• Tämä aihe sisältää 27 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 30.7.2022 13:33 Tapio toimesta.
Esillä 28 viestiä, 1 - 28 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #23702 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 1 on Pekka Joutsilta kiva kaksitähtinen ristikko.

    Kirjainjekkuihin ei laatija ollut sortunut, mikä minusta SK:n kaksitähtisissä on hyvä asia (PuPessa ne ovat kaksitähtissä ihan OK). SK on viikkolehti, jonka lehden ristikoita ratkovat eivät ole pääsääntöisesti kokeneita kovisratkojia. Lehden kolumnissa ”Pari sanaa ristikoista” onkin kirjoitus siitä, että lehden joitakin kaksitähtisiä on pidetty liian vaikeina. Yksi ja kaksitähtiset pitää suunnata enemmistölle.

    Pertti Oskalan piiliksessä oli tosi ovelia kätköjä, joita en tajunnut etsiä ennen kuin sain joitakin risteäviä. Pääsääntöisesti tehtävässä oli hienoja vihjeitä. 

    En kuitenkaan pitänyt seuraavasta vihjeestä:

    Tunteeko lukumuisti turkispedot, nopeatahtiset Karibian juopot. (13)

    Ratkaisusana antaa jotenkin epämiellyttävän stereotyyppisen vaikutelman eräistä ihmisistä. Joku voi pitää vihjettä humoristisena, mutta minä en pidä tämän tyylin huumorista. Ylipäätänsäkään en pidä vihjeistä, jotka viittaavat alkoholin ylikäyttöön.

    Piiliksissä sorrutaan joskus tyylillisesti huonoihin vihjeisiin. Tyylillisesti paljon pahempiakin olen kohdannut.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #23807 Kommentoi
    Sepi
    Vieras

    Yritin ratkoa SK:n ristikkoa uudella ipad prolla, mutta padin näppäimistö ei tule esiin. Ristikko aukeaa safarissa ja ristikkoon tulee sinisenä näkyviin ruutu, johon yritän syöttää kirjaimen. Mutta en saa näppäimistöä esille. Voisiko joku auttaa?

    #23808 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Itse ratkon SK:n ristikoita näköislehdestä ottamieni kuvaruutukopioita hyödyntäen digitaalisesti piirrosohjelmaa käyttäen (käyttämästäni ohjelmasta on sekä Android että iPad/iPhone-versio).

    Nettisovellusta olen joskus käyttänyt. Siinä on kerrottu olleen teknisiä ongelmia. Android-laitteessa toimi silloin kuin käytin. Nyt nettisovelluksen käyttöön ei minulla ole mahdollisuutta, sillä en ole lehden tilaaja (enkä aio enää tilata, sillä voin lukea lehteä ilmaiseksi eMagz-palvelun avulla).

    Koska itselläni on Angroid-laite, en senkään takia osaa auttaa iPadin suhteen. Ehkä Sanarisin foorumissa joku osaisi neuvoa. Kannattaisi kysyä sieltäkin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #23809 Kommentoi
    Sepi
    Vieras

    Kiitos samoin sinulle. Jatketaan etsintää. Kokeilin nyt myös chromella ja sillä näppäimistö tulee näkyville eli osaratkaisu löytyi.

    #23811 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Voihan siinä olla kyse siitä, että Safari ei tue kaikkia koodauksessa käytettyjä ominaisuuksia. Mutta jos Chromella toimii, käytä aina sitä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #23842 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 3/2023 Teemu Pallosen & Petri Kuhno. 

    Ristikkossa oli minusta aikakausilehden kaksitähtiseen huonosti sopivia kirjainjekkuja. Muuten oikein mainio vihjeitys.

    Ristikossa on yksi kirjoitusvirhe.

    DRACULAN KRJOITTAJA

    Draculan kirjoittajan nimestä ei tarvitse ottaa pois I-kirjainta, joten vihjeen toisen sanan po. KIRJOITTAJA. Lienee huolimattomuusvirhe, mutta ihmettelen,  miten on päässyt tarkastajilta huomaamatta.

    Petri Kuhno osaa luoda hyviä harmaasävypiirroksia, joten kuvitus toimii ilman monivärisyyttäkin.

    Mainio, joskin minulle helpohko piilis Erkki Vuokilalta.


    SK 4 Jari Keränen ja Päivi Vesanto, kolme tähteä. Minusta IS-asteikolla 2½. Kuva trhtävä ja oikein onnistunut kuvitus. Valakuva näyttää kovin ankealta harmaasävyisenä. Tosin ei se välttämättä kovin piristävä olisi ollut värillisenäkään. Olettaisin toisen kuvassa näkyvän ison esineen ollevan varsin kirkkaan värinen.

    Hyvä piilis Antti Parkkiselta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24173 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 5 Pertti Oskalan piilis oli poikkeuksellisen hankala. P15 edellytti tarkista kun en Ellingtoniin liittyvää faktaa tiennyt. Piilovihjeellä sentään ratkesi.

    Heli Kärkkäisen kuvitus on pääosin mustavalkoista ääriviivapiirrosta. Joissakin kohdin on hieman harmaan sävyjä ja rasterointia, mutta ne eivät mielestäni toimi kunnolla kaikissa tilanteissa. Lopputulos on osin karkean tai suttuisen oloista.

    Yllä housut ovat minusta vähän epämääräisen näköiset. Yhtenäinen väri näyttäisi mielestäni paremmalta. Vähän sama tilanne on totilasin alaosassa.

    Teelappu toimii paremmin (alla).

    Parhaiten kuvionti toimii mielestäni lintukuvassa.

    Jos mustavalkorasterointia ja harmaasävykuviointia ei saa toimimaan nätisti, ne on paras jättää pois kokonaan. Verrattuna aikaisempiin moniväripiirroksiin, lopputulos ei ole mielestäni yhtä onnistunut kuin ennen. Kaikesta huomaa, että kuvittaja ei ole harmaasävymaailmassa parhaalla osaamisalueellaan. Kuvat ovat kyllä selkeitä, mistä voi antaa kiitoksen.

    Minusta Petri Kuhno osaa paljon paremmin harmaasävymaailmaan tehtävän kuvituksen. Hänen piirroksissaan sävyt vaihtuvat toisiin kauniin pehmeästi ja lopputulos on erittäin onnistunut. Kärkkäinen voisi pyytää opetusta Kuhnolta, jotta saisi kuviin kauniisti toimivaa harmaasävyväritystä.

    Kuhno todella hallitsee harmaasävykuvituksen ja on siinä ns. kuin kala vedessä. Hänen kohdallaan ei ole suurta eroa moniväri- ja harmaasävypiirrosten välillä, koska ristikoiden monivärikuvituskin on kauniin pehmeää ja räikyyksiä välttelevää. Kuhnon kohdalla monivärisyyttä ei oikein edes jää kaipaamaan, koska harmaasävykuvitus toimii niin hyvin.

    Kuhnolla on myös paksumpi keskimääräinen viivapaksuus, mikä luo selkeyttä. SK 7/2022 on häneltä taas hieno kuvitus.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24231 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 6/2022 2-merkitty ristikko Pekka Joutsilta. Hyvä, hieman nostalgiaa sisältävä ristikko.

    Seuraavaa vihjettä hieman kritisousin:

    nauramista vaikka a = i

    Sain ratkaisusanan, jolle minusta sopisi mieluummin vihje:

    nauramista jos a = i

    A-kirjaimen kanssa sanaa en ole kuullut nauramiseen yhdistettynä käytettävän, mutta Nykysuomen sanakirjassa kyllä sana nauramista tarkoittaen löytyy. Viittauksia käytöstä poistuneisiin sanoihin pitäisi mielestäni välttää. Kielitoimiston sanakirja ei tunne ratkaisusanaa missään merkityksessä.

    Hyvä piilis Jari Keräseltä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24343 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 8/2022 on IJL-tiimin kolmitähtiseksi merkitty ristikko.

    Oikein hauska ristikko, jossa on kivoja sanaleikkejä. Ehkei ihan kolmitähtinen.

    Heli kärkkäisen kuvitus on melko selkeää. Osa piirroksista on hyvinkin selkeitä juuri sopivan paksuusilla ääriviivoilla luotuja samaan tapaan kuin Heikki Lavoniuksen piirtämät kuvat.

    Eräissä kuvissa saisi olla selkeämmät ääriviivat, kuten alla olevassa kuvassa:

    Kuvitus on puhtaasti mustavalkoinen muistuttaen lähinnä Heikki Lavoniuksen kuvitustyyliä.

    Helin mustavalkokuvitus ei ilmeikkyydessä pärjää Petri Kuhnon harmaasävykuville. Helin kuvitus on mustavalko-/ harmaasävykuvituksessa menettänyt ilmeikkyyttä. Tämä on kyllä sääli. Ennen kaikkea Heli Kärkkäinen kärsii siitä, että monivärikuvituksesta on luovuttu.

    Täsmälleen sama tilanne on SK 9/2022, jossa Kärkkäinen on kuvittanut Erkki Vuokilan ristikon. Suurin ongelma on se, että kun alunperin isoa kuvaa pienennetään, viivapaksuus saattaa mennä ikävän ohueksi, harmahtavaksi, välillä katkeavaksi ja siten kaikin puolin epämääräisen näköiseksi. Jos viivapaksuus ei toimi pienennetyssä kuvassa, kuva pitäisi piirtää uusiksi. Monivärikuvassa värjätty alue usein pelastaa turhan ohuen viivapaksuuden, mutta ääriviivakuvissa tätä pelastusta ei ole.

    SK 9/2022 yhden tähden ristikossa oli yksi typiste. Minusta ne eivät kuulu yhden tähden ristikoihin ollenkaan.


    SK 8/2019 on hyvä piilis, joskin minusta hieman liikaa henkilönimiä.

    SK 9/2022 Pertti Oskalan piilis oli tavanomaista haastavampi. Piikiksessä on paljon hauskoja, hyviä vihjeitä. Minulle vaijein oki P4.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24483 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 11/2022 kaksitähtinen ristikko Teemu Palloselta ja Petri Kuhnolta. Ristikossa suu Ä- ja Ö-kirjainten määrä osoittaa taitavuutta.

    Ristikossa on kyllä pieniä laadintateknisiä heikkouksia, mikä on laatijalta harvinaista. Osassa ritikkoa vihjealueet liittyvät toisiinsa vain kahden sanan avulla.

    Ristikon keskellä kuva on vain visuaalisessa mielessä pääkuva. Yksi keskipitkä ratkaisusana ei tee kuvasta ratkonnallisesti pääkuvaa. Iso kuva vastaa vain yhtä tavanomaista pientä kuvavihjettä tai tavanomaista tekstivihjettä.

    Piilikseen meni tavanomaista enemmän aikaa, kun piti etsiä vähintään kaksi piilisvihjettä kustakin vihjeestä. V 22 en meinannut toista löytää.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24586 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 12/2022 on kolmoseksi merkitty ristikko Kari Vaalamolta (kuvitus Heli Kärkkäinen). SK:ssa kolme tähteä voidaan antaa (IS:n ristikoihin verraten) jo 2+ -tasoisesta ristikosta (Eki itse on kertonut niin). Tämö edustaa mielestäni kolmitähtisten helpompaa päätä.

    Ristikko on vaikeudeltaan melko epätasainen. Mukana on myös melko vanhaa ja outo sanastoa.

    Ristikossa on myös tekninen laadintavirhe, ns. orporuutu.

    Orporuuduksi sanotaan vihjeruutua, josta ei ala vihjettä oikealle eikä alas. Orporuutua voidaan hyödyntää ohjaamalla nuolella ratkaisusana jonnekin suuntaan. Tässä tapauksessa siihen on latettu vihje yläpuoliselle sanalle ja osoiettu minne vihjeen ratkaisusana menee. Vihje kuuluisi ratkaisusanan vasemmalle puolelle (vihjeen ”genre” viereen), mutta tällä menettelyllä on saatu pidempi vihje ja ruutuun tekstiä, jotta ruutu ei jäisi kokonaan tyhjäksi.

    Orporuudun sisältämää ristikkoa pidetään yleensä sen verran pahana teknisenä virheenä, että yleensä orporuudun sisältämä ristikko velvoitetaan laatimaan ongelmakohdan osalta uusiksi. Ruudun täyttö jollakin vihjeellä ei ole täysin hyväksyttävissä oleva ratkaisu, mutta sillä saadaan ristikko ratkojan kannalta näyttämään virheettömältä. 


    Korjaus. Kyseessä on puoliorporuutu. Puoliorporuudussa ruudun lähellä olevasta reunasta lähtee vihje. Erkki Vuokila kommentoi asiaa näin eräässä toisessa tapauksessa käsitellessään Aulis Lehdon erästä ristikkoa (komm. no 27):

    Jos orporuudun oikeasta reunasta lähtee pystysana tai alareunasta vaakasana, voidaan tällainen puoliorporuutu hyväksyä. Niitäkin tulee kuitenkin pyrkiä välttämään.

    Tässä yläreunasta lähtee vaakasana, mutta tilanne on saman kaltainen kuin tilanteessa, jossa vaakasana lähtee alareunasta.

    Orporuutu olisi siten ruutu, jonka välittömästä yhteydestä ei ala ratkaisusanaa mihinkään suuntaan. Näin määriteltyä orporuutuja en muista tavanneeni kenenkään ristikoista, mutta Aulis Lehdon ristikoissa olen puoliorporuutuja tavannut.

    Puoliorporuutu ei siten ole suoranainen laadintavirhe vaan vain asia, jota tulisi välttää. Kyseessä on joka tapauksessa laadinnallinen heikkous. Suoranaisia orporuutuja voi pitää laadintavirheinä.


    Vaikka kyseessä on ns. puoliorporuutu, Sanarisin osalta en odottanut, että ristikkoa olisi hyväksytty julkaistavaksi. Ainakaan Vuokila ei omissa ristikoissaan (puoli)orporuutuja voisi hyväksyä. Hän on itse kertonut foorumissaan, että hän on joutunut korjaamaan ristikoitaan, jos on havainnut niissä orporuutuja.

    Piilistä jotkut ovat pitäneet helppona, mutta ainakin aamupöpperössä vei aikaa tavanomaista enemmän.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24609 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 13/2022 Pertti Oskalan piilis. Minulle piilis on tavanomaista vaikeampi. Seuraavista vihjeistä en meinannut hoksata piilovihjeitä (V19 ja V21):

    Nukutuksessa käytetään itse asiassa liuosta, kaasua joskus, kiinteää ei koskaan. (9)

    Onko tässä yhtenä ainesosana rikki, en osaa sanoa pelkän hajun perusteella (4)

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24636 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 14/2022 kaksitähtinen ristikko Mirja Pihlajamäeltä. Pidän laatijan vihjeitystyylistä ja kuvituksesta. Pääkuva on vähän valju ilman värejä. Sanarisin foorumissa nimim. Yussuf kommentti (no 10) kuvaa hyvin myös minun näkemystäni.

    Jari Keräsen piilud oli myös hyvä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24665 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 15-16/2022 3-tähtiseksi merkitty ristikko Pekka Joutsilta. Kiva ristikko, jonka vaikeustaso on mielestäni 2+.

    Seuraavan vihjeen ratkaususanasta en pitänyt:

    VAAKASUORIA

    Ratkaisusanaa on etsityssä merkityksessä ehkä mahdoton löytää muualta kuin Nykysuomen sanakirjasta. Kyseessä on Sanarisin mukaan ns. pakkosana (komm. no 18). Tästä miinus.

    Myös hyvä piilis Antti Parkkiselta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24751 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 17/2022 on Teemu Pallosen (kuvitus Petri Kuhno) kaksitähtiseksi merkityy ristikko. Minulle ristikko oli 2½-tähtinen. Kaksitähtiseksi kekkuja oli melko paljon.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24786 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 18/2022 kiva Pertti Oskalan piilis, joskin hänen laatimakseen melko helppo.

    SK 19/2022 on mainio ristikko Pekka Joutsilta. Ristikossa on kaksi hyvää pitkää sanaa liittyen tekstiin, joka vastaa pääkuvaa. Myös Jari Keräsen ristikko on hyvä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24861 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    20/2022 on Toni Pitkälän kolmitähtinen. Ristikon ilme kärsii tosi pahasti harmaasävykuvituksesta. Ristikko on visuaalisesti ankea verrattuna minivärisiin aiempiin ristikoihin.

    Pitkälän ristikossa on käytetty monipuolisesti aakkosia, mikä on laatijalle tyypillistä. Ristikossa on vain yksi täysleveä sana, joka ei minusta pysty korvaamaan sanaketjujen puutetta. Ristikossa on myös yksi outo erisnimi. Outoja erisnimiä ei juuri Sanarisin tuottamista ristikoista löydy. En voi antaa sanastosta täysiä pisteitä.


    Lisäys. Ajattelen oudosta erisnimestä aivan samoin kuin nimimerkki Jukkis (komm. no 27) Sanarisin foorumissa.


    2005-2009 vastaan on mielestäni julkaistu parempiakin ristikoita tältä laatijalta. Minusta onnistunein pääkuvaton SK:n ristikko Pitkälältä on 42/2008, jossa vihje kahdelle pitkälle samaan asiaan liittyvälle ratkaisusanalle toimii pääkuvan tavoin. Lisäksi on hyviä risteäviä pitkiä pystysanoja.

    Antti Parkkisen piilis ei ollut helppo. Siinä oli mielestäni vähän liikaa anagrammeja piilovihjeinä (vähän yli kolmasosa).

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24977 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 22/2022 on keskimääräitsä vaikeampi Pertti Oskalan piilis. Yksi kätkö oki niin ovela, etten meinannut sitä löytää.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #24992 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 23/2022 mainio kahden tähden ristikko Pekka Joutsilta. Yksi vihje minusta kuuluisi vain koviksiin.

    Jari Keräseltä piilis, jonka parissa meni ristikkoa enemmän aikaa. Noin puolet piilovihjeistä oli anagrammeja. mikä on minusta liikaa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25054 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 24/2022 on Ilmo Juhani Liljeroos -tiimiltä kolmitähtiseksi merkitty ristikko, joka Pari sanaa ristikoista mukaan on hieman alle, ehkä 2½-tasoinen.

    Ajallisesti ristikko täyttyi 2+ -tasoisen ristikon ajassa, mutta ristikon täytyttyä viiteen vihjeeseen jäi kysymysmerkkejä. Mikään vihje ei jäänyt epäselväksi. Seuraavat vihje ratkesi viimeisenä:

    ITELLÄ

    Ristikossa on hauska pääkuva ja mainiot siitä johdetut sanaketjut.

    Heli Kärkkäiseltä on nyt onnistunut harmaasävykuvitus. Merkattujen ruutujen harmaus on sopiva. 

    Antti Parkkisen piiliksessä on virhe V 9:ssä:

    Tehdään maalit, saadaan palkinto. (6)

    Toimiva vihje olisi esim. seuraava:

    Juostaan mailit, saadaan palkinto. (6)

    Anagrammien osuus piilivihjeistä on n. 35{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}, mikä on melko korkea.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25117 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 25-26 Erkki Vuokila katsoo, että kahden tähden ristikko on kompromissi. Aiemmin kaksoisnumeron yhteydessä on 2½ tai 3-tähtiseksi merkitty ristikko.

    Mutta onko Vuokila oikeasti tehnyt kunnon kompromissia. Ristikossa on monta vihjettä, jotka tyypillisesti löytyy koviksista, kuten typisteet (vihjeestä ja ratkaisusanoista on poistettu kirjain), kirjainten lisäykset ja varsinkin yksi skytismi. Tavanomaisiin vihjeisiin tottunut voi olla suurissa vaikeuksissa niiden kanssa.

    Pyrkiikö Vuokila puoliväkisin ihmisiä keskivaikeista ristikoista vaikeiden piiriin?

    Ristikossa on varsin ovela, hauska pääkuvaidea.

    Oikein mainio piilis Pertti Oskalalta. Sopivan haastavakin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25124 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Minusta tuo Vuokila oli melko tavanomainen 2 tähden ristikko, ei mitenkään ihme kikkailuja.

    Olen kyllä jäävi arvioimaan, kun en yleensä tee SK:n ristikoita enkä muutenkaan helppoja/helpohkoja ristikoita.

     

    #25126 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Oma näkemys perustuu siihen, mikä aikakausilehdessä olisi sopiva vihjeitystapa kaksitähtisissä. Aikakausilehtien ristikoita kun ratkovat ratkaisutaidoiltaan ja kokemukselttaan hyvin eritasoiset ja erityylisiin ristikoihin tottuneet ratkojat.

    PuPe:ssa kikkailut voi aloittaa lehden alkupäästäkin, joten jos ristikko olisi julkaistu PuPessa, siihen kikkailut olivat pääsääntöisesti olleet varsin tavanomaisia. Skytismejä en kyllä PuPessakaan ole koskaan kahden tähden ristikoissa muista kohdanneeni. Minusta skytismin kohdalla kaksitähtisen raja olisi PuPessakin ylittynyt.

    SK:ssa Sanaris sallii kaksitähtisissä hieman kikkavihjeitä kuten IS:ssäkin. Tässä suhteessa linja eroaa selvästi Avun ristikoista. Kun nyt SK:ssakin on monen tason ratkojia, liika kikkailu voi kostautua.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25135 Kommentoi
    Keijo
    Vieras

    Eiköhän jätetä nämä vaikeustasoarvioinnit ammattilaisille ja keskitytä me vaan ratkomaan.

    #25136 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Onhan se vähän niinkin, vaikka aika moni muukin kuin minä vaikeusastearviointejan harrastaa. Pitkään laatineilla etuna on moneen ratkojaan verraten laajempi kokemus.

    Enemmän tai vähemmän mututuntumalla laatijatkin kuitenkin arvioita tekevät. Tämän Eki on myöntänytkin ja on useammankin kerran maininnut, että vaikeustasoarviot ovat suuntaa antavia.

    Minusta viimekädessä vaikeustason osuvuuden määrittää keskiverto ratkojakokemus, ei se, minkä laatija on laittanut. Ratkontakemuksista laatijat saavat kuitenkin vain suppean palauteen, mikä sekin on siksi korkeintaan suuntaa antava. Ratkontapalaute auttaa puolestaan laatijaa osuvampiin arvioihin, joten ei palaute ihan turha ole, jos palaute menee laatijalle asti.

    Kuten kirjoitit olennaisempaa on keskittyä ratkomiseen kuin vaikeustason osuvuuden arvioimiseen.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25169 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    24/2022 piiliksen virheestä on maininta 27/2022 palstassa Pari sanaa ristikoista. Oikea vihje olisi palstan mukaan ollut seuraava:

    Kisataan mailit, saadaan palkinto. (6)

    Tuo on hieman parempi kuin oma ehdotelmani, jossa ehdotin alkuun sanaa ”Juostaan”.

    SK 27/2022 piilis vei minulta normaalia enemmän aikaa – tosin puoliso häsläsi koko ajan hirveästi ja vaikeutti keskittymistä. En siksi osaa arvioidaa, oliko piilis yleisesti ottaen keskimääräistä vaikeampi.

    Yhden tähden ristikko ratkesi toki nopeasti, mutta Petri Kuhnon pääkuvapari on kerrassaan mainio ja hyvät niihin liittyvät sanat Teemu Palloselta. Pidän SK:ssa eniten Kuhnon kuvituksista.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25210 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 29/2022 Toni Pitkälän kaksitähtinen on kiva, mutta kaksitähtiseksikin melko helppo. Harmaasävykutukseen siirtymässä Pitkälän kuvitus kärsii selvästi, ehkä kuvittajista eniten. Minusta kuvat menettävät paljon eloisuudestaan.

    Piilis vei enemmän aikaa. P2 kahdessa en parista vihjeen osasesta pitänyt, mutta asian pystyi netistä tarkistamaan.

    V11 sanaan ”Särkilahti” liittyvä faktaa en pidä asiallisesti viitattuna. Ratkaisusana liittyy Särkilahden äidin sukuun. Viitattua Särkilahtea Wikipedia ei kerro äidin suvun perusteella, vaikka sitä kautta hän kuuluu vihjeessä viitattuun sukuun. Henkilöön pitäisi mielestäni viitata sen perusteella, miten hänet yleisesti tunnetaan ilman sukuselvitystä. Onko tälläinen sukuselvityksen vaativa viittaus suoranainen laadinvirhe vai ei, on tulkintakysymys, minusta ainakin harmaalla alueella liikutaan. Asiallinen viittaus olisi mielestäni ollut ”Maunu toinen”, jolla tunnetaan eri Maunu kuin kehen ristikossa viitataan. Tämän tiedon tarkistaminen netistä on helppoa, sillä antamalla vihjeen osan ja ratkaisusana osan hakuun, tarkistettava tieto näkyy hakutuloksen otsikossa.

    Piilis oli muuten ihan mainio ja piilikseksi melko haastava.


    Lisäys 19.8.2022. Antti Parkkinen kertoi palstassa Pari sanaa ristikoista, että vihje olisi piänyt olla sana ”Särkilahti” sijaan  ”Särkilahden kaima”.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

    #25225 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 30/2022 on Pekka Joutsin kolmonen ja Pertti Oskalan piilis. Joutsin kolmitähtisiksi merkityt eivät aina ole koviksia, mutta minulla menia aikaa 3- -tasoisen ristikon verran. Kunnolla päänvaivaa on näissä kummassakin tehtävässä.

    Joku kehuu selvittäneensä kuvaristikon faktavihjeet yleistiedollaan. Ihmettelen, sillä LEHTOSELTA ja KIRJAHAHMO PITT olivat itselleni täysin outoja. HÄYRISEN FILMIROOLI vaati muistin virkistystä, mutta hyvin hatara muistikuva siitä oli. TAMPEREEN RAKENNUS piti tarkistaa, vaikka melko varma muistikuva siitä olikin. ERÄS KALJUPÄÄ -vihjeeseen liittyvän nimen olen joskus kuullut/lukenut, mutta en muistanut, kenestä on kyse.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana ja linnut laulaa! 🦆🦢🦆

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO TOUKOKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 28 viestiä, 1 - 28 (kaikkiaan 28)
Vastaa aiheeseen: Suomen Kuvalehti 1-30/2022

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...