• Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 28.12.2020 16:26 Tapio toimesta.
Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #19847 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 41 ristikko on Pekka Joutsin ja piilis Juha Neitolan.

    Ristikko ei ollut mikään läpihuutojuttu. Kaksitähtiseen oli laitettu joitakin kovisvihjeitäkin. En ole kyllä pidä tätä hyvänä suuntauksena.

    Se, että Sanarisin laatijat Pekka Joutsi mukaan luettuna laittavat kakkoseen muutaman kovisvihjeen voi vieraannuttaa keskivertoratkojan SK:n ristikoista. Keskivertoratkojille saattaa jäädä vain kerran kuussa yhden tähden ristikot – niihinkin on joskus uitettu kovisvihjeitä. 

    Tässä oli jopa yksi aika pahakin kovisvihje. Näin Joutsi on joskus aiemminkin toiminut. Kakkoset pitäisi mielestäni laatia keskivertoratkojille eikä kovisten ystäville. 

    Mirja Pihlajamäki on joskus tehnyt melko haastavia koviksia ilman ns. rakennevihjeitä. 

    Seuraavan vihjeen logiikka ei avautunut muun ristikon ratkottua:

    LAVAA VARTEN!

    Siinäkin ymmärtääkseni kovisjekku eli ns. rakennevihje, joita oli mielestäni kaksitähtiseksi ehdottomasti liikaa. Ymmärrän toki, että niiden kautta yritetään luoda siltaa ns. kovisristikoihin. Mutta kannattaako tämän tapaisen sillan rakentamisen vuoksi vieraannuttaa ihmisiä keskivaikeista ristikoista? 

     


    Neitolan piilis oli minusta varsin hauska. Jotkut ratkaisusanat olivat hieman keinotekoisen oloisia, mutta silti ihan käyttökelpoisia. Vihjetyyppejä oli käytetty monipuolisesti.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #19877 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 42 ristikkoon  Ilmo Juhani Liljeroos -tiimiltä ja kuvitus Markku Mäkelältä. Piilis on Jari Keräseltä.

    Ristikko on vaikea. Pidän vaikeampana kuin Punaisen Pelikaanin 6/2020 sivujen 30-31 ristikkoa. Ristikossa on paljon musiikki-, tv- ja elokuva-alan nippelitietoa, mitä sai etsiä ja tai vähintään tarkistella Googlella ja muilla apuneuvoilla. 

    Pääkuvalauseiksi oli saatu Mäkelän kuvitukseen hyvin sopivat lauseet. Toisessa pääkuvalauseessa on sukulaisuutta IS Viikonloppu 10.-11.10.2020 koviksen kanssa.

    Sanastossa ei ole moittimista eikä vihjeityksessäkään, vaikka en nyt nippelitiedosta ihastunutkaan. Silti pitää antaa vihjeityksestä ja sanastosta täysi kymppi.

    Tosin ristikon yksi ratkaisusana on adverbina käytetty taivutettu demonstratiivipronomini. Tällaiset ovat ratkojille hämmentäviä, sillä ristikossa sanojen pitäisi olla perusmuotoisia. Minusta tällaisia hämmennystä aiheuttavia sanoja pitäisi välttää. 

    Yhdessä vihjeessä oli vähän brutaalia huumoria, mutta se ei haitannut tällä kertaa.

    Eniten pohditutti seuraava vihje:

    TSRI

    Kuvitus ansaitsee kympin. Vihjeiden sijoittelukin on kunnossa.


    Piiliksessäkin oli kivasti pohdittavaa. Anagrammien 45{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} osuus piilovihjeistä on suuri varsinkin kun suurin osa anagrammeista oli lyhyitä. 

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #19998 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 42 liitteenä olevan vihjeen logiikka mielestäni ontuu. Jos on yksi kana ja yksi kani, niistä ei synny monikollista sanaa, josta voisi poistaa neljännen kirjaimen, jotta saisi ratkaisusanaksi KANT. Jos olisi joko kaksi kania tai kaksi kanaa, logiikka toimisi. 

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20014 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 45:ssä oikein kiva ristikko Pekka Joutsilta. Piilis on Antti Parkkiselta.

    Parkkisen piilis oli varsin haastava ja hyvä. En kuitenkaan pitänyt siitä, että pystysuoraan 5:ssä on sana ”Kaupunkin”. Väärin kirjoittaminen ei ollut mitenkään tarpeen, sillä oikein kirjoittamisella tulee piilovihjeeseen sama merkitys. Ihmettelen, jos kyseessä on tahallinen väärin kirjoittaminen. Väärin kirjoittamisella pitäisi olla jokin merkitys ratkaisusanaan. Tahallista väärin kirjoittamista piilovihjeissä en yleisesti ottaen pidä hyvänä piilisvihjeenä. Sellaiset soveltuvat lähinnä vaikeahkoihin tai vaikeisiin tavallisiin ristikoihin.

    Vaakasuoraan 13:ssa sanan koosteessa tulee outo sana osaksi kokonaisuutta.  

    Ikivanha jenkkirauta putoaa aukkoon torstaina. Eri yksikköjärjestelmä siellä myös. (13)

    En löydä sanan osaa mistään sanakirjasta.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20045 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 46 ristikko (3 tähteä) Teemu Pallonen (kuvitus Petri Kuhno), ja piilis Jari Keränen.

    Piilis on oikein hyvä, ei ainakaan minulle läpikirjoitettava.

    Ristikko vastannee vaikeustasoltaan IS:n 2 1/2 -tason kovista.

    Ristikossa on useita pitkiä hyviä sanoja. Niiden vastapainona on paljon lyhyitä sanoja, joten ratkaisusanojen keskipituus jää n. 5,5  tasolle (IS:n kovisten kp on n. 5,8).

    Liitteenä olevan kuvan liittymisen ideasta ratkaisusanaan en ole täysin varma. Se kuvannee helmeä.

    Seuraavan vihjeen ideaa en ristikon ratkettua keksinyt:

    LIJA

    Muutamien kokeilujen jälkeen selvisi. 

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20056 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Jos nyt kukaan täältä vinkkejä etsii, annan vinkin seuraavaan vihjeeseen:

    NIMENÄ KA ALLE.

    Kyseessä. on jekkuhämäys. Vihje houkuttaa miettimään eri jekkua kuin vihjeessä on haettu.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20069 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 47 Erkki Vuokilan (kuvitus Heli kärkkäinen). Piilis Pertti Oskala.

    Ajankohtainen, hyvin laadittu ristikko. Mielestäni tavanomaista kaksitähtistä vaikeampi. Mainio piilis Oskalalta. P18 ja V19 ratkesivat viimeisinä.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20094 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 48 ristikko on Pekka Joutsin ja piilis Juha Neitolan.

    Ristikko on kiva. Ei minusta lehteen liian helppo.

    Piiliksessä monen sanan kohdalla piti tarkistaa, onko niitä käytetty. Suurin osa löytyi käytöstä, mutta ei ihan kaikkia. Muutama sana oli hieman keinotekoisen oloinen, mutta ehkä joten kuten menettelevät. Epäilen, että yhtä sanaa ei kukaan käyttäisi. Hauskasti vihjeitetty tehtävä, mutta en nyt arvosta vähän harmaalle alueelle meneviä yhdyssanoja. Alkaa sinänsä olemaan Neitolan tapa.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20149 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 50 on hieno laadinta Kari Vaalamolta (kuvitus Heli Kärkkäinen). Piilis Jari Keräseltä.

    Ristikko on mielestäni tyypillistä kaksitähtistä vaikeampi. En keksinyt selitystä vihjeelle AMSESSION/AM SESSION (Juha N:n mukaan vihjeessä eka tavuviiva on liikaa).

    Hukkasin ristikon enkä muista, mikä oli ratkaisussna. Jos ratkaisu oli AMIT, se selittyy tällä Suomisanakirjan selityksellä:

    jam session
    musiikkiesitys, jamit.

    Minulle ”jam session” oli ilmaisuna täysin outo.

    Teknisesti loistava eli täyden kympin arvoinen. Hyvin vähän piilokirjaimia (5,2{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}; 19 kpl). Ristikossa on paljon hyviä pitkiä sanoja. Sanojen keskipituus ylittää 6,00 (6,17), mutta silmääräisesti olisi ajatellut lähemmäs 6,5 luokkaa olevan keskipituuden.

    Ristikossa on hyvä kuvitus. Koska jotkut tekstivihjeet ovat pitkiä, kuvittajan on ollut pakku hieman tinkiä vihjeiden sijoittelusta.

    Piilis ihan OK.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

    #20201 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 51-52 ristikko on Ilmo Juhani Liljeroos -tiimiltä (3 tähteä; kuvitus Heli Kärkkäinen) ja piilis Pertti Oskalta.

    Näistä Oskalan piilis oli melkeinpä vaikeampi, kun en meinannut joitakin pitkiä sanoja hahmottaa millään. Hyviä tehtäviä molemmat.

    Otin ristikosta mustavalkoisen kuvaruutukopion, mutta skannasin sen tablet-laitteella ratkottavaksi. Oli järkevä ratkaisu, sillä kumittamista tuli jonkin verran. Pystyn myös tallentamaan Google Driveen siistin kopion. Tämäkin menettely on paljon miellyttävämi kuin ratkominen suoraan lehteen, sillä kovaan paperiin ei saa koskaan selvää lyijykynänjälkeä.

    RATKO HELMIKUUN TAPIO HUUHAA - VAIHTOEHTONA JÄTTIPIILIS!

    Nyt on oikea talvi ainakin jossain päin Suomessa! ⛷️

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Suomen Kuvalehti 41-/2020

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen! Lue lisää...

Voit tsättäillä ristikostasi kanssani Magmassa (video). Lue lisää...

Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista. Lue lisää...

Lue myös auttamisperiaatteet.