• Tämä aihe sisältää 47 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 7.11.2021 09:06 Tapio toimesta.
Esillä 48 viestiä, 1 - 48 (kaikkiaan 48)
  • Julkaisija
    Kommentit
  • #21504 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Iisakin ristikoita monet pitävät juuri tällä hetkellä Suomen haastavimpana ristikkolehtenä. En ole ostamassa lehteä, mutta jos joku on saanut täyteen vähintään kaksi kolmannesta ristikkoa voisin kokeilla, saisimmeko ristikon yhdessä loppuun. 

    Lähetä koko ristikko mahdollisimman siististi skannattuna tai valokuvattuna minulle sivun lopussa olevaa lähetystoimintoa käyttäen. Jos pystyn, annan julkisesti vinkkejä. Ratkaisusanoja en anna ja toivon, että kysyjäkään ei ratkaisusanoja paljasta.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22722 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Saiskos apuja tähän Iisakin ristikon loppuun.

    #22723 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Yritetään. Muutan kommenttia kun ehdin tutkua ristikkoa.

    Vasemmalla osa vihjeistä ei näy. Lähettäisikö kuvan, jossa näkyy kaikki vihjeet.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22724 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Sori, tuli ensin väärä ristikko. Toki siinäkin saa auttaa muutaman puuttuvan kirjaimen kohdalla.

    #22725 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Annika Savolaisen ristikko.

    PUUTA… lue kirjain kirjaimelta.

    *- – – -. Tämän logiikka on eri kuin yleensä. * vastaa alkukirjainta ja siihen liittyvä kirjain tulee siten mukaan.

    Yleensä nämä on siten, että ?- – – – ja ratkaisusana on nelikirjaiminen (? = laittamasi alkukirjain).

    Molemilla tavoin viitataan tunnettuun laulajaan.

    Ristikossa ihmettelen vihjettä MYLLYSSÄ. Neljäs kirjain tuntuu oudolta. En ainakaan löytänyt googlella myllyyn liittyvää ratkaisusanaa. Jos vokaalin vaihtaisi, tulisi mm. betonimyllyyn liittyvä sana.

    TOVERI – tutkipa Wikisanakirjasta, mistä sana on johdettu (ei mainintaa Kielitoimiston sanakirjassa).

    Väärin päin A – miten kirjaimelle on käynyt?

    ELEISTÄ – mielestäni typiste.

    VARPUSPARVEN… – mitä ikävää tarkoitetaan joskus sanalla ”varpusparvi” – Lähteenmäkikin on viitannut samaan asiaan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22726 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Kuukauden (Aulis) Lehto

    Sinulla on väärä valtio ihan ylhäällä keskellä – itään kyllä mennään.

    Ase kädessä vasemmalla taitaa olla 007.

    Vasemmalla alhaalla ”&” ei tule suoraan itse kirjain lausuttuna vaan sen synonyymi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22727 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Entäpä kissakuvan oikealle puolelle tulevat sanat?  Ja näiden risteävät pystysuorat?

    #22728 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    En oikein saa otetta. Kissan yhteydessä on vihje SUKUNIMI kahteen kertaan. Vihje on melkoisen tyhjä. Odotettavissa vain satunnaisesti Googlella löydettyjä sukunimiä. Vihjeet eivät auta ratkonnassa juuri lainkaan.

    Vihjeen TUNTEITA akapuolusesta kuvasta ei saa tolkkua, mitö se esittää.

    Kokeilin olisiko kyse tuolin nimestä. Tuoli on Rowico Carmen pinnatuoli. Tuotemerkki ei siis toimi.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22731 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Tässä jotain hahmotelmaa, mutta ei varmaan ole oikein. Mutta jos jostain sanoista vähän pääsisi eteenpäin.

    #22732 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Samoja tai melkein samoja itsekin kokeilin, mutten päässyt pidemmälle, joten pyyhin kaikki pois. Eri sukunimiä taisin kokeilla, mutta laittamasikin kävi mielessä. Ihan puhdasta arvailua ja kokeiluahan tämä on. Lehdon ristikoissa sukunimet saattavat olla Googlella löydettyjä tavisten sukunimiä, joilla ei tunneta ketään julkkista.

    Kissaan oletan kaikkien sanojen olevan simppeleitä.

    Tämä tuoli on ongelma:

    Tuoli saattaa olla jollakin valmistajalla eri nimellä kuin minkä löysin. Artek Crinolette (toinen versio) on melkein saman näköinen. Kuvassa ei kyseinen tuoli kuitenkaan ole, sillä jalat ovat erilaiset kuin kummakaan Artekin tuolissa. Voi toki olla, että Lehto on valinnut väärän kuvan.

    HansK Zig-Zag ehkä sopisi. Ei sekään täysin vastaa kuvaa.

    Kun tarkemmin katsoin ei ole Rowico Carmenkaan, sillä jalkojen kulmat on hieman erilaiset. Saman näköinen tuoli löytyy myös nimillä Paris ja Carol.

    Yngve Ekström Nesto jalkojen kulma olisi jotakuinkin sama kuin kuvassa. Ruokapöydän tuoli musta pinnatuoli, Torkelson Edda myös hyvin saman näköinen, mutta kirjainmäärä ei toimi.

    Nimistä Artek, HansK, Paris, Carol, Yngve ja Nesto ovat viisikirjaimisia, mutta mikään noista ei taida toimia. Sain melkein toimivan HANSK-vaihtoehdolla.

    Oletan, että haetaan tuotemerkkiä. 100{1f031e431af29ee9f1d90d74e70b82c220fb512f2ed7fbb07642e330f2fcaa29} kuvan esittämän tuolin kaltaista tuolia en löytänyt, vaikka monta läheltä liippasi.

    Yleisesti ottaen inhoan Lehdon tuotemerkkivihjeitä varsinkin silloin kun tuotemerkki on vaikeasti löydettävissä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22778 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Myös seuraava kuva on arvoituksellinen:

    Muistuttaa hieman Islantia, mutta se se ei voi olla. Johonkin alueeseen ratkaisusana tuntuisi viittaavan. Mitään järkevää ratkaisusanaa en vihjeestä saa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22780 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Pyysin vinkkiapua Kuukauden Aulis 10/2021 ristikkoont eräältä toiselta ratkojalta. Sen mukaan edellisessä kommentissa oleva kuva esittää Islantia – melko pieni valtio. 

    Saamieni vinkkien perusteella annan Marialle vinkkejä. Maria toisessa minulle lähettämässäni kuvassa oikein kissan oikealla puolella olevissa vihjeissä ovat seuraavat:

    • Kissan oikealla puolella kolmas vaakavihje ylhäältä lukien.
    • POHJALAISIA pystyvihje.
    • TYÖKALU pystyvihje.
    • MAANALAISIA pystyvihje.
    • pystyvihje.

    Sitten sekä saamiani vinkkejä että itse lisäämiäni vinkkejä.

    Kissan oikealla puolella kolmannen vaakavihjeen vaakaan tulee eläviä, joskus omituisiakin. Vihjeen alapuolelle sen yläpuolisen sanan kanssa vähän sama juttu.

    Ihmettelin niissä ratkaisusanan monikkomuotoa ja sitä, miten ne liittyvät pääkuvaan. Laatijalla näyttää olevan ideana se, että kuvaan on yhdistetty kaksi eri eläintä – kuvan eläintä ei ole olemassa! Kun katsoon kissalta näyttävää eläintä tarkemmin, sillä eläimellä on jyrsijän etuhampaat! Jyrsijällä on keskellä ns. talttahampaat. Oravat käyttävät niitä käpyjen suomujen poistoon. Myös oksien katkominen ja reikien tekeminen onnistuu talttahampailla.

    Kissan etuhampaat näyttävät nimittäin tältä:

    Keskellä on matalat hampaat ja matalien hampaiden vieressä on isot kulmahampaat, joilla eläin tarttuu saaliiseensa.

    Mahdollisesti myös isomman eläimen sieraimet voi tulkita pienemmän eläimen silmiksi.

    Kun kuva viittaa kahteen eri eläimeen, monikkomuodot ovat luontevia. Ratkaisusanoussa on monta synonyymiä ja näihin kahteen eläimeen liittyviä muita sanoja.

    Arvoitukselliset kuvat ovat tyypillistä Lehtoa. Monesti ne ovat myös ristikon parasta antia. Tulee mieleen eräät Hesarin arvoitukselliset pääkuvat ja eräät pienemmät vihjekuvat.

    Pääkuvan oikealla puolella ensimmäinen vaakavihje liittyy itse eläimiin.

    Tuolin tuotenimi oli kyllä mielettömän hankalasti löydettävissä. Vaikka kuinka yritin googlata, en tuotemerkkiä löytänyt vaan vain viisi samantapaista tuolia, joista muutama oli todella paljon kuvan tuolia muistuttavia. Olen Hesarin ristikoita ratkoessani tuotemerkit aiemmin löytänyt, joten tämä oli pahin kohtaamani tapaus. En löytänyt sitä haulla ”pinnatuoli” enkä em. hakusanan ohella laittamillani arvauksilla.

    Koska tuotemerkki on vaikeasti löydettävissä, laitan sen suoraan. Tuoli on KRISE.

    Kun yritin väärillä tuotenimillä, ristikon ratkontaan kului hirveästi aikaa. Kumitin paljon pois ihan oikein laittamiani ratkaisusanoja. Mm. karttakuvaan olin laittanut oikean ratkaisusanan, mutta pyyhin pois, koska se ei sopinut löytämieni tuolien nimien kanssa.

    Tein strategisen ratkontavirheen. Yritin ensin selvittää tuolin tuotemerkin ja sovittaa siihen risteävät.

    Jos Lehdon ristikoiden kohdalla epäilee tuotemerkkiä ratkaisusanaksi, pitäisi monesti ensin ratkoa ympäristöä mahdollisimman paljon. Tuotemerkki löytyy sitten risteävien kautta ainakin niin, että siihen jää vain yksi tai kaksi kirjainta Googlen kanssa vaihtoehtoisia sanoja kokeilemisiin.

    Sukunimien kohdalla kyse on puhtaasta arvaamisesta ja arvauksien testaamisesta. Vaakaan menevän 3. kirjain (pystyyn 2.) on kokeiltava eri vaihtoehtoja.

    Yhdellä arvauksella pystyyn menevään sukunimivihjeeseen löysin suomalaisen sukunimen, mutta vaakaan menevään sukunimeen en varmasti sukunimeksi tunnistettavaa erisnimeä löytänyt ollenkaan. (Myheritage ei sukunimeä tunnistanut kun myöhemmin testasin vaihtoehtoja sillä).

    Vaihdoin arvattavaa kirjainta, mutta mitään varmasti sukunimeksi tunnistettavia sanoja ei löytynyt kumpaankaan suuntaan.

    Kun arvuuttelin kirjainta Myheritage-sivustolla, yhdellä kirjaimella tuli osumia sekä pystyyn että vaakaan hakukenttään laittamistani sukunimistä. Osumia oli 2 ja 27, joten todella harvinaisista erisnimistä olisi kyse.


    Lisäys. MyHeritage löysi RAIKIMO-LIOLILA. Toista näistä ei muulla haulla löytynyt.

    Toinen vaihtoehto on RAUKIMO-LUOLILA. Toisesta noista en ole varma, onko sukunimi ollenkaan.


    Joku toinen saattaa löytää osumia, joita en löytänyt, mutta melkoista arpapeliä sukunimien löytyminen on. On mahdoton tietää, mitä kirjaimia laatija ajatteli ja mitä Kolmiokirjat hyväksyy oikeiksi kirjaimiksi. Lehdon tarkoittaman ratkaisusanan löytyminen on vain villi arvaus. Ihan näin paljon ristikon ratkaisusanat eivät mielestäni saisi perustua villeihin arvauksiin ja kokeiluihin.

    Koska en ole varma, mitä sukunimiä Lehto tarkoitti, jätin tämän säikeen tilaksi ”Ei ole ratkaistu”.

    On Lehdon ristikoissa myös omat hyvät puolensa. Arvoituksellisten kuvien lisäksi Lehdon Hesarin ristikoissa on usein oikein hauskat pääkuvista johdetut sanat. Mutta Googlen tarve on niissä samaan tapaan minusta turhan suuri.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22787 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Vihjeeseen LOPUTTOMAN HASSU kolmas kirjain oli vielä ratkaisematta. Kyseisen kirjaimen kohdalla risteävä sana on kuvavihje. Seuraavassa vihjeessä kysytään tuotemerkkiä. Alla oleva kuva esittää suojalaseja.

    LOPUTTOMAN HASSU on ns. typiste, josta on otettu pois viimeinen kirjain. Hass(u)  = ****(u).


    Iisakin ristikoista voi lähettää palautetta s-postilla (ristikkopalaute[at-merkki]kolmiokirja.fi).

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22838 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Onkohan tässä jotain virhettä? Tuossa loputtoman hassu/lasit ei oikein tunnu tulevan järkevää. Samoin sukunimien yksi kirjain mietityttää. Mikä olisi vasemman reunan vihje xx?

    #22839 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Ja myös ylimmän vaakarivin toinen sana. Mitä kuva esittää?

    #22840 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Onkohan tässä jotain virhettä? Tuossa loputtoman hassu/lasit ei oikein tunnu tulevan järkevää. Samoin sukunimien yksi kirjain mietityttää. Mikä olisi vasemman reunan vihje xx?

    X = kymmenes roomalaisena numerona. XX – edelliseen liittyvä X monikossa. Ongelma on se, että vihjessä näyttäisi olevan kaksi pientä x-kirjainta, mutta ne tulee lukea isoina kirjaimina, jolloin ne muistuttavat roomalaisia numeroita.

    Sen yläpuolella on kissakuva. Jos ajattelee, että kissa on edustaa jotain eläintä, siihen saa järkevän sanan.

    Kuten kommentissa #22780 toin esille, sukunimet ovat outoja hakukoneella löydettyjä sukunimiä. Laatija on kelpuuttanut ristikon, koska löysi hakukoneella joitakin sukunimiä, jotka sopivat ristikkoon. Kaksi eri kirjainta on mahdollista. Pohjimmiltaan näissä ratkaisu löytyy vain kokeilemalla hakukoneissa millä kirjaimella löytää sukunimen, jolla on edes yksi käyttäjä maailmassa – niinhän laatijakin on tehnyt. Yleisyydellä ei ole näissä laatijalle mitään merkitystä.

    Ja myös ylimmän vaakarivin toinen sana. Mitä kuva esittää?

    Tarkoittanet tätä kuvaa:

    Kuva on tunnus (lippu, logo tai vaakuna). Mielekkääksi piilokirjaimeksi ei sovi oikein kuin yksi kirjain. 

    Kun 29.10.2021 etsin tunnusta, en löytänyt kuvaa Googlella. 30.10.2021 löysin alueen lipusta yhden version, jossa on vihjeessä oleva kuva. Näyttää siltä, että alueella on useammanlaisia lippuja. Suomenkielinen Wikipedia näyttää alueelle eri lippua. Kyseessä on kaiketi jokin epävirallinen lippu.

    Vaihtoehtoinen lippu löytyi haulla ”***** flag” (***** = ratkaisusana.

    Lehdon tapauksessa muukin kuin ilmeisin ratkaisusana voisi kyllä periaatteessa olla ratkaisusana – riittää, että Googlella jostain päin maailmaa löytyy sopiva maantieteellinen alue, firma tai tuotemerkki, jolla olisi vihjeessä kuvattu tunnus.

    Yksi syy siihen, että itse lopetin Lehdon ristikoiden ratkonnan on se, että hänen laatimissaan ristikoissa on hirveän paljon Googlen avulla löydettyjä ratkaisusanoja. Ristikoissa on paljon outoja etunimiä, sukunimiä, pelihahmoja, elokuvia, tuotemerkkejä, paikkakuntia ja lyhenteitä – ehkä tuosta jäi vielä osa outouksista mainitsematta. 

    Laadinta perustuu siihen, että jos tulee tiukka paikka laadinnassa, riittää, että Googlella löytyy jotain risteäväksi sopivaa. Harmittavimpia ovat vihjeet ETUNIMI ja SUKUNIMI. Niistä on vähiten apua ratkonnassa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22858 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Löytyisikö apuja tämän ristikon puuttuviin kohtiin.

    #22866 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ristikko: Toni Piirainen TALVI YLLÄTTI?

    Vasen yläreuna

    Pääkuvasta johdetun ensimmäinen sanan 1., 2. ja 6. kirjain on väärin. Laita ketun ympärille mielessäsi sitaatit ja mieti sen jälkeen, miten kettu voisi liittyy toiseen pääkuvasta johdettuun sanaan.

    Ruudukossa on kolo eli …

    Lihakuva on typiste (Auliksella tällaiset ovat tyypillisiä). 

    Oikea reuna keskellä

    Sulla on väärin vesilasiin liittyvä vihje, mistä syystä et saa reunaa ratkottua.

    ENTTAA on typiste. Viidenneksi kirjaimeksi sopii kaksi kirjainta, mutta vai  toinen sopii vihjeen -TELEE kanssa.

    Vihjeen -TTELEE ratkaisusanassa 2. ja 4. kirjain on sinulla väärin.

    OLYMPIAVOITTAJA – kyseessä ei ole urheilija. Joskus palkintoja saivat muutkin kuin urheiljat. Tämä henkilö on suomalainen ja ristikoista varsin tuttu.

    Pääkuvan alla

    Pääkuva: Mitä kettu tekee?

    JYRKIN TOIMITTAJA on väärin. Kyseessä on eräs toinen ko. ohjelman toimittaja. Löytyy helposti Googlella.

    -MTO on typiste.

    Siluettikuva viittaa upseerin. Ratkaisusana on usein upseeriin liittyvä sana.

    Madon oikealta puolelta näyttäisi puuttuvan vihje.

    HOMMASTA MIELEEN tulee eräs TV-sarja.

    Vasemman alalaidan tyhjät kohdat:

    Siellä on yhteensä kolme typistettä.

     RIKKI… on jaotelma. RIKKI = ?

    SOTKE KESKUS on epäsuora anagrammi.

    VAHVISTAVAT RAKENNETTA sain ratkaisusanan, joka on sinänsä kunnollinen, mutta joka ei liity vihjeiseen. Mielestäni sanaa ei käytetä vihjeen antamassa merkityksessä. Oikaiskoon joku, jos olen väärässä.

    VILJELIJÖILLE tuli ratkaisusana, jota en ole nähnyt enkä kuullut käytetyn, mutta mikä sisällöllisesti on ok.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22887 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Vasemman yläkulman kahta ensimmäistä pystysanaa en keksinyt. Kuten myöskään en kuvasta lähtevää ensimmäistä sanaa.

     

    Sen lisäksi puuttuu vielä vahvistavat rakennetta ja kettukuvan alla toukan kuva (lähteekö siitä 2 vihjettä alaspäin? )

    #22888 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Pääkuvasta alkava sana on viihdealan tietoa – on ollut Ylellä viimeksi noin vuosi sitten. Suomenkielisessä nimessä mainitaan kettu, mutta ei alkuperäiskielisessä nimessä. Vuokila ja IJL-tiimi harrastaa tätä vihjetyyppiä paljon. Enempää en voi kertoa paljastamatta liikaa.

    Musta tai lähes musta suorakulmio. Musta kuvaa pimeyttä. Yön sanotaan olevan pimeä, mutta mikä myöhäissyksyllä ja talvella voi myös olla pimeä.

    Toukasta saattaa lähteä kaksi vihjettä. Kaksi vihjettä voi tulla myös HOMMASTA…  Merkityksellinen ratkaisusana tulee siitä, ettö vihje puuttuu! Ymmättääkseni siitä on kyse.

    Toukasta tulee ainakin suoraan alas hyvin usein vastaavanlaisesta kuvasta tuleva ratkaisusana. Toukka ei ole aina toukka vaan toukka on…

    VAHVISTAVAT… on mielestäni outo vihje ratkaisusanalle kuten jo totesin. Alkuosa on kyllä ihan ok, mutta vahvistavissa rakenteissa ei mielestäni käytetä yhdyssanan loppuosan sanaa. Ratkaisusanaa, jonka sain, käytetään yleensä rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22894 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Piilosanasta puuttuu P15 ja V19, saisko näihin apua?

    #22896 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    P6 on sulla mielestäni väärin. ”Kahdesta eri mitasta” on mielestäni piilovihje eli kaksi mittaan liittyvää sanaa peräkkäin. Niillä saa tiiviin synonyymin. Toinen lause vähän ihmetyttää. Ensimmäinen lause vähän eri muodossa riittäisi.

    V19: ex-pankki on yksi 1990-luvulla toimintansa lopettaneista pankeista. Pankin nimen jälkeen tulee suutarin tai puusepän käyttämä terävä esine.

    V15: piilovihje on sisäkkö; rehvakkuuden synonyymi sijoitetaan letin sisään. Letti kaiketi viittaa letitetyn pullapitkon osaan, ei hiuksiin.

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22897 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Piiraisesta puuttuisi vielä vahvistavat tukirakennetta, suoristut ilman happea ja sen yläpuolella oleva kuvavihje vasemmassa reunassa.

    #22898 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Tukirankenteisiin en osaa opastaa enempää.

    Ilman happea – O pois sanan SUORISTUT synonyymistä.

    Upseerin kuvs. Mikä upseerin slanginimitys esiintyy usien ristikoissa?

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22901 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Onkohan jotain virheitä, kun ei oikein meinaa ratketa.

    #22902 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Onkohan jotain virheitä, kun ei oikein meinaa ratketa.

    Upseerin alapuolella ongelma on virheratkonta vihjeeseen JOHTI. Ratkaisusana ei ole johtaneen ensimmäinen etunimi eikä sukunimi. Siitä seuraa virhe vihjeessä OTSA KURTUSSA, jossa 5., 6. ja 9. kirjain on väärin. Tein kyllä itsekin samat ratkontavirheet, mutta kumitin ruutuja. Pitää uskaltaa kumittaa ja miettiä uusiksi!

    IENTÄ on typiste – kokeile alkuu kirjaimia A:sta alkaen. Ratkaisusanan alkukirjain on lähetetyssä kuvassa väärin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22904 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Osaatko auttaa tuon yhden puuttuvan kirjaimen kanssa?

    #22906 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    ELEISTÄ on typiste. Lisää mielessäsi alkuun kirjain ja etsi sopiva sanapari.

    -OLO luetaan väärin päin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22909 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Kiitos, oikea kirjain oli mielessäni, mutta en keksinyt, mistä tulee. Nyt aukeni vihjeet.

    #22910 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Jos ei heti aukene, kannattaa kokeilla yleisimpiä jekkuja – niin minä toimin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22911 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Tämä alakulma tuottaa vaikeuksia. Löytyisikö siihen apuja?

    #22913 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ristikko on siis Antti Skytän ja Kaarina Löfgrenin keskiaukema nimeltään PITKIN SANOIN.

    Googlaapa tsaarin puoliso. Loppuosa on väärin.

    SILLÄ VERENSÄ – taitaa liittyä erääseen pohjalaissanontaan.

    PUOLET KUKASTA olisi sitten eri kuin laitoit.

    PURUVESI ratkaisuksi on pakko tulla sanat, joita ei yleensä kirjoiteta yhteen. Tällaisia ristikossa välillä on.

    Oksaiseen puuhun olet laittanut epäsanan.

     

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22914 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    En tiedä pohjalaissanontoja, mistä sen voisi löytää?

    Sälmi-?

    Kuvasta lähtevän yhdyssanan viimeinen osa? Taisi olla sitten sekin väärin?

    #22915 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Pohjalaista puukkojunkkariaikaa. Ehkä Lapuan liikekin käytti.

    Hyvinkin pääkuvista johdetut sanat voivat olla oikein.

    Oksaiseen puuhun sain sanajohdannaisen, jota en löytänyt käytetyn missään. Alkuosa on minulla sama kuin lähettämässäsi ristikossa.

    MAASTOSSA sain eri sanan.

    LIOSSA sain samanhenkisen sanan kuin TIETÄÄ TULOA eli finassisanoja kumpikin.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22916 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Entäs oikeassa reunassa liossa, linnan päästä ja tietää tuloa?

    #22917 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Ja vaakaan Puruvesi ja pärjäävä?

    #22918 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    LINNAN PÄÄSTÄ liittyy tunnettuun kirjailijaan ja hänen tunnettuun teokseensa.

    PÄRJÄÄVÄ liittyy mielestäni samaan aihepiiriin kuin TIETÄÄ TULOA ja LIOSSA eli kyseessä on finanssipiireissä pärjänneestä.

    Vähän kiusasi tien kuva ja UUTTA POLVEA, kun en ollut varma kumpi menee pystyyn ja kumpi vaakaan. UUTTA POLVEA laitoin vaakaan monikollisen sanan.

    Jalkakuvaan laitoin jalan liikettä kuvaavan sanan.

    Muihin olenkin jo aiemmin esittänyt kommentteja.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22919 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Vähän lisävihjeitä tarvitsisi, ei näillä pääse eteenpäin.

    #22920 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Etenkin alarivin kuva, jossa ovi ja laatikko, sekä tietää tuloa vihjeen vasemmalla puolella oleva kuva?

    Sekä osia?

    #22922 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Etenkin alarivin kuva, jossa ovi ja laatikko, sekä tietää tuloa vihjeen vasemmalla puolella oleva kuva? Sekä osia?

    Tarkoittanet kuvaa, jossa on mm. kastepisara. Vihjeessä ei etsitä yksittäistä kuvassa olevaa yksityiskohtaa vaan kyse on päivän alun olemuksesta – millaisena se koetaan etenkin loppukesällä.

    OSIA sain lakeihin ja asetuksiin liittyviä osia.

    Laatikkoon ja oveen sain niiden sijaintiin liittyvän sanan monikossa.  Kannattaa miettiä vasta lopuksi, sillä koin vihjeen vähän oudoksi.

    SÄLMI- idean keksi. Vaihdapa kirjainten paikkoja – tyypillistä Skytän kirjainkikkailua.


    Ovatko muuten lähettämäsi ristikot no 10 vai 11? Olisi hyvä aina kertoa aluksi muille lukijoille tiedoksi lehden numero ja muut oleelliset tiedot.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22924 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Sain ratkaistua. Samaa lehteä on kuin aiemminkin, eli 10.

    #22925 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ok. Lähettämässäsi ristikossa oli EIVÄT MAATA PITKIN yhteydessä muutama ruutu tyhjä. Em. vihjeeseem laitoin erään kalan.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22932 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Iisakki 10 Keräsen ristikossa olisi kohtia, joihin olisin apua vailla.

    #22934 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Sain sen verran tehtyä, että puuttuisi vielä kaupan etuosa joskus (aika keskellä ristikkoa), oikeasta reunasta eroon Eu:sta kyltti, suuri nuijija ,kuva jossa kala ja koukku. Myös kuvasta lähtevä ensimmäinen sana epävarma.

    #22936 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Minulla meni aika lailla voimia IS:n Leinosen ja Vaalamon ristikoiden kanssa, joten en ehkä tänään paljon jaksa. Jos pääsit eteenpäin vähänkin, lähetä siitä alueesta kopio.

    Uudesta kuvasta päätellen olet päässyt pidemmälle, mitä siinä näkyy. Ehkä paras ottaa uusi kuva koko ristikosta.

    Keräsen ristikoissa on paljon anagrammivihjeitä. Tässäkin niitä löytyy useita, kuten ”tasaa uraa toisin”.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22937 Kommentoi
    Maria
    Vieras

    Tuossa enää.puuttuvat kohdat.

    #22940 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Ongelma on siis seuraavissa vihjeissä (ratkaisusanat ovat nelikirjaimisia):

    MM

    KAUPAN ETUOSA

    Molemmista puuttuivat risteävä kirjain ja jälkimmäisestä myös piilokirjain.

    Ongelma oli se, että VUORILTA PALANNEEN MAASTOA ratkaisusanan 5. ja 6. kirjain oli väärin (kuten myös vihjeen Jessica viimeinen kirjain).

    MM on aika tunnettu henkilö ja voitti viime vuosikymmenellä. Kaupassa kysytään erään varsin tunnetun kauppaketjun (kaksiosaisen) nimen alkuosaa.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

    #22941 Kommentoi
    Tapio
    Sivustovastaava

    Suomi24:ssä kysyttiin:

    Piilosanassa on vihje: Tässä lajissa hän pääsi korkeimmalle, aina mestariksi asti.
    (4 kirjainta)
    Mikä voisi olla ratkaisu, kun _i_a 2 piilokirjainta uupuu.

    Saadut kirjaimet saattavat olla väärin. Ei ole tiedossa, onko kyse lehden numerosta 10/2021 vai 11/2021 eikä se, mikä piilosatehtävä on kyseessä.

    Suomi24:stä sain tähän seuraavan vinkin:

    Vihje: Sana löytyy helposti takaa lukemalla, kirjaimet ovat oikein. Vastaus ei kuitenkaan ole Kira!

    Sanarisin piiliksissä aina on vinkki alhaalta ylös tai vasemmalta oikealle lukemiseen. Sanaa ”korkeimmalle” ehkä voi pitää vinkkinä, sillä suuntahan on ylöspäin. Edellyttää kuitenkin, että vihje on pystyvihje. Vaakasuuntaisessa vihjessä sana ei kelpaisi vinkiksi lukusuunnasta.

    Ratkaisuja on kaiketi SIJA, sillämestaruuskin sellainen on.

    Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet). Tsättäile ristikostasi kanssani (tsätin ohjeetkatso video).

    Talvea on jäljellä vielä Etelä-Suomessakin! ⛷️🏂

    - - - Saatan välillä estää kirjautumatta kirjoittamisen - siksi ja muistakin syistä suosittelen kirjautumista.
    Tutustu kommentointilomakkeen yhteydessä oleviin toimintoihin! Niistä löytyy mm. SPOILER-toiminto (harjoittelusäie), linkki Google Gemini tekoälyn käyttämiseen ja kuvien lähettäminen minulle privaatisti. - - -

    RATKO MAALISKUUN TAPIO HUUHAA

Esillä 48 viestiä, 1 - 48 (kaikkiaan 48)
Vastaa aiheeseen: Iisakin ristikot 10/2021

Voit käyttää muotoiluun BBCodes-merkintöjä.
Käyttäjätililläsi ei voi käyttää eidistyneitä BBCode-merkintöjä, ne poistetaan.

Tietosi:


BBCode-merkkaukset + luomani lisämerkkaukset:

[BR][SPACER][HR][UNDERLINE][/UNDERLINE][STRIKE][/STRIKE][SUP][/SUP][SUB][/SUB][COLOR][/COLOR][CODE][/CODE][REVERSE][/REVERSE]

Emoji-valikoima:

🙂 😀 😂 🤨 😮 😥 👿 💡 ❤️ 👍

Kun jotain painikketta klikkaa, tapahtuma joko avaa tai sulkee toiminnon. Mikäli jokin muu toiminto on avoinna, se suljetaan automaattisesti.

Valikko "Lisäkoodeja" avaa mahdollisuuden lisätä hyödyllisiä toimintoja ja koodeja, kuten "Näytä/piilota sisältö" (SPOILER) sekä emoji-ikoneja editoriin. Lue lisää...

Valikko "Linkkisetti" listaa hyödyllisiä linkkejä. Lue lisää...

Valikko "Kuvien lähetys" avaa lomakkeen, jolla voi privaatisti lähettää minulle kuvia. Kyseessä on itsenäinen, upotettu toiminto. Kun kuva on valittu, pitää painaa LATAA-painiketta. LÄHETÄ-painike ei liity kuvien lähetykseen vaan uuden kommentin lähettämiseen!. Lue lisää...