Kirjoitetut vastaukset
- JulkaisijaArtikkelit Kommentit
RepeOsallistujaKiitos Tapio jälleen tarkistuksistasi.
Uuden wiikon kunniaksi siirrymme Iisakin takakannen ”erikoisiin”, joissa vielä tyhjyyttään ammottavat lokerot 11. ja viimeinen, eli 20. Tässä kuussa H.Niittymäki on arvuutellut populaarimusiikkiin kuuluvia asioita. Aluehan on varsin laaja, eikä mielestäni tässäkään olla ihan pysytty tarkasti asiassa, mutta, jos vaikka Satu voisi jotain suuntaa-antavaa vinkata ”sello” ja ”paritanssin” tiimoilta, kunhan sinne asti ehtii, niin oltaisiin hyvin kiitollisia. Kiitos.
RepeOsallistujaKiitos taas suunnannäytöstä.
Oheisina tarkistusta varten sekä Skytän puolikas että Keräsen s.19, jossa varsinkin vasen yläkulma tuotti vaikeuksia, eli jos voisit ystävällisesti jossain vaiheessa vilkaista. Kiitos.
RepeOsallistujaKiitos Tapio. Taisi olla kaveri jo hurmosvaiheessa, hymystä päätellen.
Mutta, kuten puhetta on ollut, Skytän puolikas sivulla 9 on ”hieman” vaiheessa.
Oikeita oivalluksia tarvitaan ainakin pääkuvan alapuolella oleviin vihjeisiin ENSIN PÄÄHÄN ja HUOMATTAVAA.
Oikeassa keskireunassa HYVÄKSYY ei oikein vastaa mielikuvaa, sekä alareunan keskiosilla -LUTTE lienee taas skytismäinen typiste, Ratkontavirheitäkin varmasti on. Kiitos avusta.
RepeOsallistujaKiitos Tapio. Mennään näillä.
RepeOsallistujaKiitos Tapio typisteen analyysistä.
Sivun 23 vasemman laidan keskiosilla H.Salokangas kikkailee numeroilla 5.5.5.T (mielestäni toinen piste virheellinen). Vastaus vaikuttaa olennaisesti myös risteävään vihjeeseen SAMA PEILISSÄKIN. Musiikkialaa?
Mennäänkö näin, vai löytyykö ratkontavirheitä? Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaA.Saaren sivun 10 oikean reunan keskellä vihje POS-KE aiheuttaa harmaita. Ilmeisesti typiste, skytismi tms., mutta …. Piilokirjainkin sopivasti.
Kolmas risteävä kirjain myös ainainen arvoitus. Kiitos avusta.
RepeOsallistujaSatu, luepa edellinen viestini. Itse jouduin kysymään perheen pyykkivastaavalta.
Itse en viimeistä kuvaa oikein miellä joukkuelajiksi, vaikka niitä haetaankin. Mutta, voihan niitä joukkueita muodostaa vaikka mihin ”urheiluun”.
RepeOsallistujaKiitos Tapio.
Vasemmanpuoleinen varmistui siksi, mitä ounasteltiin (varmaan Tapiollakin mielessä).
Oikeanpuoleinen, kuuluisan taideteoksen jäljitelmä vielä hakusessa.
P.S. Kysyttäessä valmis auttamaan!
RepeOsallistujaTakasivulla arvuutellaan ”eri joukkuelajeja”.
Löytyisköhän Tapiolta tai/ja Sadulta pientä apuva kuvien ymmärtämisessä, toinen ja viimeinen hieman hakusessa.
Toisessa kuvassa varsinkin kulhossa seisova suorakaide sekä
viimeisessä kuvassa hammaslääkärin unelmapotilas antaa niiiiin monia vaihtoehtoja, ettei tekoälykään ymmärrä. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaTaitavat olla näitä nykyajan ”sovelluksia”, lontoo valtaa yhä enemmän suomalaiset sanaristikot.
RepeOsallistujaNoooh, noissa em. #37237 ja #37277 niitä pohdittiin. (vihje: KINO,MOISES) Anteeksi, ei ollut typiste.
RepeOsallistujaTänään tulleen ”oikean vastauksen” mukaan kyse olikin typisteestä. Taidettiin mennä kaikki metsään, kun ei nykytermejä hoksattu. Piilokirjaimeksi oli laatija ajatellut Pekkaa.
RepeOsallistujaKiitos Tapio nopeasta kommentistasi.
Näin itsekin ajattelin, vaikka laatijan logiikka jäikin epäselväksi. Näillä siis mennään.
RepeOsallistujaEkin sivun 6 ristikon keskikohdilla vihje -> TUO SANA! tuottaa ymmärrettävän, mutta hilseen ylittävän vastauksen. Lieneekö sitten alimman vastauskirjaimen risteävässä sanassa ratkontavirhe? Kynttilän osuus tapahtumassa erikoinen. Kiitos tajunnan räjäyttävästä vastauksesta.
RepeOsallistujaKiitos. Onhan niitä tosiaan muitakin ”lyhyitä”.
RepeOsallistujaSivun 9 Skytän puolikkaassa jäi mietityttämään vielä keskiosan JULKITUOTU- ja oikeassa alakulmassa oleva KOLUMNISSA ENSIN-vihjeet. Ollaanko nyt ihan metsässä, vai eikö nähdä metsää puilta? Kiitos ja leppoisaa wiikonloppua.
RepeOsallistujaRatkontavirhehän siinä oli risteävässä. Asia kunnossa.
RepeOsallistujaKiitos Tapio opastuksesta.
J.Takalan sivun 18 ristikossa, pääkuvan oikeassa reunassa oleva vihje HÄVINNYT SAI TÄHÄN lienee jokin sananlasku, mutta kun ei vaan tule mieleen. Tai sitten ratkontavirhe risteävissä voipi olla mahdollinen.
Kiitos taas etukäteen ymmärrysopista.
RepeOsallistujaKiitos Tapio. Edelleen hieman tökkii tuo yläreunan AA-, en oikein saa kelvollista suomalaista sanaa. Liitteenä kuitenkin korjattu alareuna, lieneekö nyt kelvollinen? MENET KALLA – piilari?
Sivun 3 Patokoski pitäisi olla helpommasta päästä, mutta pääkuvan alapuolella olevan nyrkin ja siitä risteävän kantrilaulajan tulos vielä hakusessa. Kiitos, jos ehdit jossain välissä katsoa.
RepeOsallistujaSivun 19 savolaene RÄSSÄÄ täälläkin, pientä lukemisen opastusta kaivattaisiin mm. kohtiin
yläreunan keskellä kerho nimeltä AA-
pääkuvan oikeassa yläkulmassa oleva KARA- + RIS-
vasemman reunan keskellä TANELILTA ja ainakin
tuo Joukahaisen kysymä LTIJ NNIK SVOLINEN (arvaan kirjaimen, mutta en keksi mitään tyhmää).
Ratkontavirheitä varmasti on, mutta nythän nekin selvinnee, toivon ainakin. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio, taas kerran.
Nyt alkoi sitten Lyyti …..
RepeOsallistujaAi anteeksi, uskoin teeman käyneen ilmi jo aikaisemmista kysymyksistä, mutta, sehän on
”lämmittäviä asioita”.
P.S. 7. selvisi jo itsellekin, kun keskityin alapään asioihin, mutta viimeinen eli 20. vielä auki.
RepeOsallistujaRepe auttaa tarvittaessa, mutta nyt on itselläkin takasivusta hakusessa ainakin
7. = veitsi ja puhdas auto, sekä
20. = herja, ihra ja kaiutin.
Kiitos, jos jollain olisi suunta-antavaa tietoa.
RepeOsallistujaKiitos Satu ja Tapio.
Tuntematon ulkolainen löytyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta KINO ….
(Suomalaisessa ristikkolehdessä voisi olla suomalaisia asioita.)
RepeOsallistujaSini Mäkelän sivun 18 VIIMEINEN SILAUS-ristikko kaipaisi hieman vihjeiden ymmärrysoppia:
Oikeassa ylänurkassa vihje KINO,MOISES aivan mysteeri, sekä pääkuvan vasemman alakulman sentraalisandra mielestäni melko kaukaa haettu. Kiitos ja hyvää Loppiaista kaikille palstaa seuraaville!
RepeOsallistujaNonniiin, kiitos Tapio. Etiäpäin, kuin ….
RepeOsallistujaNooh joo, pisteillä, mutta sitten risteävä UUNASTA-typiste on väärin ymmärretty !
RepeOsallistujaKiitos Tapio.
Sitten ilmeisesti LEVÄN KERA lienee OK?
RepeOsallistujaHyvää uutta ratkontavuotta kaikille palstalaisille.
Uskoisin, että olisi varmasti muitakin ratkojia hyödyntävää, jos kysyjät ehtisivät tarkentaa kysymystään sivunumerolla ja mahdollisesti muillakin tarkemmilla yksilöinneillä. Jätän mietintämyssyyn.
RepeOsallistujaA.Saaren sivulla 10 olevan ristikon vasempaan yläkulmaan, lähelle pääkuvaa KIELETKIN KUIVINA-vihje ei nyt mitenkään sovi tähän päivään (!), mutta oikeaa ajatuskulmaa ei muutenkaan muodostu tyhmälle. Yksi piilokirjain, mutta …. Lienee jokin sanonta. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio valaisevasta tiedosta.
RepeOsallistujaSivun 26 Keräsen ristikon vasemmassa alakulmassa vihje TEVORI ei oikein vastaa käsitystäni saadusta vastauksesta. Musiikki- ja moottorimiehenä Tapiolla on varmasti ymmärrys ratkontavirheestäni. Kiitos etukäteen ja oikein menestyksellistä uutta ratkontavuotta kaikille palstaa seuraaville!
RepeOsallistujaSivu 9, Skyttä & Kni: Lieneekö nyt lähempänä totuutta ?
RepeOsallistujaKiitos Tapio ja Satu. Yritetään uudestaan!
Mutta asiasta kolmanteen: Sivun 9 puolikkaan Skyttä ym. yläosan PALSTOIN ja sylkevän miehen, sekä niiden alapuolella olevan SOFTAA-vihjeen osalta lyö tyhjää, varmaankin risteävien virheiden takia. Arvokkaasta opastuksesta kiittäen.
RepeOsallistujaNonniin, LIIKETTÄ muuttamalla avautui rahasäkkitilanne, mutta avoinna vielä yläosan tumppi ja vas.alakulman lontoolainen tiesulku.
RepeOsallistujaSivun 21 Kuukauden Aulis tarvitsisi myös pientä suunnannäyttöä, ratkontavirheitä varmasti on, kun ei kaikista kuvista saa aulismaisesti selvää, eli ainakin
vasemman reunan keskiosilla rahasäkit, nostoportaat ja alakulman lontoolainen liikenne-este, sekä
yläreunan keskiosilla, toisella varsinaisella vaakarivillä oleva, osittain palanut tumppi, kaipaisivat tarkempia silmäpareja. Kiitos etukäteen ja oikein leppoisaa Joulunaikaa kaikille palstalaisille.
RepeOsallistujaKiitos Tapio taas kerran oikean suunnan näytöstä. Aivan outoja ruokia. Kritiikki täysin aiheellinen.
RepeOsallistujaTakasivun jouluisia jälkiruokia on kyselty ja avitettu erittäin ansiokkaasti, mutta itselle vielä avautumatta 3. ja 13. kuvat jälkiruoaiksi, taitavat olla ulkomaan elävien sapuskoita. Jos joku ehtisi joulukiireiltään – tai niiden jälkeen – hieman avittamaan, niin kiitos etukäteen ja leppoisaa Joulunaikaa itsekullekin.
RepeOsallistujaEi kannata. Ristikon laatija on aina oikeassa.
RepeOsallistujaOikeat vastaukset tulivat, myös sivun 28.
Mitä mieltä ja mahd. selityksen voipi antaa Antti Viitamäen piilokirjainarvailulle oikean reunan pystyvihjeelle SIITÄ SAA SISUA ? En oikein saa vastauksesta tolkkua, antakee anteeksi.
RepeOsallistujaPahoittelut, en ole itsekään edes aloittanut takasivua ja saatan siinä tarvita myöhemmin Sadunkin apuva. Ötyä!
RepeOsallistujaKiitos, mennään näillä.
Tuo PÄÄTTÄÄ TUON-> taitaa viitata vastauksen loppukirjaimeen?
RepeOsallistujaKiitos Tapio.
Onkohan pojan alla olevassa vaakavihjeessä OLET KUVASSA mitään oikein?
PÄÄTTÄÄ TUON-> vihjannee vihjeeseen <-KIERTÄÄ TUOTA
RepeOsallistujaSivun 23 Takalan ristikon yläreunan keskellä vihjeet MM. TUON -> ANSIOSTA <- TUO NÄIN ja PÄÄTTÄÄ TUON -> menevät ihan nuolilla heittäen, mutta mitään tolkkua ei kuitenkaan saavuteta. Tod.näk. risteävissä ratkontavirheitä, mutta mielellään kuulisin missä asiayhteyksissä pitäisi pyöriä. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio sukunimi-avusta. Tutkimattomia ovat … Auliksen ajatukset.
RepeOsallistujaSivun 21 Kuukauden Auliksen vihjeitä VIERAS SUKUNIMI ja ROMAANI on jo Sadun toimesta käsitelty (#36813), mutta ilmeisesti itselläni on ratkontavirhe, kun tuo oikeanpuoleinen pääkuvan ratkaisuvastaussana ei oikein tunnu luontevalta, vai onko vain aulismaista suomenkielen vieäntöä? Kiitos etukäteen luetunymmärtämisavusta.
RepeOsallistujaTuhannet kiitokset. Taas alkoi Lyyti kirjoittamaan.
RepeOsallistujaSeuran Super-Ristikot-lehden nro 9/2025 sivulla 21 olevan ”Haastava tavuristikko 13” vasemmassa alakulmassa oleva kirahvi-vihje sekä risteävä MONI KYNÄ-vihje ei oikein tahdo aueta. Oliskohan mahdollista saada pientä vihjeiden ymmärtämisneuvoa? Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio kannustuksesta.
Näinhän se PUSEkin selvisi kirjain- ja tavukikkailulla. Ihmeellisiä ovat savolaisten ajatukset, mutta anatomia on vielä hakusessa.
P.S. Yritetään muistaa, antakee anteeksi. Uusi W11 vielä pahasti hakusessa meikäläisellä.
RepeOsallistujaSivun 11 savolaisesta ristikosta on jo käsitelty vasemman, pääkuvan alla oleva ”virhe”, mutta
keskellä sivua oleva PUSE- -vihje vaikuttaa oudolta, sekä
vasemmalla reunaosalla, alhaalta lukien 6.vaakarivillä oleva POLVESTA NILKKAAN-anatomiavihje,
vai onko meikäläinen taas sortunut ratkontavirheisiin? Kiitos rohkaisevista vihjeistä!
RepeOsallistujaKiitos ”nykkis”, ratkojalla täytyy olla laaja tieto joka tietoalueesta.
RepeOsallistujaKiitos Satu ja Tapio, asiaa puhutte !
RepeOsallistujaSivun 25 Salokankaan ristikon alareunan keskiosilla vihje PUUO lienee hieno typiste, vaikkei toistaiseksi minulle auennutkaan. Ollaanko yhtään jäljillä, varsinkin kun risteävälle RIIPPUVIA-vihjeelle voisi antaa toinenkin mahdollisuus? Kiitos taas etukäteen syventävästä opista.
RepeOsallistujaSivulla 3 Patokosken ristikon pääkuvan alapuolella oleva riukuaidan nurkan vastaussana hieman outo, tosin Kuukelista löytyy tämäkin, mutta mielestäni hieman kaukaa haettu. Liekö risteävissä virheitä?
Sivun 18 savolaiseen pläjäykseen alkaa jo hieman tottua, vaikka keskikohdan vihjeet TIEDUSTELI?, VESI-ISÄ ja UOLIKUULTA huumorini alarajoilla. Ratkontavirheitä?
Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio!
Satu, yhdellä ajattelin yrittää.
RepeOsallistujaSivun 11 savolais-ristikon vasemman reunan keskiosillaan oleva helppo IISI-vihje osoittautuikin hieman kinkkiseksi. Mennäänkö nyt sokkokirjaimen osoittamana typisteen vai lontoon puolelle? Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio sisäluvun opastuksesta, näinhän se homma etenee. Hieman kummastuttaa tuon prinsessan kääntäminen, mutta …. Aulis on ehkä alkanut vaikeuttamaan ristikoitaan.
RepeOsallistujaSivun 21 Kuukauden Auliksen vasemman reunan naista on käsitelty, mutta kuvan alla arvuutellun ASMI -A-vihjeen ratkaisu antaa vielä odottaa itseään.
Myös pääkuvan vieressä oleva prinsessa viäerinpäin tuntuu liian arkiselta, eli asiantuntevia vihjeitä kaivattaisiin. Varmasti ratkontavirheitä. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Emilia. Taisin saada kulman ratkaistuksi, kun selvitin kuubalaisnaismysteerin, mutta hieman outo väännös epäonnesta.
RepeOsallistujaKiitos taas avusta, löytyihän se ”rakennus” sieltä.
Mutta asiasta kolmanteen: Sivun 9 Skytän ristikkopuolikkaan vasemmassa yläkulmassa TYRIEN ? ei tunnu oikein luontevalta; kuubattarista nyt puhumattakaan. Kiitos lukemisen ymmärtämisestä ja hyvää ötyä!
RepeOsallistujaHienoa, että sivun 15 Takalaan löytyi parempi ratkaisu.
Takasivun Erikoinen, suomalaisia rakennuksia käsittelevän kuvaristikon 11.arvoitus – tieristeyksineen ja heppoineen – kaipaisi hieman, vaikkapa Sadun ystävällistä opastusta. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaKiitos Tapio. Täällä ko. Takalassa vielä sama ongelma kuin Sadulla, ja vaikka geometria onkin jo enemmälti unohtunut, niin ei sädettä ainakaan ennen sanottu suorakulmaksi! Mutta, ilmeisesti vasen ylänurkka hyväksytään?
RepeOsallistujaKiitos, ilmeisesti siis OK. Ei siis ainakaan klo viiden tee.
Mutta sitten sivun 15 J.Takalan ristikon oikealla alapuoliskolla vihjeet T:N KERA UHKA, MIES, KÄSKY SINULLE ja eräänlaiset avaimenreikäkuvakkeet? T:n ymmärrän ulkolaiseksi, mutta muuten hebreaa. Ilmeisesti ratkontavirheitä risteävissä. Kiitos taas edes pienestä opastuksesta.
RepeOsallistujaPekka Joutsin kaksiosaisen ristikon (ss.12-13) vasemmanpuoleisessa alakulmassa esitetty TÄSSÄ TEELLÄ -vihje kaipaisi osa-aluevinkkiä lukemisen ymmärtämiseen. Kiitos etukäteen.
4.10.2025, 14:44 vastauksena käyttäjälle: Havaittuja virheitä ja virhe-epäilyjä Hesarin ristikoissa #36621
RepeOsallistujaLehto on virheillään vaikeuttanut ristikoitaan niin paljon, että ehkä on aika lopettaa niiden ratkominen. HeSarilla ei valitettavasti ole voimia puuttua asiaan.
RepeOsallistujaKiitos Tapio.
ETENEVÄ oli mielestäni hieman tylsä Skytältä; itselläni parempi ehdotus 😉 Mutta menköön.
RepeOsallistujaSivun 9 Skytän puolikas kaipaa pientä lukemisen ymmärtämistä, eli
oikean yläkulman AAA! (Ratkojien ”ymmärtämä”) sekä
keskustan SAKIT EHKÄ-vihje. Muuten lienee OK? Kiitos taas vaivannäöstäsi.
RepeOsallistujaKiitos Tapio. Niin, siitä PULEJA-vihjeestä pitikin mainita, mutta tod.näk. – tosin huonosti – samasta vihjeestä pitäisi vääntää kaksi pystyvastausta. Vai viitataanko pääkuvaa? Mutta mikä on MEVEKA? Hoono soomi.
RepeOsallistujaSivulla 19 Keräsen ristikon 5.vaakarivin keskiosilla oleva MEVEKA-vihje on taas sellaista typisteskytismiä, että mielelläni kuulisin suomenkielisen vihjeen. Piilokirjainpuutteen vuoksi ratkaisu lienee kuitenkin oikeahko ? Kiittäen.
RepeOsallistujaKiitos taas Tapio kuvanymmärrysopistasi.
Taitaa olla Aulis vienyt vesipostihilavitkuttimensa lisäosat johonkin toiseen ristikkoonsa, ehkä siitä varoituksena henkselit; jatkoa odotellaan.
Voimistelijatyttöjen lisätarvikenäkemys vaatii jo suurempaa matematiikkaa, mutta menköön. Olkoon voima Auliksen tukena.
RepeOsallistujaKiitos Sadulle Takalasta !
Sivun 21 Kuukauden Aulis kaipaisi hieman kuvien ymmärtämistä, eli
ylärivin oikeanpuoleinen paristo,
oikean ylänurkan nauhavoimistelijat,
vasemman reunan keskellä meteoriittipallo ja
keskiosan oikealla puolella oleva vesiposti-ikkunan näköinen hilavitkutin.
Ollaanko yhtään jäljillä, vai rasittaako risteävät ratkaisuvirheet ? Keskimmäinen pääsanayhdistelmäkin lievästi invalidi. Suomen Parasta A-ryhmää? Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaHerrasurheilumiehenä Tapio varmasti pystyy opastamaan tyhmää J.Takalan sivun 18 vasemman yläkulman TENNISLYÖNTI- ja keskiosan KAATELEE-vihjeiden oikeinkirjoituksissa. Kiitos etukäteen.
RepeOsallistujaNonniiin, kiitos taas selvennyksistä ja virheen oikaisusta. Eihän se ET ollutkaan. Makoisan juoman negatiivisista seuraamuksista rohkenen olla hieman eri mieltä. Leppoisaa pyhäpäivää!
RepeOsallistujaAntti Viitamäen sivun 32 pääkuvan alapuolella olevia SAADA POHJAKOSKETUS?- ja OMENAMATO-vihjeitä on jo käsitelty, mutta madon alapuolella oleva NÄITÄ, EI ÖTÖKÖITÄ!-vihje tuntuu hieman oudolta , varsinkin makeis/keksipötköihin verrattaessa.
Samoin ko. kohdasta hieman keskemmällä olevan HYVÄNÄ PIDETTYJÄ?-vihjeen vaihtoehdot antavat epämiellyttävän tunteen, molemmat. Ehkä ratkontavirheitä kyseisessä kohdassa. Kiitos etukäteen avusta.
RepeOsallistujaMjaahans, vai sillee. Kiitos. Ei sitten mentykään vuosisadan taakse ”lehtipuiden tuuheuteen” ….

Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna