Mistä innostus sai alkunsa (8/2017-4/2018)

Kynä, hanska ja tablet-tietokone

Varsinainen tämän sivun aihe on kertoa syistä, mitkä johti siihen, että ratkon nykyisin ristikoita enemmän tablet-tietokoneella kuin paperiristikkoina. Sivu on osittain retrospektiivinen katsaus lähimenneisyyteen, ikään kuin kooste kuvitteellisista blogikirjoituksista.

1.8.2017-18.8.2018

Lähtökohtana ristikoiden ratkontaan tablet-tietokoneella ei sinänsä ole tablet-tietokone, vaan se, että värimustesuihkutulostimeni veteli vuoden 2017 elokuussa viimeisiään. Värimuste oli loppu ja mustavalkotulostuskaan ei toiminut kunnolla eli en saanut edes kunnollisia mustavalkotulostuksia. Kirjoitin kieltäytyi lopulta vastaanottamaan paperia sisäänsä. Uutta mustesuihkukirjoitinta en enää halunnut hankkia. Olin hetken ilman kirjoitinta, mutta ostin varsin pian toimistokäytössä olleen mustavalkolaserin, koska en enää halua leikkiä mustesuihkukirjoittimien kanssa.

Olin ostanut vuonna 2016 jouluksi vaimolle joululahjaksi Huawei-tabletin, halvan sellaisen, hintaluokka n. 150 €. Näytön tarkkuus vaatimaton 1280×800 pikseliä.

19.8.2017-25.10.2017

Innostus ristikoiden ratkomiseen tablet-laitteelle alkoi. Asensin ensimmäisen ristikoiden ratkontaan soveltuvan ohjelman Autodesk Sketchbook ver. 3.7.2:n. Pidin melko paljon ohjelmasta, vaikka siinä oli myös eräitä ärsyttäviä piirteitä. Käsittelen  ohjelmaa lyhyesti omalla sivullaan.

____________________

Eka kynä oli tavanomainen tablettikynä, jonka päässä oli n. 8 mm. paksuinen ”kumitutti” – kynä oli kyllä kirjoittamiseen aika huono (kynä ei ole käytössä, koska kumitutti meni rikki).

____________________

No niin, ristikoiden ratkontaan soveltuva ohjelma löytyi ja jonkinlainen kynä oli käytössä. Ostin siitä täysversion, mikä maksoi n. 6 €. Se oli välttämätöntä, että sai käsiteltyä isoja ristikkokuvia.

____________________

Minulla on Suomen Kuvalehden digitilauksen ajoilta paljon ristikoita tallennettuna. Halusin ratkoa niitä värillisinä. No ainoa keino minulla siihen oli tablet-tietokone.

____________________

Netistä löytyi kuitenkin paljon myös PDF:n tallennettuja ristikoita, mutta Autodesk Sketchbook ei osannut niitä tuoda ohjelmaan. Ensimmäinen ongelma oli siten saada PDF-dokumentista kuvat ulos käyttämälleni piirrosohjelmalle.

Kokeilin ensin konvertoivaa ohjelmaa X2IMGjossa alussa käytin JPG-formaattia, mutta minua neuvottiin, että sillä saa muunnettua PNG-formaattiinkin. Ohjelma antoi kohtalaisen lopputuloksen.

Minua neuvottiin myös www-palvelusta nimeltä ZamlarSe hieman laskee laatua, mutta palvelulla saa yleensä käyttökelpoisia kuvia. Vähän kankeaa palvelun käyttö on.

Entinen nettikaverini kehotti minua käyttämään mieluummin extract-ohjelmaa, jollainen netissä on esim. ExtractPDF.com. Ohjelman idea on se, että se ”repii irti” PDF-dokumentista siihen tallennetut kuvat. Se ei siis muunna PDF-dokumenttia toiseen muotoon. Se ei toimi kaikilla ristikoilla. Ristikot saattavat olla sellaisia, että itse ristikkopohja ei ole kuva vaan ristikkopohjalla on irtokuvia. Olen aina silloin tällöin pakosta joutunut käyttämään Zamlar-palvelua. Android-laitteelle en löytänyt toimivaa extract-ohjelmaa.

10.10.2017-26.10.2017

Olen nettipalveluilla pärjäillyt ja kokeilin ratkoa monenlaisia ristikoitakin, aukeamaristikoitakin 10.10.2017 Reima Mäkisen esimerkkiristikko, jonka löysin Sanariksen ristikoiden piirtäjien esittelystä.

____________________

Seuraava haaste oli saada suhteellisen siistiä kirjoitusta. Koin, että on varsin vaikeaa pitää kirjoittaa näytölle, jos käsi täytyy olla irti tabletin pinnasta ja kättä pitää kannatella. Kirjoittamisen sijasta kyse oli enemmänkin maalaamisesta ilman tukea. Tekstin ”laatu” oli n. 5-6 vuotiaan tasolla.

____________________

Sain tiedon, että taiteilijoilla on siihen ongelmaan apuvälineitä. Tukikeppi eli kikkakeppi sekä artist’s bridge.

Sittenpä väsäsin jonkinlaisen artistin tuen, jonka kanssa sain nätimpiä kirjaimia. Sen kanssa ei ole pakko yrittää luoda kirjaimet mahdollisimman nopeasti ja kättä ei tarvitse kannatella. Haittana se, että tukea pitää jatkuvasti siirrellä. Senkin kanssa teksti oli korkeintaan 7-vuotiaan tasoa enkä ollut ratkontaan tyytyväinen.

____________________

Vähän tuli ongelmia piirrosohjelmaan tottumisen kanssa. Kuva pyöri näytöllä välillä minne sattui, mutta entinen nettikaverini kehotti laittamaan pois päältä ”Rotate canvas” -toiminnon – ja tahaton pyörittely loppui.

____________________

Välillä tuli hankittua uudempi kynä, tavanomaista pienempi kumitutillinen Maxell (nykyisin roskakorissa, koska pää hajosi aikoja sitten). Koska kynän pää oli reilusti pienempi kuin edellisessä kynässä, pystyin kirjoittamaan sillä tarkemmin ja pienempiä kirjaimia. Siltä osin pääsin vähän eteenpäin.

____________________

Ns. artistin tuki oli kuitenkin aika huono ratkaisu. Tilalle ehdotettiin vaikka minkälaisia viritelmiä, mm. pahvinpaloja, jollaista itse asiassa kokeilinkin. Toimi yllättävän hyvin, mutta pahvinpala liukui helposti käden alta.

27.10.2017-11.11.2017

Eräältä henkilöltä tuli kuningasidea – hanska. Hanskan materiaalista tuli keskustelua. Kokeilin fleecehansikasta, mutta se ei eristänyt tarpeeksi. Erinäisten kokeilujen jälkeen tein villakäsineestä hanskan. Kun villakäsine ei yksinään eristänyt tarpeeksi, liimasin sisäpuolelle paksua nahkaa, jonka kanssa hanska lopulta toimi. Pari kuvaa toimivista ratkaisuista (ensimmäisessä kuvassa on vielä mukana pahvinpalakokeilu; suluissa olevat linkit vievät myöhemmin tehtyihin korjailtuun hanskaan):

http://aijaa.com/csQd0o (http://aijaa.com/kvBROr)

http://aijaa.com/F4PWoa (http://aijaa.com/FU8B6Q)

Hansikas liukuu juuri sopivasti näytöllä ja kirjoittaminen on hyvin saman tapaista kuin kirjoittaisi paperille.

____________________

Kynä nyt ei ollut kaksinen. Kaipasin parempaa kynää tai parempaa tablettia. Hyvät tabletit olivat kalliita. Ensimmäinen kalliin luokan kokeilu Samsung Note 8 6,5 puhelimella oli suuri pettymys. Mikään piirto-ominaisuus ei ollut kohdallaan. Ei ollut mitään motivaatiota ostaa kallista laitetta, joka ei kuitenkaan toimi haluamallani tavalla.

Piti sitten miettiä uutta kynää. Kokeilin metallirunkoista kynää, mutta sillä jälki katkeili ja epäilin myös sitä, että se naarmuttaisi lasia. Kokeilin luoda itse kynää, jossa olisi kapeampi kärki kuin pienemmässä kynässä. Ensiksi hankitun kynän ”sydän” oli metalliydin. Kuulokeadapteri voisi periaatteessa muodostaa ytimen, mutta sen kapea kärki vaan ei muodosta riittävää kapasitanssia. Päällystin sen kertakäyttöhanskalla. Sillä saa alkuun jälkeä, mutta sitten tulee katkeilua, mikä osoittaa kapasitanssivajausta.

12.11.2017-22.3.2018

Päivitin Sketchbook-ohjelman versioon 4.0 – totaalinen katastrofi. Kynä ei seuraa piirtämistä juuri lainkaan. Uudella versiolla en tehnyt yhtään mitään! Ohjelman etsiminen piti aloittaa alusta.

____________________

Kokeilin pikaisesti Google Play-kaupasta myös Sonyn ohjelmaa ”Luonnostelu” (englanniksi ilmeisesti Sketch). Se tuntuu minusta hieman nopeammalta kuin Sketchbook 3.7.2. Ongelma oli sillä, että ne käytti näytön suuruista pikselimäärää ja kun näytön pikselimäärä on minulla alhainen, se ei soveltunut käyttööni.

Muutamien kokeilujen jälkeen löysin ibisPaintX-ohjelman, johon sain tuotua ratkonnan kannalta riittävän ison kuvan.

Kuvankäsittelyominaisuuksia kuin uudemmassa Sketchbookissa, joten toimii maalaamisessa ja piirtämisessä hyvin. Kuusi euroa meni haaskuun Autodeskin tuotteen kanssa, mutta siitä oli iloa kyllä tuon rahan edestä.

IbisPaint X:n käyttöliittymä tuntui aluksi sekavammalta ja siinä tuntui olevan paljon ratkonnan kannalta epäolennaista. Totesin kuitenkin pian, että on hyvä, että ibisPaint X:ssä työkalut saa vain osittain piiloon. Siinä on oikeastaan hyvä kompromissi työkalujen piilottamisen ja esillä pitämisen välillä, sillä undo ja kumi/kynä + muutama muu ydintoiminto on esillä läpinäkyvinä kuvakkeina Sketcbookin yhden vastaavan toiminnon sijasta.

____________________

Rakensin 11/2017 jossakin vaiheessa tabletille myös oman kynän, joka osoittautui varsin hyväksi. Sillä kirjoittaminen vastaa tuntumaltaan suurin piirtein kuulakärkikynällä aikakausilehtipaperille kirjoittamista.

Kynän erittäin ärsyttävä ominaisuus on, että se koettelee vieressä istuvan hermoja. Kynä soveltuu mainiosti myös viestien kirjoitteluun, mutta kun erehdyn sillä viestejä kirjoittamaan, vaimoni huomauttaa välittömästi ”Et kai taas kirjoita sillä kopsukynällä” – no hänkin kirjoittaa sillä toisinaan viestejä.

____________________

Kokeilin varta vasten piirtämistä varten suunniteltua kynää.

Capacitive Stylus-Kynä – Musta

ibisPaint X:n nettisivuilla on kiva kuva siitä, miten tämän tyyppisellä kynällä voi piirtää.

Juuri tämän kynän ostaminen oli kuitenkin hutiostos, koska kynän kärjessä oleva muoviläpyskä irtoaa helposti. Meinasin monen monta kertaa lopullisesti hukata kynän kärkeen kuuluvan läpyskän. Lattialle tai sohvan rakosiin tippunutta läpyskää oli usein vaikea havaita ja löytää. Sain siitä jotenkuten toimivan liimaamalla pään joustavalla, läpinäkyvällä massalla kiinni kynän runkoon. Liimasin tarkoituksella pään hieman vinoon, mistä seuraa se, että kynä pitäisi aina asettaa käteen juuri tiettyyn asentoon.

Kuva korjaamastani ostokynästä.

 

Kuva korjaamastani ostokynästä.

Kynän kosketustuntuma on hyvä, ei liian tahmea eikä liian liukas. Kynän tarkkuus ja liikkeen seuranta on hieman parempi kuin itse tekemäni kynän, mutta kynä on ongelmallisempi käyttää. Kynällä on kaksi ongelmaa, jotka eivät johdu pelkästään siitä, että liimasin kärjen kiinni kynän runkoon:

  • Jos kynää ei laske riittävän nopeasti näytölle, näytölle tulee tahattomia väripisteitä.
  • Kynän maksimikallistuskulma saa olla enintään n. 35 astetta. Mikäli kynän laittaa liian vinoon, seuraa ylimääräisiä viivoja näytöllä. Kynä täytyy siis olla aavistuksen pystymmässä kuin mikä on luonnollinen kirjoitusasento (”kopsukynä” on normaalisti n. 45 asteen kulmassa).

Nuo ongelmat olivat olemassa ennen liimaamistakin, mutta liimaaminen heikensi merkittävästi kirjoittamista. Kynällä tulee nykyisellään runsaasti ei-toivottuja pisteitä ja viivoja, mistä syystä ratkon useimmiten ristikoita ”kopsukynällä”.

____________________

Mitään huippulaatua en aluksi piirtämiseen tarkoittamillani kynillä saanut, mutta harjaantumisen myötä jälki on hieman parantunut. Löysin ohjelmasta myös stabilisaattorin, joka hieman korjaa kirjoitusjälkeä. Lopulta sain siitä ainakin omasta mielestäni tyydyttävää jälkeä. Kiitettävää en osaa kirjoittaa millään laitteella, joten oikeastaan nättiin jälkeen pyrkiminen on minun kohdallani jotensakin turhaa.

____________________

Haikailen kyllä parempien laitteiden perään, sillä muistin ja prosessoritehon vähyys tuo rajoitteita sille, miten suuria kuvia ohjelmaan voi tuoda. Näyttöruudun alhainen pikselimäärä rajoittaa kuvakaappausten ottoa. Näytön muut laatupuutteet tuovat rajoitteita kynän liikeseurantaan, joka olisi hyvä olla parempi piirroksia luodessa.

23.3.-31.3.2018

Aloitin sivuston luonnin. Lähtökohta on se, että verkkokeskusteluissa ei voi käsitellä yhtä aihetta perusteellisesti ja vaikka voisikin, asian hahmottaminen rikkonaisesta keskustelusta on vaikeaa. Ainoa järkevä vaihtoehto oli luoda oma sivusto, jota aloin luomaan.

27.3.2018 minulle ei annettu oikeutta kirjoittaa tietotekniikasta eräälle sivustolle, jolloin ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tietyt tietotekniikkafoorumit sekä oma sivusto.

____________________

Vaikka en ollut hankkinut IS Extra -digipalvelua, olin siitä kiinnostunut ja aloittelin IS Extra -palvelusta kertomisen

Jälkikommentti 26.12.2018. Sivu on siirretty foorumisivustolle. Asia täytyy ottaa huomioon kaikissa sivuun viittaavissa linkeissä.

____________________

Yllä mainitulla ajalla aloitin myös omiin testeihini ja muihin käyttökokemuksiini perustuvien yksittäisten artikkelien luonnin:

____________________

Lähdin perheeni kanssa lomareissulle pääsiäisenä. Unohdin lomareissulla tablethanskan kotiin. Ristikoiden ratkonnasta ilman hanskaa ei tullut yhtään mitään. Minun oli aivan pakko käyttää jotain hansikasta. Mokkapintainen sisävuorillinen hanska toimi jotenkuten, mutta ei yhtä hyvin kuin kotiin unohtamani hanska, sillä hanska ei eristänyt kättä riittävästi näytöstä. Aina kun painoi kättä voimakkaasti lasia vasten, tuli ylimääräisiä viivoja ja näyttöruutu liikkui tahattomasti. Hanska olisi kaivannut kolmannen eristyskerroksen. Sen lisäksi hanskalla oli ikävä pitää kynästä kiinni. Hanskasta olisi pitänyt leikata paloja pois. Minulla ei ollut saksia mukana, että olisin voinut tehdä niin ja sää oli kylmä, eikä muita hanskoja ollut mukana. Ensiksi olisi pitänyt ostaa jostakin liikkeestä uudet hanskat.

1.4.2018-11.4.2018

Minun oli pakko myös palvelu hankkia ainakin kuukaudeksi, jotta voisin sen toimivuuteen omakohtaisesti perehtyä. Tilasin siis IS Extra -digipalvelun pääsiäispäivänä 1.4.2018. Kaikki tietokonelaitteideni puutteet korostuivat, kun testasin IS Extra -palvelua 1.4.-9.4.2018 välisenä aika. Tablet-laitteeni on kaikilta osin alimittainen palvelun järkevään käyttöön.

Pääsiäisen 2018 IS -ristikoiden hankkiminen olisi ollut järkevämpää ostamalla paperilehti kuin IS Extra -palvelu, sen verran vaivalloista oli yrittää saada kunnollisen laatuisia digikuvia ratkottavakseni. Minulla menisi varmaan kymmeniä kertoja enemmän aikaa Pääsiäisristikon kunnolliseen kasaamiseen digilaitteelle kuin siihen, että olisin ratkonut ristikon paperilehdestä.

Tosin tein sen virheen, etten osannut Windows-koneella tulostaa PDF-dokumenteiksi (opin sen vasta 12.4.2018). PDF-tallenteista olisi erinäisten mutkien kautta saanut kaikista ristikoista laadultaan vähintään kohtuullisen hyviä ristikoita.

Tosin aivotyötä tuli paljon enemmän kuin ristikon ratkomisesta ja tulipahan opittua uusia tekniikoita – kyllä ajan huonomminkin olisi voinut viettää.

____________________

Irtisanoin tilauksen todettuani sen itselleni vaivalloiseksi käyttää, mutta onneksi minulla on laitteelleni muita ristikoita ratkottavaksi. Kun joskus hankin paremman tablet-laitteen, saatan palata IS Extra -palvelun käyttöön.

____________________

Sain ennen pääsiäistä Suomen Kuvalehdeltä näytenumerona no 13-14. Ratkoin piilosanatehtävän, mutta ratkontakokemus oli varsin huono. En itse asiassa muistanutkaan, kuinka epämiellyttävää on ratkoa lyijykynällä ristikkoa korkealaatuisella aikakausipaperilla. Paperin meni jopa yhdestä kohtaa puhki kun yritin saada riittävän erottuvaa jälkeä.

En henkilökohtaisesti voi ajatella vaihtoehtona ristikon ratkomista kuulakärkikynällä. Sillä voisi yrittää hahmotella ratkaisusanaa himmeällä piirtämisellä, mutta näin syntyy erittäin suttuinen ristikko. Suttuisuutta lisää tilanteet, joissa on tehnyt ratkontavirheitä ja yrittää korjata kirjoittamalla uuden kirjaimen väärän kirjaimen päälle.

____________________

Skannasin kuvaristikon, leikkasin ja lähetin Google Driveen. Kokeilin myös valokuvaamista tabletilla. Sillä tuli selkeämpi ristikko kuin skannerilla. Saatan siirtyä SK:n kuvaristikoissa aina tablet-ratkontaan ja piilisten suhteen paperitulostukseen.

____________________

Eräs sivuillani käynyt kehotti asentamaan Vivaldiselaimen. Kiitän todella paljon ehdottajaa. Minusta Vivaldi on ainoa ammattitason tehokäyttöselain. Sillä saa välilehtiin useita sivuja rinnakkain, jolloin leveällä näytöllä onkin ikään kuin kaksi tai useampi näyttöä rinnakkain. Lisäksi sivupalkista saa muistilehtiön.

Kun kirjoitan tätäkin blogia, minulla kaksi rinnakkaista ikkunaa + yksi väliaikainen ikkuna, jonka avaan, jos tarvitsee siirtää tekstiä sivulta toiselle. Avaan välillä muistilehtiön, jonne siirrän toisinaan tekstiä, jota aion käyttää muulla, mutta en välittömästi. Selain säilyttää automaattisesti muistilehtiön sisällön. Jos päivittää tietokoneella www-sivun sisältöä, Vivaldi on ylivoimaisesti kaikkein paras selain tähän tarkoitukseen, todellinen ammattilaisen tehokäyttöselain! Muut selaimet ovat Vivaldin rinnalla hupikäyttöön soveltuvia selaimia.

____________________

Tälle ajalle sijoittuvia aloitettuja julkaistuja sivuja ovat:

____________________

11.4.2018 ratkoin Suomen Kuvalehden ristikon tabletillani otetusta valokuvasta. Valokuva oli muuten ok, mutta kun en voinut painaa lehteä millään pöytää vasten, lopputulos ei ollut tasaisen näköinen.

12.4.2018

12.4.2018 Olin ymmärtänyt väärin saamani Ilta-Sanomilta IS Extra -palveluun liittyvät ohjeet ja jouduin korjaamaan PDF-tulostukseen liittyvät ohjeet.

JÄLKIHUOMAUTUKSET. Ilman tablet-hanskaakin pärjää – laitoin asiasta maininnan sivulle Kynä ja muut apuneuvot. Pdf-dokumenttien muuntoon paras lopputulos tulee PC-koneella Adobe Acrobat Reader DC -ohjelmaa käyttäen tallentaen kuvaruutukaappauksen toisella ohjelmalla kuvatiedostoksi. Joskus oli ajatuksena luoda toinen ja vähän eriluonteinen retrospektiivinen blogikirjoitus. Toista retrospektiivista blogikirjoitusta ei enää tarvita, sillä toinen merkittävä syy sivuston luomiseen tulee ilmi lukemalla 9/2018 blogikirjoituksen ensimmäinen ja toinen päiväkirjaosuus.

___________________

Blogikirjoitussivuilla on kiva, jos itse sivuilla on kommentteja, mutta blogikirjoituksiin liittyy myös aiheita foorumisivustollani.

___________________

Sivuun liittyvät keskustelut foorumisivustolla:

____________________

Voit kommentoida sivua foorumilla säikeessä Omia tarinoitani (ilmoita blogikirjoituksen nimi kommentoidessasi). Voit luoda blogikirjoitukselle tarinaosiossa haluessasi myös oman säikeen. Tyyliltään epäasiallisista huomatan, siirrän moderointiosastoon tai poistan kokonaan (keskustelusäännöt).