Tyyppi: Yleiskeskustelu
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #17021 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Käytin puolisoa terveyskeskuksessa ja avasin Seura 45/2018.  Siinä oli Sami Hämäläisen ristikoita. Tavallista ristikkoa silmäilin ja ratkoin hieman päässäni. Ristikko ei ollut mielenkiintoinen. Kuvitus oli hieman Hesarin tyylinen, mutta kuvat olivat selvempiä. Myöskään kuvitus ei innostanut.

    Sen sijaan tavuristikko vaikutti mielenkiintoiselta. Kuvat olivat isompia ja kuvitus vaikkutti kaikin puolin kivalta. Valokuvasin ristikon – ei taaskaan tarvinnut sutata odotushuoneen lehteä. Oli hyvä sikälikin, että yksi vihje jäi ratkomatta sairaalassa.

    Nämä kaksi ristikkoa olivat Auriferan tuotantoa, mistä johtuu myös tämän säikeen nimi (lehdessä oli myös Sanarisin aukeamaristikko, mutta ristikko vaikutti pehmisristikolta, mistä syystä en sitä alkunut ratkomaan).

    Tavuristikosta tulee mieleen Seppo I. Lahden Suomen Kuvalehdessä aikoinaan julkaistut tavuristikot. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (katso välillä ongelma- ja virheseurantasivua). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet)

    Talvi on pian tulossa ja on synkkää - yritetään tsempata toisiamme.👍
    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista. - - -

    #20337 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Toni Piiraisen Seura 2/2021 tavuristikko on varsin mainio. Auriferan tuottamien ristikoiden ohella lehdessä on Sanarisin tuottamia ristikoita.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (katso välillä ongelma- ja virheseurantasivua). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet)

    Talvi on pian tulossa ja on synkkää - yritetään tsempata toisiamme.👍
    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista. - - -

    #20504 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Auriferan Sami Hämäläisen Seura-lehden ristikkoon vaikuttaa tulleen kaksi vihettä:

    KOULUSSA -EPUT – kaiketi laatijalla oli mielessä OPET
    TOIMITUKSIA – AKNET – kaiketi laatijalla oli mielessä AKTIT.

    Laitoin Sami Hämäläisen ristikosta palautteen kuvan kanssa. Koska olisin tehnyt saman Hesarin, Sanarisin tai IS Ristikot -firman ristikoille vastaavassa tilanteessa, tasapuolisuuden vuoksi valitin myös Auriferan ristikosta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (katso välillä ongelma- ja virheseurantasivua). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet)

    Talvi on pian tulossa ja on synkkää - yritetään tsempata toisiamme.👍
    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista. - - -

    #24878 Vastaa
    Taimi/quu
    Vieras

    Sami Hämäläiselle tiedoksi: Paula on risikko Ei risikka.

    #24879 Vastaa
    Tapio_x
    Avainmestari

    Jos Auriferan ristikoissa katsoo olevan virheitä, niistä on hyvä antaa palaute ristikon julkaisseen lehden toimitukselle, joka tarvittaessa on yhteydessä Auriferaan. En nyt tiedä, mistä ristikosta on kyse, joten en voi ottaa kantaa, onko kyse laadinta- vai ratkontavirheestä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki ja muut julkaisut (katso välillä ongelma- ja virheseurantasivua). 

    Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeet)

    Talvi on pian tulossa ja on synkkää - yritetään tsempata toisiamme.👍
    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen. Suosittelen siksi kirjautumista. - - -

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Vastaa aiheeseen: Auriferan ristikot

Kun luot uuden aiheen, laita aina siihen sisältöä, ettei aihetta luokitella roskapostiksi. Voit käyttää muotoilussa BBCode-merkintöjä.
Et voi käyttää muotoilussa edistyneempiä (advanced) BBCode-merkintöjä. Tallennettaessa ne poistetaan.

Tietosi: