• Tämä aihe sisältää 9 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 18.1.2022 12:59 Tapio toimesta.
Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #22142 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Harrastetaanpa kolmikon Ilmo Juhani Liljeroos perusteellista selvittämistä.

    Olen arvuuttelua itsekin harrastanut, mutta perusteellinen selvittely alkoi minulta toden teolla erään IS:n ristikkoa Sanarisin foorumissa koskevan kommentoinnin jälkeen. Se toimi siis viimeisenä sytykkeenä.

    Sanarisin foorumissa silloinen viimeisin ehdotus oli: Ilkka, Jaana ja Leevi.

    Koska tiimi laatii ristikoita useisiin lehtiin, siirsin käsittelyn omaksi säikeekseen.

    Mielestäni kyseessä on kuvan perusteella mieskolmikko, joten en usko tähän. Mutta ei kuva kyllä naisjäsentäkään sulje pois kuvioista. Mutta erittäin kokeneista laatijoista pitää olla kyse, sillä tekijöiden esittelyssä kolmiokkoa kuvaillaan seuraavasti:

    Ilmo Juhani on kolmen laatijakonkarin kollektiivi.

    En edes tiedä, keistä on kyse tässä ehdotuksessa. Jaana Wahlstöm laatii helppoja/helpohkoja ristikoita, joten hän ei senkään vuoksi sovi mukaan. Naisista Brigitta Kalpa on ainut, jonka voisin ajatella olevan tiimin jäsen. Hän ei tietääkseni ole ristikonlaadinnan suhteen konkari.

    Muita ehdotuksia on esitetty. Seuraavat laatijat ovat usein mainuttu:

    • Teemu Pallonen
    • Erkki Vuokila

    Vuokila on konkarina ihan oma lukunsa. Kuuluuko Teemu Pallonen vielä konkarikaarttin?

    Joonas Antilalla ei nykyisin riitä aika ristikoihin. Hän ei ole myöskään ristikoiden laadinnassa konkari.

    Toni Pitkälä on ollut paljon sairaslomilla, joten hänetkin voi jättää pois laskuista. Ehkä hänkin olisi liian vähän laatinut kuuluakseen konkarikaartiin.

    Vuokila on joskus luonut ristikon Pekka Joutsin kanssa nimimerkillä Perkka Vuotsila.

    Eräässä artikkelissa päällä olevasta asusta päätellen Pekka Joutsi on yksi tiimin jäsen. Artikkelissa oleva asu vaikuttaa täsmälleen samalta kuin tiimin kuvassa oleva asu. Pekka vietti juhlapäiviä 1.8.2015 Onnelassa, Tuusulassa.

    Koska Erkki Vuokila pitää Joutsia loistavana yhteisristikoiden laatijana, Vuokila on erittäin todennäköisesti tiimin jäsen. Näin Eki kirjoittaa Pekan juhliin liittyvässä artikkelissa:

    Yhteisristikoiden laadinta Pekan kanssa on aina ollut juhlaa. SM-ristikot vuosina 1993 ja 1995 laadimme kahdestaan, sitten on laatijatiimi kasvanut. Sama pöydän ääressä laadittaessa Pekka on loistava sekä kirjurina että takapiruna. Hänellä leikkaa nopeasti, hän kokeilee tai ehdottaa vaihtoehtoja ja pyrkii aina huipputulokseen. Hän myös menee mielellään hetkeksi sivuun laatimaan haasteellista kulmaa ja palaa hetken päästä hyvän sanoituksen kanssa, joka sitten liitetään mukaan kyseiseen ristikkoon.

    IJL-tiimin kuvassa vaatetustyylin perusteella Vuokila on kuvassa vasemmalla.

    Jos Vuokila on kuvassa vasemmalla, keskellä ei voi olla Teemu Pallonen, sillä hän on sutjakka. Hieman vatsakas konkarilaatija on Juha Hyvönen (katso artikkeli). Hän käyttää rentoja paitoja, joten asuvalinta sopisi häneen. Onnelassa 1.8.2015 Hyvösellä oli päällään punainen t-paita. Sen värinen t-paita on kuvan keskimmäisellä henkilöllä.

    Jos mukana olisi Teemu Pallonen, hän olisi kuvassa vasemmalla. Kuvan keskimmäiseksi henkilöksi en olemuksen perusteella Vuokilaa laittaisi. Koska Vuokila kuvaa tiimiä sanoilla ”kolmen laatijakonkarin kollektiivi”, se sopii paremmin vielä pidempään alalla olleisiin.

    Hyvönen on Vuokilan läheinen yhteistyökumppani. Vuokilan itsensä ohella hän kuuluu Sanaseppojen järjestämien ristikonratkonnan SM-kilpailuiden tuomaristoon.

    Vaatetustyylien, olemusten ja yhteistyökuvioiden perusteella IJL-kolmikon kuvassa on Erkki Vuokila, Juha Hyvönen ja Pekka Joutsi. Kyseessä olisi itse asiassa Team Katalin -ryhmän laatijat, mutta vain kuvittaja olisi eri (Heikki Lavoniuksen sijaan olisi Heli Kärkkäinen). Kokemusta yhteisristikoista on runsaasti. Taisi joku joskus samoin arvella.

    Huomasin IJL-tiimin esittelykuvassa hauskan jutun. Kuva on käännetty vaakasuunnassa eli oletettujen henkilöiden todellinen järjestys oli kuvaushetkellä Joutsi, Hyvönen ja Vuokila. Pekka Joutsi asun napitus ja Vuokilan vyön solki paljastivat kuvan käännön. Vyön ja housujen tyyli ovat samat kuin eräässä Vuokilasta otetussa kuvassa. Housut näyttäisivät olevan eri tai valaistusolosuhteet muuttavat värejä.

    Kuvauspaikkaa pitää siten katsoa hieman eri vinkkelistä.

    Oletettu kuvauspäivä on 1.8.2015 tai sen lähipäivät. En netistä löytänyt Onnela-Krapi-alueelta paikkaa, jossa kuva olisi voitu ottaa. Kuvassa on kassi. Tiimi on saattanut käydä jossakin kuntoiluun liittyvässä paikassa, esim. uimahallilla. Mitähän kuvan taustalla näkyy? Kaiteessa, johon Pekka Joutsi nojaa, yläosassa on erikoinen muotoilu. Se on tunnistettava, mutta sen voi tunnistaa vain henkilö, joka on samassa paikassa käynyt.


    Tarjoaisin ”salapoliisille” tehtäväksi löytää tarkka kuvauspaikka, jossa IJL-iimin esittelykuva on otettu (etsimisessä on huomioitava kuvan kääntö eli vasemmalla puolella oleva henkilö pitäisi olla oikealla puolella ja oikealla puolella olevan pitäisi olla vasemmalla puolella). En netin perusteella löytänyt kuvauspaikkaa.

    Tiimistä otettu tunnuskuva löytyy Sanarisin foorumin Ylläpidon mukaan kokonaisena netistä (päätkin näkyvät), jos osaa etsiä.


    Myös Antti Skyttä sopisi mukaan, mutta hän kyllä pyrkii laatimaan ihan itse ristikot. Hänkin on kuvien perusteella hieman vatsakas. Siinä mielessä hän sopisi keskimmäiseksi henkilöksi. Pidetään häntä kuitenkin teoreettisena vaihtoehtona.

    Minulta epätodennäköiset vaihtoehdot kuvassa ovat (todennäköisyysjärjestyksessä):

    1. Vuokila, Skyttä, Joutsi
    2. Pallonen, Hyvönen, Joutsi.
    3. Pallonen, Skyttä, Joutsi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #22230 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ensisijainen arvaukseni meni metsään (kommentti 25). Jos kuva esittää trioa, uskon ainakin Joutsin kohdalla osuneeni oikeaan. 

    Keskimmäinen henkilö on todennäköisimmin väärin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #22249 Kommentoi
    Yussuf
    Vieras
    #22252 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kiitos, arvoitus ratkesi. Vuokila, Skyttä ja Joutsi -vaihtoehto oli minulla viimeksi kakkosena. Siitä olin lähes täysin varma, kuvassa on joko Skyttä tai Hyvönen. Joutsin ja Vuokilan tunnistin asuvalintojen perusteella takuuvarmasti.

    Skyttää puolsi tiimin ristikoissa ns. skytismit. Välillä Skyttä oli ykkösvaihtoehtokin. Mutta kyllä muutkin vihjetyyppiä käyttävät. 

    Sekä Skytällä että Vuokilalla on viihdetriviaa, joten musiikki-, elokuva- ja tv-sarjavihjeet olisi voinut Vuokila yksinkin esittää. Suurehko määrä kyllä viittasi useampaan tämän tyypin vihjeen esittäjään.

    Valinta Skytän ja Hyvösen väliltä oli lähinnä arvaus. Olisin voinut melkein heittää kolikkoa, kumman vaihtoehdon laitan ensisijaiseksi. Minulla oli 50{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} mahdollisuus arvata oikein.

    Vaikka olisin laittanut Skytän ensisijaiseen vaihtoehtoon, se oli ollut enemmän arvaus kuin varma päätelmä.

    Asiaa voi verrata nelikirjaimiseen ratkaisusanaan, jossa keskellä on yksi piilokirjain. Oletaan, että piilokirjaimeksi sopisi kaksi kirjainta. Olin ikään kuin valinnut ”piilokirjaimeksi” väärän kirjaimen.

    Korostan että Hyvönen täytti kaikki ”vihjekuvan” (tunnuskuva) ja ”vihjetekstin” (”kolmen konkarilaatijan kollektiivi”) kriteerit. ”Kuva- ja tekstivihje” jätti kaksi vaihtoehtoa joiden välillä pystyin vain arvaamaan, kun päätä en nähnyt. En usko, että juuri kukaan olisi voinut päästä pidemmälle annettujen vihjeiden perusteella. Ehkä Juha N. olisi pystynyt erottamaan Hyvösen ja Skytän laadintatyylit riittävän selkeästi toisistaan. Minä en tähän pystyisi.

    Syyt miksi valitsin Hyvösen Skytän sijaan ensisijaiseksi vaihtoehdoksi, ovat seuraavat:

    • Ajattelin, että Skyttä ei haluaisi tehdä kimpparistikoita.
    • Hyvönen on mukana tunnetussa tiimissä, vaikka hän tekee normaalisti ristikot yksin kuvittaen omat ristikkonsa.
    • Hyvösellä on ehkä pidempi suhde Vuokilaan kuin Skytällä.
    • Hyvönen käyttää lähes aina t-paitaa. Skytällä t-paita on harvemmin. Hän käyttää enemmän kauluspaitoja.
    • Hyvösellä oli punainen t-paita Onnelan kuvassa. 

    Ratkaisun herrojen välillä tein lähinnä asuvalinnan takia sekä kuvauspaikkaoletuksen vuoksi. Olisi pitänyt asuvalinnan sijaan tarkastella ristikoiden vihjeitystyyliä. Mutta ei Skytän ja Hyvösen vihjeitystyyli niin paljon poikkea toisistaan, että vihjeitystyylistä olisin osannut varmuudella päätellä, kummasta on kyse.

    Mutta aina ei voi arvata oikein. Hyvönen oli erittäin varteenotettava kandidaatti.

    Kuvauspaikka-arvaus sitten meni kunnolla puihin, eikä sitä kukaan olisi voinut selvittää netin perusteella Suomesta, kun kuvauspaikka oli Nashville, Tennessee, USA vuonna 2014.

    Ehkä vuoden 2015 artikkelissa otettu kuva Pekka Joutsi laulamassa mikkiin (kitara taustalla) on samalta USA:n matkalta eikä mistään päin Suomesta.

    Päättelin oikein, että tiimin esittelykuva on vaakasuunnassa käännetty (alkuperäiskuva). Jos esittelykuvaa ei olisi käännetty, kuvassa olisi herrat järjestyksessä Joutsi, Skyttä ja Vuokila.

    Päättelin myös varsin oikein ajankohdan. Ajattelin että kuva on joko vuodelta 2014 tai 2015. Kuva on vuodelta 2014 (julkaistu  kategoriassa Ekin blogi). 2014 tiimi alkoi tehdä yhteisristikoita.

    Onnela 2015 kuvauspaikkana epäilytti eniten siksi, että tällöin tiimi olisi mainittu tekijäluettelossa varsin myöhään. 2014 tuntui luontevammalta. Koska tekijäluettelo ei aina ole ajan tasalla, pidin suurtakin aikaeroa mahdollisena.

    En nyt ymmärrä, miksi asia pidettiin arvoituksena, onhan Team katalin ihmisillä tiedossa. Todella upea porukkahan takana on.

    Loppuja arvoituksia en lähde selvittämään. Neljän koplasta tiedetään yksi henkilö ja kokoonpano vaihtelee. Tiimiltä olen kohdannut vain yhden ristikon PuPessa.

    Topi Hopearanta -tiimi on arvoitus ja saa minun puolestani pysyäkin arvoituksena; tiimin ristikoita ei enää ole PuPessa ole ollut. Ehkä tiimi ei enää aktiivisesti laadi ristikoita. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #22258 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    http://pelikaani-ristikot.fi/ekin-blogi/1440

    Kerroit Suomi24:ssä:

    Anyway: google kuvahaulla kuvan löysin. Olisi pitänyt arvatakin että blogissa mutten tajunnut.

    Kokeilin Googlea ja lähetin tiimin tunnuskuvan Googlen kuvahakuun, mutta en siten alkuperäiskuvaa löytänyt. Vaakasuunnassa käännetyn kuvan lähettäminen ei muuttanut tilannetta. Ihan sanallista hakua kokeilin moneen kertaan, mutten osannut laittaa oikeita hakusanoja. Millä hakusanoilla löysit?

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #22263 Kommentoi
    Yussuf
    Vieras

    Osuma tuli ”kolme miestä ristikot housut punainen portaat”. Jonkin verran joutuu tuloksia kelaamaan. Kokeilin äsken uudestaan ja löytyi.

    #22264 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sinulla oli hyvä mielikuvitus Googlen kanssa hakiessasi. En olisi itse tajunnut tuon kaltaista hakua laittaa.

    Siitä olen ylpeä, että sain tiimin kokoonpanon tunnustukuvan, esittelyteksin ja muutaman artikkelin pohjalta rajattua kahteen vaihtoehtoon, joissa oli vain yksi epävarma henkilö. Pidemmälle nyt vain en voinut päästä näkemättä alkuperäiskuvaa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #22301 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kun mukana on sekä Vuokila että Skyttä, se selittää joskus viihdetrivian suurta määrää ristikoissa. Kun sekä Skyttä että Vuokila molemmat harrastavat yksin laatiessaan musiikki-, elokuva- ja tv-sarjatriviaa, yhteen ristikkoon tulee helposti sitä ylenpalttisesti.


    Lisäys 27.8.2021. Pekka Joutsilla on SK 34:ssä elokuvatriviaa. Toinen vihjeistä liittyy erittäin vanhaan elokuvaan ja toinen 1980-luvun lopun elokuvaan.

    Viihdetrivian osalta on siten vaikea päätellä, mikä vihje on keneltäkin. Ekiltä ehkä uudemmat tv-sarjat ja Pekalta vanhempi elokuvatrivia.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #23798 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tein tiimistä uuden tunnuskuvan (klikkaa kuvaa, niin näet sen isompana):

    Se on ollut tätä kirjoittaessani käytössä jo muutaman kuukauden. Kuva on yhdistelmä kolmesta aiemmasta kuvasta hieman henkilöiden asuja täydentäen.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

    #23829 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Sanasepot-lehden 40-vuotisjuhlanumerossa kerrotaan tiimin syntyhistoria. Olettaisin, että se liittyy tiimin USA:n matkaan, mutta se on arvaus. 

    Sain jutun eräältä nettitutulta. Arvaus ei osunut oikeaan. Tiimi syntyi tammikuussa 2014 eli ennen USA:n matkaa Pekan luona Porissa. Pori on ollut tärkeä myöhemminkin.

    Etunimet liittyvät liittyy tiimin jäsenten toisiin nimiin, sukunimi erään jäsenen sukuhistoriaan. Tämän jätän salaisuudeksi enkä kerro tarkemmin.

    Alkukokoontumista seurasi junalaadintamatka. Keskenään läheisiä heidän täytyy porukan olla, jos lähtee yhdessä USA:han. Sitä reissua ei kirjoituksessa mainita lainkaan, joten se taisi olla pelkkä huvimatka. Arvaukseni meni siis pieleen.

    Yhteisistä laadinhetkistä mainitaan Ylläs.

    Tyypillistä on keksiä perusajatus, jota kehitellään aluksi suullisesti. 

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Kevään kukkia ihailtavana. 🌼

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO HUHTIKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Ilmo Juhani Liljeroos -tiimin arvoitus

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...