• Tämä aihe sisältää 10 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 6.9.2022 08:50 Tapio toimesta.
Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #24849 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vuodelta 2018 on jonkin verran jäänyt ratkomattomia ristikoita. Kerään tähän säikeeseen ongelmakohtia.

    25.8.2018 Erkki Vuokilan (2½) ristikkoon annettu ratkaisu tuntuisi olevan väärin.

    SAQUILLE > ONEGA.

    Googlella löytyy Shaquille O’Neal ei Onega. Mielestäni oikea ratkaisusana on ONEAL. Onega on Google-haun mukaan kaupunki, hallintoalue (Onegan piiri) tai joki Venäjällä.

    > APATIA

    Mielestäni upseerit laativat sotasuunnitelmaa, joten oikea ratkaisusana olisi mielestäni LAATIA. Eivät he minusta erityisen apaattisilta näytä, jotta oikea ratkaisusana olisi APATIA.

    Ristikossa on mahdollisesti ollut jossakin vaiheessa eri vihjeet. Aina silloin tällöin lehteen painettu ratkaisu ei ole oikein, koska ristikoista on eri versiota ja ratkaisu saattaa perustua vanhaan versioon. Ristikoita saatetaan tarkistamisen jälkeen muuttaa eikä muutoksia aina tule päivitettyä ratkaisuun.

    Jos ratkaisu on väärin, se mainitaan ristikkoa koskevassa säikeessä Sanarisin foorumissa. Sanarisen foorumissa ristikkoon liittyvä säie on tuhoutunut, joten en voinut tarkistaa, mitä mieltä Ylläpito tai muut kommentoijat mahdollisesti olivat asiasta. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24857 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    7.7.2018 oli varsinkin jälkikäteen ratkottuna hankala, sillä Ilmo Juhani Liljeroos -tiimi teki jalkapallon MM-kisoihin liittyvän teemaristikon. Faktoja piti etsiä netistä. 

    Muutama vihje tuotti ongelmia. 

    AKNOLA

    Vihjeen AKNOLA oletin olevan skytismi, jolloin ratkaisusana olisi KONI (K ON I lähtösanana AINOLA). Mutta siitä ei ollutkaan kyse vaan vihjeessä on muita jekkuja.

    KEVÄÄN SÄVELTEN TEKIJÄ > LISSU

    En löytänyt Googlella selitystä keneen voitaisiin viitata. Ratkaisun sisältämää sivua minulla ei ole tallessa eikä ristikkoon liittyvä Sanarisin säie ole säilynyt. Viimeinen kirjain saattaa olla väärinkin, sillä se on arvaus (myös E tai I kirjaimilla löytyy erisnimiä). Seuraavan vihjeen ratkaisu on lähinnä arvaus:

    RONALDONKIN RAKAS > SULOTAR

    Ronaldolla on kaunis puoliso. Toiseksi kirjaimeksi voisi sen pohjalta olla myös I, sillä näemmä myös ”silotar” tarkoittaa kaunista. Syntymäpaikka on Buenos Aires, joten ei ole ainakaan simotar.?

    Kysyin nettitutulta, joka antoi vastauksen:

    Liisa (Lissu) Akimof teki kappaleen ”Kevät”.

    Tuossa hämäsi, että en ole missään nähnyt käytettävän Akimofin kohdalla Liisalle yleistä lempinimeä. Lisäksi ajattelin, että liittyy laulukilpailuun Kevään sävel.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24882 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    1.9.2022 Jari Keräsen kolmonen oli Keräsen ristikoksi tavanomaista vaikeampi. Ristikossa oli jopa Keräsen laadintatyyli huomioiden paljon anagrammivihjeitä. Seuraava vihje tuotti ongelmia:

    VÄÄRÄ VÄITE (JA) ORIT

    Näytä/piilota ratkaisusanat:
    EESTI (vaakasuoraan). Epäsuora anagrammi sanasta TEESI. URUT (pystysuoraan). Kyseessä on typiste. Lähtösanat ovat TORIT ja TURUT.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24923 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    20.10.2018 jäi Erkki Vuokilan laatimassa ristikossa ihmetyttämääm seuraava vihje (neljä kirjainta):

    LOS ANGELES VIRALLISEMMIN NTO

    Näytä/piilota ratkaisusana ja selitykseni:
    RELA. Jos neljänteen vihjesanaan lisättäisiin RE, saataisiin RENTO. RELA on rento, joten jotenkin rentoon meininkiin näytettäisiin viitattavan, mutta kokonaisuus ei hahmotu. Rento LA – RELA?

    Kysyin tästä eräältä henkilöltä, jonka mukaan olin selittänyt vihjeen oikein. Kohdan voi katsoa käsitellyksi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24953 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    2.11.2018 on Teemu Pallosen 2½ merkitty ristikko. Tämä ristikko oli minulle kyllä merkintäänsä vaikeampi. Muutama vihje jäi epäselväksi.

    Mikähän jekku tähän liittyy:

    > ALAI

    Seuraava kuvavihje ihmetytti:

    > SIEPPO

    Tuo vaikuttaa olevan juomalasi eli etsitään kaiketi sanaa VISKISIEPPO.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24957 Kommentoi
    Anonyymi
    Vieras

    hai = hehtaari i = alai
    olutsieppo (kuvassa on olutlasi, ei viskilasi)

    #24961 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    OK, kiitti. Kysyin vihjeistä s-postillakin ja eräs nettituttu tulkitsi lasin samoin kirjoittaen, että kyseessä on kaljasieppo.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #24974 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    15.12.2018 IJL-tiimin Nightwish-teemaisessa ristikossa yksi piilokirjain tuotti ongelmia vihjeessä (neljä kirjainta, joista toinen on piilokirjain):

    SOITTAJA PITI SIVUILLA

    Näytä/piilota ratkaisusana ja selitys:
    ANIS. Jos sanan ANIS ympärille laitetaan PITI, saadaan piANISti.

    Sain vinkkiä sen verran, että ei etsitä ketään tiettyä henkilöä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #25141 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    22.12.2018 Antti Viitamäen kovis oli melko hyvä Siinä on hauska pääkuva. Sanaketjun ensimmäisen sanan muotoilua vierastin, mutta muuten sanaketju oli hauska.

    Ristikon kahteen kaksoisvihjeeseen jäi epäselvyyttä (molempien ratkaisusanoissa on viisi kirjainta):

    F-DUURISSA SAMA SÄVEL KOLMESTI! (KAUPUNKI)

    Näytä/piilota ratkaisusana ja selitys:
    MIAMI. Kyse on kolmesta F-duurin samasta nuotista kun F-duuri ajatellaan lähtevän do:sta (eikä fa:sta). C-duurissa C on ”do”, joten E on ”mi”. F-duurissa F on ”do”, joten A on ”mi”.

    F-DUURISSA… – miten ihmeessä? No sain tähän selityksen. Kaupunki on nimeltä hyvin tuttu. Alun tuplavihje on kaiketi siksi, että kaupungin voisi yrittää päätelläkin. Ilman alkua vihje olisi kovin väljä.

    TOM EI OLLU ILONEN

    Näytä/piilota ratkaisusana ja selitys:
    PETTY. Kyseessä on kaiketi puhekielelle esitetty vihje ja ratkaisusanakin pitää olla puhekieltä. Puhekielessä jotkin kirjaimet tipahtavat usein pois. Jos ajatetaisiin typisteenä  (Tom ei ollu ilo(i)nen (vaan) Petty(i)), sanan ”ollu” tilalla tulisi olla kirjakielinen ”ollut”.

    Ratkaisusana oli minulle entuudestaan tuntematon Tom, mutta löytyi helposti googlaamalla. Jatko EI… ei avautunut, mutta sain siihen selityksiä. Olin vähän jäljillä, mutta en riittävästi. Lopun tuplavihje on kaiketi siksi, että monelle oudon henkilön voisi päätelläkin. Ilman loppua vihje olisi kovin väljä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #25302 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    10.3.2018 Erkki Vuokilan ristikossa oli vihje:

    LIKI ÄÄRETTÖMÄN -> TOSI

    Siihen sain seuraavan selityksen:

    ”…jos joku on esim. äärettömän taitava, niin hän on liki yhtä taitava silloin kun sanotaan olevan tosi taitava. …”

    Jos jollakin on muu selitys, se olisi kiva kuulla.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #25435 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    30.1.2016 jäi yksi vihje ymmärtämättä:

    MURKUN SISÄLLÄ > TOLU

    Sain siihen sekutyksen toisilta. 2/3 on murtoluku. Jos epäsananan MURKU sisällä olisi ratkaisusana, saataisiin sana MURTOLUKU.

    Tässä ongelmana minulle oli se, että MURKUN on genetiivissä. Murtoluku genetiivissä on murtoluvun, ei murtolukun ja ratkaisusana poistettuna MURVUN. Sana MURKUN vei minulla ajatukset vain muurahaisiin.

    Tässä kaiketi ideana, että saadaan sana murtoluku, kun ratkaisusana on epäsanan MURKU sisällä. MURKU pitää ajatella epäsanana eikä normaalina sanana.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Rästiin jääneitä vanhoja koviksia

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...