- Tämä aihe sisältää 1 vastaus, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 24.6.2021 17:21
Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
Tapio
SivustovastaavaLehden tarjonta on erityisen runsas, koska mukana on TV-liitteen ristikot ja Juha Leinosen laatima Juhannusristikko. Kovis (2½; kuvitus Heli Kärkkäinen).
Vuokilan koviksessa on melko paljon musiikkiin liittyvää tai sitä sivuavaa triviaa. Ratkaisut löytyivät tai ne pystyi tarkistamaan Googlella.
Seuraava vihje tuotti ongelmia, mutta keksin vihjeen idean:
DOLGEN
–Aukkoa ei siis jäänyt, vaikka Suomi24:ssä niin kerroin.
Yksi seikka ristikossa jäi kuitenkin ihmetyttämään. En pitkään ymmärtänyt pääkuvasta johdetun alempaa alkavan sanaketjun toisen sanan ideaa. Vuokila itse tosin Sanarisin säikeen alussa vihjaakin, että pääkuvalauseesta tulee ymmärtämättömyyksiä.
Keksin jossakin vsiheessa alemman pääkuvasta johdetun sanan idean. Suomeksi erästä kaupungista käytetään eri nimeä kuin alkuperäiskielellä. Ajattelin, että suomenkielistä vastinetta ei enää käytettäisi.
Ristikossa on pääkuvasta johdetut oikein mainiot ja kekseliäät sanaketjut.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼Tapio
SivustovastaavaLeinosen ristikko oli tyypillinen jättiristikko. Vaikeustaso ehkä hivenen yli kaksi. Itselleni uusiakin sanoja oli ristikossa. Mantan valinta viikonvaihteelle on myös mainio. Ratkoin myös erään muun Leinosen laatiman ristikon, joka oli samaa vaikeustasoa. Siinä oli pääkuvana perhonen. Hauska hyvän tuulen ristikko.
Vuokilalta hyvä piilis.
Patrik Mattssonin tavuristikon hauskan pääkuvan sanaketju tuotti ongelmia. Ristikko ei ollut mikää läpikirjoitettva. Oikein mainio tavuristikko. Pidin myös Kimmo Sillankorvan avoristikosta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼☘️🪻☘️🪻☘️🌼
![]() | - KLIKKAA LOKAKUUN RISTIKKO UUTEEN VÄLILEHTEEN! (kaikki luodut ristikot) |
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna