Suomen Kuvalehti 21/2019

Tyyppi: Yleiskeskustelu
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #829 Uusi viesti
    AvatarTapio_Huuhaa
    Ylläpitäjä

    Ristikko on Erkki Vuokilan ja Heli Kärkkäisen, piilosanatehtävä Jari Keräsen (SK 21/2019 Sanariksen foorumissa).

    Piilosanatehtävän oli melko helppo, mutta se kuuluu asiaan, jos ristikko on vaikea. Anagrammeja oli sopivasti (Keräsen piilosanatehtävissä anagrammien osuus piilovihjeistä on joskus melko suuri).

    Laadintateknisesti ristikko oli hyvä. Oli pitkiä sanoja, joissa ei teknisessä mielessä ollut huomauttamista. Kuvitus oli onnistunut.

    En kuitenkaan ihastunut joihinkin pitkiin ratkaisusanoihin sisällöllisistä syistä.

    Pääkuvassa on neljä isää lapsineen. Isistä kaksi tupakoi. Tupakoimiseen sekä seuraaviin vihjeisiin liittyvät ratkaisusanat eivät juuri naurattaneet.

    TEKIS MIELI KORKATA, VAAN EI ”WORKATA”

    NOITTEN PENTUJEN HOIDOSTA EI VAAN IKINÄ PÄÄSE EROON!

    Ratkaisusanoista PENNUT, IPANAT, KAKARAT  jne. en erityisemmin pidä, mutta tässä kontekstissa sellainen tuntui tavanomaista ikävämmältä.

    Yksi isistä oli kuvattu vastuullisena ja häneen liittyvä vihje ja ratkaisusana olivat aivan asiallisia.

    _____________

    Jälkikommentti 28.5.2019. Toisaalta vastuullista isää voi ajatella vastapainona vastuuttomille (vastuullinen isä on kuvassa alimpana ja sanoo siten kommenttinsa viimeisenä). Positiivisesti ajatellen ristikko tuo kesälomakauden alkaessa muistutuksen vastuullisuudesta. Vastuullinen isä sanoo pääkuvassa:

    NO MUTTA TUNTEE REHKIVÄNSÄ PERHEEN ETEEN!

    Ongelmana on se, minkälaisen ensivaikutelman ja kokonaiskuvan ristikko ratkojalle jättää. Eikö ristikon pääasiallisena tarkoituksena ole antaa varauksetta ratkojalle hyvä mieli? Kävikö tässä niin?

    Jos tätä ajatellaan kannanottona vastuullisuuden puolesta, kannanotot harvoin toimivat ristikoissa. Minun on mahdoton arvioida, miten ristikon pääkuva pääasiallisesti toimii. Jonkinlaisella riskitasolla tässä mielestäni liikutaan.

    ______________

    Yläosan hauskin vihje oli minusta

    USEIN NUKUTTAVA (13)

    Muutamat piilosanatehtävien piilovihjeiden kaltaiset vihjeet jäivät myös myönteisellä tavalla mieleen (vihjeet eivät pääsääntöisesti olleet piilosanatehtäviin soveltuvia, koska ns. suora vihje puuttui; yksi vihjeistä olisi käynyt piilikseenkin). Vihje 106 oli myös hauska.

    Googlea ja muita nettiapuja joutui melko paljon käyttämään erisnimien löytämiseen tai tarkistamiseen.

    Eräät erisnimet olivat yleisellä tasolla varsin tuntemattomia ja niiden löytäminen tuotti hieman vaikeuksia. Nettiavuista ei ollut hyötyä kuin vasta tarkistusvaiheessa (kuten esim. virolaisen pikkukylän nimen tarkistamisessa).

    Yksi vihje jäi aukeamatta:

    SUVAN-
    TOINEN (6)

    Jos perjantaihin mennessä en ole sitä keksinyt, toivon vinkkiä.

    Jos otetaan pois tavuviiva, Googlen avulla saisin loogisen vihjeen ja ratkaisusanan. Mutta löydetyt sanat olisivat liian tuntemattomia ristikkoon.

    ______________

    Jälkikommentti 28.5.2019. Sain tähän ratkaisun muualta, joten asia on selvä. Faktavihje, jota en osannut googlata sanoilla, joilla faktatiedon olisin löytänyt.

    Ilman tavuviivaa oleva vihjeen osalta olisi viittaus intialaiseen ”matti meikäläiseen” (satunnainen Facebook-henkilö).

    ______________

    Tallensin ratkaisuni Google Driveen.

    Voit vaihtaa ulkoasun toisen näköiseksi. Kokeile eri väriteemoja (siniharmaa, harmaasävy ja tumma)!

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Vastaa aiheeseen: Suomen Kuvalehti 21/2019

Kun luot uuden aiheen, laita aina siihen sisältöä, ettei aihetta luokitella roskapostiksi. Voit käyttää muotoilussa BBCode-merkintöjä.
Et voi käyttää muotoilussa edistyneempiä (advanced) BBCode-merkintöjä. Tallennettaessa ne poistetaan.

Tietosi:




Foorumit 1. Sanaristikot 1. 1. Suomen Kuvalehti Suomen Kuvalehti 21/2019