Merkitty: Antti Skyttä, Arto Kuivanen, Heikki Lavonius, Ilmo Juhani Liljeroos, Juha Leinonen, Teemu Pallonen
- Tämä aihe sisältää 3 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 27.4.2024 11:48 Tapio toimesta.
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
- TapioSivustovastaava
Onpa ankean oloinen lähtökohta 6.4.2024 IJL-tiimin ristikolle kun kunnon pääkuva ja siitä johdetut hyvät ratkaisulauseet puuttuvat.
Onhan tässä tosin muuta mielenkiintoa kuin oikean reuna kuva. Sen yhteys muuhun ideaan jäi hämäräksi, joskin jonkin yhteyden muuhun ristikkoon kehittelin. Ratkonnan kannalta ainakin itselle oikean reunan ”pääkuva” oli merkityksetön.
Lisäys 24.4.2024
Sanarisin foorumin Ylläpito kertoo (komm. no 15), että mitään yhteyttä ristikon jujuun oikean reunan kuvalla ei ole.
IJL kertoo, että missään vaiheessa ei ollut tarkoitus vihjata ristikon teemaan millään tavalla. Pääkuvatonta ei kuitenkaan haluttu tehdä, joten oikeaan laitaan alkoi muotoutua pienehkö isomman kuvan paikka. Vaikean oikean yläkulman laadinnan takia työn lopulta pelasti, kun ei tarvinnut tehdä pääkuvasta nelikulmiota. Teemasanojen verkko ei nimittäin ollut helppo homma. Ei käynyt kyllä mielessäkään, että kuvan luultaisiin liittyvän teemaan. Se oli enemmän visuaalinen halu.
Vihjeen ONNEKAS PIIRRETTYNÄ piilokirjaimesta en ole varma, mutta jonkinlaisen idean siihen sain.
Osa kuvituksessa on turhan pienipiirteistä piiperrystä, joka vaatii suurentamista, että kuvista saa kunnolla selvää.
Vihjeen TERÄN VASTAINEN… alapuolella olevassa pitää lähinnä arvata, mitä kuvan yläosassa on. Peiliin katsovaa miestä esittävä kuva on epäselvä (varsinkin kun sitä vertaa sivun vas. yläreunan kuvan hahmoihin). Yksityiskohtien tarkalla havaitsemisella tosin ei ole tällä kertaa em. vihjeissä merkitystä.
Yläosan koirakuva ei kovin hyvin vastaa ratkaisusananaa, vaikka oikean tapaista turkkiin on pyritty saamaan.
Sivun yläosassa sian alapuolella olevassa vihjekuvan henkilöt ovat vaivoin riittävän isoja.
Laitoin IS:lle palautteen:
IS kovis 6.4.2024 Heli Kärkkäisen kaksi piirroskuvaa eivät täytä ammattitason kuvittajalta edellytettävää laatutasoa. Yläosan vaalea koira ei ole tarpeeksi näköinen. Vihjeen TUTKII alapuolella oleva vihjekuva on epäselvä. Vrt. vasemman ylälaidan selkeitä piirroskuvia. Jokaisen piiroskuvan tulisi edustaa yhtä hyvää laatutasoa.”
Koirakuvassa karvoitus on hankala tapaus. Ei DALL-E 3:nkaan piirrokset oikein karvoitusta esitä, esim. alla:
Kunnolla sarjakuvamainen versio on hauska:
Alla demo, jossa on muutama kuva mallina (jos klikkaat kuvaa, se aukeaa uuteen välilehteen; sivuston osoite ).
Kuvassa vihjeen TUTKII alapuolella ja vieressä olevat DALL-E 3:n luomista kuvista leikatut ja pienennetyt kuvat ovat minitaso, jota Heliltä JOKA KUVASSA edellytän. PuPe 2/2023 ei tälle tasolle aina Heli yltänyt. IS:ssa tasoltaan liian huonoja kuvia on varsin vähän, mutta SK:ssa ikävän paljon. Läheskään kaikkia Kärkkäisen tekemiä piirroksia en omiin ristikoihini kelpuuttaisi (myöskään minun ei tulisi käyttää kuvia, joita en kelpuuttaisi Sanarisin julkaisemiin ristikoihin).
Jos varastossa ei ole kuvaa, josta saisi laadukkaan pienennyksen eikä ole aikaa itse piirtää, sitten vaan DALL-E 3 hommiin. DALL-E 3 mielestäni tuottaa kuvia, joita voi käyttää Helin omien kuvien rinnalla.
Laukkua repivistä henkilöistä DALL-E 3 ei luonut hyvää kuvaa, sillä se lisäsi mukaan köyden tms. tai kuvasta tuli laukkuvarkaustilanne/ henkilöt muuten juoksemassa. Kuvasta tuli myös aina liian leveä, jolloin henkilöistä tulisi aivan liian pieniä. Helin kuva on DALL-E 3:n tuottamia kuvia tässä tapauksessa käyttökelpoisempi.
Kun arvioin muiden tekemiä ristikoita, kriteerinä on se, että vihjekuva on aina selkeä ja teräväreunainen, mikäli ei varta vasten etsitä sumuisuutta. Ratkaisusanojen ruudut skaalaan tarkastelussa 1,0×1,0cm kokoon, joka on yleinen ruutukoko.
Juha Leinosen laatima Manta valinta vaikuttaa tällä kertaa mielenkiintoisemmalta. Idea oli kohtalainen ja ristikko kokonaisuudessaan keskivaikea.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaava2½ merkitty Kovis Teemu Palloselta. Kuvitus Heikki Lavonius. Selkeä kuvitus ja laadukas laadinta. Lähti nihkeästi liikkeelle, mutta vauhti nopeutui loppua kohti.
Juha Leinosen Mantan valunta oli myös kovistasoa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaava20.4.2023 on 3 merkattu ristikko Antti Skytältä ja Heli Kärkkäiseltä.
Tällä kertaa koviksen kuvitus on joka vihjeen osalta laadukas. Tätä laatua edellytän jokaiselta Sanarisin tuottamalta ristikolta IS:ssä. Saman laadun voi kuka tahansa kuvittaja saada ristikoihinsa kun vain haluaa. Muissakin kuin IS:ssä soisi olevan saman laadun. Koen ristikon vastenmielisen rasittavaksi, jos kuvat ovat suttuisia.
Skytän ristikko oli pääkuvien osalta pettymys, sillä niistä tulevat sanat oli liian helposti arvattavia. Kahden vihjeen logiikka jäi ristikon täytyttyä ymmärtämättä. Kohdat aukesivat kun uudestaan katsoi ristikkoa. Vaikeustaso jäi minusta alle luvatun.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -TapioSivustovastaava27.4.2024 2½ merkitty ristikko Arto Kuivaselta. Pääkuvan ideaa sai miettiä pitkään, mikä oli hyvä asia. Se on aina hyvien pääkuvista johdettujen ratkaisulauseiden ja hyvän ristikon tunnusmerkki.
Vihjeen KIELI Google-hakujen perusteella mietityttää, onko toinen tai viimeinen kirjain ihan oikein.
Kohdassa vaikuttaisi olevan laadintavirhe. Luin nimittäin Sanarisin foorumista:
8. Pike
Virheitä laatimuksessa: p.o. NAVOIN ja KUMMUSSA (ei ulkopaikallissijoja navoilla ja kummulla). Samoin tuohon KIELI-sanaan on pakko kirjoittaa väärä vokaali toiseksi. Sen alkukielinen ääntämys on ihan toista ja kirjoitetaan toisin. 9. Ylläpito
Tuo kieli-juttu on kömmähdys, se piti korjata. Muut ovat ihan oikein.Mainio, n. 2+ -tasoinen ristikko myös Juha Leinoselta.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet - katso video).
Nautitaan syksyn kauneudesta! 🍁🍄🍁
- - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -
Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna