• Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 12.3.2021 14:04 Tapio toimesta.
Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #20242 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    1/2020 ristikko Pekka Joutsi ja piilosana Antti Parkkinen.

    Kivat tehtävät, mutta ristikossa on mielestäni paha asiavirhe. Hagia Sofia muutettiin 2020 takaisin moskeijaksi eikä se siten ole ainakaan Turkin mukaan enää museo (länsimaat voivat kyllä asiasta olla eri mieltä).

    Kuvan alareunaan olisi voinut laittaa tekstin OLI. Näin faktavirhe olisi vältetty. Jos laatijalta muutos on mennyt ohi, ainakin tarkastajan olisi pitänyt vaatia laatijaa lisäämään kuvaan mainitsemani sanan.


    Lisäys 6.1.2021.Tähän tuli selitys Sanarisin foorumissa (ks. kommentit no 23 ja 24). Ristikko on tehty ja tarkastettu ennen kesää. Tarvittava päivitys on jäänyt tekemättä. OLI-sanan vaihtoehtona olisi kuvan päälle voinut laittaa ajanjakson, jona Hagia Sofia on ollut museona.


    Joutsi on mainio laatija, mutta menee joskus vanhoilla tiedoilla. Kerran aiemmin Joutsi viittasi kadun nimeen, jota ei ole enää olemassa (kadun nimi vaihdettiin kuntaliitoksen yhteydessä).

    KHL-SEURAN PAIKKA

    On mielestäni aivan oikein. Nimi vain viittaa eri asiaan kuin missä esim. Jokerit kiekkoilee.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20322 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 2/2021 on Teemu Pallosen ja Petri Kuhnon toteuttama. Piilis Erkki Vuokilan.

    Ristikko on erittäin hyvin laadittu helppo ristikko. ErkkiVuokilan piilis oli melko haastava, ristikkoasteikolla ainakin 2+.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20359 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 3/2021 ristikko on Erkki Vuokilalta (kuvitus Heli Kärkkäinen). Piilis Juha Neitolalta.

    Ristikko on varsin laadukas. Sivun alareunassa on neljä pitkää sanaa päällekkäin. Laatija on yleensä onnistunut tällaisissa tilanteissa erittäin hyvin, mutta tällä kertaa on pakkoraossa mukaan tullut yksi maksimaalisen huono sana. Se on outo ulkolainen lyhenne.

    Yleensä näin huonoja sanoja löytyy paljon Aulis Lehdon ristikoista. Tällä kertaa on niin, että Lehdon ristikosta ei löydy yhtään niin huonoa sanaa kuin mikä on tämän ristikon huonoin sana. Kun yritetään ”auliksia” niissä saatetaan päätyä huonoon sanastoon. Tässä viikonvaihteessa Aulis ei yliyrittänyt vaan tällä kertaa Vuokila yliyritti!

    Juha Neitolan piilis on mainio. Hyviä sanaleikkejä on useita. Anagrammit ovat yhtä lukuun ottamatta pitkiä. Vihjeitys on monipuolista. Neitolan piiliksen vuoksi lähetin tekstarivastauksen.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20392 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 4/2021 ristikko Vuokila (kuvitus Heli Kärkkäinen ja Teuvo Salminen), Piilis Pertti Oskala.

    Vuokilalta hyvä kahden tähden ristikko. Ehkä hieman liikaa jekkuilua tämän vaikeustason ristikkoon.

    Oskalan piilis oli varsin vaikea. Aluksi tuntui jopa mahdottomalta, mutta pikku hiljaa vihjeet alkoivat avautua. 

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20462 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 5/2021 ristikko Jari Keränen (kuvitus Päivi Vesanto). Piilis Antti Parkkinen.

    Keräsen ristikossa on paljon anagrammivihjeitä. Myös ns. rakennevihjeet ivat niissä yleisiä. Ehkä niitä liikaakin. Ristikossa on myös hyviä merkitysassosiaatiovihjeitä.

    Pystysuoraan erikoisuutena on se, että ylempänä oleva vihjesana liittyy kahteen alempaan vihjeeseen:

    PURETAAN

    MELKO USEIN JOSKUS

    Minulle jäi epäselväksi kehen viitataan:

    ”100 v. JUHA”


    Lisäys 14.2.2021. Suomi24:ssä tuli ilmi, että viitataan Tiia Vanhatapioon. Juha on siten Juha Tapio. Kyse on leikillisestä jaotelmasta VANHA + TAPIO. Myönnän, että ei tullut mieleen sukunimi Vanhatapio enkä ajatellut, että nimi pitää koostaa osista.


    Parkkisen piilis oli melko haastava. Lähes puolessa tapauksessa piilovihjeenä on anagrammi, mikä on aika paljon. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20487 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 6 Ristikko Erkki Vuokila (kuvitus Heli Kärkkäinen). Piilosana Jari Keränen.

    Vuokilan ristikko on helppo, mutta hienosti laadittu. Kuvitus on hyvää. Piilosana oli haastavampi, mutta kun ratkoin tv-sarjaa katsoessa, en voi arvioida vaikeustasoa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20502 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 7 ristikko Pekka Joutsi ja piilosana Erkki Vuokila.

    Vuokilan piilis tuntui aluksi kovin helpolta, mutta siinä oli myös muutamia kunnolla pohdituttavia vihjeitä. Tehtävässä on hyvä ja monipuolinen vihjeitys.

    Kiva ristikko Joutsilta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20537 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    8/2020 ristikko Mirja Pihlajamäki ja piilosana Juha Neitola.

    Sisällöllisesti Pihlajamäen ristikot ovat kivoja, kuten tälläkin kertaa.

    Kuvitus on sympaattista ja kivaa varsinkin kun kaikki piirrokset ovat väritettyjä. 

    Laadintateknisesti laatijan ristikot ovat kaikkein huonoimmin toteutettujen joukossa. Alku- ja loppupiiloja on suhteessa ristikon kokoon ehkä enemmän kuin kenenkään toisen laatijan ristikoissa. Piilokirjaimia on paljon (n. 13,4{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}), joskin isompiakin suhteellisia osuuksia on nähty (n. 15{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}). Ratkaisusanojen keskipituus on melko alhainen (5,12). Ristikoiden ylä- ja sivureunat ovat erittäin rikkonaisia. Ristikoiden sisällä on onkaloita. Vasen ja oikea yläreuna on lokeroitunut ja vasemmassa alareunassakin on lokeroitumista. Teknisen toteutuksen suhteen lähin vertailukohta on Veijo Wirénin eräs ristikko. Tekninen arvosana tästä ristikosta on 5. 

    Tekniset puutteet eivät kuitenkaan tuo ratkontaongelmia, joten vihjeistä ja ratkaisusanoista annan kiitettävän.

    Kokonaisarvosana on tyydyttävä erittäin heikon laadintateknisen toteutuksen vuoksi.


    Neitolan piiliksen pitkien vaakasanojen sanasto on todella haastava. Vaakasuoraan 1 teetti töitä eniten. Siinä on itselle ennestään outo sana. Kaikki tehtävän sanat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä on käytetty muuallakin. Tehtävässä ei ole yhtään keinotekoista kertakäyttöyhdyssanaa.

    Aikaa meni enemmän kuin kuvaristikon kanssa. Kyseessä on haastava, monipuolisesti vihjeytetty tehtävä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20564 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sk 9 ristikko Brigitta Kalpa, piilis Jari Keränen.

     

    Ristikko oli mielestäni vaikeustasoltaan 2+. Piilis oli melkein yhtä haastava. Kummatkin ovat hyviä tehtäviä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #20598 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    SK 10 kuvaristikko on Arto Kuivaselta, piilis Pertti Oskalalta.

    Ristikko on varsin onnistunut. Siinä on hyviä pitkiä sanoja. Yksi outo lyhenne siinä kyllä on kauneusvirheenä seuraavasta vihjeestä:

    KELLORADIOSTA LÖYTYVÄ LANGATON


    Oskalan piilis oli melko vaikea. Siinä on kaksi laatijan rakentamaa yhdyssanaa. Toinen löytyy yhden kerran käytettynä netistä. Toista ei löydy lainkaan, mutta voisi ajatella Donald Trumpin sanomisiin liittyvänä asiana.

    Erikoista piiliksessä on se, että pystysanan 9 vihje liittyy vihjeeseen 8 eikä vihjeen ns. suoraa vihjettä voi ymmärtää yksinään.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Suomen Kuvalehti 1-10/2021

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...