Päiväkirjaosuus 7/2019

Blogia kirjoittamassa

Sivun sisältö:

Päiväkirjaosuus

1.7.2019

Sain vihdoin HD-version jotakuinkin kuntoon.

5.7.2019

Vaimo sain lahjana  Apu Ristikot 7/2019 ja loin siitä säikeen. Yksi kysymyskin siihen liittyen tuli. En aio koko lehteä ratkoa vaan vain valokuvaamani ristikot. Hauskoja ristikoita lehdessä on.

7.7.2019

Otin pois mobiiliversioista perusvalikon ja korvasin itse sijoitetulla valikolla. Näin sain kännykkäversiossa valikon pysymään paikoillaan.

9.7.2019

Olen kehitellyt foorumisivustoa. Lähinnä mobiiliversioita. Niistä sain välillä positiivistakin palautetta Suomi24:ssä

10.7.2019

Loin säikeen Suomen Kuvalehti 27/2019. Oikein hyvät tehtävät.

________________

Yritin kehitellä foorumisivustoa, mutta kehitellessä on tullut mokiakin.

11.7.2019

Sain vastauksia kysymyksiini Suomi24:ssä että s-postitse.

________________

Lisäsin blogisivustolle foorumisivuston kaltaisen apuvalikon. Näin on helpompi siirtyä blogisivustolta takaisin foorumisivustolle. Lisäksi blogisivuston ydinlinkit ovat aina esillä eikä tarvitse käyttää valikkoa.

________________

Täydensin vihjeoveluuksien sivuja Oveluusyhdistelmiä ja erikoisuuksia ja  Poistot ja lisäykset.

12.7.2019

Laadin  vihjeanalyysin Suomen Kuvalehti 27/2019.

14-15.7.2019

Olen korjannut paljon marginaaleja. Pääsisällön leveydet ovat 783+ alueella foorumisivustoille tyypillisiä. 

Viimeisimpien kommenttien listauksessa on puutteita.

16.7.2019

Tein jonkilaisen levälle tietokonenäytölle sopivan version, jossa pääsisältö keskittyy. En ole ratkaisuun tyytyväinen.

Peruskännykkä ja HD-tablet-versioissa mobiiliversioissa foorumien lähtösivu näkyy vähän väärin, mutta muut sivut ovat melko kohdillaan.

17.7.2019

Loin säikeen Suomen Kuvalehti 28/2019.

18.7.2019

Sain ihan oikeutettua huomautusta siitä, että sivut eivät näytä hyvältä leveällä tietokonenäytöllä. Tein kaikkeni, että olisivat paremman näköiset.

Ei mennyt kuin Strömsössä vaan ratkaisu pikemminkin kehkeytyi yritysten ja erehdysten kautta. Minusta lopputulosa esim. 900×1600 näytöllä on ok ja pitäisi olla varsin ok ainakin jonkin verran leveämmälläkin näytöllä.

20.7.2019

Muutin sivuja Säännöt ja Valvontakäytännöt. Poistin toistaiseksi ennakkosensuurin kirjautumattomilta käyttäjiltä. Muutin siihen liittyen valvontakäytäntöjä.

23.7.2019

Loin säikeen  Suomen Kuvalehti 29/2019.

24.7.2019

Sain foorumisivuston ulkonäköasiat jotensakin kuntoon. Jotain aivan pientä jäi.

25.7.2019

Viimeaikoina on mennyt teknisten asioiden kanssa monin verroin enemmän aikaa kuin ristikoiden kanssa. Tekniset haasteet ovat mielenkiintoisia – sivujen kaatuminen tosin aina välillä harmittaa.

Sivusto kaatui hetkeksi sinänsä ihan oikein laadittuun PHP-koodiin, mutta Code Snippet ei tarkista koodin prioriteettia. Käytyin toisessa tietueessa toisessa tietueessa määrittelemääni funktiota. Sivusto kaatui. Kun muutin prioriteettejä, sain sivun jälleen pystyyn. Laitoin huomautuksen lisäosan tekijälle, että ei riitä tarkistaa vain koodin oikeellisuus vaan pitään tarkistaa myös prioriteettimääritysten toimivuus.

Koodeista minulla on kyllä varakopioita. Jouduin väliaikaisesti ottamaan varakopion käyttöön. Sen olen oppinut, että ilman varakopioita ja aiempia toimivia ja testattuja versioita ei kannata toimia.

________________

Mitä tietotekniikkaan tulee, olen aina harrastanut vähän erikoisia ratkaisuja. Eräällä sivulla minulla oli ”avaruuskapseli” sivun oikeassa reunassa. Siihen oli koottu sivuston keskeiset linkit + haku ja se kulki aina sivun mukana. Mitään perustoimintoa ei silloinkaan tarvinnut mistään etsiä. Sivuilla ei ollut header-osaa eikä footer-osaa, koska se ei niitä tarvinnut. Vähän samasta ideasta nytkin on kyse.

”Avaruuskapseli” ei toimisi kännykässä, mutta sitä tehdessä kännykkää ei käytetty nettiselailuun.

26.7.2019

Joskus on *piip* ärsyttävää, kun ei saa korjattua jotain asiaa sitten millään. Foorumisivuston tietokoneversiossa alle 783 leveydellä foorumisivujen päävalikkoon jää oikealle puolelle tyhjää. Siihen tulee jostakin syystä myös vierityspalkit. En nyt vaan keksi, miksi niin käy.

________________

Nimesin osan foorumiosastoista uusiksi. Näin esillä ei ole väliin jätettyjä numerointeja. Lisäsin myös yhden aliosaston ja lisäsin uudelle aliosastolle johdannon.  Päivitin lisäksi säikeen Uusien aliosastojen luominen.

________________

Lisäsin säikeen Tapion sivusaitti, jotta sivustostani voitaisiin keskustella muuallakin kuin Suomi24:ssä.

28.7.2019

Siirsin blogisivuston sisällön tänne ja päivitin olennaisest sivut kuten  Artikkelit sekä valikot.

29.7.2019

On maailmassa ainakin yksi sivusto, joka soveltaa alkuperäistä mobiiliversionideaani – twitter! Lue tästä lisää. Tosin taitaa olla vain tietokoneversio mobiililevyksillä.

Ratkoin Suomen Kuvalehti no 30 ristikon ja laitoin siitä uuden säikeen.

31.7.2019

Yritin saada toimimaan automaattisesti piiloutuvan ja esille tulevan valikon mobiiliversioille. Ei onnistunut.

________________

Sivuun liittyvät keskustelut ja muut sivut:

______________________

Voit kommentoida tätä blogikirjoitusta kuukauden ajan alkaen 1.7.2019. Voit kommentoimisen päättymisajan jälkeen kommentoida sivua foorumilla säikeessä Omia tarinoitani (ilmoita blogikirjoituksen nimi kommentoidessasi). Voit luoda blogikirjoitukselle tarinaosiossa haluessasi myös oman säikeen. Tyyliltään epäasiallisista huomatan, siirrän moderointiosastoon tai poistan kokonaan (keskustelusäännöt).