä toista, joka ratkoisi ristikoita piirrosohjelmalla. Minä, Satu ja Markus olemme käyttäneet Magmaa ristikko-ongelmien selvittelyihin, omien ja muiden. Kuka tahansa voisi perustaa pikku ryhmiä ja käyttää Magmaa kimpparatkonnan apuna.Se olisi someaikana asia, josta nuoretkin voisi kiinnostua.
Jos haluat tulla mukaa Magman kimpparatkontaporukkaan, tarvitsen sinulta toimivan s-postiosoitteen, johon voin lähettää kutsun kimpparatkontaan.
Ostettuaan paperilehden ja jollakin luotettavalla tavalla todistamalla sen saisi ristikkojen isältä latauskoodin, jolla voisi imuroida ristikoista digiversiot.
Parempi olisi, jos myös voisi ratkoa latauskoodin takana olevan halutessaan netissä.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -NipaVieras[Moderaattorin tiedote. Kommentti ei käsitellyt säikeen aihetta. Se liittyi toisen foorumin keskinäisiin suhteisiin. Niistä en tällä forumilla anna keskustella. Kopioin kommentin Suomi24:ään, jossa voi käsitellä myös eri foorumien välisiä suhteita.]
TapioSivustovastaavaMitenkähän IS:n ristikoiden suosioon vaikuttaa se, että vain tekstarivastaukset kelpaavat.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasTekstari taitaa toistaiseksi olla kallein ja varmin tapa pistää kilpailuun osallistujat maksamaan edes jotain rakkaasta harrastuksestaan. Kyseessähän on tavallaan kilpailuun osallistumismaksu, vaikka sitä ei sillä nimellä kutsutakaan.
Hieman kaukaa haettuna ”nigerialaiskirjeitä” pyöritetään samalla periaatteella. Maksa ensin meille summa X minkä jälkeen me ryhdymme toimenpiteisiin maksaaksemme sinulle summan Y.
No, kukaan ei pakota lähettämään niitä kalliita tekstareita, vaan aivoja voi koittaa kirittää pois sammaltumisen polulta ihan vain pohtimalla oman aikansa ja sitten unohtamalla koko jutun.
Harvassa asiassa kaikki kansalaiset ovat samalla viivalla nauttimassa samoja etuja. Ruokakaupoissakin naapuri maksaa namipussistaan eri hinnan kuin minä riippuen siitä minkä värinen bonuskortti tai minkä niminen aplikaatio sieltä puhelimesta löytyy.
TapioSivustovastaavaItse asiassa pidän tekstareita IS:n tapauksessa ihan asianmukaisena tapana, sillä jaettavat palkinnot ovat merkittäviä. Jos kisaan osallistumisessa jaettaisiin 20€ palkinto, en ikinä olisi valmis tekstareista maksamaan.
Oikeastaan haluaisin tietää, paljonko tekstarista jää IS:lle. Luulisi, ettei teleoperaattorit hirveästi vie. Olisin valmis tekstareilla enemmänkin maksamaan, jos tietäisin edes suurin piirtein, mitä teleoperaattori vetää välistä.
Paperilehdissä on painokuluja, jakelukuja ja veroja. Digilehdissä ei ole paino- eikä jakelukulujat, mutta jokin kulu digitoinnista ja veroja. Digitoinnin kulujen luulisi olevan minimaalisia paino- ja jakelukuluihin verraten. Välillä ostan kuukaudeksi digilehden.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasOperaattorit todellakin vie leijonanosan koska kyseessä on puhtaasti lisäbisnes missä ei katteissa kannata säästellä. Sitä vaatii jo osakkeenomistajat yhtiökokouksissa. Jotkut toiset isot pörssiyhtiöt (~Sanoma) voi pystyä hieman neuvottelemaan asiasta ja perustella sitä vielä sillä, että kyseessä on läpi vuodet ja vuosikymmenet jatkuva palvelu.
Mutta jos yksityinen ihminen pienen toiminimensä turvin keksii vastaavanlaisen bisnesidean, niin uskallan taata, että siinä jää idean keksijälle muruset ja pörssin omistajat kerää isoimmat palat.
TapioSivustovastaavaSanarisin toiminnassa Punaisen Pelikaanin kohdalla tekstiviestiosallistumiset eivät toimisi, koska joka ruudun pitää olla oikein ratkottu.
Mutta muitakin tapoja palkintokisaan osallistumiseen voisi olla kuin lehden lähetys postin kautta, kuten pilvikansiot, joihin voisi omat vastauksensa lähettää. Olisi kiva kyllä ihan kaikilla olla tämä mahdollisuus, jotta turhilta postituskuluilta voisi halukkaat välttyä.
Digijutuissa pelätään ristikoiden jakamista, mutta kyllä paperiristikoitakin voi halutessaan jakaa kavereiden kanssa, jos omistaa hyvän skannerin tai halitsee valokuvien oton (laadukkaan valokuvan ottaminen ristikosta vaatii osaamista).
Kun Eki on kovin huolissaan nuorista, nuorisolle suunnattuja ristikoita pitäisi luoda. Riittävän näyttävän kuvituksen saa kustannustehokkaasti vain tekoälyllä. Se on parhaimmillaan digimuodossa, joten tekoäly + digiristikot on itse asiassa alueits, johin tulisi jo panostaa, jos haluaa, että ristikoita harrastaisi myös nykyistä nuoremmat ihmiset.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaavaYhtenä uhkana näen liiallisesti käytetyt kirjainkikkailut. Niitä laitetaan paljon joskus keskivaikeaankin ristikkoon.
Jos kikkailuihin ei ole tottunut, niitä ihmettelee. Joskus Eki laittaa kirjainkikkailun helppoonkin ristikkoon, mikä taatusti aiheuttaa vain helppoja ristikoita ratkoville ihmetystä.
Jotenkin Eki yrittää ujuttaa vähän kaikkiin ristikoihin kirjainkikkailuja, mitä en pidä hyvänä kehityksenä. Sillä voidaan vieraannuttaa ihmiset ristikoista. Kynnys vähänkin vaikeampien ristikoiden ratkomiseen voi nousta liian suureksi.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaavaTein Suomi24:ään säikeen Tulevaisuuden digiristikot. Laitoin siihen keskustelun aiheita.
Miten ajattelette, miten digiristikoita voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaasti?
Tekoälyn käyttö ristikkokuvituksessa lisää kustannustehokkuutta. Tavanomaisen tyylistä kuvitusta ei ole kustannustehokasta käsin piirtää. Suurin ongelma tavanomaisen kuvituksen korvaamisessa tekoälyn tuottamalla kuvituksella on se, että tekoälyllä ei aina saa sitä, mitä pitäisi. Kuvittajan pitäisi sovittaa oma tyylinsä niin, että tekoälyn tuottama kuvitus ja täydentävä kuvitus toimisivat yhdessä.
Kaivataan yhteistä digistrategiaa, jos halutaan, että ristikot tehdään ensisisijaisesti digitaalisesti.
Mitä jakelukanavia digiristikoilla voisi olla?
Julkaisussa kustannustehokkaasti voisi ollaa käyttää Lehtiluukku-palvelua jakelukanavana.
Muissa ongelmana on se, että virtuaalinäppäimistö vie hirveän paljon tilaa näytöllä.
On vaikea kuvitella, että Sanaris itse osaisi luoda kustannustehokkaan jakelukanavan.
Mitä oltaisiin valmiit maksamaan digiristikoista?
Ainakin saman verran kuin paperisista.
Miten niistä haluttaisiin maksaa?
Myös Mobilepay ja ehkä muut modernit tavat käyttöön.
Mikä olisi hyvä tapa osallistua palkintokilpailuihin?
Jos vaaditaan koko ristikko oikein ratkottuna, pilvipalveluun lähetys olisi hyvä tapa. Jos riittää numeroidut ruudut, entisenkaltainen systeemi laajennettuna.
Tekstiviestein saisi varmimmin tulon. Samaan tekstiviestiin voisi laitaa tietyn määrän vastauksia.
Tähän sain hyviä kommentteja:
Kysymys on mahdoton vastattavaksi, jos ei ole elänyt elämäänsä kyseisen bisneksen keskellä. Yleisesti ottaen automatisaatio (kone tekee nopeasti ihmisen hitaasti tekemät rutiinit) parantaa pitkässä juoksussa kustannustehokkuutta. Ristikoiden laadinta vaatinee todella paljon yksilöllistä ihmisten käden jälkeä, jota on koneella lähes mahdotonta korvata.
Mitä jakelukanavia digiristikoilla voisi olla?
Mikä tahansa alusta, missä tekniikan gurut vastaa siitä, että se palvelu teknisesti ja tietoturvallisesti 24/7 pelaa. Oma mielipiteeni on, että ristikoita piirtävä/sanoittava taho on väärä paikka jakelulle. Ainakin alkuun digilehdille pitää rakentaa sen tyyppinen rajoite, että lehti on käytettävissä vain yhdessä päätelaitteessa. Se laite, mistä maksettu lehti ensimmäisen kerran ladataan, tulee olemaan ainoa missä sen maksetun lehden saa avattua. Jos on tarvetta useammalle laitteelle, niin sitten lompakko auki ja uusi ”lisenssi” hankintaan. Lisenssikoodi on siis kertakäyttöinen ja se tallentuu yhdelle koneelle eikä sitä voi sen jälkeen uudelleen enää käyttää.
Mitä oltaisiin valmiit maksamaan digiristikoista?
Riippuu täysin siitä puhutaanko yksi ristikko kerrallaan -kaupasta vai kymmenien ristikkojen albumeista. Hintaa ei voi myöskään hakata kiveen näkemättä miten palvelu teknisesti toteutetaan.
Miten niistä haluttaisiin maksaa?
Ostamalla lisenssi kyseisen digituotteen henkilökohtaiseen käyttöön. Vaatii siis ”tilin” perustamisen. Lehtikuukku -palvelua käyttäneet tietää, että kaikki hankitut digilehdet tallentuu sinne omalle tilille, mistä niitä voi milloin tahansa selailla niin kauan kunnes lisenssin hankkija ostamansa lehden itse sieltä tililtä (monen klikkauksen seurauksena) poistaa. Muistelen, että sitä poistoa ei voi vahingossa tehdä, vaan on tarkoin harkitun päätöksen tulos. Jokin tämän tapainen palvelualusta saattaisi toimia hyvin myös ristikoista puhuttaessa.
Mikä olisi hyvä tapa osallistua palkintokilpailuihin?
Se jo edellä mainittu tili tietenkin. Toiminto voisi olla jotain tyyliin ”tililtä voi lähettää tiedon halukkuudesta osallistua arvontaan”.
Digilehtien imagoon ei postikortit ja etanakirjeet enää sovi.
Käytännössä arvontaan osallistumisessa ei lähetettäisi mitään muuta kuin ”nostettaisiin lippu” merkiksi siitä, että tällä tilillä on ratkaistu tehtävä X ja halu osallistua siitä luvatun palkinnon arvontaan. Näistä lipun nostaneista tahoista sitten kylmäpintainen robotti valitse sen/ne, joiden tilille virallinen valvoja menee tarkistamaan sen tallennetun vastauksen.
Ja vähän edempänä:
Hinnasta vielä, että myös ristikkoalalla täysin uusi formaatti pitää markkinoida kansalle sellaisella edullisella kampanjalla, missä kaikilla on varaa käydä hankkimassa se yksi ristikko ja päästä testaamaan sen palvelun toimivuus juuri niissä omissa laitteissa.
Joissakin koukuttavissa tuotteissa kuulemma markkinointi hoituu sloganilla ”eka kerta on ilmainen” ja ei kait se ihan mahdotonta olisi myös tässä puheena olevassa tapauksessa. Se eka ilmainen digiristikko voisi olla ikään kuin kiitos sen käyttäjätilin luomisesta, mihin se eka ilmainen aivopähkinä sitten tallentuisi malliksi tulevasta.
Ja vielä, digimaailmassa käsite ”ristikkolehti” tuntuu jo alkuun vanhentuneelta. Miksi ei mentäisi suoraan vaikeustasoihin perustuvaan yksittäisten ristikoiden digikatalogiin. Ensin jokainen valitsisi otsikosta sen oman tasonsa, esim, kolmemiikan, ja sitten alivalikosta tehtävän itselleen valitsemisen + maksutapahtuman jälkeen pääsisi antaumuksella raapimaan ohimojaan.
Tämä formaatti mahdollistaisi ristikkotaloille jopa päivätasoisen kilpailutuksen. Torstain kakspuolonen ilmestyy klo 04:30 ja arvontaan osallistujien on liputettava halukkuutensa osallistua klo 24:00 mennessä. Mahdollinen voittaja ratkeaisi ennen seuraavan päivän kilpailun julkaisemista. Eli heti perjantaina uusi päivä, vanhat kujeet.
Toisaalta tässä ajatusmallissa pitäisi ehkä heti varautua myös siihen että joku saattaisi koukuttua ristikoihin jopa niin sairaalloisesti, että tarvitsisi auttavan puhelimen avukseen päästäkseen edes hetkeksi lomalle ja irti harrastuksestaan.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasKalentereissa vuosinumero kasvaa pian taas yhdellä. Tässä kohtaa lienee hyvä hetki muistuttaa missä mennään ristikkomaailmassa vuoden 2024 kynnyksellä:
[ https://lehtipiste.fi/ristikot-myyvat/ ]
Kiitos kuuluu koko ristikkoyhteisölle. Kun on innokkaita ratkojia, niin se kannustaa ja kirittää julkaisijoita ja laatijoita pitämään laatua korkealla. Edullinen ja hyödyllinen ajanviete jatkaa hyvässä hapessa yhä vuonna 2024.
Onnistumisen tunteita ja terveyttä kaikille edelleen vuonna 2024!
TapioSivustovastaavaPaperisia ristikoita varmaan ratkotaan vielä pitkään.
[Ylläpitäjän tiedote. Jostakin syystä komm. #30676 meni tarkistettavaksi. Se ei ollut siksi heti nähtävillä. Kyseessä on ohjelmiston tekemästä tarkistuspyynnöstä.]
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasTapioSivustovastaavaKiitos joulutervehdyksestä – minulla kortti on otsakekuvassa (saa kopioida vapaasti).
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasTuosta Lehtipisteen jutusta jäi päällimmäisenä mieleen se, miten iso prosenttiosuus myydyistä lehdistä on juuri ristikkolehtiä. Taitaa olla niin, että ristikoita laativien tahojen lisäksi myös Lehtipisteen (=jakelutalo) iso intressi on se, että digitalisaatio ei etene ainakaan lähimpään sataan vuoteen.
Pisnis is pisnis, tiijätkö (❁´◡`❁)
Asia voisi muuttua jos Lehtipiste rakentaisi digilehdille alustan, mistä digikauppaa sitten käytäisiin. Ehkä helpoin/nopein tie siihen olisi jos Lehtipiste ostaisi Lehtiluukun jo valmiin alustan.
TapioSivustovastaavaLehtiluukku-palvelua ehdotin A-lehdille myös Apu Ristikot -lehtien jakeluun. Paljon siinä lehtiä on. Voi olla, että erillisinä Lehtipiste ja Lehtiluukku eivät oikein toimi optimaalisesti.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaavaSuomi24:stä luin, että Ruotsissa Aftonbladet julkaisee netissä täytettäviä ristikoita. Meillä ainakaan Ilta-Sanomat moista toteuttanut (Iltalehdestä en tiedä).
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasKesäkuun alusta eli 03.06.2023 alkaen on Aftonbladet Lördag ollut ns. digiversio eli ristikot selaimella täytettäviä. Voidaan väittää, että Sverige siirtyi liki 7 kk sitten aimo loikalla kohti tulevaisuutta.
Helmet -kirjastojen käyttäjillä on kissanpäivät, koska kyseinen lehti on ilmeisesti yleisön pyynnöstä myös siinä lehtiluettelossa mihin kirjastojen wifi-verkkojen käyttäjillä on lukuoikeus. Itsellä ei ruotsinkieli ole niin vahva että innostuisin asiasta, mutta olen onnellinen heidän puolesta, joilla kieli taipuu.
Haloo hela Finland, mikä teillä kestää, toisin sanoen mikä estää loikkaamasta samaan kelkkaan? Lähdössä Suomi hävisi tämän maaottelun sinikeltaisille selvästi, mutta hyvällä tahdolla voidaan vielä kiriä etumatka kiinni.
Kuvaristikkojen ohella tuohon 12 sivun digilehteen sisältyy sudoku, piilosana, krypto ja vaikka mitä.
TapioSivustovastaavaSuomessa ei ole ostettavissa olevia runsaasti netissä ratkottavia ristikoita sisältäviä lehtiä lainkaan. Avussa taitaa olla eniten ristikoita, mutta eihän Avun tarjonta Aftonbladet- tai Ilta-Sanomat-tarjontaa vastaa. Ilta-Sankmien ristikkotarjonta vastaisi erillisiä ristikkolehtiä.
Apu Ristikot voisi olla digilehtikin, mutta ehkä siinäkin syynä on se, että pelätään, että kaikki ristikot ei toimi. Sanarisilla ei ole sitoutumista siihen, että ristikot muuntuvat luotettavasti netissä ratkottaviksi.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaavaHollantilainen Keesing Media osti elokuussa Onni Kustannuksen (tarkemmin sanottuna Keesing Suomi Oy). Keesing tuottaa mm. digitaalisia sanaristikoita, joita voi ratkoa nettisivuilla. Keesing saattaa olla pelinavaaja digitaalisten ristikkolehtien tuottajana.
Kokeilin yhtä sanaristikkoa. Se avautuu kokoruututilaan. Ongelmana toteutuksessa on se, että ratkontaan käytettyä selainta ei voi käyttää muiden sivujen selaamiseen poistumatta ratkonnasta.
Näppäimistö vie vähemmän tilaa kuin normaali virtuaalinäppäimistö, mutta hieman enemmän tilaa kuin ePressin näppäimistö. Erikoisuutena on ylimmällä rivillä siirtyminen sanasta toiseen. Alla kuvaruutukaappaus virtuaalinäppäimistöstä, joka on otettu eräästä ristikosta.
Näppis täytyy tehdä sellaiseksi, että siinä on kaikki suomen kielen tarvittavat kirjaimet. Onnikustannuksen osalta näppis tuskin suuri ongelmia, mutta jos Sanaris käyttäisi samaa systeemiä, ristikoissa kaivattaisiin Ü, Š Ž -valmiuksia sekä ”jokerimerkkejä” korvaamaan kohtia, joihin tulisi enemmän kuin yksi kirjain.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -Oiva PahtajaVierasKainuun Sanomissa pisti silmään ainakin itselle ihan uusi nimi digiristikkoalalla:
Näitähän alkaa ilmestyä kuin sieniä sateella. Ja hyvä niin 👍
TapioSivustovastaavaSe luo mm. ratkojat.fi-sivuston nettiristikoita (linkki erääseen nettiristikkoon). Ne on varta vasten luotu nettiä varten, joten systeemi ei sovellu suurtuotantoon. Varmaan aika pieni firma.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna