Tyyppi: Ratkaistu
Esillä 23 viestiä, 76 - 98 (kaikkiaan 98)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #23760 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Valmista tuli. Kiitos avusta. Lehdessä vielä muutama ristikko, joita en oikein saa alkuun. Taidan jättää ne tekemättä. Yksi Piirainen on, jota olen vähän saanut alkuun. Viitsitkö siihen vielä vinkkailla?

    Toni Piiraisen ristkon nimi PÖTYÄ PÖYTÄÄ.

    Yllättävän hankalan tuntuinen.

    Väärin.

    Ylhäällä pääkuvan oikealla puolella vihjeet PAINEROOLEJA ja AFRIKKALAINEN on sijoiteltu Ristikkoakatemian sääntöjen vastaisesti. Siksi laittamasi ratkaisusana ei kulu loogiselle paikalleen vaan yhden pykälän verran oikealle. Laittamasi ratkaisusanan kohdalle tulee vihjeen AFRIKKALAINEN ratkaisusana. Tästä voisi tehdä valituksen Kolmiokirjalle. Sijoitteluun on olemassa ohje, että päällekkäin laitetuissa vihjeisdä ylempi menee vasemmalle ja alemoi oikealle, mutta tässä menee juuri päinvastoin. Toimit niin kuin esim. PuPessa olet tottunut.

    Samalla tietenkin vihje RAHAA on väärin (sattumalta 2. kirjain on oikein). Raha on vielä kaukaisemman maan rshaa kuin olet laittanut.

    LANTA TÄSTÄ on väärin, mahd. anagrammivihje.

    HALATTUJA samalla väärin risteävä kirjain – lasten halaamista kyse.

    Niin myös vihje SARVIN – ratkaisusanassa on myös yksikkö/monikko virhe.

    Pääkuvan alla.

    Yksi vihje on selvä typiste, mikä näkyy vihjeen muotoilussakin.

    JOHTAA – europpalaisen maan johtaja.

    NÄMÄ PARILLISIA on minusta hämäävä, sillä oikeampi olisi NÄMÄ JOSKUS PARILLISIA

    JUKALTA SAATU – liittyy erääseen firmaan. Alallaan melko tunnettu.

    TUTTU LISTASTAAN ei ole Tiitinen. Tämä henkilö liittyy musiikkiin. Tätä en tiennyt, mutta kun sain risteäviä, arvasin puuttuvat kirjaimet ja tarkistin Googlella.

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23762 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Vaikea on. Saa nähdä saanko tätä valmiiksi. Katso, onko virheitä ja vinkkaile, jos nyt vielä saisin keskiosaa.

    #23763 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Vaikea on. Saa nähdä saanko tätä valmiiksi. Katso, onko virheitä ja vinkkaile, jos nyt vielä saisin keskiosaa.

    Nyt kyllä katsoit virhelistaani kommentissa #23760 huolimattomasti, sillä maitsin SARVIN olevan väärin. Toivon kommenttieni hieman huolellisempaa lukemista. Tarkoitin, että ratkaisusana on kokonaan väärin ja siinä on myös yksikkö/monikkovirhe. Olisin toki voinut ilmaista asian selvemmin.

    Kokin kuvasta tulee ihan eri sana.

    Ylhäällä MEHUU lähtösanassa kirjaimet on eri järjestyksessä.

    PELLOSSA TAI PELISSÄ on sanaleikki, joka mielestäni sopisi piiliksiinkin.

    Vihjeeseen OIH! sain järkevän ratkaisusanan, mutta nyt keksinyt vihjeen ideaa.


    Lisäys. Kysyin asiasta. Vihjeessä ja ratkaisusanassa yhden kirjaimen paikkaa on siirretty. En tullut hoksanneeksi sitä.


    SUKELTAJIA on oikein. Nyt vaan katsomaan sieniopasta tms., jossa sinen 2. kirjain on se, minkä laitoit. Vaihtoehtoja ei ole monta, joten tähän saa helposti ratkaisusanan. Ratkojat.fi löytyy tämä sieni myös ja siellä on esillä kaksi sientä, joita voisi kohtaan ajatella.

    Hieman helpotit nyt minuakin, sillä en löytänyt saksalaista säveltäjää, mutta sinä löysit.

    KOKKI ei olekaan erisnimi vaan englantia. Katsoin Kielitoimiston sanakirjaa. Siinä ei ole sanaa, joten sanaa ei pidetä vakiintuneena lainasanana. Minusta ristikoissa ulkomaankieliset sanat pitäisi olla vakiintuneita lainasanoja.

    PELASI LÄTKÄÄ on aika tunnettu ex-pelaaja. Kun sain kirjaimia, hyödynsin ratkojat.fi-sivustoa. Erisnimissä itse oikaisen niin paljon kuin mahdollista, sillä erisnimivihjeet ovat tylsiä.

    VANHA? – ratkaisusana on ivailua.

    MAALLA sisältää erään jekun.

    OSUT TYTTÖIHIN tulee ymmärtää piilossnatehtävien tapaan, sillä vihje kelpaisi niihinkin. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23764 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Tilanne nyt. Muutama sana heitetty aika arvalla.

    #23765 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Tilanne nyt. Muutama sana heitetty aika arvalla.

    Sienissä olikin useampi vaihtoehto eikä vain yksi. Arvasit väärin. Kyseessä on se toinen ratkojat.fi löytyvä vaihtoehto. Sienisivustot saattavat antaa enemmän vaihtoehtoja.

    Pelaaja ei tule erisnimi. Ks. se KOKKI kommentista #23763.

    ROIKKUU – sinullakin varmasti usein, mutta tuskin ainakaan nukkuessasi – ei siis kyse ole negatiivisesta asiasta eli en väitä, että sinulla allit roikuu.?

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23766 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Vasemmassa reunassa tyhjää:

    T ulun ympärillä?

    Nappuloin? Pölyttyviä? Aidan osa? Väriä?

    #23769 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Vasemmassa reunassa tyhjää: T ulun ympärillä? Nappuloin? Pölyttyviä? Aidan osa? Väriä?

    T ULUN… mikä vihjeestä puuttuu – sama puutos ratkaisusanaan.

    NAPPULOIN – eräs pöytäpeli  mieleuite neljälle henkilölle.

    PÖLYTTYVIÄ? – mistä sanotaan, että ne pölyttyvät?

    AIDAN OSA – liittyy kuuluisaan musiikkiteokseen ja on musiikkisanastoa.

    VÄRIÄ – eräs väri.

    Muista myös kommentissa #23760 vasempaan reunaan antamani vinkit.

    Oikealla huomasin, että lähetetyssä kuvassa olit arvannut lätkän pelaajan piilokirjaimen väärin, mutta lienet jo korjannut kulman.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23770 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Entäs kovin punk?  Se olisi ainoa puuttuva.

    #23771 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Entäs kovin punk? Se olisi ainoa puuttuva.

    Erään hyvin kuuluisan punk-yhteen jäsen – kai häntä punk-piireissä pidetään kovimpana jätkänä. Etsitty nimi on osa artistinimeä, oikea nimi on ihan tavanomainen. Googlea minä jouduin käyttämään, kun en genren musiikkia juuri kuuntele. Yhtye oli minulle nimenä tuttu, mutta ei sen jäsenet.

    Siinä mielessä Toni Piirainen yllätti, että hänen Seura-lehden tavuristikot ovat paljon helpompia (hankin niitä eMagz-palvelun avulla). Kivoja kyllä Seura-lehdenkin tavuristikot ovat ja on hänen tavurustikkonsa joskus hieman haastavia.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23774 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Nyt sain tämän ristikon valmiiksi. Olipa urakka.

    Lehdessä vielä 3 tyhjää ristikkoa, mutta ne saavat jäädä, kun en pääse niissä alkuun. Joten osaltani tämä lehti on nyt tehty.

    Täytyy siirtyä muiden lehtien pariin.

    #23775 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Vihjeeseen OIH! kysyin neuvoa.  Sen logiikasta on pieni vinkki.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23785 Vastaa
    Repe
    Vieras

    Huomenta Tapio!

    En havainnut, että olisit vielä käsitellyt Annika Savolaisen s.27 olevaa PARI PÄÄLLIKKÖÄ-ristikkoa ….

    Vasemmassa alakulmassa Desmon Tutu uinailee, mutta liekö verbi vaiko nimisana? Uskaltaako yhtään availla … Kuuden viikon pohtimisen jälkeen PIILOKIRJAIN edelleen myssyssä. Tai pimeässä Afrikassa.

    Kiitos etukäteen ja hyvää vuoden jatkoa!

    #23787 Vastaa
    Repe
    Vieras

    Olepa hyvä! Vasen alanurkka, piilokirjain. Kiitos!

    #23789 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Olepa hyvä! Vasen alanurkka, piilokirjain. Kiitos!

    PARI PÄÄLLIKKÖÄ on kyllä ollut aiemminkin esillä, mutta vasenta alanurkkaa ei ole aiemmin käsitelty.

    Kyseessä on typistevihje. Lisääpä vihjeeseen ja ratkaisusanaan mielessäsi yksi kirjain sopivaan paikkaa. Vihje ei liity Afrikkaan, vaikka melkein ex-piispan nimi ratkaisusanaksi tulikin ja piispan nimi vihjeestä löytyy.?

    Selkeä ratkaisuvirhe ristikossa on vihjeelle OKSAA PAREMPI 3. kirjain. Vihje liittyy nimittäin  tiettyyn sanontaan. Risteävä sana sinulle on epäsana, mutta kyllä siihen oikea sana tulee.

    Oikean ylökulman rinkuloimasi piilokirjain on oikein.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23796 Vastaa
    Repe
    Vieras

    Tuhannet kiitokset Tapio. Asia harvinaisen selvä. Aina ei vaan pääse noiden tekijöiden pään sisään.

    Jos vielä ehdit syventyä saman opuksen sivuihin 28 ja 29, niin pientä ajatusten selvennystä voisit miettiä kohtiin:

    TEUVO JYRÄS:  MITTAMIES

    Vasemmalla 8.vaakarivi alhaalta. Oikein ei tuo vasemmalle luku tunnu luonnistuvan, eikä SITÄ SANAA  löydy Isosta Kirjasta.

    JARI KERÄNEN: SISÄLTÖ

    Keskellä 6.vaakarivi alhaalta. Ei tunnu nyt laivapeli  k:lla tai m:llä onnistuvan. Pystyyn päättyvä luku lienee tuttu Rautavaaran laulusta. Tai sieltäpäin.

    Kiitos etukäteen ja hyvää illanjatkoa !

    P.S. Tulikohan molemmat, vai pitääkö laittaa erikseen kaksi eri tiedostoa  ?

    #23797 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Hyvä että selvisi.?

    Molemmat kuvat tuli.

    Jyräksen kohdalla ainakaan laittamasi ei käy, sillä se on taivutettu verbimuoto. Ongelmavihje on:

    SITA SANAA VASEMMALLE!

    Ajattelin, että vihje olisi tulkittava SITÄ SANAA SAMOIN VASEMMALLE ts. vihje olisi tahallisen typistetty. Muuta minä en keksinyt.

    Kysyin nettitutun mielipidettä. Hänen mukaansa vihjettä pitää lukea oikealta vasemmalle. Näin lukien vihjeestä löytää risteävien sanojen kanssa sopivan sanan. Tällöin “sitä sanaa” merkitsisi, että etsitty sana löytyisi vasemmalta oikealle lukien.

    Alkupiilolliset jekkuvihjeet ovat harmillisia. 

    Kyllä se Keränen minusta rinkuloiduissa kohdissa oikein vaikuttaisi olevan. Nykyristikoissa ns. hirsipuuvihjeissä ratkaisusana yleensä liittyy sisällöllisesti vihjeeseen. Tässä näin ei ole vaan ratkaisusana ei mutenkään liityy laivapeliin. Joskus vanhoja ristikoita ratkoessani vastaavaa ilmeni paljonkin. Joskus, mutta hyvin harvoin tällaista ilmenee nykyristikoissakin. Samoin oli Mariakin tuon kohdan ratkonut.

    Huomasin vasemmassa alakulmassa virheitä.

    Olutkuvassa ei ratkaisusana liity olueen. 1. ja 4. kirjain on väärin siten myös noiden kirjainten kohdalla olevat risteävät sanat. Huomaa, miten tämän tuopin kuva eroaa sen oikealla puolella olevasta oluttuopista.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23799 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Huomasin yhden puuttuvan piilokirjaimen.

    Ylhäällä ekoin!

    Vinkkaisitko tämän.

    #23800 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Huomasin yhden puuttuvan piilokirjaimen. Ylhäällä ekoin! Vinkkaisitko tämän.

    Kun vihje alkaa konsonantilla, kokeilisin aina olisiko typiste ja vielä niin, että alusta on pois kirjain. Kun lopussa on huutomerkki ja vihjeessä ei ole kyse imperatiivista, vihje viittaa jekkuun tai epätavalliseen assosiaatioon. Kun kävin konsonantit lävitse ja lisäsin konsonsntin vihjeen alkuun, yksi minusta toimi niin, että sain toimivan ratkaisusanan. Tosin ajattelemallani sanaparilla huutomerkin sijaan olisi loogisesti pikemminkin kyssäri ollut paikallaan. Vihje ja ratkaisusana toimivat vain yhdessä tietyssä tapauksessa, ei yleisesti. Vihje pitää ajatella yhdyssananan loppuosana.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23801 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Yritin käydä kirjaimia läpi, mutta en kyllä keksinyt mitään sopivaa, joka kävisi molempiin.

    #23802 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Ajattelitko, että vihje ja ratkaisusana voisivat olla yhdyssana. Muuta en keksinyt. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23803 Vastaa
    Maria
    Vieras

    Ainoa järkevä jonka keksin liittyy yhteen suomalaiseen brändiin. Voisiko olla se? Olisi siis yhdyssana.

    Olenko oikeilla jäljillä?

    #23804 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Niin minä ajattelisin. Uskoisin, että sait oikean ratkaisun.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

    #23812 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Nyt sain tämän ristikon valmiiksi. Olipa urakka. Lehdessä vielä 3 tyhjää ristikkoa, mutta ne saavat jäädä, kun en pääse niissä alkuun. Joten osaltani tämä lehti on nyt tehty. Täytyy siirtyä muiden lehtien pariin.

    Alf Simbergin Albumin erikoinen -ristikkoa kannattaisi yrittää kokeilla. Kyseessä on Mirja Pihlajamäen tyylinen teemaristikko. Kun pääkuvassa on tavuviiva, etsitään pääsääntöisesti pääkuvaan liittyviä yhdyssanoja. Tavuviiva on juuri viitatun sanan kohdalla. Vihjeen PALA LÄNTTÄ alapuolelle saanut yhdyssanaa vaan vain erään sanan loppuosan.

    Suoraan pääkuvasta tulee vain kuvaan liittyviä muita sanoja. Niillä ei ole teeman kanssa mitään tekemistä.

    Simbergin ristikoissa on etunimivihjeitä. Niitä on nytkin kolme. Vihjeiden luonne muuten Pihlajamäen tapainen siinä, että kirjainjekkuvihjeitä ei juuri ole. Assosiaatioita pitää samaan tapaan hakea kuin Pihlajamäenkin ristikoissa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (virheseurantasivu). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)

    Kevätkukkia voi nyt ihailla ja voi kuunnella lintujen laulua!

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista ja sen jälkeen käyttäjäasetuksiin tutustumista. Jos en ole paikalla, kokeile OpenAI ChatGPT -keskustelurobottia - se osaa varsin hyvin suomea! Se löytyy vastauslomakkeen jälkeen (katso esimerkkejä). - - -

Esillä 23 viestiä, 76 - 98 (kaikkiaan 98)
Vastaa aiheeseen: Iisakin ristikot albumi 2/2021

Kun luot uuden aiheen, laita aina siihen sisältöä, ettei aihetta luokitella roskapostiksi. Voit käyttää muotoilussa BBCode-merkintöjä.
Et voi käyttää muotoilussa edistyneempiä (advanced) BBCode-merkintöjä. Tallennettaessa ne poistetaan.

Tietosi: