• Tämä aihe sisältää 78 vastaukset, 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 23.2.2023 21:25 Tapio toimesta.
Esillä 75 viestiä, 1 - 75 (kaikkiaan 79)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #26118 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Entiseen tyyliin auttamista eli apuvihjeitä saa antaa, mutta palkintokisaan osallistumisaikana ei saa antaa ratkaisusanoja.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26121 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Lähteenmäellä taas aloitin vaikeat. Melko nopeasti täyttyi 95{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} ristikosta, joten vaikutti helpolta, mutta lopun kanssa vääntäessä kului sitten tunti jos toinenkin. Kokonaisuudessaan siten lopulta vaikeampi kuin parissa edellisessä lehdessä.

    #26160 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Pari iltaa vei Viitamäen aukeama, hankalalta vaikutti, mutta ristikon idean selviäminen auttoi. Vaikka en aina kikkailuista pidä, nyt kyllä Viitamäestä viihdytti. Holopainen ja Keränen oli kevyempiä kolmosia jälleen, joten aika nopeasti täyttyivät. Pitkälä taitaa olla taas lehden vaikein.

    #26240 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Loputkin loppupäästä valmiina, täyskolmosia ei mielestäni ollut yhtäkään tällä kertaa, mutta mukava paketti silti. Salokankaan kolmonen ei ollut yhtään vaikeampi, kuin hänen kakkoset yleensä. Hakonen oli lopulta työläin, lähinnä oikean yläkulman takia. Pitkälä helpompi kuin viime kerroilla.

    #26241 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sillloin kun olin lehden tilaaja, Salokankaalla erot 2, 2½ ja 3 merkittyjen ristikoiden kohdalla koin minimaalisina. 2 oli 2+, mitä saattoi olla 2½ merkittykin. Kolmonen oli IS-skaalalla lähinnä 2½, ei kunnolla 3-. Joskus 2½ merkitty oli minulle helpompi kuin 2. Laatija on oikein mainio n. 2½-tasoisten ristikoiden laatija, mutta vaikeusasteiden vaihteluväli on erittäin kapea. 

    Jos Salokankaalle on vaikeustasoksi merkitty 3, se johtuu mielestäni vain siitä, että lehdessä tulee olla tietty määrä kolmosiksi merkittyjä ristikoita. Joskus ”kolmonen” on ollut lähinnä on lehtien yleiseen vaikeustasoon suhteutettuna kakkonen. 

    Ratkoin Passeli Pelikaani 8/2022 Salokankaan maistiaisen, joka asettuu laatijalle tyypilliseen vaikeustasoskaalaan.

    Veikeitä ja varsin kivoja Salokankaan ristikot ovat aina olleet.

    Vaikuttaa, että vaikeustasomerkinnät ovat relatiivisia eli suhteessa kunkin lehden kulloisiinkin vaikeustasoihin. Siitä kertoo PuPe 1/2022 IJL-tiimin maistiaisen kuvaus:

    Tähän lehteen oli tarjolla paljon visaisen pään ristikoita ja joku piti ottaa niistä helpoimmaksi, johon läntättiin puolikas tähti vähemmän. Ilmo Juhani ja Heli valikoituvat. Tämä on mukava muttei supervaikea.

    Joku voi Ekin kanssa eri mieltä, mikä ristikko olisi pitänyt pudottaa 2½-tasoiseksi. Oliko jonkun mielestä Salokankaan ristikko helpompi kuin IJL-tiimin ristikko?

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26287 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    IJL:n ristikko vei mulla ainakin enemmän aikaa kuin Holopainen, Keränen tai Salokangas. 2 1/2 kuitenkin sopiva vaikeusaste. Saaren kakkonen samaa kastia. Ehkä tosiaan oli enemmän vaikeahkoja kuin edellisillä kerroilla, mutta puhtaat kolmoset puuttui mielestäni kokonaan.

    #26288 Kommentoi
    Maija
    Vieras

    Mirja Pihlajamäen ristikko on täynnä, mutta en ymmärrä kaikkien pääkuvasta tulevien sanojen yhteyttä aiheeseen. Voisiko joku hieman valottaa?

    #26295 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Hei, onko Pelikaanit-ristikkojen virhepalvelu päättynyt? Ei ole viimeisimpien lehtien virheitä kommentoitu. Vai onko se siirtynyt jonnekin?

    #26297 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Eivät taida vaan jaksaa päivittää. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26306 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    No, jos eivät jaksa päivittää, lopettaisivat kokonaan. Mitä sitä mainostamaan, kun ei mitään tapahdu.

    #26307 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    En löydä s. 19 Liljeroosin ratkaisua oik. reuna POIKIA – vihjeeseen. Jokin mättää risteävien kanssa, vaikka luulen, että LINTOJAan mulla on oikea ratkaisu. RIIASTA en oo varma.

    #26308 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Aurin ristikko s. 14.oli kiva. Yks kohta ei avaudu. Nim. 1+3 – 50.

    #26312 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    En löydä s. 19 Liljeroosin ratkaisua oik. reuna POIKIA – vihjeeseen. Jokin mättää risteävien kanssa, vaikka luulen, että LINTOJAan mulla on oikea ratkaisu. RIIASTA en oo varma.

    HÄÄN PÄÄSSÄ 3. kirjain on väärin. Kyseessä on typistevihje.

    POIKIA ei tule erisnimi, mitä ehkä virheellisellä 1. kirjaimella hait.

    Loput on alueella oikein.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26313 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Aurin ristikko s. 14.oli kiva. Yks kohta ei avaudu. Nim. 1+3 – 50.

    1+3 liittyy laskutyyppiin ja sanasta pois 50 viittaava. 

    Piti miettiä kunnolla, että keksi ristikon perusidean.


    [Moderaattorin kommentti. Poistin tähän vihjeeseen liittyvän toisen kommentin tarpeettomana.]

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26317 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Kiitos. Taisit vastailla just kun kysyin uudestaan. Täytyy miettiä Aurin arvoitusta.

    #26325 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Minusta ”1+3 -50” ei ole aivan ok. Minusta ”+1 +1 -50” tai ”1+2+3 -50” vastaisivat paremmin ratkaisusanaa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26334 Kommentoi
    en ymmärrä …
    Vieras

    … muutamaa Holopaisen sanaa:

    – lähellä vasenta yläkulmaa manian kanssa samassa ruudussa oleva pallo, ratkaisuksi saan sanan, mutta en ymmärrä, miksi

    – alhaalla keskellä ’teras’ ja ’näista ainotkin’, laitan risteyskohtaan minkä tahansa kirjaimen, niin tulosta en ymmärrä

    Olisikohan jollain pieni vihje, joka auttaisi ymmärtämään vihjeen ja ratkaisun yhteyden?

     

     

    #26337 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Pallossa näkyy heikosti jotain suussa ja hikipisaroita.

    Ainoon auttaa kun Ainon sukunimeä miettii ja teraksessa puuttuu yksi kirjain vihjeestä ja vastauksesta.

     

    #26355 Kommentoi
    en ymmärrä …
    Vieras

    Kiitos Marcus, about noin olin itsekin ympyrän tulkinnut, mutta jotenkin vasta nyt ymmärsin sen vastauksen. Ja toinenkin vinkkisi oli valaiseva 🙂

    #26356 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Joku ihmetteli toisaalla s. 32 sivun alaosassa vihjettä  ”Tykätty nyt täkyt”? Ensimmäinen tavu puuttuu häneltä. Hän pyysi hienovaraista apua.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26357 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Tykätty nyt täkyt pitäisi selvitä, kun huomioi vihjeessä olevat nuotit ja vain vihjeen ensimmäisen sanan.

    #26368 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Holopainen s. 26 on nyt liikaa sana-/kirjainleikkiä. Vas. JAAT mulla on kaikki risteävät kai oikein. Mutta vihjeelle tulee outo sana… en ymmärrä. Samoin MUSEOTILA, jossa ovat OT alleviivatut. Tulee kyllä mulla ratkaisusana, eräs sukunimi. Mutta en ymmärrä miksi. Tää ristisana on jotenkin vastenmielinen. Tai olen itse älytön.

    #26369 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Eikä aukee TÄMÄN ALLA LAPANEN!

    #26371 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Jaat aukeaa kun lukee takaapäin ja lisää yhden kirjaimen. Museotilan vastaus alkaa englantilaisella museolla ja lopun pitäisi kertoa miksi ot on alleviivattu. Tämän alla vihjeessä lapasen tilalla voisi olla vaikka mies.

    #26372 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Kiitos, JAAT ymmärrän nyt. MUSEOTILA hakusessa, samoin vielä LAPANENkin.

    #26373 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Lapasen vastaus tulee vanhasta sananlaskusta. Museotilaan tosiaan tulee sukunimet, sitä vaikeaa enempää vinkata.

    #26374 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Kiitos, Marcus, luulen että ratkaisuni ovat oikein, ja perusteluilla (avullasi) voi elää!

    #26377 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Hyvä, että selvisi.

    PUIKOSSA 1. kirjain on väärin. Arkinen juttu. Risteävässäkin tietenkin 1. kirjain väärin. IO on Salokankalle tyyppillinen vihje.

    Näemmä vielä yksi krjain uupuu.

    NÄISTÄ AINOTKIN – ruokakaupasta. TERAS olisi tällöin typistevihje.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26378 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Tapion vihjaus Ainotkin ruokakaupasta sai mutkin ajattelemaan vihjeen logiikkaa uudelleen. Vastaussana lienee sama molemmilla, mutta Tapion logiikka on osuvampi, mulla kauempaa haettu.

    #26422 Kommentoi
    Satu
    Vieras

    PuPe s.30 ja s. 31. Vasen ylä-ja alakulma, oikea alakulma. Vasemman yläkulman pääkuvan mukaan osa ratkaisuista pitäisi muodostua, kuten oletettavasti s. 30 yläreunassa oleva metallinen laite.

    #26433 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Huomenta, Tapio, pistän kuvan S. 28 Hakosesta. Ristisana on mukava. Sain sen jopa ratkottua… Mutta oikealle lähtevä sanaketju… Tulee siitä suomea, mutta älytöntä! Joten… minulla lie virheitä oikealla oleviin vihjeisiin: paperilennokkikuva, mopoja, nuo nyt ainakin.

    #26434 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sulla ylempää alkavan sanaketjun/ratkaisulauseen toinen sana ei ole luonteva. Jos vaihdat piilokirjaimen, siitä saa luontevan. Minusta ristikossa oli vain yksi kirjain väärin.

    Mopo on slangisana, joka löytyy Urbaanisanakirjasta. Ei kyllä ollut itsellenikään ennestään tuttu vaan piti tarkistaa ym. sivustolta. Haussa jätä pois vain T-kirjain!

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26437 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Juu, se mopoasia mulla jo aikoja sitten tiedossa… Mutta sanaketjun toka sanassa on kaksi piilokirjainta. Ja luontevuutta ei löydy, vaikka mitä vaihtelisin.

    #26438 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Toki yksi löytyy. Että tulee eräänlainen joutava liite sanan loppuun. En ymmärrä tätä maatalouskalua silti tässä yhteydessä.

    #26439 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Ellei virhe olekin eka sanassa?

    #26444 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Toki yksi löytyy. Että tulee eräänlainen joutava liite sanan loppuun. En ymmärrä tätä maatalouskalua silti tässä yhteydessä.

    Joutavan oloinen liite, jota ilman ratkaisulause toimisi ihan hyvin. Kaiketi on lisätty vain siksi, että laatija sai sanat menemään sivun alareunaan asti. Laatijaa pidetään taitavana, jos hän saa pääkuvista johdetut sanat ulottumaan ristikon laitoihin asti. Joskus asia toteutetaan keinotekoisin samojen pidennyksin.

    Ellei virhe olekin eka sanassa?

    Kyllä se oikealta vaikuttaa. Ylempää alkava ratkaisulause liittyy vasemmapuoleiseen ratkaisulauseeseen. Kuvassa vaan ei näy ”päähenkilöä”.

    Soitinliikkeet myyvät kuvan kaltaisia laitteita. Eläimillä ei niin teräväraeunaisia käytetä. Ammattisoitin on kyllä peruja eläimen kaulaan puettavasta ”maatalouskalusta”.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26460 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Kiitos yleisestä kannustuksesta ristikoihin. Tuttuja – varsinkaan ristikkosellaisia – ei tässä iässä enää paljon ole, mutta onneksi meillä on Avainmestari 😉

    Sivun 14 Auri Saarta onkin jo ylempänä selitelty, mutta kyllä nämä ”laskutoimitukset” menevät melkoisesti yli hilseen, eli pientä ymmärtämisen apuva kaivattaisiin ainakin

    – keskellä ”SIJA”-vihjeeseen
    -keskioikealla ”avain/haka-”-kuvavihjeeseen ja
    -alaosassa niin (1-5)”6″- kuin  1000+A +&+asros-vihjeeseen. Kiitos !

    #26462 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kiitos yleisestä kannustuksesta ristikoihin. Tuttuja – varsinkaan ristikkosellaisia – ei tässä iässä enää paljon ole, mutta onneksi meillä on Avainmestari ? Sivun 14 Auri Saarta onkin jo ylempänä selitelty, mutta kyllä nämä ”laskutoimitukset” menevät melkoisesti yli hilseen, eli pientä ymmärtämisen apuva kaivattaisiin ainakin – keskellä ”SIJA”-vihjeeseen -keskioikealla ”avain/haka-”-kuvavihjeeseen ja -alaosassa niin (1-5)”6″- kuin 1000+A +&+asros-vihjeeseen. Kiitos !

    Laskutoimituksille on yksi avainsana, johon muut liittyvät, mikä sinulla onkin. Tuli melkein heti mieleen laatija ötökkäristikko, jossa oli samantapainen perusidea.

    SIJA – tulee ihmissuhteisiin liittyvä synonyymi. Sulla on VARIANTTI-vihjeestä 4. kirjain väärin, minkä vuoksi et saa toimivaa ratkaisusanaa.

    Ristikosta näyttäisi puuttuvan vihje, vihjeen NIKONISSA kohdalla vaakasuoraan menevälle sanalla. Sille voisin olla vihje ONKEEN.

    Huomasin sattumoisin, että A. Skotilla on virheratkonta vihjeen TISKIT alapuolella olevaan sanaan (1. ja 2. kirjain on väärin). Tallesin ristikon muita ratkojia ajatellen, mutten käynyt läpi koko ristikkoa, joten virhe jäi huomaamatta aiemmin. Kun vertasin Repen ratkontaa A. Skotin ratkontaan, huomasin virheen. Oletan, että virheeseen osaltaan vaikutti puuttuva vihje, mutta pystyvihjeen ratkaisusana ei millään lailla ollut looginen.

    Kuvassa on haka. Hakaan voisi laittaa sitaatit – myös ratkaisusanaan!

    (1-5)”6″ – ”6” leikitellään sanan kuusi merkityksillä. Ongelmana on se, että alkukirjain on väärin. 2. kirjain ei ole kumpikaan hahmottamistasi. Sen kanssa tuleva pystyvihje menee just niinkuin se perusidean mukaan luetaan. Vihjeen (1-5)”6″ kohdalla on huomattava, että ratkaisusana ei tule suoraan. (1-5)”6″ = pulman ratkaisusana uutena vihjeenä > ratkaisusana.

    1000+A +&+asros. 1000 kysytään erästä sen lyhennettä tai merkintätapaa. Sorsa on ristikoiden yleisimpiä vesilintuja. Vihjeestä koostuu sana, jonka synonyymiä haetaan.

    (2-5)LI menee ihan ohjeen mukaan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26463 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Kiitos, Tapio! Ihmettelinkin tuota ratkaisuani NIKONISSA- vihjeestä oikealle. Jopa kehitin väärälle ratkaisulleni ”kelpaavan” ratkaisun. Samoin kehitti mieleni ”kelpaavan” ratkaisun TISKIT-vihjeen alapuoliseen. Silti jotain jäi puuttumaan… Kyselinkin jossain vaiheessa, että kun virhepalvelu Pelikaanit-ristikoissa on ikäänkuin loppunut. Taisi olla mulla juuri Aurin ristikko tekeillä silloin…

    #26464 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Edelliseen viitaten, kyllähän tuommoisesta puuttuvasta vihjeestä pitäis ilmoittaa. Jos on jossain ilmoitettu, niin kyllä se mulla on jäänyt löytymättä. Varsinkaan kun ei lehden virhepalvelussa ole.

    #26465 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Mä oletin Saaren ristikossa oikeanpuoleisen sulkumerkin olevan vihje myös oikealle. Parempi vihje olisi ollut, että olisi ollut vaikka kaksi sulkumerkkiä siinä vierekkäin.

    #26466 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    51(9-11) on vihreiden ruutujen vihje muiden samantyylisten vihjeiden tapaan. 

    Marcus on kyllä sikäli oikeasss, että vaakavihje siinä on ja se liittyy vihjeeseen 51(9-11).

    Virhe onkin siinä, että vihjeen NIKONISSA vaakaan menevä sana olisi pitänyt laittaa vihreällä taustavärillä. 51(9-11) tulee kaksi ratkaisusanaa. Aurin ristikoissa on joskus tämänkaltaisissa ristikoissa samasta vihjeestä tullut kaksi ratkaisusanaa ja molemmat on merkattu taustavärillä.

    Puuttuva taustaväri olisi minusta pitänyt mainita virhepalvelussa.Virhepalvelua ei tätä kirjoittaessani ole päivitetty 4/2022 jälkeen, joten luonnollisestikaan tätä virhettä ei siinä ole mainittu.

    Sulkumerkki tai sulkumerkit eivät sinänsä minusta toimi vihjeenä. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26469 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Niinpäs onkin, ei siinä sulkumerkkiä tarvitakaan. Taas Tapiota kauempaa hain, vaikka vastaussana sama lieneekin.

    #26470 Kommentoi
    Aulikki
    Vieras

    Pupe 1/23 s 29. Sininen ruutu ja ruskea lauta vas alaosa. Voiko lauta loppua kirjaimeen M?

    #26471 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Voi loppua.

    #26472 Kommentoi
    Aulikki
    Vieras

    Mitäköhän se m:ään loppuva lauta sitten esittää? Tuotemerkki? Maalajityyppi?

    #26474 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Tuotemerkki on, mutta ei lauta tai muukaan rakennusmateriaali.

    #26475 Kommentoi
    Aulikki
    Vieras

    No syötävää sitten?
    Entä voitko kertoa tuleeko äijä ja ämmä yhdessä puhaltaa -vihjeeseen ”järkevä” vastaus vai keinotekoinen, koska näyttäisi M:ään loppuvan tämäkin. Harmillinen aukko muuten kivasti ratkenneessa Pitkälässä!

    #26476 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Joo syötävää. Tulee järkevä puhaltava siihenkin.

    #26477 Kommentoi
    Aulikki
    Vieras

    Kiitos Marcus! Hyvältä se lauta sitten maistui ja mukava uusi tuulahdus minulle se äijän ja ämmän yhteispuhalluskin.

    #26479 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    [Moderaattorin huomio. Vaikka nyt annetaan vain kahden ratkaisusanan viimeinen kirjain eikä koko ratkaisusanaa, viimeisenkin kirjaimen kertomista olisi syytä välttää, mikäli se suinkin on mahdollista. Selkeänä poikkeuksena voi pitää sen sanominen, onko kyse yksiköstä vai monikosta.]

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26522 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Albumin kokonaisvaltaisen ratkomisurakan lähestyessä määräpäiväänsä, rohkenen esittää pienen lukemisenymmärtämiskymysyksen sivun 25 Hannu Salokankaan ristikon oikeassa alaosassa esittämään, ilmeiseen  ”lotta-hiili”-vihjeeseen, eli miten luetaan vihje PELLKAANI ? Ei ole mikään kiire. Kiitos etukäteen.

    #26524 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    PELLKAANI on erään sortin skytismi. Ihan näin ei ole aiemmin vihjetyyppiä toteutettu. Enempää en voi tässä vaiheessa selittää. Selitän tarvittaessa myöhemmin. Oikein vaikuttaa kohta olevan ratkottu.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26529 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Kiitos!  Pientä näkemisen ymmärtämistä tarvittaisiin myös Jari Keräsen sivun 27 keskiosassa oleviin vihjeisiin  HO? ja N (vai onko kaatunut elämän melskeessä nenilleen?).  Nyt saadut vastaussanat kyllä ”olemassa”, mutta eivät oikein miellytä.  Ensinmainitulle (vaakaan) olisi ihan hyväkin sana olemassa alkukirjainta (7 kirjainta pakittamalla) muuttaen, mutta risteävälle (pystyyn) ei sitten taas löydy oikein sopivaa. Joskin nykyisellekin voisi olla parempikin vaihtoehto. Mitä sanoo Avainmestari?

    #26531 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Erinäinen määrä ratkontavirheitähän tässä on.

    kertyvä”  on 2. ja 4. kirjain väärin – kertyy helposti itse kullekin.

    Tästä seuraa seuraavat virheet:

    Punaisella taustalla TA 3. kirjain on väärin. Sekä kirjaimet että tausta pitää ottaa huomioon.

    ”peitteiksi” 1. ja 2. kirjain on väärin; ihmiselle laitettavaa.

    HO? 1. kirjain on väärin – ilmaise kysymys toisella tavalla!

    N liittyy kirjaimen muotoon.

    TEAM KOTKA HAJOSI vaakasuoraan ei voi olla laittamasi, sillä TEAM KOTKA ei sisällä kahta sellaista kirjainta, jonka laitoit 5. kirjaimeksi.

    Siitä taas seuraa, että siitä ongelmakohdastasi pystysuoraan menevän sanan 2. kirjain on pakosti väärin.

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26532 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Erinäinen määrä ratkontavirheitähän tässä on. TEAM KOTKA HAJOSI vaakasuoraan ei voi olla laittamasi, sillä TEAM KOTKA ei sisällä kahta sellaista kirjainta, jonka laitoit 5. kirjaimeksi. Siitä taas seuraa, että siitä ongelmakohdastasi pystysuoraan menevän sanan 2. kirjain on pakosti väärin.

    Kiitos, oma moka. Selvitti mm. N-vihjeen, vaikka monikkomuotoa olisi kaivattu.

    HO? myös selvisi omilla muutoksilla (kts. alkup.viesti), eli eiköhän tämä ole taputeltu. Kiitos jälleen suunnannäytöstä. (KERTYVÄ ja PEITTEIKSI oikaistu.)

    #26538 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kiitos, oma moka. Selvitti mm. N-vihjeen, vaikka monikkomuotoa olisi kaivattu.

    On joo N:ssä monta mutkaa.


    [Ylläpitäjän kommentti. Korjasin kommenttisi muotoilua, koska sitaatin jälkeenkin teksti oli lohkositaateissa.]

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26556 Kommentoi
    Heluna
    Vieras

    Pientä valaisua s.24 IJL:n vasempaan alakulmaan kaipaisin: poikansa 321U4 ja floorassa kelojen edessä. Näihin en keksi mitään järkevää.

    #26557 Kommentoi
    Satu
    Vieras

    Pieni ruutu puuttuikin sivulta 32. Päivän miettinyt jo, saisko vinkkiä. Turvassakin, aviossas soiva kekkasin tänään, olipa aivoituksia!

    #26558 Kommentoi
    Satu
    Vieras

    Siis kohta Näät ne sentään/ Tykätty on täkyt eka tavu kumpaankin/ mihin liittyy:)

    #26559 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Vihjeeseen 321U4 tulee miehen nimi, jonka tunnetun pojan nimi selviää kun järjestää vastaussanan vihjeen antamaan järjestykseen. Kela-vihjeeseen tulee eläimet, logiikka pitäisi aueta, kun etsii kelalle synonyymin.

    Tykättyjä on suosittua musiikkia ja näät ne sentään on pieniä.

    #26560 Kommentoi
    Heluna
    Vieras

    Kiitos Marcus! Kävikin semmoinen ihme, että keksin samat ratkaisut itsekin, kun korjasin kuvavihjeen ratkaisuni. Hakonen ja Pitkälä tukistettu, nyt yritän saada tolkkua Viitamäestä. Miehen tyyliin en ole vielä oikein päässyt sisään, mutta yritetään. Käsittääkseni tässäkin on taas joku jippo.

    #26565 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Siis kohta Näät ne sentään/ Tykätty on täkyt eka tavu kumpaankin/ mihin liittyy:)

    Marcus vinkkasi tykättyyn komm. #26357. Sen perusteella saa pystyvihjeen.

    Vihjeen TÖRRÖTTÄVÄT 2. tavu on väärin. Jos vaihdat vihjeen TÖRRÖTTÄVÄT eri suuntaan törröttäviin, saat oikean ratkaisun. Törröttää voi sekä ylös- että alaspäin.

    Näät ne sentään” – vaikka pieniä ovatkin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26577 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Hei, Tapio Avainmestari,

    Viitamäki jäi viimeiseksi ja olihan tuo tasokas, kesti kauan ennenkuin hokasin idean soveltamisen. Yksi kohta, tai kaksi, sivun alareunassa taitteen molemmin puolin, ei oikein etene. Voisitko vinkata suuntaa? Pistän siitä kohdasta kuvan.

    #26578 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    [Kutsu vaan Tapio. Ohjelman kääntäjä on kääntänyt suoraan englannista ”keymaster”. Suomeksi yleensä käytetään nimitystä ”järjestelmävastaava” tai ”ylläpitäjä”.]

    KUKINTOJA – olet taivuttanut väärin! Ks. Kielitoimiston sanakirja.

    TUO ON TÄMÄN? – sanan TÄMÄN viittaaman pystyyn tulevan ratkaisusana nominatiivi ei ole se, mitä laitoit. 4. kirjain on väärin.

    TUOSSA JO ERI viittaa viereiseen ruutuun.

    TÄLLÄ SAMA KUIN TÄMÄ! ideasta en ole varma. Jos tämä vihje liittyy jollakin tavalla vihjeeseen TUOSSA JO ERI, vihjeruudussa asia on niin kuin ratkaisusanassa olet laittanut. Ehkä Marcus tai Satu voisi vahvistaa, ymmärsinkö oikein. Jos ymmärsin väärin, voi oikaista.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26582 Kommentoi
    Marcus
    Vieras

    Tällä sama kuin tämä ei liity toiseen vihjeeseen. Vastaussanan tajuaa kun taivuttaa sitä.

    #26584 Kommentoi
    A. Skotti
    Vieras

    Kiitokset Tapio ja Marcus! Luulen että snaijasin. Pistän kuvat jos, Tapio, havaitset jonkin pikkuviban.

    #26585 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ainakin se alakulma on ok. Jos tulee myöhemmin esille virheitä kerron. Ristikkolehteä ei kannata liian aikaisin pistää postiin, sillä myöhemmin saattaa paljastua virhe, jota aiemmin ei ole tullut huomanneeksi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26602 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Ensimmäinen kokeiltu Lähteenmäki (s.32) kilpistyi vasempaan alakulmaan, jossa PuPen pipon alla pojat puhuvat ihan ”lähteenmäkeä”, eli ei harmainta aavistustakaan. Jutuista ja mielialoista pitäisi siis saada jotain tolkkua, ja muutenkin kevyt yleissilmäys koko ristikon alueelle olisi toivottavaa. Kiitos taas etukäteen.

    #26603 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Lähteenmäet ovat varsin outoja ja joskus sanastoltaan varsin harmaalla alueella liikkuvia. Ongelmakohdissasi oikeat ratkaisusanat ovat ihan hyviä.

    Hyvinhän olet ratkonut, kun vain vähän on ongelmia.?

    Paikkavihjeessä eka tavu on väärin. Ei liity linja-autolla tai junalla liikkumiseen. Ovat Laatijan mielestä hienoja paikkoja.

    Mitä olet vihjekuvassa värjännyt keltaiseksi, liittyy talveen. 2. tavu on siis väärin.

    Kun korjaat virheet, PuPe-pipoon tulee ihan järjellinen ratkaisusana.

    Alhaalla pipovihjeessä piilotavu on väärin – kinttuun laitetut on laitettu myös päähän. 

    Kun takkuilee, kannattaa kumittaa ja miettiä uusiksi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26607 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Alhaalla pipovihjeessä piilotavu on väärin – kinttuun laitetut on laitettu myös päähän.

    PIILOTAVU, ahh, tuo erämaista armottomin. Tarkoittaakohan Avainmestari nyt käsityöseuroja vai koiraurheilua? Oy-sidonnaisuus voisi viitata ”kestävyydeltään” jälkimmäiseen. Jos on mainoksiin uskominen. Yläpäähän harvemmin kuitenkaan laitettuja. Mutta kumpihan on ollut mäkilähteellä sydäntä lähinnä?  Ja hupipojilla. Kiitos muista hienoista vinkeistä ja hyvää pikkulauantaita, sinne mäkeen!

    #26608 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Yläpäähän harvemmin laitettuja tarkoitan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26609 Kommentoi
    Repe
    Osallistuja

    Yläpäähän harvemmin laitettuja tarkoitan.

    Eli käsityöpuoleen käännytään ?

    #26610 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Voi tehdä käsinkin, mutta yleensä näitä kyllä ostetaan valmiina. Kinttuihin kaveri kertoo pipon laittavansa eli pipo muuttuu ikäänkuin joksikin muuksi ja se muu on se olennainen asia. Tuntuu olevan laatijan omintakeista huumoria.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #26648 Kommentoi
    Heluna
    Vieras

    Olipas kinkkinen Viitamäki, reilu viikko meni päävihjettä ihmetellessä. Satu vihjasi jo tammikuussa sen, mikä olisi pitänyt ottaa ohjenuoraksi saman tien. Monenlaisia ovat laatijoiden aivoitukset, ja hieno tunne, kun itse lopulta tajuaa ne.

Esillä 75 viestiä, 1 - 75 (kaikkiaan 79)
Vastaa aiheeseen: Punainen Pelikaani 1/2023

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...