Merkitty: Brigitta Kalpa, Erkki Vuokila, IS kovis, Juha Leinonen, Lauri Kultti
- Tämä aihe sisältää 3 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 13.5.2020 07:48
Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
SivustovastaavaKovisristikon (3-) laatija ja kuvittaja on Brigitta Kalpa. Piilis Erkki Vuokila. Tavis tuttuun tapaan Lauri Kultilta. Juha Leinonen on Mantan valinta viikonvaihteeksi -ristikon laatija.
Pääkuvana kovisristikossa on kaunis kukkiva magnolia.
Siitä kaksi suoraa vihjettä. Muu kuvitus on mustavalkokuvitusta. Joissakin kohdin kuvat ovat varsin pieniä ja siten muistuttavat Juha Leinosen käyttämiä miniatyyrikuvia.
Brigitta Kalvan vihjeityksessä on ”naisen logiikkaa” eli itselle hieman outoa ajatuskulkua, johon pääosin pääsin sisälle.
Annan tehtävästä 10 | 10 (sanaston käyttökelpoisuus | vihjeiden laadinta) eli 10 (ks. täältä tarkemmin arviointiperusteeni).
Ristikossa on melko vähän ns. rakennevihjeitä, kuten yleensä Brigitta Kalvan ristikossa. Kuten Sanarisin foorumissakin on tullut esille, vihjeet perustuvat hienolla tavalla oivalluksiin. Niissä on samaa kuin Mirja Pihlajamäen ristikon vihjeissä, joskin Pihlajamäellä ei juuri koskaa ole ns. rakennevihjeitä. Kyse on hyvällä tavalla melkein ”vanhan ajan” ristikosta (ks. lisää tästä näkökulmasta täältä).
Lauri Kultin Tavis ja Vuokilan piilis ovat laadukkaita.
Leinosen laatimat ristikot ratkon, vaikka hänen kuvituksessaan kuvat ovat tyylisyistä niin pieniä kuin mahdollista ristikoissa on ylipäätänsä käyttää ja välillä vielä tästä pienempiä. Kuvat olivat pääosin kuitenkin ihan OK. Tällä kertaa yhdessä kuvassa miehen kieli oli kyllä todella pieni.
Kielen koko paperilla on arviolta n. 0,7x1mm. Näin pienten ratkonnan kannalta merkitsevien yksityiskohtien käyttö on minusta huonoa kuvitusta.
Ristikko oli suhteellisen helppo ja ratkesi Tavista ja Piilistä nopeammin. Minusta alle 2 IS-asteikolla.
RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!
Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️
Tapio
SivustovastaavaSeuraavan vihjeideen logiikan ymmärtäminen kesti muita pidempään:
KUURON VERBI (7)
Risteävään vihjeeseen PUREVIA (5) tuli sana, jota siihen hyvinkin alussa ajattelin. Oli vain ristevässä vihjeessä väärä kirjain, jolloin kahden vihjeen logiikka ei toiminut, vaikka molemmille tuli oikea sana.
VIINILASEISSA (6)
Tässä vihjeessä on kyse puhtaasta faktavihjeestä, jollaiseksi vihjeen ajattelinkin. En viimeksi vain löytänyt varmistusta faktavihjeelle. Ristikkoon ei jäänyt ongelmakohtia.
Seuraavan vihjeen selityksestä en ollut varma:
PITÄÄ JAKAA ENNEN PURKITTAMISTA (4)
Sain tähän selityksen Suomi24:ssä.
Tein tästä vihjeanalyysin. Voin täydentää sitä tarvittaessa. Mahdollisia täydennyksiä voi tämän säikeen lisäksi esittää Suomi24:n tähän ristikkoon liittyvässä säikeessä.
Lähistön magnoliassa ei ollut edes hiirenkorvia. Sen sijaan kirsikkapuu oli kukassa.
RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!
Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️
Tapio
SivustovastaavaSanarisin foorumissa kyseltiin vihjeistä, joita en ollut laittanut vihjeanalyysiini.
Lisäsin siihen nämä:
SUOJELUN KOHTEITA > ITSET. Ratkaisusana liittyy käsitteeseen ”itsesuojelu”.
kartallakin vasemmalla > KEMI. Kemi on lännessä, joten se on kartalla vasemmalla. Kemi on puoluepoliiittisesti vasemmistoenemistöinen kunta, joten KIN-loppu viitannee siihen.
leipurilla, kokilla tai grillajallakin > PULLASUTI. Assosiaatiovihje. Pullasuti on ennen kaikkea leipurin apuväline. Kokki usein leivittää rasvaa vuokaan pullasudilla. Grillaaja levittää pullasudilla marinadia.
KETJUSSA > KOLARIT. Assosiaatiovihje. Viitataan ketjukolareihin.
Olin lisäksi itse unohtanut laittaa seuraavan selityksen:
KYSEISEN KERA PUISSA > ALAT. KYSEINEN = KO. Jos lisätään KO ratkaisusanan eteen, saadaan puissa elävät KOALAT (ks. samantapaisia esimerkkejä sivulta Lisäys/poisto merkitysmuutokset).
Lisäys. 14.5.2020. Lisäsin vihjeanalyysiin taasen lisää sanoja, koska Sanarisin foorumissa oli esillä useita sanoja, joita analyysissäni ei aiemmin ollut. Aivan kaikki vihjeet sisältävä analyysi on työläs, joten lisäilen jälkikäteen vihjeitä.
Tuntuu vähän hassulta, että monet ihmiset eivät osaa etsiä vastauksia muualta kuin Sanarisin foorumista, vaikka muullakin ristikon vihjeitä on käsitelty. Osaan vastaukset ovat valmiina ja loput voi lisätä.
RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!
Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna