• Tämä aihe sisältää 100 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 9.7.2021 09:07 Tapio toimesta.
Esillä 75 viestiä, 1 - 75 (kaikkiaan 101)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #20696 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Lehdestä kerrotaan:

    Loppupäässä Vaalamo/Kärkkäinen, Salokangas, Holopainen/Kurkela, Hakonen, Keränen, Liljeroos, Lähteenmäki sekä aukeamana Vuokila/Mäkelä.

    Tuo antaa olettaa suhteellisen helppoa lehteä. Nykyisin yleisesti myynnissä olevista lehdistä vaikeimpia ristikoita löytynee Iisakin ristikot -lehdestä. Näin on kerrottu. Visuaalisesti Punainen Pelikaani on kiva monivärikuvineen verrattuna ankean oloiseen Iisakin ristikoihin, joten visuaalista pirteyttä arvostavalla vaikeiden ristikoiden ystäville Punainen Pelikaani on parempi valinta.

    Rehellisyyden nimissä seuraavaa tekstiä pitäisi muuttaa:

    loppupäässä Suomen visaisimmat ristikot.

    Se ei tunnu pitävän paikkaansa. Oikeampi olisi laittaa vain:

    loppupäässä on joitakin Suomen visaisimpia ristikoita

    Tällöin ei väitetä, että nimen omaisesti Punaisessa Pelikaanissa on Suomen visaisimmat ristikot. Tai vain:

    loppupäässä on lehden visaisimmat ristikot

    Näin ilmaistuna  ei esitettäisi mitään vertailua muihin lehtiin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #20753 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ratkoin Erkki Vuokilan kuvallisia ristikoita. Niissä kuvittajina on Terhi Liinalaakso, P. A. Manninen, Teuvo Salminen (yksi karikatyyri s. 8) ja Markku Mäkelä (aukeamaristikko).

    Kuvalliset ristikot ovat sivuilla 4, 5, 6, 8 (A-tehtävä),  11, 13, 15, 22 (tavuristikko) ja 30-31 (aukeamaristikko). Lisäksi Vuokilalta on yksi piilis (s. 16 A-tehtävä) ja Käärme (s. 20 B-tehtävä).

    Vuokilalta on n. 35{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} kaikista tehtävistä (11/31; kuvallisista ristikoista 9/25 eli 36{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}), mikä on erittäin paljon vaikka on yksi vähemmän kuin edellisessä lehdessä. Mielestäni Vuokilan osuus ristikoista saisi olla korkeintaan 25{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}.

    Osa ristikoista on mielestäni täytettä, että saadaan kasaan riittävän monta ristikkoa. (Ongelmasta on muistutettu Suomi24:ssäkin Punaisen Pelikaanin 6/2020 yhteydessä).

    Yksi kaksitähtiseksi merkitty, todellisuudessa lähinnä yksitähtinen, ratkesi alle kymmenessä minuutissa. Tällainen ristikko on ainakin täytettä.

    Seuraavaksi eniten tehtäviä on Teemu Palloselta, jolta niitä on 3 kpl (n. 10{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}). Muutamilla on kaksi tehtävää (n. 6{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}) ja aika monelta vain yksi tehtävä (n. 3{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29}).

    Sivujen 4 ja 5 palindromiristikot ovat hauskoja. Yksi verbi on vuonna 2003 erään Sanarisin foorumin jäsenen keksimä. Ehkä palindromiverbejä käsittelevä säie oli ristikon taustalla. Laatija myöntää, että verbi ei ole virallinen. Vähän siinä ja siinä keksittyjen, ei käytössä olevien verbien käyttö on. Kyseessä on yksi pääkuvista, joten kaiketi keksittyä verbiä voi pitää vitsinä.

    Sivun 22 2½ merkitty tavuristikko on minusta muuten 1½-tasoinen, mutta pääkuvan oikealla puolella laulajaan/bändiin liittyvä faktatieto tuotti ongelmia. Googlellakin oli vaikea hakea kuka laulaja tai mikä bändi oli nuorison suosikki 50-60-lukujen vaihteessa. Vaimo tiesi heti, kun annoin tietoon viimeisen tavun.

    Yhdestä minulle hankalasta kohdasta huolimatta ristikko oli minusta kuitenkin mieluummin pehmis kuin kovis. Ristikko olisi käynyt ennemmin lehden alku- kuin loppupäähän.

    Aukeamaristikko on hyvä ja Vuokilalta ainoa todellinen kovisristikko. Etukäteen ajatellen se oli haastavampi kuin oletin. Oliko täysi kolmonen vai ei, en osaa sanoa. Mäkelältä on ristikkoon hyvä kuvitus.

    Piilis ja käärme olivat tavallisiin ristikoihin verrattuna 2½-tasoisia kun asiaa tarkastelee ristikon ratkontaan käytetyn ajan perusteella. Niistä on asiaa enemmän edempänä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21506 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Saisiko apuja kuvan ristikkoon.

    #21507 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Osasinkohan lähettää kuvan oikein?

    #21508 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Joo, tuli perille. Ratkoin ristikkoa jonkin verran eteenpäin. Pääkuvasta nuolella merkityt liittyvät aina suoraan pääkuvaan, tällä kertaa vasemman yläkulman henkilöön.

    Kukolla pitäisi olla nuolimerkintä, sillä ratkaisusana tulee kukon yläpuolelle.

    Haamukuvaan on väärä ratkaisusana. Kukkokuvan alapuolinen alue on ääkkösalue eli käytetään y, ä, ö -tyypin vokaaleja, joten haamukuvan viimeinen kirjain on joku edellä mainituista.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21509 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vasemman alakulman sohvalla istuvasta tulee vain yksi ratkaususana no 6:n kohdalle. GOGOLILTA ratkaisusana tukee sen alapuolelle. LEPOTAUKOJA tulke ratkaisusanaksi se, mitä ajattelitkin eli laita vaan se.

    Vihjeiden sijoittelu saisi olla selvempää.

    PIRTISSÄ ratkaisusanaksi tulee vähän vanhahtava sana kuten toisen kirjaimen kanssa risteäväänkin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21510 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vasemmassa alakulmassa ratkaususana vihjeelle HAIKIN 4. ja 5. kirjain on väärin. Mietipä omaa eteiskaappiasi. Kun korjaat tuon, saat kulman valmiiksi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21630 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Mirja Pihlajamäeltä on s. 14 ja 23 ristikot.

    Muutamat edeltävät kommentit liittyivät sivun 23 ristikkoon.

    Ristikot ovat kuvitukseltaan ja vihjeitykseltään kivoja. Laadintateknisesti ne ovat aina erittäin huonoja, mutta Pihlajamäen kohdalla sen antaa anteeksi hyvien vihjeiden takia.

    S. 23 ristikon yhden vihjeen huono sijoittelu hieman haittasi ratkontaa. Mainitsin vihjeen aiemmassa kommentissa.

    Alku- ja loppupiilot eivät ole ongelmallisia. S. 14 omenaa tavoittevan käden johdalla ainakin kolme eri kirjainta pitää hyväksyä oikeana piilokirjaimena. Asian ei pitäisi olla ongelma oikean ratkaisun tarkistajalle.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21664 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Teemu Pallosen tehtävät ovat aina kivoja, vaikka eivät ole vaikeimpia. S. 8 sanakehikosta pidän. Pallonen osoittaa sanakehikoissa aina suurta laadintataitoa. Minulle ne ovat n. 2 ½ -tasoisia. Pallosen kuvaristikoista (toinen niistä on avoristikko) kuvittajana on Petri Kuhno. Hänellä on aina mainiot kuvitukset.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21665 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Arto Kuivasen s. 18-19 aukeama on hieno teemaristikko Edu Kettusesta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21666 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Piilosana tuntuu tosi hankalalta jostain syystä. Saisko jotain apuja, että pääsisi eteenpäin.

    #21669 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Edellä olleessa kommentissa kyse on sivun 16 Erkki  Vuokilan piilosanatehtävästä. Samalla sivulla on Pertti Oskalan tehtävä ja viereisellä sivulla Juha Neitolan piilis.

    V1 on ns. jaotelma. Pyhä on usein ”su”, mutta se voi olla muutakin. Jotta jaotelman saa kasaan, vaihda P6 kirjainten järjestys. Ratkaisusana tulee yksikköön eikä monikkoon.

    Yleisesti ottaen Vuokilan tehtävissä kannattaa etsiä mieluummin kätköjä kuin anagrammeja. Tässä tehtävässä on kuitenkin jonkin verran anagrammeja.

    V19 ja P4 piilovihje on kätkö.

    V10 ”jälkikäteen” viittaa oikealta vasemmalle lukemiseen.

    V11, V15, P3, P5, P8 ja P14 piilovihjeenä on anagrammi yhdestä tai kahdesta sanasta. Pitkät anagrammit ovat melko haastavia. Jotkut ratkaisusanat eivät ole triviaaleja, joskaan ehkä ei Juha Neitolan piiliksen ratkaisusanojen vaikeustasoa.

    Tehtävissä voi aina hyödyntää avainkirjaimia. Laita 9  ja 13 paikoilleen. No 7 voi päätellä, sillä ei siihen sovi kuin tietty kirjain. Näin saat P7:aan alkukirjaimen. Voit myös kokeilla arvata avainsanan. Vain alkukirjain jäänee puhtaaksi arvaukseksi.

    P7 ”Teit vitsaksista” – kerro sama yhdellä sanalla ja liitä perään kolmas sana.

    Tehtävä on piilosanatehtäväksi melko haastava. Käyttämäni ajan perusteella vaikeustaso on 2½. Aikaa meni selvästi enemmän kuin Vuokilan tavuristikon kanssa. 

    Oliko tehtävä Juha Neitolan tehtävää haastavampi, en osaa sanoa, sillä sain Neitolan tehtävän melkein kokonaan ratkottuna.

    Samalla sivulla on selvästi helpompi Pertti Oskalan piilosanatehtävä. Sen kohdalla jäin ihmettelemään seuraavan vihjeen ideaa, sillä en löytänyt luontevaa suoraa vihjettä:

    Kasvien kirjainjärjestys

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21673 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sivujen 7 ja 25 ristikot ovat Hannu Salokankaalta.

    Laatijan ristikot ovat aina kivoja. Kahden tähden ristikko oli minusta keskimääräistä kakkosta hieman vaikeampi, mikä on  laatijalle tyypillistä.

    Toisaalta kolmoseksi merkitty ei ollut juurikaan vaikeampi. Minulle se oli ajallisesti 2½-tasoinen. Salokangas on hyvä nimen omaisesti n. 2½-tasoisten ristikoiden laatija.

    Samaan tapaan keskimääräistä vaikeampia kakkoseksi merkittyjä ristikkoja ovat Hillevi Sartola-Hipan ja Auri Saaren ristikot. Ne ovat ainakin 2+-tasoa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21678 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Kasvien kirjainjärjestys, yksinkertaisesti kasvien kirjaimet eri järjestykseen.

    Saisinko apua sen B-piiliksen  22 ja 23 vaakaan ja 2, 18 ja 19 pystyyn.

    #21679 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kasvien kirjainjärjestys tulkitsin tuohon tapaan, mutta siitä silti tuntui puuttuvan kunnon suora vihje. Vihje tuntuu torsolta. Sanan ”’sekavin” jatkoksi kaipasin jotain sanaa, että tulisi kunnollinen suora vihje. Tietenkin lisäsana helpottaisi ratkontaa, mutta en pidä torson tuntuista vihjeistä.

    Kaikki, mistä kyselit vihjeitä ovat ns. jaotelmia eli ratkaisusana koostetaan vähintään kahdesta osasta.

    V 22 hapen tunnus + neljä seuraavaa sanaa yhdellä sanalla ilmaistuna

    V 23 Mieti on tekoälyn engl. lyhenne?

    P 2 Suuren lyhenne on mikä? Sen perään keon synonyymi

    18 Sanan ”tai” lyhenne + vihjeen lopuu yhdellä sanalla ilmaistuna.

    19 ”nousee” viittaa alhaalta ylöspäin lukemiseen

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21680 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Muut ratkesi paitsi 22. Saako siihen vielä lisävinkkiä.

    #21681 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    V 22 suora vihje on loppuosassa. Jos piilovihje ei aukene kannattaa kokeilla suoran vihjeen kautta. Enempää en oikein voi vinkata.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21683 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Ei kun sori se puuttuva olikin 19 pystyyn. Jos siihen lisäapua sais. Muut selvillä.

    #21685 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Alussa on suora vihje. Sen jälkee piilovihje, joka nousee eli sanoja luetaan alhaalta ylöspäin (vaakavihjeessä oikealta vasemmalle). Etsitään normaalia toimintaa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21692 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Kiitos. Voitko vinkata vähän sanakäärmeeseen, kun en millään pääse eteenpäin. Keksitty hännästä päähän 2 ekaa. Olen pyöritellyt sanoja, mutta ei löydy oikeita, joilla pääsisi liikkeelle.

    #21693 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    En ole aloittanut sen ratkontaa vielä lainkaan. Ihan muutaman käytännön vinkin voin antaa ratkontaa helpottamaan.

    • Käärmeen keskeltäkin voi yrittää ratkoa, mutta silloin ratkontaa tulee kokeilla apupaperilla. Sanaketjun ylälaitaan laittaa kannattaa laittaa merkit, missä sanat vaihtuvat kun niitä luetaan ylhäältä alaspäin. Sanan alaitaan sitten merkintä sanojen vaihtumisesta, kun sanaketjua luetaan alhaalta ylöspäin. Kun saa jostakin päin liittymään aiempaan ratkontaan, siirretään apupaperilta ratkonta itse ristikkoon. Ilman apupaperia käärmettä ei kannata ratkoa. 
    • Ristikon kylkeen laitan itse aina suuntaa osoittavia nuolia, jotta en sekoa, mihin suuntaan milloinkin pitää sanaa lukea.
    • Sanan jakoihin laitan pienet nuolet. Ne laitan ylhäältä alas ja alhaalta ylös luettaville sanoille eri puolelle. Nuolia ei tule aina laitettua samalla tavalla, mutta olennaista on laittaa eri suuntaan meneville sanoille nuolet eri puolelle.

    Itselläni ”apupaperina” toimii tablet-laitteen näytöllä tyhjä tila käärmeen ympärillä. Kumitan aina ensin turhat tekstit pois, jotta saan muistiinpanotilaa. Jos siten luotu tila ei  riitä, laajennan tilaa niin paljon kuin tarvitsen.

    PS. Korjasin kommentistasi editorin häiriötilan aiheuttamat virheet. Editori joskus ”oikkuilee”.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21694 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Aloitin minäkin käärmeen loppupäästä.

    Pieni osa peitettä liittyy taloon – ei nukkumiseen.

    Kaihua piti katsoa netistä. Se ei ole pääteltävissä. Viheliäinen liittyy uskonnolliseen sanastoon. Muut sanat hännästä päähän ihan viimeistä sanaa lukuun ottamatta ovat melko lailla perussanastoa.

    Suksissa, Postillekin, Kauppapaikka ovat perussanastoa. Pirkanmaan kunta piti turvautua Wikipediaan. Ei ole niitä tutuimpia kuntia. Houkuttelee petollisesti ei myöskään ole perussanastoa, mutta ei myöskään mitään erikoissanastoa. Kyseessä on varsin arveluttava henkilö.

    Ylhäältä alaspain eka sana on helppo, suorastaan itsestään selvä. Mutta sitten tulee sivistyssana. Sitä vastaan tulevakin tunnistamiseen liittyvä sana on hankala, sillä se on erikoissanastoa. Piti tarkistaa netistä, mihin asiaan liittyy.

    Vaikeusastearvio on mielestäni kohdallaan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21695 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kari Vaalamolta on s. 24 ristikko (kuvitus Heli Kärkkäinen) ja sivulla 28 on Harto Hakosen ristikko.

    Vaalamon ristikko on merkitty 2½, mutta osoittautui täyskolmoseksi. Sama on käytännössä todettu Sanarisinkin foorumissa. Viinejä sai arvailla ja tutkia netistä melkoisesti.

    Vaalamon ristikon sanaston vaikeus tuo mieleen Harto Hakosen teemaristikot. Laitan tähän siksi myös kommentit Hakosen ristikkoon.

    Hakosen ristikko oli minulle suurin piirtein yhtä haastava kuin Vaalamon ristikko ja erikoisia ratkaisusanoja oli Hakosenkin ristikossa. En pitänyt siitä, että normaalisti erikseen kirjoitettavat sanat laitetaan peräkkäin

    Muutamat vihjeet eivät auenneet ristikon ratkettua.

    TOTTA! RATISTA TULI HEILLE RIITAA!

    Tämän keksin jonkin aikaa mietittyäni. Kahteen vasemmallla alinpana alhaalla oleville ratkaisusanoille löysin logiikan, jos alla oleva kokonaisuus liittyy molempiin vihjeisiin.

    Patteri/akku saisi kyllä olla tällöin paksumpi, että vihje olisi täsmällinen (kuvassa on AAA-paristo/akku).

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21702 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    S. 26 on Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan toteuttama ristikko.

    Ajallisesti ristikko ei ollut täyskolmonen vaan lähempänä 2½-tasoista ristikkoa. Vaalamon kanssa meni tuplasti enemmän aikaa.

    Teemallisuuden suhteen tämäkin ristikko tuo mieleen Hakosen teemaristikot. Henkilönimiä sai netistä etsiä ja tarkistaa paljon, koska kyseessä on NHL-aiheinen teemaristikko. En ertyisemmin välitä NHL-pelaajien nimien etsimisestä, mutta tällä kertaa se ei haitannut. 

    Oikeanpuoleinen pitkä sana tuntuu kovin tekaistulta, sillä Wikipediassa asia ilmaistaan kolmella eri sanalla. Ehkä laatija on ajatellut väliviivoja, jotka ristikossa voi jättää pois. Käyttäisikö urheiluselostaja tällaista ilmaisua? Epäilen. Vitsistäkään ei ole kyse.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21703 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    S. 32 Tapio Lähteenmäeltä on tavuristikko.

    Ristikko on superpahis. Ratkontaan meni suurin piirtein yhtä paljon aikaa kuin Vuokilan kahden sivun ristikon kanssa sekä enemmän kuin Vaalamon ristikon kanssa.

    Osassa laulun säkeistä oli vaikea päätellä, mitä laatija ajoi takaa.

    Vasen alanurkka teetti eniten töitä, varsinkin erästä rantakasvia koskeva vihje. Kasvi ei tule suoraan Google-haulla esille kun etsii rantakasveja, sillä kyseessä on harvinainen rantakasvi.

    Vihje on suoranainen ansa, johon voi jäädä pysyvästi. Pääkuvasta johdettu sanaketju on hauska vitsi. Sen viimeinen tavu houkuttaa laittamaan erään suhteellisen tunnetun, mutta ei kovin yleisen (meren)rantakasvin alimmaiseksi.

    Kun mitään järkevää en saanut, kumitin lopulta kasvin nimen kaksi ensimmäistä tavua. Sitten mietin vain sitä, mikä asiasisältö on seuraavissa vihjeissä:

    Liisa,…

    Käyn eiliseen…

    Ja kas kummaa alalaitaan tuli harvinainen rantakasvi, joka löytyi Googlella helposti.

    Joku löysi kasvin kirjasta Otavan kasvitieto.

    Kaikissa laulun sanoihin liittyvissä vihjeissä etsitään laulun sanojen keskeistä asiasisältöä. Näin myös vasemmassa alalaidassa.

    Joululauluvihje viittaa erääseen epätavalliseen yli 40 vuotta sitten tehtyyn  joululauluun.

    Seuraava vihje kelpaisi piilikseen:

    SEURAKSI NAISURHEILJOISTA

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21704 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ilmo Juhani Liljeroos-tiimiltä on sivun 29 ristikko (kuvitus Heli Kärkkäinen).

    Minulle se oli yhden sivun ristikoista ehkä kolmanneksi eniten aikaa vienyt. Ristikon ratkettua mm. seuraava vihje ei avautunut:

    KRUUSI

    Uskon ymmärtäväni vihjeen. Samoin uskon ymmärtäneeni muutkin vihjeet, jotka eivät heti avautuneet vaan vaativat pohdiskeluja ristikon ratkettua.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21705 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Viimeisenä on vuorossa Jari Keräsen s. 27 ristikko.

    Ristikko oli yleisesti Vaalamon ristikkoa helpompi. Tässä jäi kuitenkin yksi epävarma kirjain, sillä en keksi, mihin viitataan seuraavassa vihjeessä.

    ROIKKUVIEN ALAREUNAA!

    PS. Joku voi auttaa tässä minua lähettämällä kuvan ristikostaan ja liittämällä kuvaan tekstiselityksen yllä olevaan vihjeeseen. Näin julkisesti ei kerrota ratkaisusanaa, mutta silti jelpataan toisiamme.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21710 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Missä on tuo ”roikkuvien alareunaa”? Muistan sen tehneeni, muuta en nyt löydä…

    #21711 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    *mutta* en löydä piti sanomani. ”Kruusi” viittaa säveltäjään, ylimääräinen kirjain mukana. Lähteenmäen alakulmaa en vieläkään ymmärrä, muuten olisi lehti täysi. Apuja voin muutoin antaa, mutta kuvaa en onnistu lähettämään.

    #21712 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tuon KRUUSI keksin ja ajattelin ihan samoin kuin sinäkin.

    S. 27 ristikon ongelmasana on melkein keskellä ristikkoa, hieman keskilinjasta vasemmalle. Ajattelin, että kysessä oli jonkun roikuvaan liittyvän sanan alareunaa, mutta sanaa, johon viitataan, en keksi. Jotain vinkkiä viitattuun asiaan kaipaisin.

    Periaatteessa viimeiseksi kirjaimeksi on kaksi vaihtoehtoa, joista toista en kyllä usko laatijan käyttävän.

    Lähteenmäen ristikkoon on paha antaa enempää vinkkejä kuin kommentissa #21703 annoin paljastamatta liikaa ratkaisusanoista. Laitan nyt vielä muutamia lisävinkkejä.

    Liisa… ja sen viereinen vihje ovat varsin suoria.

    Jos Liisa on ihailtu, hänellä on mikä?

    Jos joku menee ja tulee takaisin, hän on mikä?

    Viitatun joululaulun tekijä on tunnettu edesmennyt pop-muusikko.

    Saitko pääkuvan viimeisen sanan? Se liittyy ikkuna… takaa katselemiseen. Viitataan ns. rivien välissä tv:n katseluunkin.

    Kuvan lähetys on ennen onnistunut. Kun testasin, ei aluksi toiminut. Lähetin uuden tiedoston ja testasin. Sain lähetettyä kuvan.

    Kun testailin, ilmeni ongelmia. Ison kuvan lataus jostakin syystä ei 6.6.2021 onnistunut ollenkaan. Ehkä palvelimella on ollut jotain ongelmia.

    Kuvasta olisi todella apua sekä minun että nimimerkin ”Kakara” ongelmakohdissa. Bittikooltaan pienen kuvan voi yrittää lähettää.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21726 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Roikkuvien alareunaa – tehty, mutta en ymmärrä yhteyttä vihjeeseen minäkään. Nimiä siihen tuli. Lähteenmäki on nyt täysi.

    #21728 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Laitoit siihen ROIKKUVIEN… saman sanan kuin minä. 

    Hyvä, että sait Lähteenmäen ratkottua. Eikös ollutkin melkoinen ansa se alareunan kasvi?

    Jos kysyit Suomi24:ssä Lähteenmäen ristikon lisäksi Holopaisen ristikosta, Holopaisen ongelmat on selvitetty. Toki saattoihan Lähteenmäestä ja Holopaisesta joku muukin olla kysynyt.


    Harmittaa, että tuon kuvien lataus tökkii välillä. Tämä aamuna en saanut isoa kuvaa lähetettyä tablet-laitteella. 9.30 jälkeen sain skannatun 2348x2084px kokoisen kuvan lähetettyä tietokoneella sekä 2448x3264px kokoisen valokuvan tablet-laitteella. Toivottavasti tökkimistä esiintyy harvoin. Jos lähetys onnistuu, siitä tulee ilmoitus lähetyslomakkeen kohdalle.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21729 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Juu, minä ihmettelin Holopaista. Ja nyt huomasin, että mullahan yhä puuttuu siellä oik. alakulman ”Parhaissa”-ratkaisusta kirjain.

    #21730 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Risteävissäkin täytyy olla jokin vajaus, sillä piilokirjaimia ei ole. Mikä risteävissä on vajaa? Viidestä risteävästä neljä liittyy jääkiekkoon.

    Lähetä kulmasta kuva.

    Ratkaisusana on erään sortin erisnimi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21736 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kiitti kuvasta, katsoin sen.

    Kuten kirjoitin KAUKALOSSAKIN tulee monikollinen sana. Saat siitä puuttuvan kirjaimen vihjeeseen PARHAISSA. Kun googlaat ”parhaissa” + saatu ratkaisusana, muistanet asian. Jos et muista, taidat olla aika nuori etkä olet tutustunut näihin parhaisiin ollenkaan. En ihmettelisi, sillä on niin paljon muuta tarjolla.

    Enää yksi kirjain puuttuu. Antero Mertaranta ainakin selostuksissaan on käyttänyt ratkaisusanaa. Vastustajia viedään kebab-kioskille ja heille tarjotaan…

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21742 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sain Auri Saaren ristikon melkein kokonaan ratkottuna.

    Ristikon perusideaa ei tullut mietittyä. Palasin miettimään vihjeiden ideaa.

    Muurahaisiin liittyvän perusidean keksin, mutta ylhäällä toisesta en ole varma. Jos liitän sen ensimmäisen sanan jatkoksi, saan järkevän selityksen. Muuten ratkaisusana jää irralliseksi.

    Seuraavan vihjeen piilokirjain meni arvaukseksi, joten saatoin ratkaista vihjeen väärin:

    2x
    5a

    Piilokirjaimeksi sopii neljä eri kirjainta.

    Lähetin ratkaisut s-postilla, joten saatoin jo lähettää virheratkaisun. Todennäköisyys virheratkaisuun on suurempi kuin oikean ratkaisun lähettämisen mahdollisuus.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21744 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Hakosen ristikko ei nyt vaan aukene. Tähän jos vinkkejä saisi. Tuo alakulma ainoa, mistä vähän pääsin alkuun.

    #21745 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vasen alakulmahan on melkein valmis. SEPELI kohdalla kysytään sen virallista nimitystä ja alkuhan sinulla on oikein.

    Pääkuvasta alaspäin menevä sanaketju liittyy lentokoneen nimityksiin. Tölkin kanssa risteävään kohtaan liittyy juju, jota on harvemmin käytetty. Tuomas Holopainen on sitä käyttänyt ja on muutaman kerran muulloinkin käytetty.

    Jujuissa erityisesti yksi vihje minusta rikkoo hyvän ristikonlaadinnan perusperiaatteita enkä siinä kohtaa jujusta pitänyt lainkaan. Siksi annan sen lähes valmiina ratkaisuna.

    (PERUS-)
    KIVEÄ

    Asiaa ei koskaan ilmaista näin. Normaalisti asia ilmaistaan kahtena erillisenä sanana. Kyseessä ei ole materiaali vaan erittäin tunnettu kirja.

    Tämä vihje suoranaisesti suututtaa! Vaikka kikkaillaan erikoisuuksilla, tässä minusta kikkailu meni överiksi.

    Myös se tölkkivihje on hieman kyseenalainen. Normaalisti senkään kohdalla ei koskaan kirjoiteta niin kuin tässä ristikossa. Laatija on laittanut tässäkin yhteen sanoja, joita ei normaalisti laiteta yhteen.

    Jos käytettäisiin väliviivaa, sanojen osat pitäisi olla toisin päin. En tästäkään viritelmästä erityisemmin tykännyt, mutta tämä ei ollut niin kaukana normaalista ilmaisutavasta kuin se kivivihje. 

    Sanaa voi verrata sanaan ”pullokokis”, jolle voi ajatella eräänlaisena vastakohtana toisen sanan. Saman tapaisia sanoja voi ajatella myls kuvan juomalle, vaikka se ei tunnu kovin luontevalta. Ehkä joku saattaisi sanaa käyttää, mutta käyttö on melko teoreettista. Ainakaan en Googlella löytänyt yhtään sivua, jossa sanaa olisi käytetty. Kokiksen kohdalla osumia tuli.

    Erikoisuuksista toimii ne paperit, joissa päällimmäisessä on kreikan kirjain. Väliviiva ratkaisusanaan tulee ajatella. Silloin kyse on normaalista ilmaisutavasta.

    Laatija olisi voinut kaikissa kohdin yrittää käyttää sellaisia sanoja, joissa normaalisti voidaan käyttää väliviivaa, esim. X-VAIHTEINEN (X = vaihteiden lukumäärä). Mutta hän onkin käyttänyt normaalin kielenkäytön vastaisia ilmauksia ainakin kerran.

    Laatija pyrkii hyvin usein luomaan erikoisuuksia. Useimmista laatijan erikoisuuksista olen pitänyt, mutta tästä tässä erikoisuuden tavoittelu meni mielestä liiallisuuksiin.

    Vuokila sallii laatijoilleen varsin suuret vapaudet, jolloin ristikoista löytyy välillä varsin kyseenalaisia viritelmiä. Aina ratkaisusanat eivät ole oikeita sanoja ollenkaan vaan erikoisia ilmauksia tai kirjain/numeroviritelmiä, joita on vain yhdessä ristikossa. Tämä ristikko on erikoisviritelmä.

    PuPe on harrastelehti, joten siinä poikkeukselliset viritelmät ovat ymmärrettävämpiä kuin sanoma- ja aikakausilehdissä. Mutta kyllä viritelmiä joskus muistakin lehdistä löytyy.

    Tämän ristikon kaltaisten viritelmien kanssa voi kysyä, onko kyse sanaristikoista ollenkaan vai pitäisikö viritelmäristikoista käyttää jotain muuta tehtävänimikettä. Kirjain-numero-päättelytehtävä olisi tehtävätyyppi, jossa tämänkaltaisia viritelmiä voisi varta vasten pyrkiä luomaan. Silloin sanat voisi kirjoittaa yhteen sanaketjuina satunnaisesti sanoja ja numeroita käyttäen. Minusta tämän ristikon keskusta on kirjain-numero-päättelytehtävä eikä enää sanaristikko.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21746 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tuolivihje ja sen ympäristö on ihan suoria vihjeitä lukuun ottamatta seuraavaa vihjettä, jossa on melko tavallinen jekku.

    ANASTASIAN ISOVELI?

    Vihjeen ELON ratkaisusana on lähetetyssä ristikossa väärin. Elon on erisnimi.

    Ruksin kohdalla olennaista on se, että tausta on vihreä eikä punainen.

    Vihjeessä VIRTAAVIA molemmat ratkaisusanat ovat yksikössä. Toinen virtaavista on joki.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21747 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Auri Saaren muurahais-ristikon toista sanaa jäin minäkin ihmettelemään.

    2x 5a on ihan yksiselitteinen lyhennevihje, joten piilokirjaimeksi sopii kaksikin vaihtoehtoa. Molemmat ovat hyväksyttäviä, uskoisin.

    ELON on mielestäni ok, sillä kyllähän Elon on ratkaisuksi tuleva.

    #21748 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    En nyt vieläkään saa siihen 2x… millään piilokirjaimella järkevää logiikkaa.

    Veikeä ristikko se Saaren ristikko on.

    Hakosen ristikossa ELON on vihjeenä ihan hyvä. Ratkaisusanaa käytetään, mutta yleensä asia ilmaistaan alkuosaltaan eri sanalla – tai ainakin minä olen tottunut ilmaisenaan asian eri sanalla.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21751 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    2x 5a – ratkaisusana on vanhahtava suoraan vihjeestä tulevan sanaan synonyymi. Minkä lyhenne on a?

    #21752 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Aari lyhennetään yleensä niin. Kielitoimisto kertoo näin:

    a 1) aari(a); 2) vuotta (SI-järjestelmässä); 3) atto- (kerrannaisyksikön etuliitteenä 10−18); 4) lat. anno, vuonna

    Jos kyse on vanhahtavasta ilmaisusta, lienee kyse siitä, että jotain sanaa käytetään merkityksessä, jota en tunne.

    Antaa olla, ei tätä enempää kannata nyt käsitellä, ehkä vähän myöhemmin kun ratkonnan lähetysaika on päättynyt.

    Hakosen ristikossa voin auttaa muualtakin kuin vasemmalta alhaalta ja ihan keskeltä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21756 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Koska pidän yhtä vihjettä Hakosen ristikossa laadintavirheenä, laitan sen ratkaisun esille.

    (PERUS-)
    KIVEÄ > 7VELJESTÄ

    Tuota siis ei koskaan ilmaista noin. Väliviiva ei tässä tapauksessa käy. Joku saattaisi ilmaista jossakin julisteessa seitsemän numerolla, mutta sen jälkeen olisi väli. Missään kukaan ei kirjoittaisi 7 ja veljestä yhteen. Kyseessä  olisi ainakin erikseen laitettavien sanojen kytkeminen toisiinsa. En pidä ratkaisua millään muotoa hyväksyttävänä.

    7- -alulla olisi paljon käyttökelpoisia sanoja. Myös ihmisistä voi tällä alulla luoda sanoja, kuten 7-jäseninen. Tätä kaavaa ajatellen voisi ajatella, että Aleksin Kiven teokseen liittyen olisi esim. seuraava vihje ja ratkaisusana

    KIVEN KATRAS > 7VELJEKSINEN

    Sanaa 7-veljeksinen ei löydy sitäkään mistään, mutta se on muodostettu yleisen käytännön mukaisesti. 

    Koska Hakonen laatii lehteen vain yhden ristikon, kahdessa kuukaudessa luulisi olevan aikaa löytää normaaliin kirjoitusasuun sopiva sana, jonka alussa on ”7-”.

    Kun Hakonen laatii yleisen käytännön vastaisen ratkaisun, mielestäni hän samalla rapauttaa Vuokilan uskottavuutta hyvin laadittujen ristikoiden tuottajana. Laatijoilla on lehdessä suuri vastuu, koska tärkeän laatijan ristikon pois jättäminenkin on riskialtista. 

    Toki joku voi myös innostua epätavallisista ristikoista. Niissä on kuitenkin suuri riski menettää luottamus laadintoihin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21761 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Suomi24:ssä joku kysyi 12.6.2021 klo 8:02 (sivuston robotti poisti kysymyksen, mutta näin sen, koska olin aloittanut säikeen kirjautuneena):

    mitä noi hakosen hevosenkengät on?

    Olennaista on se, että hevosenkenkiä on kaksi. Ratkaisusana ei kyllä vastaa vihjettä. Ratkaisuksi ei tule se, mitä kuvassa näkyy vaan se, mihin nämä kaksi hevosenkenkää laitetaan.

    Laatija oli laittanut ratkaisusanaksi KAVIOPARI.

    Laitoin nytkin ratkaisusanan esille, sillä minusta kyse on laadintavirheestä.

    Tarkistin Nykysuomen sanakirjasta, Kielitoimiston nettisanakirjasta, Wikisanakirjasta ja Suomisanakirjasta, että ratkaisusanalla ”kavio” on vain yksi merkitys. Koska vihje ei vastaa ratkaisusanaa, kyse on laadintavirheestä.

    Asiat toki liittyvät toisiinsa, mutta en voi pitää silti vihjettä oikein laadittuna. Jotta vihje olisi asiallisesti täysin oikein, vihjeessä olisi pitänyt olla eri vihjekuva. Täysin oikea yksinkertainen vihjekuva olisi tehnyt vihjeestä helpon. Mutta minusta ei silti koviksessakaan tule käyttää sillä tavoin harhauttavaa vihjeitystä, että vihje ja ratkaisusana eivät vastaa toisiaan.

    Asiallisesti oikein laadittu, mutta ei liian helppo vihje voisi olla esim.:

    Mielestäni on vääränlaista ristikon vaikeuttamista jos vihje ja ratkaisuna vain jotenkuten liittyvät samaan asiakokonaisuuteen, mutta eivät kuitenkaan täysin vastaa toisiaan. Tällainen rapauttaa ratkojan luottamusta laatijaan.

    Tästä kritiikistä joku Suomi24:ssä suuttui ja lyttäsi kritiikkini. Jonkun mielestä siis kaksi hevosenkenkää = kaviopari. Tai jonkun mielestä on hyvää huumoria kutsua hevosenkenkäparia kaviopariksi.

    Ainakin tunnettujen ja arvostettujen sanakirjojen perusteella sanalle ”kavio” on laatija laittanut ihan uuden merkityksen. Kun laatijan mukaan hevosenkenkä on kavio, olen minä vain mielikuvitukseton ja huumorintajuton, kun kritisoin laatijaa siitä, että hän on käyttänyt mielikuvitusta ja on antanut sanalle uuden merkityksen.

    Laatijatko Sanariksella määrittävät sanojen merkitykset? Kielitoimiston nettisanakirjallako tai muilla arvostetuilla sanakirjoillako ei ole mitään arvoa?

    Edes Urbaani Sanakirja ei anna sanalle ”kavio” merkitystä ”hevosenkenkä”. Ihmisen jalkaa voi arkisesti sanoa kavioksi. Olisiko sitten myös kaksi lenkkitossua kaviopari?

    Vai onko laatija jostakin löytänyt paikan, jossa sanaa ”kavio” käytetään merkityksessä ”hevosenkenkä”. Yksittäinen kohta ei mielestäni riitä, vaan käytön tulisi olla varsin yleistä.

    Sanan uudelleen määrittämisestä toki tuskin on kyse vaan assosiaatiosta. Mutta jos lähdetään tämänkaltaiseen assosiaatioon, vihjeistä tulee täysin mielivaltaisia.

    Esimerkkejä muista vastaavista mahdollisista vihjeistä:

    • Jos kuvassa on esim. tyhjä soppakulho tai -lautanen, vastaus voi olla HERNEKEITTO. Hernekeittoahan niissä voi olla.
    • Kaksi rengasta -vihjeen ratkaisusana on MOOTTORIPYÖRÄ. Moottoripyöräänhän voi laittaa kaksi rengasta.
    • Neljä rengasta -vihjeen ratkaisusana on AUTO – autossahan on yleensä neljä rengasta.

    Jos riittää, että periaate on TÄMÄ LIITTYY JOHONKIN ASIAAN, vihjeityksestä tulee yliväljää. Jos ratkojat eivät sitten pidä yliväljiä vihjeitä kunnollisina vihjeinä, heitä syytetään mielikuvituksen puutteesta.

    Tein asiasta virheilmoituksen Pelikaaniristikoiden virhepalveluun laittamalla linkin tähän kommenttiin.

    Olen aiemmista Hakosen ristikoista yleisesti ottaen pitänyt. Niissä on ollut hauskaa twistiä. Edellinen japanilaiseen kauhuskeneen liittyvä ristikko oli hauska.

    Tässäkin ristikossa oli hauskoja piirteitä. Tämän ristikon laadintavirheet loivat kuitenkin epäluottamusta laatijaa kohtaan. Jos luottamus laatijaan menee, moni ohittaa laatijan ristikot.

    Tämä ristikko olisi mielestäni pitänyt palauttaa takaisin laatijalle korjattavaksi. Siihen kaiketi Vuokilalla ei ollut mahdollisuutta, koska lehti piti saada painoon ajoissa. Toivon laatijan palaavan aikaisempaan, sangen laadukkaaseen laadintaan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21766 Kommentoi
    Yussuf
    Vieras

    S.26 Holopainen puuttuu vain ”Akin loppu” piilokirjain ja viimeinen kirjain. ”Sinun 9.” eka siis myös. Mitenköhän niitä pitäisi ajatella?

    #21767 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    AKIN LOPPU – kyse on jonkun Aki-nimisen henkilön sukunimen, ammatin, nimityksen, lempinimen tms. viimeiset kirjaimet. 

    Itselle tuli mieleen ekaksi mieleen eräs laulaja, kun kyse on Holopaisen ristikosta, mutta hänestä ei ole kyse.

    9. on jokin yhdeksäs ja siihen persoonapääte.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21768 Kommentoi
    Yussuf
    Vieras

    Hoksasin, kiitos!!

    #21769 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Taas apuja vailla, kun on ratkonta jumissa.

    #21770 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kyse on Keräsen s. 27  ristikosta.

    Pääkuvasta oikealle alkava sanaketju arvuuttelee sitä, mihin avaimet saattaisivat kuulua.

    Pääkuvassa alaspäin alkava sanaketju liittyy avainten ulkoasuun.

    Laitan kommentteja alueisiin, joissa sinulla on ratkaisusanoja.

    Kuvan vierestä oikealla:

    TÄHYÄÄ MARSIIN on väärä ratkaisusana – kyllä sinne joku muukin/jotkut muutkin pyrkivät. Ratkaisusanassa on yksi kirjain oikein. Myös Hakosen ristikossa viitattu.

    Vihje ”onni” on ns. typiste eli vihjeestä ja ratjaisusanasta on poistettu kirjain.

    LEHTI: HAE! – kysessä on piilisten ns. piilovihjetyyppinen vihje-

    Pöytään liittyvän vihjeen ratkaisusana on väärin. Vihjekuvassa on kaksi olennaista seikkaa.

    Vihjeeseen LUUKIN on väärä ratkaisusanahahmotelma, mutta hyvin läheltä, itse asiassa vierestä liippaa. 

    Keskiosa:

    HÄVIÄT MULLE! ei tule se ilmeisin ratkaisusana. Minäkin laitoin aluksi saman kuin sinä.

    Oikeassa reunassa suukotteleva pariskunta on hahmoteltu oikein kuten kaikki muutkin sen ympärillä.

    Oikea alalaita:

    Vihjeeseen KLASSIKKO tulee se, mitä olet siihen hahmotellut. 

    Vaikuttaisi, että vihjeeseen ”kurjilla” sinulla olisi ollut oikea ratkaisusana. Ainakin 2. ja 4. kirjain vaikuttaisi olleen oikein.

    MEILLÄ LÄHINNÄ TANSKAA toiseksi ja kolmanneksi viimeinen kirjain on väärin. 

    MAISTUVA on sinulla väärä ratkaisusana. Ratkaisusana ei ole syötävää vaan juotavaa.

    Molemmat puhekuplaan liittyvät ratkaisusanat on väärin. Mieti, mikä sana voisi tulla harmaisiin ruutuihin. Jazzista kysytään jazz-vaikutteista musiikkityyliä.

    Vasen alalaita:

    haluavat täydet vapaudet – aika ärhäkkää porukkaa, väkivaltaistakin!

    em. vihjeen alapuolen vihjekuva – tulee ihan helponkin ristikon ratkaisusana

    VÄLIVARASTOJA liittyy maatalouteen.

    Mieti näitä ensin. Voin antaa lisää vinkkejä tarvittaessa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21771 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Pari keksin. Mutta paljon vielä puuttuu. Nyt tuntuu jotenkin tosi hankalalta tämä lehti. Yleensä on jäänyt 1-2 ratkomatta. Nyt useampia.

    Ristikossa on 2 kertaa vihjeenä MIELEEN. Mitä niihin tulee?

    Sanoistakin?

    Mihin huonekalulla sitten viitataan, jos ratkaisuni oli väärin.

    #21772 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Muutaman keksin. Aika hankalalta tuntuu tämä lehti tällä kertaa. Yleensä jäänyt 1-2 ratkomatta, nyt useampia. Ei oikein tämäkään etene.

    #21775 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Mihin huonekalulla sitten viitataan, jos ratkaisuni oli väärin.

    Liittyy siihen, missä huonekalu on.

    MIELEEN lyhyempi ratkaisusana on ristikoissa tyypillinen laitteeseen liittyvä assossosiaatio. Pidempään tulee vanhahtava ilmaisu tietynlaisista ihmisistä. 

    SANOISTAKIN – mitä puheliaalta ihmiseltä voi tulla?

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21776 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Muutaman sanan olen keksinyt. Saiskp apuja myös vasemmalle puolelle? Onko oikeassa yläkulmassa jotain vikaa? Syntipukki? Mopot? Edeltää maksua?

    #21777 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Oikean yläkulman vihjeelle SYNTIPUKKI sinulla on nyt viimeinen kirjain oikein. Jos siihen liittyvä ratkaisusana ei ole ennestään tuttu, löydät ratkaisun ratkojat.fi-sivustolta. 

    Moottoripyöriin liittyvä ratkaisusanan alkuosa on vääriin, mutta saat alkukirjaimen sanaan kun katsot, mikä on syntipukki.

    Katsopa vielä Hartosen ristikkoa, sillä Marsiin pyrkijä on siinä mainittu.

    LEHTI… on ns. jaotelma eli sana koostetaan vihjeen antamista osista.

    Kuvan alla vasemmalla:

    Kosteassa viihtyvä on yleinen kasvi. 

    Tuotantoalueita on vain kesäajan tuotantoalueita.

    Märehtijä on yksti tietty märehtijä, villieläin kuten myös vihjeen PÖTSILLISIÄ ratkaisusanaksi tulevat eläimet.

    MENETTI JÄSENEN on hyvin suuren kohun aiheuttanut menetys.

    Laita vaan sen vasemman reunan naisen toinen kirjain paikoilleen.

    Muita:

    MENETELMIÄ ratkaisusana on väärin. Ei sen puoleen taisin ensin itsekin yrittää saman sanan kanssa. Tutkimusmetodeista on kyse.

    Vihjeeseen ”monen verbin loppu” laittamasi ratkaisusanan ensimmäinen kirjain on väärin. Sen alapuolella oleva kirjain on myös väärin. Mikä kirjain ääntelyssä on yleensä toiseksi viimeisenä?

    Laita vaan vihjeen KLASSIKKO kirjaimet paikoilleen. Neljännen kirjaimen kohdalta alkaa harvemmin käytetty sana, mutta se löytyy Tieteen termipankki sivustolta. Oli outo sana minullekin, joten piti tarkistaa sanan oikeellisuus.

    ROIKKUVIEN ALAREUNAA vihjeen logiikkaa en ymmärrä, mutta kyse on monikkomuotoisesta sanasta (erisnimen monikkomuoto). Kun laitat T-kirjaimen loppun, saat viimeisen kirjaimen kohdalla olevan pystysanan. Googlaa ?t???kupu (? = muu ratkottu kirjain). Piti itsekin googlata, mistä ilmiöstä on kyse. 

    KUULUISA LEMMIKKI on fiktiivinen lemmikki.

    siinäkin jokereita – käy läpi erityyppisiä pelejä. KHL ei voi tulla kyseeseen, sillä sana on liian lyhyt.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21778 Kommentoi
    Heluna
    Vieras

    Kiitos Lähteenmäen tavuvihjeistä, nyt se tuli lopulta valmiiksi. Auri Saaren s. 10 ei aukea sitten millään, vasen yläkulma tökkii pahasti. Mihin ne murkut tuossa viittaavat?

    #21779 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kaikissa murkkuvihjeissä on sama perusidea. Murkkuvihjeissä sanasta leikataan osa tai osia pois. Oikealla ylhäällä olevaa sanaa pitää täydentää ”6.” antaman vihjeen mukaisesti.

    Kuten toin aiemmin esille, minusta vasemman yläreunan merkityt ruudut kuuluvat yhteen. Sain merkityksen, kun ajattelin ne peräkkäisinä sanoina. T-kirjain on mukana viittaamassa monikkomuotoidiin sanoihin.

    Kun molemmat sanat ovat mukana, T-kirjain toimii hyvin. Jos sanat ajateltaisiin erillisinä, T-kirjain ei toimisi niin hyvin, sillä vasemmalla olevan sanan ratkaisusan monikkomuoto ei synny sillä, että laitetaan T-kirjain sanan loppuun vaan sanan vartaloa pitää muuttaa. Toki vihjeen puolella monikko syntyy laittamalla loppuun T-kirjain, joten aivan mahdottomana ei erillisinä tulkitsemista voi pitää.

    Vasemmassa alakulmassa samaan vihjekuvaan liittyvät ratkaisusanat ovat synonyymejä, mutta ylhäällä mielestäni synonyymeiksi ajattelu ei oikein toimi tai ei ainakaan minusta tunnu luontevalta.

    PS. Itselleni on edelleen hämärä se oikean yläreunan viimeinen pystyvihje.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21780 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    En tiedä sitä klassikkoa. Se mikä siinä on ollut alkoi aivan eri kirjaimella.

    Enää puuttuisi koko ristikosta vähän alhaalta. Eli klassikko ja kurjilla, tämä liian? , Kuvailua, ja kalastajasta alaspäin tuleva.

     

     

     

    #21781 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    No sitten tulkitsin kumituksesi väärin sen klassikon suhteen ja näin mielessäni oikeat kirjaimet. Kyseessä on yli puoli vuosisataa sitten tehty elokuvaklassikko, johon aika usein ristikoissa viitataan. Siinä on tosi legendaarinen pääosanesittäjä.

    KURJILLA viittaa ihmisiin ja heidän elämäntilanteisiinsa.

    Tämä liian? – viitataan itse ristikkoon.

    Kalastaja sai aiemmin jo kalan, joten koukussa on…

    Siihen Tieteen termipankista löydettävään sanaan en voi vinkata enempää. Laita saadut kirjaimet ratkojat.fi-apuneuvoon (Suomisanakirjan ristikkoapuneuvo ei sanaa anna eikä ristikkorenkiä saa kovinkaan helposti käyttöön; FlashFox, jolla se periaatteessa toimii, kaatuu käyttämässäni tablet-laitteessa).

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21782 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Oli mulla siinä yksi elokuvaklassikko jossain vaiheessa. Onko kalakuvasta oikealle lähtevä sitten väärin, jos tuo on se, jota ajattelin?

    Mitä sitten tulisi siihen kalakuvaan?

    #21783 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ehdin jo hävittää lähettämäsi kuvat, mutta ensimmäinen lähettämäsi kuva löytyi vielä roskakorista.  Siinä kalastajasta vaakasuoraan menevä sana oli oikein.

    Kalakuvaan tulee alas hyvinkin simppeli sana. En siihen voi enempää antaa vinkkiä kuin mitä annoin #21781:ssä. Jatka aloittamaani lausetta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21786 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Onko joku virheellinen kohta?

    #21787 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vihjeen AIVAN ONNETON kaksi viimeistä kirjainta on väärin (väärä sanaluokka). Siksi se kalansaalisvihjeen pystysana ei toimi. Siitä syystä varmaankin myös sen välivaraston loppuosan keksiminen tökki etkä uskaltanut laittaa alkukirjainta vihjeelle ”tämä liian?”.

    Kannattaa testata eri sanaluokilla, jos jokin sanaluokka ei toimi ratkaisusanana. Usein vihjeen perusteella sanaluokka voi olla verbi, substantiivi tai adjektiivi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21788 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Kiitos avusta. Sen sain valmiiksi. Pari vihjettä ei auennut. Eli edeltää maksua ja 1.-25{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} sanat sain, mutta en ymmärrä, mistä tulevat.

     

    #21789 Kommentoi
    Kakara
    Vieras

    Murkkuristikon oikean yläreunan viimeinen ratkaisusana aukeaa, kun vihjesanaan liittää sen kuvassakin olevan ”6.” :n.

    Edeltää maksua –  nykyään nimeltään sairausvakuutusmaksu.

    Mikä on 1.? ja mikä on -25{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} – sanat yhteen, niin muodostuu ratkaisusana = nimi.

     

     

     

    #21790 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Just. noin. Hyvät selitykset.

    Tosin murkkuristikossa kysyttiin viimeksi vasenta yläreunaa. Siihen en muuta keksinyt kuin minkä selitin #21779.

    En halua vielä kenenkään laittavan ratkaisusanoja esille, joten voiko joku palautelomakkeella antaa selityksen 2x 5a -vihjeeseen.

    Laitan ratkaisusanan ja mahdollisen selityksen esille kun ristikoiden ratkaisujen palautusaika on päättynyt.


    En nyt tähän yhteyteen halua keneltäkään selitystä esille Keräsen ristikon vihjeelle ROIKKUVIEN ALAREUNAA!, jos joku on idea keksinyt.

    Vihje saattaa olla ylivaikea, mutta en minä sitä sellaiseksi tässä vaiheessa julista. Siitäkin voi laittaa selitysehdotuksia palautelomakkeella. 

    Laitan ratkaisusanan ja mahdollisen selityksen esille kun ristikoiden ratkaisujen palautusaika on päättynyt.


    Vielä Hakosen ristikon hevosenkenkävihjeestä. Voihan Hakosella olla jokin selitys hevosenkenkävihjeelle. Mutta jos kukaan muu kuin laatija ei osaa antaa mielekästä selitystä vihjeelle, vihje on ylivaikea. Ylivaikea vihje on erittäin harvinainen ja se on hyvin vaikeasti todentaa. Minulle vihje näyttäytyy laadintavirheenä, mutta voin tämän vihjeen suhteen olla väärässäkin. Koska pidin vihjettä laadintavirheenä, laitoin ratkaisusanan poikkeuksellisesti esille. Tämä saattoi olla virhearvio.

    Niin laatijalle kuin ratkojalle voi tulla virhearviointeja. Hienoa on se, että laatijat itse ovat joskus omat virhearviointinsa avoimesti tunnustaneet. Jos itse teen virhearvion, olen valmis sen tunnustamaan.

    Koska ratkaisusana on jo esillä, selitysehdotuksia voi laittaa avoimesti esille.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21791 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Kiitos selityksistä. Mulla oli sen-25{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} vika kirjain väärin. Siks ei auennut. Koska se vaakasana tosiaan on se roikkuvien alareunaa, joka ei aukene. Mutta nyt toivottavasti oikea kirjain ja sana.

    #21792 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Seuraavaksi kysyn apuja s. 26 puuttuviin kohtiin. Oikeassa reunassa l+l -l ja sitten vasemmalla puoliskolla useampia puuttuvia kohtia.

    #21793 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Olen Aki vihjeeseen ja PARHAISSA vastannut. Ks. kommentit no #21767 ja #21730.

    Laita vaan siihen KAUKALOSSAKIN se, mitä aioit.

    Vasemmalla on muutamia ratkontavirheitä.

    BRAD PITT kaksi viimeistä kirjaina on väärin

    TEAM tulee tietty tiimi. 

    Kolikon antaminen on auttamista. Mieti sanoja, joilla tämä voidaan ilmaista.

    OTTIIN on ns. typiste.

    Hevibändin nimi on kaksiosainen. Etsitään nimen toista osaa.

    Mietipä uusiksi, mitä Leikola on KUOPIOSSA. Voit sitten saada oikein myös vihjeen X.

    LEAKTOLIIN on tuttu sana, mutta lausuttu vähän väärin. Samaan tapaan väärin pitää kirjoittaa ratkaisusana

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21794 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Olen Aki vihjeeseen ja PARHAISSA vastannut. Ks. kommentit no #21767 ja #21730.

    Laita vaan siihen KAUKALOSSAKIN se, mitä aioit.

    Vasemmalla on muutamia ratkontavirheitä.

    BRAD PITT kaksi viimeistä kirjaina on väärin

    TEAM tulee tietty jääkiekkojoukkue. 

    Kolikon antaminen on auttamista. Mieti sanoja, joilla tämä voidaan ilmaista.

    OTTIIN on ns. typiste.

    Hevibändin nimi on kaksiosainen. Etsitään nimen toista osaa.

    Mietipä uusiksi, mitä Leikola on KUOPIOSSA. Voit sitten saada oikein myös vihjeen X.

    LEAKTOLIIN on tuttu sana, mutta lausuttu vähän väärin. Samaan tapaan väärin pitää kirjoittaa ratkaisusana.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21795 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Katsoin tuon Aki-vihjeen, mutta kun se on piilokirjain, joka puuttuu, niin en nyt kyllä keksinyt mistä on kyse.

    Hevibändi ja ottiin jäi myös vielä ratkaisematta kuten se l+l -l

    #21796 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Taisinkin keksiä muut, mutta L-vihje vaatii nyt apuja. Siitä puuttuu piilokirjain, mutta en ymmärrä koko vihjettä.

    #21797 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Minkä asian lyhenne on pieni l-kirjain? Näitä on yhteensä kaksi. Saadusta sanasta poistetaan yksi kirjain. Lopputulos on murresana.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #21798 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Ristikosta s.14 puuttuu vain pieni kulma. Jos siihen apuja löytyisi.

    #21799 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    HAMPAILLEKIN tulee monikollinen sana, joten Pääsiäissaarten tutkijakin on väärin. Tutkija ei ole erityisen tunnettu Pääsiäissaarten tutkimuksista (Wikipedian mukaan tutkinut niitä yhden vuoden) vaan kokeellisista reissuistaan.

    Kun saat nuo kuntoon, uskon, että ristikko ratkeaa. Ongelmana on nuo vihjeet.

    KARJALAISMUMMO on usein ristikoissa esiintyvä henkilö. 

    VIINI- on viiniin liittyvä perussana.

    POISTUMINEN? – liittyy armeijaan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 75 viestiä, 1 - 75 (kaikkiaan 101)
Vastaa aiheeseen: Punainen Pelikaani 3/2021

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...