Tapion blogi & foorumi – tervetuloa! › Foorumit › 1. Sanaristikot › 1.1. Yleisluonteiset keskustelut › Pääkuvapiirroksia ja ristikoita › Vastaa aiheeseen: Pääkuvapiirroksia ja ristikoita
Oudoissa sanoissa saamassani kritiikissä hieman yllätti vain saamani arvioinnin tiukkuus. Vastaavia sanoja löytyy monista julkaistuista ristikoista – suurin osa kritiikkiä saaneista sanoista nimittäin löytyy ratkojat.fi-sivustolta, josta käy ilmi, mitä sanoja ristikoissa on käytetty. Tarkistin kaikki oudot sanat sekä Googlella että ratkojat.fi avulla.
Laitoin kahteen vihjeeseen tuplavihjeitystä oudon sanan keksimisen helpottamiseksi, mitä Toni Pitkälä käyttänyt omissa oudoissa sanoissaan. Tällaista vihjeitystä ei noteerattu.
Ei toki ole hyvä puolustus se, että toisetkin ovat niitä käyttäneet. Niistä kolmesta sanasta, mitä ei edes ratkojista löydy, tiesin etukäteen saavani kritiikkiä. En yksinkertaisesti osannut laittaa parempia.
Olen toki arvostellut julkaistujen ristikoiden laatijoita sen kaltaisista sanoista, joita osaamattomuuteni vuoksi itse käytin. Koska julkaistujen laatijoiden laatijoilla on paljon enemmän kokemusta laadinnasta, heiltä voi enemmän odottaa. Vastaavaa olen kuitenkin ammattilaatijoiltakin tavannut, mikä tietenkin on ollut pettymys.
Ristikon pääkuva ja teema ansaitsisivat paikan ristikkolehdessä, se on aivan varma asia, mutta Vuokila tuskin sitä Punaiseen Pelikaaniin tai Passeli Pelikaaniin hyväksyisi, vaikka ristikon saisi korjattua julkaisukelpoiseksi. Kyse on henkilökemiasta eikä ristikon laadusta. Harmittaa kyllä, että julkaisu viime kädessä tyssää henkilösuhteisiin.
Ennen kuin jatkan uusien haasteiden parissa, haluaisin saada tästä ristikosta kuitenkin periaatteessa julkaisukelpoisen.
Eräs nettituttu tosin kirjoittaa, että laatijan paras apu on kärsivällisyys. Itseltäni sitä puuttuu. Kärsivällisellä kokeilulla olisin saanut paremman lopputuloksen. Tosin auttaisiko sekään saamaan julkaisukelpoista tulosta vai tarvitsisinko rinnalle toista laatijaa.
Poistin yhden ylimääräisen vihjeen. Korjasin huolimattomuusvirheet. Muutin sellaisia vihjeitä, jotka saivat eniten kritiikkiä. Ratkaisusanoja en muuttanut. Ristikko hieman helpottui muutosten vuoksi.
Yksi virhe, joka ratkojat.fi käytön seurauksena pitäisi senkin kohdalla ristikkoa korjata. Sana on kirjoitettu väärin ainakin yhdessä Helsingin Sanomien artikkelissa ja siellä täällä muissa kirjoituksissa. Huono puolustus tosin se, että muutkin ovat kirjoittaneet sanan väärin ja väärää kirjoitusasua on käytetty muissakin ristikoissa.
Kokeilin korjata ongelman ylimääräisellä nuolella, joka osoittaa, että ratkaisusanaksi tulee sanaliitto eikä yhdyssana.

Mielestäni tätä voisi soveltaa yleisestikin. Tosin nettitu ttuni kirjoitti minulle, että tuollaista tuskin ymmärrettäisiin ja alue pitäisi laatia uusiksi.
Alun alkaen tarkoitus oli tarjota pääkuva ja ristikon pääkuvaideat jollekulle ammattilaatijalle jatkojalostettavaksi. Kun en saanut tarjottua, yritin itse luoda pääkuvan ja sille mielessä oleville ideoille ristikon. Taidot vain eivät riittäneet luomaan kaikin puolin julkaisukelpoista lopputulosta.
Ekan ristikkoni pääkuva + idea olisi sekin ollut Mantan MAINIOT Ristikot, Iisakin Ristikot, Punainen Pelikaani, Passeli Pelikaani, Ilta-Sanomat tai Suomen Kuvalehti julkaisuissa lähtökohdiltaan erinomainen. Harmittaa, että sen laadukas pääkuva ja hyvät ideat menivät hukkaan toteutuksessa, joka ei täyttänyt julkaisukelpoisuuden kriteerejä.
Harmittaa, että kaikki hyvät pääkuvani ja ideani nyt ovat pöytälaatikkorunouteen verrattavaa. Tai sitten kaikki hyvät ideat vain pitäisi julkaista ilmaiseksi. Turhauttaa sekin. Saa nähdä selviänkö tästä turhautumisesta ja viitsinkö jatkaa.
Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). SK, IS, Pelikaanit, Iisakki, muut julkaisut ja omat ristikot.
Tsättäile ristikostasi kanssani Magmassa (Tsätin ohjeet KATSO VIDEO)
- - - Jos en ole paikalla, kokeile AI-työkaluja, joita löydät kommentointilomakkeen jälkeen valikosta Linkkisetti . - - -
🌼🌼🌼🌼🌼

Yhdistä näiden avulla:
Sulje lisäikkuna